Rakas päiväkirja...
Why is the beer gone? Why is the beer always gone?
Oluet on loppu... Ile ja Huisku kuorsaa ihan verojamaksavien aikuisten oikeesti tuossa lattialla kilpaa ja itse istun kirjottamassa tätä typerää päiväkirjaa... Aivan perseestä.
Minkähän helvetin takia minä aloitan aina tämän tekstin "Rakas päiväkirja"... Ei helvetti.
a) Päiväkirja on vitun typerä.
b) En koskaan kirjoita päiväkirjaa päivällä.
Eli tästälähtien en kirjoita enää ikinä rakasta päiväkirjaa, vaan kirjoitan "typerää yökirjaa". Eli jatkossa aion aloittaa päiväkirjamerkintäni "Typerä yökirja" lauseella. Aivan vitun keimoilua taas tämmönen rakaspäiväkirjameininki. Ihan kuin minä jotain helvetin päiväkirjaa rakastaisin. Jumalauta. Minulla on elämäkin... Vaikka tässä istunkin.
Typerää keimoilua taas kaikki tyynni. En siedä en keimoilua, enkä typerehtimistä. Typerä yökirja.
- minä.
Uusimmat blogimerkinnät
- Kehitys kulkee perse edellä... taas. 26.02.
- Tulkoon Valo... ja Valo valitettavasti tuli. 05.02.
- Ohi on... 07.01.
- Lempo soikoon! 31.12.
- Klassista halonismia vol. 5284 12.12.
- Mainio idea! 19.11.
- Ducktales! 20.10.
- Uusi idoli on syntynyt. 12.10.
- Delirium tremens... 02.10.
- Raja. 26.09.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2008 (3)
-
▼
2006 (20)
- ▶ joulukuu 2006 (2)
- ▶ marraskuu 2006 (1)
- ▶ lokakuu 2006 (3)
- ▶ syyskuu 2006 (2)
- ▶ elokuu 2006 (1)
- ▶ heinäkuu 2006 (1)
- ▶ toukokuu 2006 (1)
- ▶ huhtikuu 2006 (1)
- ▶ maaliskuu 2006 (2)
- ▶ helmikuu 2006 (3)
- ▶ tammikuu 2006 (3)
- ▶ 2005 (4)
Blogi
Lempo soikoon!Sunnuntai 31.12.2006 07:12
Klassista halonismia vol. 5284Tiistai 12.12.2006 05:08
Jokaisella kultapilvellä on paska reuna.
-minä.
-minä.
Mainio idea!Sunnuntai 19.11.2006 04:24
Rakas päiväkirja...
Sain tänään unenpöpperössä mainion idean lähteä perhoshaavin kanssa metsään pyydystämään smurffeja. Kun saan smurffit kiinni leikkaan niiden siniset pienet pallukkahännät irti ja ripustan joulukuuseen!
Psyykeni on paloina lattialla
-minä.
Sain tänään unenpöpperössä mainion idean lähteä perhoshaavin kanssa metsään pyydystämään smurffeja. Kun saan smurffit kiinni leikkaan niiden siniset pienet pallukkahännät irti ja ripustan joulukuuseen!
Psyykeni on paloina lattialla
-minä.
Ducktales!Perjantai 20.10.2006 07:13
Rakas päiväkirja...
Päätin tänään, että unipäiväkirjani lisäksi alan kirjoittaa unettomuuspäiväkirjaa. Tänäänkin yritin mennä nukkumaan aikaisin kello 01:00 aikoihin. Kömmin sänkyyn varsin väsyneenä, mutta Nukku Matti ei vain tuhlannut unihiekkaansa minuun. Kierittyäni sängyssä (valitettavasti yksin) kaksi ja puoli tuntia juolahti mieleeni epäyhtälö, jonka nyt jaan kanssanne.
Tämä kysymys on varmasti askarruttanut monia ihmisiä, jotka eivät ole automaattisesti hyväksynyt median ja kulttuurin tuomia itsestäänselvyyksiä, vaan uskaltavat uljaasti kyseenalaistaa asioita. Minä tein sen ja ratkaisin seuraavan yhtälön.
Epäyhtälö:
Tupu, Hupu ja Lupu sekä Leenu, Liinu ja Tiinu kutsuvat Aku Ankkaa ja Roope Ankkaa sedikseen ja Iinestä tädikseen. Tiettävästi sekä Aku että Iines Ankka kutsuvat Roope Ankkaa sedäkseen. Tupu, Hupu ja Lupu, Leenu, Liinu ja Tiinu, Aku, Iines ja Roope kutsuvat Kaino Vienoa mummokseen.
Ratkaisu:
Mummo Ankka on siis kantaemo, jotta yhtälöstä tulisi tosi. Mummo Ankka on pariutunut Herra X:n kanssa ja saanut Polvi 1 jälkeläisen Herra A:n. Herra X:n olinpaikka ja tiedot katosivat pian mysteerisesti Polvi 1 syntymän jälkeen.
Herra A on pariutunut äitinsä Kaino Vienon kanssa ja saanut Polvi 2 jälkeläiset. Esikoisen nimi on Roope, keskimmäisen Aku ja Iines on perheen kuopus.
Herra A ja Mummo Ankka viettivät hiljaiseloa pitkän aikaa, kunnes saivat seuraavan katraan Polvi 3 jälkeläiset kolmoset Tupu, Hupu ja Lupu, sekä kolmoset Leenu, Liinu ja Tiinu. Herra A:n olinpaikka ja tiedot katosivat pian mysteerisesti Polvi 3 syntymän jälkeen.
Selite:
Kaino Vieno on Mummo Ankka Polville 2 ja 3. Mummo Ankka on Polvien 2 ja 3, eli Roopen, Akun ja Iineksen, Tupun, Hupun ja Lupun, Leenun, Liinun ja Tiinun isänpuoleinen (Herra A) isoäiti.
Polvi 3 pitää Akua ja Roopea setinään ja Iinestä tätinään, koska sekä Roopella, Akulla, Iineksellä, että Herra A:lla on sama äiti Mummo Ankka ja kuuluvat täten kaikki samaan Polvi 1½ katraaseen. Polvi 3 on Roopen, Akun ja Iineksen veljenpoikia ja –tyttäriä.
Tämä yhtälö vastaa myös kysymykseen, mikseivät Aku ja Iines mene naimisiin. Ankkalinnan laki kieltää sisarusten sisäiset avioliitot, mutta onhan heillä onneksi sama sukunimi.
Hyvää yötä ja huomenta...
- minä.
Päätin tänään, että unipäiväkirjani lisäksi alan kirjoittaa unettomuuspäiväkirjaa. Tänäänkin yritin mennä nukkumaan aikaisin kello 01:00 aikoihin. Kömmin sänkyyn varsin väsyneenä, mutta Nukku Matti ei vain tuhlannut unihiekkaansa minuun. Kierittyäni sängyssä (valitettavasti yksin) kaksi ja puoli tuntia juolahti mieleeni epäyhtälö, jonka nyt jaan kanssanne.
Tämä kysymys on varmasti askarruttanut monia ihmisiä, jotka eivät ole automaattisesti hyväksynyt median ja kulttuurin tuomia itsestäänselvyyksiä, vaan uskaltavat uljaasti kyseenalaistaa asioita. Minä tein sen ja ratkaisin seuraavan yhtälön.
Epäyhtälö:
Tupu, Hupu ja Lupu sekä Leenu, Liinu ja Tiinu kutsuvat Aku Ankkaa ja Roope Ankkaa sedikseen ja Iinestä tädikseen. Tiettävästi sekä Aku että Iines Ankka kutsuvat Roope Ankkaa sedäkseen. Tupu, Hupu ja Lupu, Leenu, Liinu ja Tiinu, Aku, Iines ja Roope kutsuvat Kaino Vienoa mummokseen.
Ratkaisu:
Mummo Ankka on siis kantaemo, jotta yhtälöstä tulisi tosi. Mummo Ankka on pariutunut Herra X:n kanssa ja saanut Polvi 1 jälkeläisen Herra A:n. Herra X:n olinpaikka ja tiedot katosivat pian mysteerisesti Polvi 1 syntymän jälkeen.
Herra A on pariutunut äitinsä Kaino Vienon kanssa ja saanut Polvi 2 jälkeläiset. Esikoisen nimi on Roope, keskimmäisen Aku ja Iines on perheen kuopus.
Herra A ja Mummo Ankka viettivät hiljaiseloa pitkän aikaa, kunnes saivat seuraavan katraan Polvi 3 jälkeläiset kolmoset Tupu, Hupu ja Lupu, sekä kolmoset Leenu, Liinu ja Tiinu. Herra A:n olinpaikka ja tiedot katosivat pian mysteerisesti Polvi 3 syntymän jälkeen.
Selite:
Kaino Vieno on Mummo Ankka Polville 2 ja 3. Mummo Ankka on Polvien 2 ja 3, eli Roopen, Akun ja Iineksen, Tupun, Hupun ja Lupun, Leenun, Liinun ja Tiinun isänpuoleinen (Herra A) isoäiti.
Polvi 3 pitää Akua ja Roopea setinään ja Iinestä tätinään, koska sekä Roopella, Akulla, Iineksellä, että Herra A:lla on sama äiti Mummo Ankka ja kuuluvat täten kaikki samaan Polvi 1½ katraaseen. Polvi 3 on Roopen, Akun ja Iineksen veljenpoikia ja –tyttäriä.
Tämä yhtälö vastaa myös kysymykseen, mikseivät Aku ja Iines mene naimisiin. Ankkalinnan laki kieltää sisarusten sisäiset avioliitot, mutta onhan heillä onneksi sama sukunimi.
Hyvää yötä ja huomenta...
- minä.
Uusi idoli on syntynyt.Torstai 12.10.2006 07:20
Rakas päiväkirja...
Näin unta, että olen vaaleanpunainen jänis nimeltä Dyllersson. Minulla, Dyllerssonilla on valtavat laululahjat, jotka vain odottavat tilaisuutta päästä rikastuttamaan maailmaa tälla armorikkaalla taidenautinnolla.
Minä, Dyllersson olin merellä. Merellä on iso lava, jossa järjestetään kykyjenetsintäkilpailu. Minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis tietysti osallistuin kilpailuun. Kansakunnat riemuitsivat minun, Dyllerssonin esityksestä. Kukapa ei riemastuisi tanssivasta, laulavasta, vaaleanpunaisesta jäniksestä, joka siis olen minä.
Minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis voitin tällä ainutkertaisella spektaakkelilla koko esityksen. Kun tv-kamerat, radio, internet ja sanomalehdet halusivat haastattelun, uusi tähti joutui pudistelemaan päätä niin että korvat heiluivat. Minulla, Dyllerssonilla nimittäin oli herrasmiessopimus, joka kieltää kaikenlaisen puhumisen ja kirjoittamisen mediassa. Minulta, Dyllerssonilta, vaaleanpunaiselta jänikseltä putoaisi hohto, jos tämän maagisen jäniksen yliluonnollinen mielikuva pirstoutuisi.
Ajatelkaapa jos Lordi tai Joulupukki antaisi yleisen haastattelun siviilivermeissä vapaa-ajanvietostaan ja yksityiselämästään. Mielikuva mahtavasta rock legendasta, joka mahdollisti jopa Suomen euroviisuvoiton, murenisi tyystin ja lapset lakkaisivat uskomasta Joulupukkiin. Eihän tällainen suinkaan käy päinsä.
Onneksi minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis keksin, ettei sopimus kiellä viittomista mediassa. Siispä minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis nostin jäniksenkäpäläni isosti pystyyn ja näytin koko maailmalle keskisormea. Tämän jälkeen käännyin selin ja näytin leveästi vaaleanpunaisen töpöhäntäni alta cloacaa kameroille. Olen minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis aika asennetapaus.
Miksi minä näen näitä... Miksi minä näen näitä...
-minä.
Näin unta, että olen vaaleanpunainen jänis nimeltä Dyllersson. Minulla, Dyllerssonilla on valtavat laululahjat, jotka vain odottavat tilaisuutta päästä rikastuttamaan maailmaa tälla armorikkaalla taidenautinnolla.
Minä, Dyllersson olin merellä. Merellä on iso lava, jossa järjestetään kykyjenetsintäkilpailu. Minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis tietysti osallistuin kilpailuun. Kansakunnat riemuitsivat minun, Dyllerssonin esityksestä. Kukapa ei riemastuisi tanssivasta, laulavasta, vaaleanpunaisesta jäniksestä, joka siis olen minä.
Minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis voitin tällä ainutkertaisella spektaakkelilla koko esityksen. Kun tv-kamerat, radio, internet ja sanomalehdet halusivat haastattelun, uusi tähti joutui pudistelemaan päätä niin että korvat heiluivat. Minulla, Dyllerssonilla nimittäin oli herrasmiessopimus, joka kieltää kaikenlaisen puhumisen ja kirjoittamisen mediassa. Minulta, Dyllerssonilta, vaaleanpunaiselta jänikseltä putoaisi hohto, jos tämän maagisen jäniksen yliluonnollinen mielikuva pirstoutuisi.
Ajatelkaapa jos Lordi tai Joulupukki antaisi yleisen haastattelun siviilivermeissä vapaa-ajanvietostaan ja yksityiselämästään. Mielikuva mahtavasta rock legendasta, joka mahdollisti jopa Suomen euroviisuvoiton, murenisi tyystin ja lapset lakkaisivat uskomasta Joulupukkiin. Eihän tällainen suinkaan käy päinsä.
Onneksi minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis keksin, ettei sopimus kiellä viittomista mediassa. Siispä minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis nostin jäniksenkäpäläni isosti pystyyn ja näytin koko maailmalle keskisormea. Tämän jälkeen käännyin selin ja näytin leveästi vaaleanpunaisen töpöhäntäni alta cloacaa kameroille. Olen minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis aika asennetapaus.
Miksi minä näen näitä... Miksi minä näen näitä...
-minä.
Delirium tremens...Maanantai 02.10.2006 03:02
Rakas päiväkirja...
Näin unta, että pääni sisällä oli Hugo peikko, joka koputti kallooni hirvittävällä voimalla ja huusi että "Herää pahvi!".
Heräsin ja pomppasin saman tien pystyyn ja näin vieressäni istuvan ison Hugo-peikon, jolla oli kädet taskussa ja se katseli minua isoilla peikonsilmillään. Hieroin silmiäni ja ajattelin ettei tuo voi olla todellinen. Onneksi se siitä hävisi pienen silmienhieromisen jälkeen.
Taas olisi Sigmund Freudilla hauskaa.
-minä.
Näin unta, että pääni sisällä oli Hugo peikko, joka koputti kallooni hirvittävällä voimalla ja huusi että "Herää pahvi!".
Heräsin ja pomppasin saman tien pystyyn ja näin vieressäni istuvan ison Hugo-peikon, jolla oli kädet taskussa ja se katseli minua isoilla peikonsilmillään. Hieroin silmiäni ja ajattelin ettei tuo voi olla todellinen. Onneksi se siitä hävisi pienen silmienhieromisen jälkeen.
Taas olisi Sigmund Freudilla hauskaa.
-minä.
Raja.Tiistai 26.09.2006 07:28
Unipäiväkirjani jatkuu.
Tästä unesta on aikaa, mutta muistan sen harvinaisen selvästi.
Minä kuolin. En muista miten, missä ja milloin. Leijuin ilmassa pimeyden keskellä. En tuntenut ruumistani. En tuntenut lämpötilaa. En tuntenut mitään. Olin kuin unessa, mutten nähnyt unta. Näkyi vain pimeys.
Tunsin herääväni. Tunsin taas maan jalkojeni alla. Katsoin ylös. Näin sysimustan myrskyisän pilvitaivaan, jota edes voimakas salamointi ei pystynyt valaisemaan. Katsoin ympärilleni. Näin olevani saarella. Saari oli pelkkä kiviröykkiö, ilman ainuttakaan kasvia tai puuta. Katsoin alas. Näin, että saari oli niin korkea, ettei alas katsoessa edes nähnyt alla raivoavaa merta. Näkyi vain pimeys.
Saari oli täynnä ihmisiä. Yritin puhua heille, mutta he eivät vastanneet. He itkivät ja epätoivoisesti pyrkivät keinolla millä hyvänsä mahdollisimman keskelle saarta. Ihmismäärä lisääntyi saarella. Heitä tuli koko ajan lisää. Meitä oli niin paljon, että koko ajan ihmisiä luisui reunalta alas. He hävisivät pimeyden syövereihin. Näkyi vain pimeys.
Minulle valkeni, että kaikki nämä ihmiset ovat kuolleita. Minä mukaanlukien. Kun asia muuttuu toiseksi ylittyy raja. Kuten kaikella muullakin, myös elämällä ja kuolemalla on raja. Olin ylittänyt sen rajan ja päätynyt tälle saarelle. Kaikki kuolleet ihmiset ovat päätyneet tälle saarelle ja luisuneet alas syvyyksiin.
Sekasortoinen ihmismassa kävi taistelua omasta paikastaan saarella. Ihmiset tönivät toisiaan pois ja pyrkivät saaren keskustaan turvaan, sillä kukaan ei uskaltanut antautua kylmän mustan meren syvyyksiin. Heitä kaikkia pelotti tuo meri. Tuon rajan ylittäminen.
Osa ihmisistä oli ollut saarella hyvin pitkään. Heidän ruumiinsa oli alkanut antaa periksi ja heidän lihaksensa ja nahkansa olivat kadonneet luuston ympäriltä. He olivat taistelleet paikastaan saarella niin kauan, etteivät muistaneet itsekään.
Näin yhden luurangon työntävän pieniä lapsia pois ja syrjemmälle. Ihmisten tuskan, epätoivon ja kauhun huudot täyttivät ikuisesti saaren hirveällä äänellään. Tämän pikkulapsen kirkaisu, joka vaimeni lapsen pudotessa mereen sattui sydämeeni erityisen paljon. Huusin luurangolle ettei hän voi noin tehdä ja luuranko kävi kimppuuni. Minä ylittäisin rajan seuraavana.
Taistelin luurangon kanssa pitkään kiviröykkiön reunalla. Minulla ei ollut aavistustakaan kestikö taistelu tunteja, päivä vai vuosia. Lopulta onnistuin olkavarrellani tyrkkäämään luurangon alas jyrkänteeltä, mutta hän tarttui minua jalasta ja veti minut mukanaan.
Vajosin alas pimeyden keskellä. Minua paleli. Sydäntäni kouristi kylmä. Kuulin kuinka luuranko lateli kirouksia niskaani, mutten nähnyt mitään. Vaivuin taas unettomaan uneen. Näkyi vain pimeys.
Heräsin valoon. Mietin olinko tullut taivaaseen? ...vai helvettiin? Katselin taas ympärilleni. Mitä syvemmäs vajosin sen enemmän näin kuolleita ihmisiä. He olivat kaikki joko paljaita luurankoja tai mätäneviä, kauan vedessä lionneita raatoja. He kaikki kirkuivat kauhusta. He pelkäsivät, ettei syvyyksiin vajoaminen lopu ikinä. He pelkäsivät rajaa.
Suljin taas silmäni. Minua ei pelottanut. Yritin muistella elämääni. Kuolema on aina pelottanut eläviä, koska he eivät tiedä mihin joutuvat. He eivät tiedä mitä on rajan takana, vai onko mitään. Minä olin jo yhden rajan ylittänyt ja päässäni oli vain kysymys... Loppuuko tämä putoaminen koskaan... Mitä tapahtuu kun saavun pohjaan... Mitä on rajan takana.
This is the prophecy
- minä.
Tästä unesta on aikaa, mutta muistan sen harvinaisen selvästi.
Minä kuolin. En muista miten, missä ja milloin. Leijuin ilmassa pimeyden keskellä. En tuntenut ruumistani. En tuntenut lämpötilaa. En tuntenut mitään. Olin kuin unessa, mutten nähnyt unta. Näkyi vain pimeys.
Tunsin herääväni. Tunsin taas maan jalkojeni alla. Katsoin ylös. Näin sysimustan myrskyisän pilvitaivaan, jota edes voimakas salamointi ei pystynyt valaisemaan. Katsoin ympärilleni. Näin olevani saarella. Saari oli pelkkä kiviröykkiö, ilman ainuttakaan kasvia tai puuta. Katsoin alas. Näin, että saari oli niin korkea, ettei alas katsoessa edes nähnyt alla raivoavaa merta. Näkyi vain pimeys.
Saari oli täynnä ihmisiä. Yritin puhua heille, mutta he eivät vastanneet. He itkivät ja epätoivoisesti pyrkivät keinolla millä hyvänsä mahdollisimman keskelle saarta. Ihmismäärä lisääntyi saarella. Heitä tuli koko ajan lisää. Meitä oli niin paljon, että koko ajan ihmisiä luisui reunalta alas. He hävisivät pimeyden syövereihin. Näkyi vain pimeys.
Minulle valkeni, että kaikki nämä ihmiset ovat kuolleita. Minä mukaanlukien. Kun asia muuttuu toiseksi ylittyy raja. Kuten kaikella muullakin, myös elämällä ja kuolemalla on raja. Olin ylittänyt sen rajan ja päätynyt tälle saarelle. Kaikki kuolleet ihmiset ovat päätyneet tälle saarelle ja luisuneet alas syvyyksiin.
Sekasortoinen ihmismassa kävi taistelua omasta paikastaan saarella. Ihmiset tönivät toisiaan pois ja pyrkivät saaren keskustaan turvaan, sillä kukaan ei uskaltanut antautua kylmän mustan meren syvyyksiin. Heitä kaikkia pelotti tuo meri. Tuon rajan ylittäminen.
Osa ihmisistä oli ollut saarella hyvin pitkään. Heidän ruumiinsa oli alkanut antaa periksi ja heidän lihaksensa ja nahkansa olivat kadonneet luuston ympäriltä. He olivat taistelleet paikastaan saarella niin kauan, etteivät muistaneet itsekään.
Näin yhden luurangon työntävän pieniä lapsia pois ja syrjemmälle. Ihmisten tuskan, epätoivon ja kauhun huudot täyttivät ikuisesti saaren hirveällä äänellään. Tämän pikkulapsen kirkaisu, joka vaimeni lapsen pudotessa mereen sattui sydämeeni erityisen paljon. Huusin luurangolle ettei hän voi noin tehdä ja luuranko kävi kimppuuni. Minä ylittäisin rajan seuraavana.
Taistelin luurangon kanssa pitkään kiviröykkiön reunalla. Minulla ei ollut aavistustakaan kestikö taistelu tunteja, päivä vai vuosia. Lopulta onnistuin olkavarrellani tyrkkäämään luurangon alas jyrkänteeltä, mutta hän tarttui minua jalasta ja veti minut mukanaan.
Vajosin alas pimeyden keskellä. Minua paleli. Sydäntäni kouristi kylmä. Kuulin kuinka luuranko lateli kirouksia niskaani, mutten nähnyt mitään. Vaivuin taas unettomaan uneen. Näkyi vain pimeys.
Heräsin valoon. Mietin olinko tullut taivaaseen? ...vai helvettiin? Katselin taas ympärilleni. Mitä syvemmäs vajosin sen enemmän näin kuolleita ihmisiä. He olivat kaikki joko paljaita luurankoja tai mätäneviä, kauan vedessä lionneita raatoja. He kaikki kirkuivat kauhusta. He pelkäsivät, ettei syvyyksiin vajoaminen lopu ikinä. He pelkäsivät rajaa.
Suljin taas silmäni. Minua ei pelottanut. Yritin muistella elämääni. Kuolema on aina pelottanut eläviä, koska he eivät tiedä mihin joutuvat. He eivät tiedä mitä on rajan takana, vai onko mitään. Minä olin jo yhden rajan ylittänyt ja päässäni oli vain kysymys... Loppuuko tämä putoaminen koskaan... Mitä tapahtuu kun saavun pohjaan... Mitä on rajan takana.
This is the prophecy
- minä.
UnipäiväkirjaPerjantai 08.09.2006 01:33
Rakas päiväkirja.
Sain loistavan idean ruveta pitämään unipäiväkirjaa. Idea syntyi siitä, kun olin nähnyt tavallisen, tylsän ja harmaan unen, joka ei varmasti kiinnostaisi ketään. Koko päiväkirjani on tavallinen, tylsä ja harmaa, eikä varmasti kiinnosta ketään. Nämä kaksi elementtiä sopivat mainiosti yhteen joten tästä lähtien kaikki päiväkirjani lukijat ja lukemattomat saatte tietää unistani ja unelmistani.
Näin tässä viime yönä unta, että olin matkalla saarelle. Tyynen meren saarelle, jossa oli kirkkaan turkoosi merivesi ja valkohiekkaiset rannat. Tunsin suolaveden pärskeet kasvoillani laivan lähestyessä rantaa.
Tunsin käden olkapäälläni. Laivan kapteeni tuli sanomaan minulle, että paapuurissa on kuolleita mereneläviä pilvin pimein. Toden totta. Yksi laguuni oli täynnä pinnassa kelluvia mustekalojen, tursaiden ja kalojen mädän valkeita raatoja, jotka haisivat laivalle asti.
Laiva saapui maihin, mutta satamaa ei ollut. Hyppäsin reunan yli veteen ja kävelin rantaan väistellen laguunista ajautuneita mereneläviä. Yhtäkkiä näköni pimeni. Naamaani oli tarrautunut jokin limainen. Kaaduin hiekalle ja yritin kauhuissani repiä tuota hirviötä kasvoistani.
Kamppailin aikani, kunnes happi alkoi loppua. Olin tukehtua ja silmissä alkoi näkyä tähtiä. Yhtäkkiä ääni kuului päässäni "haluaisin olla kaverisi". Olio oli päästänyt irti ja katsoin että vieressäni istui pieni, sievä violetti mustekala. "Anteeksi jos halaukseni oli liian luja, mutta minä olen vain pieni mustekala ja minä haluaisin olla kaverisi."
Onneksi olin tottunut pieniin, sieviin ja violetteihin mustekaloihin, jotka osaavat puhua. Muuten tilanne olisi voinut vaikuttaa oudolta. Onneksi olin myös lukiossa ottanut mustekalankielen peruskurssin ja osasin kommunikoida mustekalan kanssa oikein mainiosti.
Mustekala, jonka nimeksi osoittautui Plopi kertoi, että hänen kaikki sukulaisensa ja ystävänsä olivat kuolleet laguuniin. Siksi hän oli kovin seurankipeä, pieni, sievä ja violetti yksinäinen mustekala ja halusi olla ystäväni.
Plopi alkoi itkeä. Mietin samalla, itkevätkö mustekalat mustetta, mutta siihen ei ollut aikaa koska uusi ystäväni Plopi tarvitsi tukea. Silitin Plopin limaista violettiä päätä ja kerroin että haluaisin suuresti olla Plopin ystävä, eivätkä kaikki Plopin sukulaiset välttämättä ole kuolleet. Plopi riemastui ja hyppäsi olkapäälleni ja kävelimme saaren ympäri seikkaillen ja etsien Plopin ystäviä.
Etsintä osoittautui turhaksi, joten Plopille tuli taas paha mieli. Minä sitten keksin mikä lohduttaisi Plopia varmasti. Tiesin Barcelonassa oikein mainion olut ravintolan. Valitettavati Barcelonaan oli kovin pitkä matka keskeltä Tyyntämerta, enkä ole ikinä käynyt Barcelonassa.
Plopi keksi tähän ratkaisun. Hän ojensi lonkeronsa minulla ja sanoi "ota kiinni!". Tarrasin Plopin lonkeroista kiinni ja me lensimme pois saarelta. Saari pieneni ja loittoni ja lensimme Barcelonaan. Onneksi olin älykäs ja sanoin Plopille, että barcelonalaiset ehkä haluaisivat lentävän mustekalan eläintarhaan jos näkisivät sellaisen. Suomessa meillä niitä riittää pilvin pimein, mutta barcelonassa lentävät mustekalat ovat epätavallisempia.
Plopi laskeutui barcelonalaisen rautatieaseman viereen, istuutui olkapäälleni ja matkasimme junalla barcelonalaiseen olutravintolaan, jossa joimme Plopin kanssa olutta kaksin käsin... tai on... Plopi kahdeksin lonkeroin.
Loppu hyvin, olutta jäljellä.
-minä
Sain loistavan idean ruveta pitämään unipäiväkirjaa. Idea syntyi siitä, kun olin nähnyt tavallisen, tylsän ja harmaan unen, joka ei varmasti kiinnostaisi ketään. Koko päiväkirjani on tavallinen, tylsä ja harmaa, eikä varmasti kiinnosta ketään. Nämä kaksi elementtiä sopivat mainiosti yhteen joten tästä lähtien kaikki päiväkirjani lukijat ja lukemattomat saatte tietää unistani ja unelmistani.
Näin tässä viime yönä unta, että olin matkalla saarelle. Tyynen meren saarelle, jossa oli kirkkaan turkoosi merivesi ja valkohiekkaiset rannat. Tunsin suolaveden pärskeet kasvoillani laivan lähestyessä rantaa.
Tunsin käden olkapäälläni. Laivan kapteeni tuli sanomaan minulle, että paapuurissa on kuolleita mereneläviä pilvin pimein. Toden totta. Yksi laguuni oli täynnä pinnassa kelluvia mustekalojen, tursaiden ja kalojen mädän valkeita raatoja, jotka haisivat laivalle asti.
Laiva saapui maihin, mutta satamaa ei ollut. Hyppäsin reunan yli veteen ja kävelin rantaan väistellen laguunista ajautuneita mereneläviä. Yhtäkkiä näköni pimeni. Naamaani oli tarrautunut jokin limainen. Kaaduin hiekalle ja yritin kauhuissani repiä tuota hirviötä kasvoistani.
Kamppailin aikani, kunnes happi alkoi loppua. Olin tukehtua ja silmissä alkoi näkyä tähtiä. Yhtäkkiä ääni kuului päässäni "haluaisin olla kaverisi". Olio oli päästänyt irti ja katsoin että vieressäni istui pieni, sievä violetti mustekala. "Anteeksi jos halaukseni oli liian luja, mutta minä olen vain pieni mustekala ja minä haluaisin olla kaverisi."
Onneksi olin tottunut pieniin, sieviin ja violetteihin mustekaloihin, jotka osaavat puhua. Muuten tilanne olisi voinut vaikuttaa oudolta. Onneksi olin myös lukiossa ottanut mustekalankielen peruskurssin ja osasin kommunikoida mustekalan kanssa oikein mainiosti.
Mustekala, jonka nimeksi osoittautui Plopi kertoi, että hänen kaikki sukulaisensa ja ystävänsä olivat kuolleet laguuniin. Siksi hän oli kovin seurankipeä, pieni, sievä ja violetti yksinäinen mustekala ja halusi olla ystäväni.
Plopi alkoi itkeä. Mietin samalla, itkevätkö mustekalat mustetta, mutta siihen ei ollut aikaa koska uusi ystäväni Plopi tarvitsi tukea. Silitin Plopin limaista violettiä päätä ja kerroin että haluaisin suuresti olla Plopin ystävä, eivätkä kaikki Plopin sukulaiset välttämättä ole kuolleet. Plopi riemastui ja hyppäsi olkapäälleni ja kävelimme saaren ympäri seikkaillen ja etsien Plopin ystäviä.
Etsintä osoittautui turhaksi, joten Plopille tuli taas paha mieli. Minä sitten keksin mikä lohduttaisi Plopia varmasti. Tiesin Barcelonassa oikein mainion olut ravintolan. Valitettavati Barcelonaan oli kovin pitkä matka keskeltä Tyyntämerta, enkä ole ikinä käynyt Barcelonassa.
Plopi keksi tähän ratkaisun. Hän ojensi lonkeronsa minulla ja sanoi "ota kiinni!". Tarrasin Plopin lonkeroista kiinni ja me lensimme pois saarelta. Saari pieneni ja loittoni ja lensimme Barcelonaan. Onneksi olin älykäs ja sanoin Plopille, että barcelonalaiset ehkä haluaisivat lentävän mustekalan eläintarhaan jos näkisivät sellaisen. Suomessa meillä niitä riittää pilvin pimein, mutta barcelonassa lentävät mustekalat ovat epätavallisempia.
Plopi laskeutui barcelonalaisen rautatieaseman viereen, istuutui olkapäälleni ja matkasimme junalla barcelonalaiseen olutravintolaan, jossa joimme Plopin kanssa olutta kaksin käsin... tai on... Plopi kahdeksin lonkeroin.
Loppu hyvin, olutta jäljellä.
-minä
JulkilausumaSunnuntai 27.08.2006 07:01
Rakas päiväkirja
Asian laitahan on sillä viisiin, että minä esitän teille julkilausuman. Tästä tulee niin hyvä julkilausuma, että VITTU siinä jää kenen tahansa muun tissiposkivässykkätakin julkilausumat kakkoseksi.
LISÄÄ OLUTTA!
Näin! Kyllä minä osaan tämän julkilausumisen. Palataanpas rakas päiväkirja teemaan myöhemmin.
-minä.
Asian laitahan on sillä viisiin, että minä esitän teille julkilausuman. Tästä tulee niin hyvä julkilausuma, että VITTU siinä jää kenen tahansa muun tissiposkivässykkätakin julkilausumat kakkoseksi.
LISÄÄ OLUTTA!
Näin! Kyllä minä osaan tämän julkilausumisen. Palataanpas rakas päiväkirja teemaan myöhemmin.
-minä.
Nestehukkaisen filosofointia...Tiistai 04.07.2006 02:55
Rakas päiväkirja...
Juhlittuani railakkaasti Tuska-festivaaleilla heräsin tänään aamulla kello 16:18. Väsymys oli suuri. Nälkä ja jano vaivasivat. Kömpiessäni alas parvelta ohitan sohvalla krapulaansa lojuvan Huiskun (Vonlehtimäki) ja kävelen jääkaapille.
Istahdin aamiaispöytään ja mussutin kylmää saarioisten roiskeläppää ja huomasin (haistoin) Huiskun krapulaisen olemuksen, eikä minun omassa olossakaan ollut oikein kehumista. Mieleeni väkisinkin juolahti muinaisia pakanallisia uskonnollisia opetuksia. Jos syöt kalan, uit nopeammin. Jos syöt jäniksen, juokset nopeammin. Jos syöt toisen ihmisen tulet vahvemmaksi.
Päätin, että tässä voisi olla perää ja tästä lähtien syön vähintään kerran päivässä maksalaatikkoa... Syödessäni teurassian sisäelimiä maksani kasvaa isommaksi ja vahvemmaksi. Kykenisin halutessani ryyppäämään vaikka kuukauden ilman minkäänlaista krapulaa! Suuri ja mahtava maksani polttaisi alkoholin pois elimistöstäni kuin liekinheitin!
Ajatelkaa! Kuukauden ankara ryyppyputki ilman krapulaa!
-Minä
Juhlittuani railakkaasti Tuska-festivaaleilla heräsin tänään aamulla kello 16:18. Väsymys oli suuri. Nälkä ja jano vaivasivat. Kömpiessäni alas parvelta ohitan sohvalla krapulaansa lojuvan Huiskun (Vonlehtimäki) ja kävelen jääkaapille.
Istahdin aamiaispöytään ja mussutin kylmää saarioisten roiskeläppää ja huomasin (haistoin) Huiskun krapulaisen olemuksen, eikä minun omassa olossakaan ollut oikein kehumista. Mieleeni väkisinkin juolahti muinaisia pakanallisia uskonnollisia opetuksia. Jos syöt kalan, uit nopeammin. Jos syöt jäniksen, juokset nopeammin. Jos syöt toisen ihmisen tulet vahvemmaksi.
Päätin, että tässä voisi olla perää ja tästä lähtien syön vähintään kerran päivässä maksalaatikkoa... Syödessäni teurassian sisäelimiä maksani kasvaa isommaksi ja vahvemmaksi. Kykenisin halutessani ryyppäämään vaikka kuukauden ilman minkäänlaista krapulaa! Suuri ja mahtava maksani polttaisi alkoholin pois elimistöstäni kuin liekinheitin!
Ajatelkaa! Kuukauden ankara ryyppyputki ilman krapulaa!
-Minä