IRC-Galleria

Jälkeen synkän talven, karun ja kylmän.
Värisi muuttuu silmissäni täysin.
Päällekkäin asetetut muistot eivät romahda vaikka muutaman ottaisin välistä pois.
Kaikki rajoittautuvat vain mieleni tuolla puolen.

Tahdon maalata tämän keskeneräisen maalauksen jossa esiintyy nämä kaksi henkilöä.
Tahdon maalata sen valkoiseksi muistoillani.

Jos kyyneleet valuvat maahan, eivät ne kasva kukiksi, eikä yksikään veren pisara voi auttaa kyyneliä kasvamaan ja vaikka vesi sataisi päälle tämän maan, ei yksikään voi sadetta unohtaa.

Laitan kynttilän ikkunan laudalle, käännän ristini väärinpäin.
Otan tiukan otteen neuloista ja hukutan itseni niiden pistelyyn.
Oksennan nyt vain verta mutta se on valkoista aivan kuin muistot jotka asetin päällekkäin.

Jälleen kerran minä seison reunalla.
Eikä kukaan ole näkemässä mitä teen.

En silti aio hypätä.
Aijon katsella kuinka maailma hukuttaa itsensä.

Seison tämän kaupungin yläpuolella ainoastaan lauseen varsinaisessa merkityksessä.
Silmieni liikkeet polttavat silmäluomeni tuhkaksi ja antavat niiden lentää tuulen mukana pois.
Aijon vain katsella.

Kuka rikkoi vuoret ja padot?
Kuka päästi vapaiksi pedot, Ne samat otukset jotka antaa toistensa hukkua?

Huutoni ei kantaudu mihinkään
Olenko edes olemassa sittenkään?
Voiko joku parantaa tämän taudin ilman varsinaisia lääkkeitä?

Mä niin kaipaan sua.
Tahdon syliisi painautua.
On aika uusi aukeama avata.
Ei enää anneta menneisyyden lannistaa.

Kuka nyt meidän laivaamme ohjaa?
Kuka meille purjeet nostaa?
Kuka voi meidän tuulet suoda?
Tunnen olevani siihen kykenevämpi kuin koskaan.
Onko enää liijan myöhäistä?
Tahdotko kenties elää tätä elämää nykyistä?
Tämä pieni kynttilä kaipaisi sytytystä.
Ilman sitä en näe kävellä pimeässä yössä.

Näen nämä tähdet ja putoavat lehdet.
Nurmi on pehmeää ja ilma puhdasta. On helppo hengittää.
Vielä kerran kohotan käteni taivaalle.
Tätä tunnetta olisi turhaa punnittavaksi viedä vaalle.
Pilvet muodostavat kasvosi eteeni.
Tunnen itseni enkeliksi, sillä voisin levittää siipeni.
Kanssasi tahdon nähdä järvet tyynet ja myrskyiset.
Kuule nämä sanat. Ne tulevat sydämmestäni; tunteet myrkylliset.

-Maanantai-

Poika heräsi sängystänsä. Uusi viikko alkanut; uudet touhut uudet seikkailut.
Ensin pojan kuitenkin tulisi mennä kouluun, mutta hän ei halunnut eikä äitinsä kuunnellut.
Seuraavaks isälleen poika meni juttelemaan, mutta siitä ei tullut mitään isä ärähti ja poika meni huoneeseensa kynsiään puremaan.
Poika tiesi saman ikävän taas alkavan. Ääneen enempää valittamatta poika riensi kouluun.

Häntä matematiikan tunnilla heiteltiin paperipalloilla. Tekstiilityön tunnilla kaadettiin vaatteet täyteen lankoja.
Liikunnan tunnilla jalkapallossa kampattiin. Koulun jälkeen nenä verille hakattiin.

Kotona koulusta tultuaan isä oli taas kerran humalassa, äiti jo sammunut
Pojalla ei ollut koskaan oikeita kavereita. Kaikki selän takana pahaa puhuivat ja kaikki vain nauroivat.


-Tiistai-
Sama paska toistui taas. Hänet vähintään kolme kertaa isompi poika taas kerran hakkasi.


-Keskiviikko-

Poika ei halunnut mennä kouluun. Kapinoi vanhempiaan vastaan, mutta väärään aikaan. Isä oli jo ehtinyt mennä nousuun.
Isä nousi kerrankin penkistään. Otti vasaran senkistään. Aikoi lyödä poikansa hengiltään.
Poika isänsä aikeen tajusi ja juoksi karkuun pois kotoa. Ei poika kääntynyt taakseen vaikka isä huusi perässä "Jumalauta, pentu! Odota!"


-Torstai-

Hän taivasalla oli yön nukkunut. Henkisesti kyynelihinsä hukuttautunut.
Puutunein raajoin esiin hän kaivoi taskuaan etsien rahaa, mutta ei hänellä koskaan ollut kun vanhemmillaan ei muka ollut varaa.


-Perjantai-

"Ei tätä paskaa enää kestä. Aika vanhat haavat paikata ja pestä"
Poika nousi ojasta, auringon valon antoi sokaista.
Poika käveli kotiinsa päättäväisin mielin. Viimeisen kyyneleen huuliltaan nieli.

Poika haki vara-avaimen ja avasi kodinsa etuoven. Meni keittiöön ja haki ruokaa suuhunsa ja muutaman hedelmän poveen.
Isä huusi tuoliltaan "Poika, mitä helvettiä!?" Poika vastasi "Älä puhu helvetistä kun et tiedä mitä se on!
Se on sitä kun te kaksi ette pidä mun puolia. Täytätte mahanne viinaan vaikka jumalauta mulla vittu oli huolia!"


-Lauantai-

Kello löi ja kaksitoista
Isä tällä kertaa lupasi onnistuvansa ja haki vasaransa ja tuli kohti poikaa.
Tällä kertaa poika ei aikonut paeta vaan tarttui leipäveitseen ja sanoi viimeiset sanat:
"Jos minun ei anneta elää tässä mailmassa omana itsenäni, Ole hyvä... Sano ne sanat vielä kerran ja maista sisintäni... Eli vihaa! "
Poika tökki isänsä silmiä "Tämä on unelmien filmiä"
Verta hänen käsissään. Verta ainoastaan hänen silmissään. Poika nauroi "Ei tarvitse enää täristä pelosta.Jälleen kerran tunnen olevani elossa! "
Seuraavana aamuna poika teki saman äitilleen, "koulukavereilleen" ja opettajilleen.


-Sunnuntai-

Poika huomasi ettei hänen elämällään ollut enää tarkoitusta. Hän omasta mielestään oli langennut enkeli vailla kadotusta.
Hän asetti veitsen kurkulleen ja kuuli kuoleman saattueen. Tarttui lujemmin veitseen ja avasi kaulansa. Istahti polvilleen todeten "Vidoin voin leävätä rauhassa"

Sinä kävelet kuin maaherra, maan valtias. Ei kukaan varmastikkaan haluu sun omaks pikku ruoka-astiaks. Katso ympärillesi ja kerro mitä näät. Luuletko oikeasti että kaikki pyörii vaan sun ympärillä? No ei ne todellakaan tee niin, ehkä korkeintaan sun pään sisällä. Mahtaa olla paljon patoutunutta myötähäpeää sun isälläsi. "Vanhempas on susta ylpeitä" ... Hah! Ootko kuullut tuota muka kertaakaan? Vaikka veriryhmäsi ois sama ja rakkaimpasi tekisi kuolemaa niin luovuttaisitko silti edes vertakaan? Sä kuvotat mua, ja varmasti montaa muutakin. Avaisit joskus jumalauta mielesi ennen suutasi!

Mutta mietin silti kuinka ihmiset sua jaksaa? Ootko oikeesti toisenlainen kulissien takaa? Jos voisin niin haluaisin elää päivän sinuna ja antaa sun huomata et ei ole helppoo minullakaan.

Silti kuitenkin vihaan sinua yli kaiken! Sä olet saanut kaiken mitä haluat. Kaiken mitä et tarvitsekkaan toisin, kuin minä; en yhtään mitään! Niele ylpeytesi! Huomaa saasteisuutesi äläkä koskaan ikinä mun nähden omaa persettäsi nuole!

Olen nähnyt tämän tien ennenkin. Synkempi kuin aiemmin, mutta yhtä saastainen, kuin silloinkin.

Ja jälleen kerran kuun valossa tätä tietä kävelen lepäämättä, mutta kuu on täällä punainen ja viestii häpeilemättä:
On kohtalosi sinetöity juuresi ovat juurtuneet, jatkan seivästystäsi kunnes raajasi ovat puutuneet.

Ja taas yksi päivä kalenteriin lisää, kun oma sydän työntää uuden keihään itsestään sisään.

Verenvuoto ei tyrehdy hetkessä ja se jatkuu taas. Sama tilanne tulee menneisyydestä ja vie mut takaisin alas.

Tämän jälkeen tulee vastaan tuo olento mun hyvin tuntema. Se katsoo ivallisesti ja sitten se alkaa puremaan.

"Olet kuin marionettinukke, liikut väärillä vesillä. Sut on liijankin helppo kuoria kun lankasi ovat esillä".

Mä tiedän sen mut en oo lankojani saanut katkottua. Turhaa tästä asiasta enää jauhamaan kun tätä on tullut vatvottua.

Jo monta vuotta tätä elän ja tiedän että tämä tulee jatkumaan. Mä toivon syvästi et kohta tää ei tulis enää sattumaan.

Palaan takaisin ajassa ja valmiiks on jalat ravassa. Ai mikä tässä on parasta? Kun oma sielu leikkii varasta.

Ihan turhaan koitin itseäni tältä pelastaa kun tahtomattani kirouksen päälleni langetin. Pahat henget luotani karkotin ja pois vangitsin, Mutta se ei vaan auta kun täälläpäin on oma persoona varjollansakin.

"Kyllä sä jaksat" No mut entäpä sitten jos en jaksakkaan? Olen liijan syvällä että tätä hirttoköyttä katkoisi saksetkaan

"Odota vain rauhassa, mieti vielä hetki. Ota silmä käteen ja katso tarkemmin" No niinhän mä tein ja nyt voin sanoo kirjaimellisesti, että toinen silmäni näkee nyt selvästi paremmin

Pitkät kynnet auttaisivat kapuamaan jyrkännettä ylös, mutta niitä on turha kasvattaa kun omat hampaat ne yössä syö.

On aika jättää hyvästit ja siirtyy seuraavalle sivulle. Viekää mut hauta-arkkuun ja sanokaa "Hei!" uudelle minulle

Galleristi
Kirjaudu päivittäin 90 päivää.

Saatu 24.3.2012

... Tunnen itseni nyt hyvin elottomaksi XD

Vaikka palaisin ristillä väärinpäin en koskaan kiellä sinua, rakkain.
Tahdon jakaa sen hyvän, sen pahan, sekä hyvän ja pahan väliltä kaiken.
Vielä joskus, joskus jossain loistamme kirkkaammin kuin aurinko ja kuu.
Eikä kukaan, eikä koskaan, eikä milloinkaan voi sitä poistaa, elän vain sinua varten!

Tämä on taas yks niitä hetkiä kun mä pakotan itteni polvilumpiot murtuneina maahan polvilleni kumartaakseni teille kaikille, jotka ootte jaksanu pitää mun selkärangan suorana ja tukee mua aina ku mä tukea olen tarvinnut, ilman että olen sitä itse pyytänyt.

En voi käsittää miten te kaikista asioista huolimatta jaksette silti auttaa mua vaikka ois teilla varmaan joskus tärkeämpiäkin asioita.

"Kyl mä pärjään" kuulostaa vähän turhan tutulta mun korvissa omana puheena kuultuna ja se vaan suututtaa mua koska tiedän sen olevan paskapuhetta.
(Heh, itsehän näin olen sanonut...)

Joten KIITOS teille kaikille jotka jaksatte aina huolehtia musta ja pitää mun puolia vaikka itse en itselleni mitään tekisi asioidan parantamiseksi

En mä eläis ilman teitä!

Love you all <3

Jos sä pullotettuu ilmaa ilmaa ryypiskelet,
miksi ihmeessä sä sit krapulaa ihmettelet?
Mikä on se pieni osa joka pitää sut sekasin?
Niit o aivaa liika hae kirveesi ja lekasi...

Ne tarjoo mulle napit ja valvoo lääkityksen,
siten perusarvot saa mustavalkovärityksen.
Unohtakaa Platon ja sen sairaat käsitykset.
Vitut ideaalista jos varjot peittää karsimyksen!