IRC-Galleria

Voiko tältä edes tuntua, vaikka ei ole tehnyt mitään? Voitko lähes kuolla kurjuuteen, vaikka olet tuskin avannut silmiäsi?
Huomasin jo sulkevani ohjelmia, poistavani ihmisiä pois. Huomasin jo poistavani kännykästäni numeroita, joita en kuitenkaan käytä. Loppujen lopuksi huomasin osoitekirjassani enää olevan 112.
IRC:ssä kanavia oli enää neljä, eikä niissäkään mitään enää tapahdu. Siellä minä olen, viiden bouncerin kanssa ja laitan topikkiin aina jotain, mitä kukaan ei lue. Toki ulkonakin voisi olla, mutta mitä siellä?
Ei täällä ole ketään. Tyhjä kaupunki, tai sitten minä olen vain sokea. En enää jaksa arvellakkaan, että kumpi tässä on syynä. Jokatapauksessa, se on jotain mihin minä en voi vaikuttaa.
Tuntuu kuin oikeasti olisinkin siellä yhdellä kanavalla, ainoa (+@). Oikeastaan, ainoa siellä. Toki voin tehdä siellä kaikkea, voin vaihtaa tekstejä, muotoja, kaikkea sellaista. Mutta kuka niitä on enää kommentoimassa, kun olen jo poistanut kaikki käyttäjät sieltä?
Kuinka monta minä olen oikeastaan jo poistanut? Kuinka monta minä olen banaanittanut pois elämästäni, tajuamatta oikeastaan ennenkuin siellä lukee jo (+b) osoitteen edessä.
Ja ne jotkut, tyhjät varjot kanavalla, pienet mainosbotit heittelee herjojaan. Toki poistelen heitä sitä mukaa, mitä heitä tulee, mutta erotankohan enää mainosbottia oikeasta käyttäjästä?

Tässä ohjelmassa on vain se ero, että minulla ei ole keinoja ottaa (+b):tä pois. Enkä voi enää oikeastaan liittyä muillekkaan kanaville - tässä sitä sitten ollaan. Luotu oma pieni vankila.
Onneksi tässä vankilassa on sentään kirjoitustilaa. Muutenhan se olisi vielä pahempi, eikö vain? Kirjoittaa tekstiä, vailla että kukaan sitä koskaan lukee?
Sehän olisi epätoivon huippu.

Onko tämä epätoivoa? Se, että poistan nyt elämäni logeja? Onhan siinä paljon tekstiä, paljon tapahtumia ja ihmisiä, mutta heidän poistaminen.. Kuin heitä ei koskaan olisi ollutkaan.
Mutta miksi ei?
Miksi minun pitäisi muistella tahi kunnioittaa ihmisiä, jotka eivät ole muutenkaan olleet minulle mitään muuta, kuin taakkaa? Miksen voi vain poistaa heitä kokonaan, miksi minä jään murehtimaan heitä?
Ehkäpä siksi, että jokainen ihminen ja jokainen sana jää rekisteriin, eikä sitä saa pois, vaikka sen piilottaa. Jokainen kosketus, hipaisu, huuto, kuiskaus, sana jää loppujen lopuksi rekisteriin.
Sitten niitä joko muistaa flashbackeinä ja huokailee, että olipa se aikaa kun se heppu silloin ja silloin huusi minulle kuin palosireeni.
Olipa se silloin upeaa aikaa, kun hän kosketti minua. Vaikka se oli avokämmenellä poskelle kohtalaisella nopeudella.
Ehkäpä minun pitäisi unohtaa +b:t ja mennä tapamaaan heitä - onhan nuo olleet niin ihania kokemuksia. Selkäänpuukotuksia, yksinjättämisiä, sylkemisiä ja sen sellaisia juttuja.
Ei. Nyt ne lähti.

Nyt ne logit lähti.
Ja takaisin en enää tästä katso.

Sinne ne lähtivät! Jok'ikinen!
Numeroita ei enää ole, yhteystiedot on muutenkin unohdettu. Ne kauniit kasvot, että kaikkien niiden silmät jäävät tietenkin kummittelemaan mielessäni, mutta nehän voin aina sulkea pois.
Ja kaikkein vähiten, ketkä kuitenkin poistosta ovat harmissaan, ovat poistetut.
Niinhän se aina on. Loppujenlopuksi.
Suurin osa poistetuista...
Ei edes välitä.