IRC-Galleria

Varonenko

Varonenko

Kotona..."Shine On Me"

uh.Sunnuntai 21.10.2007 02:22

Tää viikko ollu vähän rankka. Tapahtunut kaikkea yllättävää, joista palautumiseen menee varmaan vielä vähän aikaa. Olo on tosi väsyny, varmasti johtuu myös siitä, että tullu touhuttua aika paljon. Torstaina oli kaks kertaa ratsastus joiden välissä kävin kaupungilla, sitten uudestaan pyörällä tallille. Illemmalla vielä rankka salitreeni päälle. Eilen ensin aamulla kävin katsomassa ystävän muksua, joka oli aika ihana :), sit myöhemmin taas ratsastamaan. Tänään aamulla taas ratsastamaan, sen jälkeen salille, illalla kävin saunassa ja kohta lähden hurtan kanssa vielä ulos vähän kävelemään. Muutenkin koko ajan ollu sellanen tuleeko kipeeks vai ei...

Toivottavasti ens viikko olis hieman "helpompi".

Tuloksia.Maanantai 15.10.2007 23:02

Jea 8). Tänään oli tallilla estekisat, osallistuin 70cm ja voitin oman luokkani ensimmäistä kertaa :). Oli kyllä aika mahtavat fiilikset. Kaikki sattu just nappiin, olin suunnitellu radan omasta mielestäni hyvin, hevonen eteni hyvin ja hypyt sattu kohdilleen. En panikoitunut jännityksestä, vaan sain hillittyä hermoni.

Eilen illalla tuli törmättyä elämyksiin. Olin juuri tulossa salilta ja ajattelin mennä käymään iltateellä henkassa, koska teemu oli sillon jo töissä. Kuinka ollakaan, satuin juuri hyvään aikaan paikalle, sillä illan musiikkiesiintyjä oli juuri aloittanut. Olin varautunut enemmän tai vähemmän "loistokkaisiin" musiikkiesityksiin, koska henkassahan on nykyään sunnuntai-karaoke *silmien pyöritystä*. Siksi olikin outoa astua sisään, kun pihalle asti kuului ihan oikeaa laulua - Jon Auer oli illan artistina. Tiedättekö sen tunteen, kun joku ihminen laulaa niin, että tuntuu siltä kuin jokainen sävel porautuisi sieluun asti? Tyypillä oli aivan mahtava ääni ja hän osasi laulaa tunteella. Aluksi hän pohjusti joitakin biisejään tarinalla, mikä oleellisestikin liittyi laulun syntyyn ja lauluun itse. Hän osasi todella ottaa yleisön valtaansa ja minunkin peini piipahtamiseni venähti muutaman tunnin "konsertin" kuuntelemiseen. Ja tätä minä tarkoitan elämyksellä, törmäät sattumalta esiintyjään, joka lumoaa sinut musiikillansa niin, ettet todellakaan harkitse lähtemistä. Tai minua se kosketti ja sehän on tärkeintä :).

IntohimojaLauantai 13.10.2007 23:56

Tiedättekö kun aika ajoittain tulee kausia, jolloin tekee harva se päivä mieli jotain tiettyä juttua - enkä puhu nyt mistään kaksimielisestä asiasta. Keväällä teki ihan älyttömästi mieli erilaisia juustoja, toissatalvena teki suklaata mieli tosi usein, yhessä vaiheessa oli suklaa- ja jugurttirusina kausi, sitten toisessa vaiheessa teki mieli kirpeitä hedelmä- ja salmiakkikarkkeja, kesällä söin vesimelonia melkein joka päivä ja nyt taas...
Yleensä en edes tykkää mistään pullasta yms. mutta nyt on tullu himo korvapuusteihin! Varsinkin kauppahallista burtsovin myymälästä saa aivan mahtavan makusia korvapuusteja :P.

Niin ja jos joku rupesi tämän jälkeen epäilemään jotain niin ei, en ole ainakaan tietääkseni paksuna! :P

Tänään kävin hakee yhden ison puustin, en tosin kauppahallista vaan ihan burtsovin kahvilasta. Pistin sen puoliks, söin toisen puolen ja jemmasin toisen puolikkaan huomisaamua varten: keitän jättikupin lattea ja nautiskelen herkkuni sen kanssa (kunhan aamupuuro on ensin syöty ;P ).

Äh, hani lähdössä töihin ja telkusta ei oikein tule mitään jännää :(...

Painelen saunaan kohta.

Sivistyksen hinta...Lauantai 13.10.2007 04:49

Ja tämän siitä saa kun hankkii koneen ja netin. Menee yöunet ja kaikki!

Mutta nyt...öitä.

Sivistyksessä eteenpäinPerjantai 12.10.2007 23:00

Nyt se sitten tapahtui :P, paluu 2000-luvulle. Hankimme teemun kanssa tietokoneen! Eikä siihen vielä kaikki jännitys jäänyt - tästä päivästä lähtien meillä (toivon mukaan) toimii jopa nettikin!

Eihän siihen voi todeta muuta kuin että elämä on yllätyksiä täynnä :).

Oli muuten aika huippua heräillä tässä yhtenä aamuna...aurinko paisto ja oli oikein mukava kipakka syksyinen sää. Keittelin kotona iiison kupin lattea, joka onnistui aivan täydellisesti (illyn jauhot on aika hyviä), otin kupin ja koiran (puin tietty päälle myös) ja painelin ulos. Kuppi oli niin painava, että sitä täyty kantaa melkein kaksin käsin muttei se menoa haitannut. Kahvi oli höyryävän kuumaa ja antoi kivan säväyksen muuten niin viileälle ilmalle. Marsittiin koiran kanssa puistoon (melkein läikyttämättä), annoin sen tehdä tarpeensa ja istahdin koiran kera puiston penkille ihailemaan syksyn värejä ja nauttimaan aamukahvista. Mukava oli istua siinä ihan rauhassa, ryystää hienostuneesti (melkein pikkurilli pystyssä :P) lattea ja antaa vaan ajatuksen lentää. Aika upeen näköstä kun auringon säteet osuu suoraan keltaisiin ja punaisiin lehtiin.

Ihmisen pitäisi olla onneton, kun sillä ei ole työpaikkaa eikä koulua, mutta minä olen tällä hetkellä oikein onnellinen - onnellisempi kuin silloin kun olin töissä. Silloin tuntu, että tuhlaa elämänsä johonkin sellaiseen mitä ei halua tehdä, nyt taas tuntuu, että on menossa oikeaan suuntaan. En minä tietenkään aio työttömäksi ja kouluttautumattomaksi jäädä, laitoin taas opiskelupaperit menemään ja työnhaku on käynnissä koko ajan - toivottavasti tärppäisi - mutta enää en tee jotain sellaista mitä en halua vain sen takia, että se olisi jotenkin enemmän oikein tehdä työtä, jota "vihaa", kuin olla työttömänä ja yrittää tosiaan löytää sitä oikeaa paikkaansa tässä maailmassa.

Avautumisia, mielipiteitä...Perjantai 21.09.2007 14:47

Oikeesti...en ymmärrä tätä nykyistä vaatemuotia, varsinkaan farkkujen osalta.

Pillifarkut meni aikoinaan pois muodista varsin hyvästä syystä ja menneelle muodille naurettiin vuosia ja taas vuosia ihan aiheesta...mitä h*lvettiä ne tekee sitten uudelleen kaupoissa ja ns. "muodin" huipulla?! Ok, joka ei pidä, ei tarvitse ostaa, mutta ne vie turhaa tilaa kauppojen hyllyillä, mikä on taas pois oikeiden farkkujen tilasta :P.

Ja oikeesti ihmiset, ne ei näytä hyvältä kenenkään päällä - ei kenenkään. Tuskin edes Jessica Alban.

Tai no ok, pillifarkut käy pitkävartisten saappaiden kanssa niin ettei ne törkeät lahkeet näy varsien alta. Ja sitten kun ihmiset käyttää noita farkkujen irvikuvia niiden ihan ihmeellisten pilipali pillipiiparin hipsutin kenkien kanssa.

Jos neonväriset pussihousut tulevat uudestaan muotiin, ovatko nekin kuuminta "hottia?

Mutta...vain minun mielipiteeni :). Ja kerta jaksan edes kirjoittaa tästä aiheesta, mitä se kertoo minusta :D? Minulla ei ole parempaakaan tekemistä!

Mukavaa päivänjatkoa ja viikonloput :).

synttäreitä...Keskiviikko 05.09.2007 04:01

Huulesi
omiani vasten.
Kätesi
omiani vasten.
Jalkasi
jalkaani vasten.
Silmäsi
edessäni
silmiäni vasten.
Katsellen
toinen toisiaan
tutkiskellen
tietäen
että tulevaisuuteni
on
juuri
siinä.

Sinulle rakkaani, hyvää syntymäpäivää 4.9.07

Ja Hanna, vielä kerran onnea!

kotopuoliMaanantai 06.08.2007 00:30

Jeps, eilen kotiuduttiin helsinki-vantaa lentokentälle ja aamulla junalla kuopioon. Reissu oli enemmän kuin onnistunut ja ikävä jäi aurinkoon. Kuvia tulossa myöhemmin...paluulento oli vaan aika karmea, päätettiin edellisenä iltana ennen lähtöä käydä vielä hörppimässä viimeiset kupposet rodoksen vanhassa kaupungissa ja Falirakin keskustassa, paikallisilla nuo alkoholin senttimäärät on vähän sellaset ja tämmöset ja viinaa kaatuu drinkkiin enemmän kuin olis tarpeellista...ja minähän en ole tottunut juomaan kovin prosenttisia juomia, vaan yleensä tulee killitettyä kuivaa siideriä (mitä ei rodokselta löytynyt muualta kuin brittien paratiisista Falirakista...). Järkyttävä krapulahan se oli koko lauantai-päivän ja jatku vielä osittain tämän päivän puolelle, vaikka en edes missään kovassa humalassa ollut. Mutta se siitä.

Tänään käytiin Teemun ja Kimmon kanssa vielä sisävesi-risteilyllä ja syömässä kreikkalaisessa ravintolassa 8D. Hyvvee ei pahhoo! Huli (koira) oi iloinen paluusta ja olihan se ihana nähdä pitkästä aikaa vaikka olis halunnu jäädä vielä pidemmäksi aikaa Kreikan lämpöön...

Mutta matkasta enemmän myöhemmin. :)

H-hetki lähenee..Perjantai 27.07.2007 03:07

Eli nyt ollaan Helsingissä, tai lähistöllä kuitenkin :D. Lauantaina lähtee kone kohti aurinkoa ja lämpöä, homehtukaa te suomen suvessa ;P. Neri kerkesi aiheuttamaan jo "muutaman" harmaan hiuksen (itseasiassa niistä saisi jo peruukin, kaksi...). Huomasin tänään, että neitokainen oli hieman maistellut meikäläisen passia (jeah) ja eilen kun vein hurttimuksen anopille hoitoon päätti kakara antaa oikein kunnon lähtötoivotukset...

Nerillä alko juoksut tässä muutama päivä sitten ja luonnollisesti laitetaan akalle pöksyt jalkaan sillon, ettei tiputtelis ympäri ämpäri. Eilen Nerillä oli sitten syystä tuntemattomasta mennyt maha sekaisin ja akka kirjaimellisesti pasko housuihinsa - Jeah. Eikä siinä vielä mitään, Neiti kävelee löysät housuissa eteiseen ja ravistelee itseään oikein reippaasti, jolloin luonnollisesti kaikki löysä tavara lensi pitkin seiniä, kattoja, lattioita. Tätä se seinille paskominen ilmeisesti oikein kirjaimellisesti on :S. Siinä vaiheessa ei oikein enää tiennyt, pitäiskö itkeä vai nauraa. Nauroin ensin ja itkin sitten siivotessani sotkuja. Tämä on tätä ihanaa koiranomistajan arkea...myöhemmin se oli kuulemma paskonut uudestaan housuihinsa, mutta tänään on hurttimus ollut taas terveiden kirjoissa :).

Että tämmöstä ennen reissua, saas nähdä mitä sitten reissulla tapahtuu...

IlosaariPerjantai 13.07.2007 13:30

Jeah, eli ilosaareen tänään illalla 8)