IRC-Galleria

"Voi VITTU!". Tuo suomalaisittain kovinkin tuttu ulvahdus kajahti ylitse kaiken muun, tuolla meren äärellä Espoonlahdessa. Eikä se ollut ensimmäinen kerta.
Tällä kertaa viskasin koko virvelin maahan, hyvä ettei se hajonnut tyystin äkillisestä raivonpurkauksestani. Syljin kuppiin, niinkuin yleensä syljenkin tälläisissä tilanteissa.
Ensimmäisen laatuvieheen katoaminen ahdin hampaisiin oli täysin omaa vikaani; perukkeen solmu oli aivan liian huono kestääkseen sen verran isoa kalaa. Kala vain nappasi, kääntyi ja puski leikkisästi vastaan niin vehkeeni, jota virveliksi kutsun, antoi periksi.
Kelasin huulet kuivina tyhjän siiman takaisin. Sidoin uuden perukkeen, oikeastaan kaksikin kertaa ja jatkoin kalastamista. Tällä kertaa homma meni aivan mallikkaasti, olisi voinut tosin mennä paremmin.
Kun ajattelin, että nyt heitän taas kunnon viehettä ja nykäisen sellaisen kalan, että siitä juorutaan jo venäjänkin puolella, heitto lähti mallikkaasti.
Se meni todella pitkälle! Olin haltioissani, en koskaan ollut saanut viehettä lentämään noin pitkälle. "Thoingj" ulvaisi vapa kädessäni. Viehe jatkoi ikuista lentoaan, jättäen minut ja virvelini uikuttamaan rannalle.
Päästin siis suomalaisittain kohtuu tuttuja ulvahduksia aika tiukan latingin.

"Hei jokaisella on paskoja päiviä.", kaverini huokaisi. Lyhyempi kaverini nauroi niin, että hänen leukaansa alkoi jomottaa.
Pidempi kaveri jatkoi, katsoen minuun mahdollisimman sympaattisesti, yrittäen olla repeämättä. "Kyllä se päivä paistaa risukasaankin! Hei, siis kuinka monta paskaa päivää sull-.", hän naurahti ja katsoi hetken aikaa muualle. Sitten hän, lopulta, katsoi taas minuun.
"Okei, no eipä tuu päivää mieleen jolloin sulla ei olisi paskaa tuuria ollu. Okei, baarissa sait pleksiin, et oo voittanu kenossa mitään kuukauteen tai kahteen, muijat loikki sylistäs toisten syliin ja.."
"Ja kissa kuoli, koirakin lähti, kone posahti, että klaanikin kuoli alta, noin viimeiseksi ja lievimmäksi.", avustin. "Tänä vuonna siis."
Molemmat kaverini alkoivat nauraa. Minua ei taas naurattanut yhtään, korkeintaan hymyilytti leveästi. Niin. Olen jo niin tottunut, että osaan jo hymyillä tälle tuurille. "Sulla on tosi paska tsägä!", lyhyempi kaverini taipui kaksinkerroin.
"Niin. Pitäisi varmaan lähettää Onnettarelle sähköpostia.", huokaisin.

"Onnetar@onnela.tuuri.fi

Hei! Ootkohan vittuillu mulle jo tarpeeks? Siis ihan oikeesti, pamautas nyt lottovoitto ja kadota mun kuponki niin olis niin jees.
Et jotai rajaa.

Rakkain terveisin: Wallu."

Toimisikohan tuo?