Jälleen kerran minä seison reunalla.
Eikä kukaan ole näkemässä mitä teen.
En silti aio hypätä.
Aijon katsella kuinka maailma hukuttaa itsensä.
Seison tämän kaupungin yläpuolella ainoastaan lauseen varsinaisessa merkityksessä.
Silmieni liikkeet polttavat silmäluomeni tuhkaksi ja antavat niiden lentää tuulen mukana pois.
Aijon vain katsella.
Kuka rikkoi vuoret ja padot?
Kuka päästi vapaiksi pedot, Ne samat otukset jotka antaa toistensa hukkua?
Huutoni ei kantaudu mihinkään
Olenko edes olemassa sittenkään?
Voiko joku parantaa tämän taudin ilman varsinaisia lääkkeitä?