Typerä yökirja...
Siis vittu! Vereni kiehuu kuin painekattilassa! Silloin kun minä olin nuori, kotimaisten festareiden lipuista maksettiin korkeintaan 70€. Mitä helvettiä maailmalle on tapahtunut?! Katselin tänään netistä festareiden uusimpia kiinnityksiä ja minulle paljastui karmea totuus, että nykyään perkeleet ryöväävät yli 80€ yhdestä vitun paperin palasesta!
Kysynpä vain: Mitä vittua? Mitä paskaa? Mitä helvettiä? Jos lippujen hinnat ovat kahdessa vuodessa kallistuneet iloiset 20€ niin vuonna 2010 festivaalipiljetistä saa maksaa varmaankin lähemmäs 110 euroa.
Mihin on hävinnyt rakkaus musiikkia kohtaan?! Eikö musiikilla ole enää mitään roolia nykymaailmassa? Ensin maksetaan lipun hinnasta, sitten maksetaan lipun varausmaksu, sitten maksetaan narik... eteispalvelumaksusta, sitten maksetaan jatkoklubin lipun hinnasta, sitten maksetaan jatkoklubin narikka ja jos vielä jotain haluaa juodakin niin onhan tuo aika pirun kallista lystiä...
Juomisesta tuli mieleen, mikä vitun riemu siinä on, että jotkut sankarifestivaalit ottavat linjan, ettei alueelta saa poistua välissä (eli leirintäalueelle) ja tulla takaisin... tai alueen portilla kaadetaan vesipullotkin maahan, jottei kukaan vahingossakaan tuo tippaakaan omia juomia mukanaan... Perkele! 85€ festarilipun jälkeen pitäisi vielä juoda itsensä iloiseksi 5€:n 0,33 litran kertakäyttötuopeilla, joissa on lämmintä hanalapparia... Sanonpa vain, ettei homma toimi näin!
Kehitys kulkee perse edellä... Se on todistettu moneen kertaan. Vuosi vuodelta festareiden järkkäritkin ovat olleet vittumaisempia ja ilkeämpiä... Moshpitithan ovat ankarasti kiellettyjä daivaamisesta puhumattakaan. Vuosi vuodelta lippujen hinta on noussut yhä vain korkeammalle... vuosi vuodelta festaripaidat ovat käyneet rumemmiksi, alkoholipolitiikka nihkeämmäksi, bajamajat täydemmiksi ja ihmiset tyhmemmiksi kun sulattavat tämän kaiken...
Vuonna 2015 festarilippu maksaa 150€. Kävijät puhallutetaan porteilla nollatoleranssin periaatteella. Laukut läpivalaistaan ja kaikki pullot, purkit ja astiat takavarikoidaan. Metallinilmaisimen kohdalla takavarikoidaan avainketjut, niittivyöt ja -rannekkeet ja rautakärkiset maiharit. Vyön solki sallitaan, mikäli se ei ylitä painorajaa. Tästä peritään viiden euron tarkastusmaksu. Seuraavaksi tulee vastaan maksulliset bajamajat ja maksulliset vesipisteet. Järjestysmiehet ohjaavat kävijän omalle paikalleen, joka on painettu festivaalilipun reunaan. Keikoista nautitaan rauhallisesti ja hyvässä hengessä ja jos joku nousee seisomaan ja hakkaa käsiään liian raivokkaasti yhteen tai huutelee jotain hänet poistetaan välittömästi alueelta... tarvittaessa väkivaltaisesti.
Itseäni vituttaa niin vietävästi, että aion boikotoida festareita, joista ei pääse välissä pois ja joissa ei saa nauttia omia alkoholijuomia... Minua vituttaa nykyinen kehitys musiikkimaailmassa ja se, että jouduin avauskappaleessani käyttämään kohtaa "silloin kun minä olin nuori".
- minä.
Uusimmat blogimerkinnät
- Kehitys kulkee perse edellä... taas. 26.02.
- Tulkoon Valo... ja Valo valitettavasti tuli. 05.02.
- Ohi on... 07.01.
- Lempo soikoon! 31.12.
- Klassista halonismia vol. 5284 12.12.
- Mainio idea! 19.11.
- Ducktales! 20.10.
- Uusi idoli on syntynyt. 12.10.
- Delirium tremens... 02.10.
- Raja. 26.09.
Selaa blogimerkintöjä
-
▼
2008 (3)
- ▶ helmikuu 2008 (2)
- ▶ tammikuu 2008 (1)
- ▶ 2006 (20)
- ▶ 2005 (4)
Blogi
« Uudemmat
-
Vanhemmat »
Kehitys kulkee perse edellä... taas.Tiistai 26.02.2008 01:54
Tulkoon Valo... ja Valo valitettavasti tuli.Tiistai 05.02.2008 03:15
Typerä yökirja...
Tänä yönä tapahtui taas kummallisia asioita. Sain linkin sivulle, jossa voi selvittää kenen "julkkiksen" näköinen olet. En voi uskoa todeksi, että A) ylipäätään tein koko vitun saatanan perkeleen helvetin yhdennäköisyystestin... B) Sen vitun saatanan perkeleen helvetin testin tulos oli Ville Valo!
Siis vittu! Jos olen 20-vuotiaana saman näköinen kuin sysiruma ukkeli, joka on minua ainakin 10 vuotta vanhempi ja polttanut kolme askillista röökiä siitä lähtien kun oppi kävelemään, olen varmaan 25-vuotiaana Gandalfin tai Joulupukin näköinen!
En voinut sietää tätä tuomiota, vaan urhoollisena peräänantamattomana taistelijana kokeilin useammalla eri kuvalla.. ja paskan vitut. Sama saatanan pellehermanni siellä silti komeili yhdennäköisyyslistan kärjessä!
Eniten minua ärsyttää se, että sillä tuhannen keikarilla oli ne aivan käsittämättömän rumat viikset joka kuvassa. Tuli sanoinkuvaamattoman paha olo, kun odotin tuloksia... yhtäkkiä sieluni peilejä moukaroi sana HIM ja ruutuun ilmestyy tämä kirottu viiksimies.
Miksi helvetissä niillä ei ole varoitusta siellä sivuilla "mikäli kärsit kahdenkympinkriisistä, älä tee tätä testiä" tai "Jos pelkäät että tuloksesi on Ville Valo, älä tee tätä testiä"...
Olen murtunut. Pirstaloitunut pieniksi sirpaleiksi ja itsetuntoni rippeet ovat tyystin mennyttä. Siispä odotan kaikilta ystäviltäni oloni parantamiseksi A) myönteisiä lohdutuksen sanoja, etten minä ole Ville Valon näköinen... Tai B) rahaa. Mutta vaihtoehto C) myönteiseksi tarkoitetetut lohdutuksen sanat, että Ville Valohan on ihan hyvännäköinen; ei tule kysymykseenkään.
...typerävillevalo...typerätnettisivut...typeräyökirja.
-minä.
Tänä yönä tapahtui taas kummallisia asioita. Sain linkin sivulle, jossa voi selvittää kenen "julkkiksen" näköinen olet. En voi uskoa todeksi, että A) ylipäätään tein koko vitun saatanan perkeleen helvetin yhdennäköisyystestin... B) Sen vitun saatanan perkeleen helvetin testin tulos oli Ville Valo!
Siis vittu! Jos olen 20-vuotiaana saman näköinen kuin sysiruma ukkeli, joka on minua ainakin 10 vuotta vanhempi ja polttanut kolme askillista röökiä siitä lähtien kun oppi kävelemään, olen varmaan 25-vuotiaana Gandalfin tai Joulupukin näköinen!
En voinut sietää tätä tuomiota, vaan urhoollisena peräänantamattomana taistelijana kokeilin useammalla eri kuvalla.. ja paskan vitut. Sama saatanan pellehermanni siellä silti komeili yhdennäköisyyslistan kärjessä!
Eniten minua ärsyttää se, että sillä tuhannen keikarilla oli ne aivan käsittämättömän rumat viikset joka kuvassa. Tuli sanoinkuvaamattoman paha olo, kun odotin tuloksia... yhtäkkiä sieluni peilejä moukaroi sana HIM ja ruutuun ilmestyy tämä kirottu viiksimies.
Miksi helvetissä niillä ei ole varoitusta siellä sivuilla "mikäli kärsit kahdenkympinkriisistä, älä tee tätä testiä" tai "Jos pelkäät että tuloksesi on Ville Valo, älä tee tätä testiä"...
Olen murtunut. Pirstaloitunut pieniksi sirpaleiksi ja itsetuntoni rippeet ovat tyystin mennyttä. Siispä odotan kaikilta ystäviltäni oloni parantamiseksi A) myönteisiä lohdutuksen sanoja, etten minä ole Ville Valon näköinen... Tai B) rahaa. Mutta vaihtoehto C) myönteiseksi tarkoitetetut lohdutuksen sanat, että Ville Valohan on ihan hyvännäköinen; ei tule kysymykseenkään.
...typerävillevalo...typerätnettisivut...typeräyökirja.
-minä.
Ohi on...Maanantai 07.01.2008 01:12
Typerä yökirja...
Muistaakseni kotiuduin tuossa perjantaina... Ohi on 362, paska reissu mutta tulipahan tehtyä.
Nyt voi tätäkin ruveta taas kirjoittelemaan.
- minä.
Muistaakseni kotiuduin tuossa perjantaina... Ohi on 362, paska reissu mutta tulipahan tehtyä.
Nyt voi tätäkin ruveta taas kirjoittelemaan.
- minä.
Lempo soikoon!Sunnuntai 31.12.2006 07:12
Rakas päiväkirja...
Why is the beer gone? Why is the beer always gone?
Oluet on loppu... Ile ja Huisku kuorsaa ihan verojamaksavien aikuisten oikeesti tuossa lattialla kilpaa ja itse istun kirjottamassa tätä typerää päiväkirjaa... Aivan perseestä.
Minkähän helvetin takia minä aloitan aina tämän tekstin "Rakas päiväkirja"... Ei helvetti.
a) Päiväkirja on vitun typerä.
b) En koskaan kirjoita päiväkirjaa päivällä.
Eli tästälähtien en kirjoita enää ikinä rakasta päiväkirjaa, vaan kirjoitan "typerää yökirjaa". Eli jatkossa aion aloittaa päiväkirjamerkintäni "Typerä yökirja" lauseella. Aivan vitun keimoilua taas tämmönen rakaspäiväkirjameininki. Ihan kuin minä jotain helvetin päiväkirjaa rakastaisin. Jumalauta. Minulla on elämäkin... Vaikka tässä istunkin.
Typerää keimoilua taas kaikki tyynni. En siedä en keimoilua, enkä typerehtimistä. Typerä yökirja.
- minä.
Why is the beer gone? Why is the beer always gone?
Oluet on loppu... Ile ja Huisku kuorsaa ihan verojamaksavien aikuisten oikeesti tuossa lattialla kilpaa ja itse istun kirjottamassa tätä typerää päiväkirjaa... Aivan perseestä.
Minkähän helvetin takia minä aloitan aina tämän tekstin "Rakas päiväkirja"... Ei helvetti.
a) Päiväkirja on vitun typerä.
b) En koskaan kirjoita päiväkirjaa päivällä.
Eli tästälähtien en kirjoita enää ikinä rakasta päiväkirjaa, vaan kirjoitan "typerää yökirjaa". Eli jatkossa aion aloittaa päiväkirjamerkintäni "Typerä yökirja" lauseella. Aivan vitun keimoilua taas tämmönen rakaspäiväkirjameininki. Ihan kuin minä jotain helvetin päiväkirjaa rakastaisin. Jumalauta. Minulla on elämäkin... Vaikka tässä istunkin.
Typerää keimoilua taas kaikki tyynni. En siedä en keimoilua, enkä typerehtimistä. Typerä yökirja.
- minä.
Klassista halonismia vol. 5284Tiistai 12.12.2006 05:08
Jokaisella kultapilvellä on paska reuna.
-minä.
-minä.
Mainio idea!Sunnuntai 19.11.2006 04:24
Rakas päiväkirja...
Sain tänään unenpöpperössä mainion idean lähteä perhoshaavin kanssa metsään pyydystämään smurffeja. Kun saan smurffit kiinni leikkaan niiden siniset pienet pallukkahännät irti ja ripustan joulukuuseen!
Psyykeni on paloina lattialla
-minä.
Sain tänään unenpöpperössä mainion idean lähteä perhoshaavin kanssa metsään pyydystämään smurffeja. Kun saan smurffit kiinni leikkaan niiden siniset pienet pallukkahännät irti ja ripustan joulukuuseen!
Psyykeni on paloina lattialla
-minä.
Ducktales!Perjantai 20.10.2006 07:13
Rakas päiväkirja...
Päätin tänään, että unipäiväkirjani lisäksi alan kirjoittaa unettomuuspäiväkirjaa. Tänäänkin yritin mennä nukkumaan aikaisin kello 01:00 aikoihin. Kömmin sänkyyn varsin väsyneenä, mutta Nukku Matti ei vain tuhlannut unihiekkaansa minuun. Kierittyäni sängyssä (valitettavasti yksin) kaksi ja puoli tuntia juolahti mieleeni epäyhtälö, jonka nyt jaan kanssanne.
Tämä kysymys on varmasti askarruttanut monia ihmisiä, jotka eivät ole automaattisesti hyväksynyt median ja kulttuurin tuomia itsestäänselvyyksiä, vaan uskaltavat uljaasti kyseenalaistaa asioita. Minä tein sen ja ratkaisin seuraavan yhtälön.
Epäyhtälö:
Tupu, Hupu ja Lupu sekä Leenu, Liinu ja Tiinu kutsuvat Aku Ankkaa ja Roope Ankkaa sedikseen ja Iinestä tädikseen. Tiettävästi sekä Aku että Iines Ankka kutsuvat Roope Ankkaa sedäkseen. Tupu, Hupu ja Lupu, Leenu, Liinu ja Tiinu, Aku, Iines ja Roope kutsuvat Kaino Vienoa mummokseen.
Ratkaisu:
Mummo Ankka on siis kantaemo, jotta yhtälöstä tulisi tosi. Mummo Ankka on pariutunut Herra X:n kanssa ja saanut Polvi 1 jälkeläisen Herra A:n. Herra X:n olinpaikka ja tiedot katosivat pian mysteerisesti Polvi 1 syntymän jälkeen.
Herra A on pariutunut äitinsä Kaino Vienon kanssa ja saanut Polvi 2 jälkeläiset. Esikoisen nimi on Roope, keskimmäisen Aku ja Iines on perheen kuopus.
Herra A ja Mummo Ankka viettivät hiljaiseloa pitkän aikaa, kunnes saivat seuraavan katraan Polvi 3 jälkeläiset kolmoset Tupu, Hupu ja Lupu, sekä kolmoset Leenu, Liinu ja Tiinu. Herra A:n olinpaikka ja tiedot katosivat pian mysteerisesti Polvi 3 syntymän jälkeen.
Selite:
Kaino Vieno on Mummo Ankka Polville 2 ja 3. Mummo Ankka on Polvien 2 ja 3, eli Roopen, Akun ja Iineksen, Tupun, Hupun ja Lupun, Leenun, Liinun ja Tiinun isänpuoleinen (Herra A) isoäiti.
Polvi 3 pitää Akua ja Roopea setinään ja Iinestä tätinään, koska sekä Roopella, Akulla, Iineksellä, että Herra A:lla on sama äiti Mummo Ankka ja kuuluvat täten kaikki samaan Polvi 1½ katraaseen. Polvi 3 on Roopen, Akun ja Iineksen veljenpoikia ja –tyttäriä.
Tämä yhtälö vastaa myös kysymykseen, mikseivät Aku ja Iines mene naimisiin. Ankkalinnan laki kieltää sisarusten sisäiset avioliitot, mutta onhan heillä onneksi sama sukunimi.
Hyvää yötä ja huomenta...
- minä.
Päätin tänään, että unipäiväkirjani lisäksi alan kirjoittaa unettomuuspäiväkirjaa. Tänäänkin yritin mennä nukkumaan aikaisin kello 01:00 aikoihin. Kömmin sänkyyn varsin väsyneenä, mutta Nukku Matti ei vain tuhlannut unihiekkaansa minuun. Kierittyäni sängyssä (valitettavasti yksin) kaksi ja puoli tuntia juolahti mieleeni epäyhtälö, jonka nyt jaan kanssanne.
Tämä kysymys on varmasti askarruttanut monia ihmisiä, jotka eivät ole automaattisesti hyväksynyt median ja kulttuurin tuomia itsestäänselvyyksiä, vaan uskaltavat uljaasti kyseenalaistaa asioita. Minä tein sen ja ratkaisin seuraavan yhtälön.
Epäyhtälö:
Tupu, Hupu ja Lupu sekä Leenu, Liinu ja Tiinu kutsuvat Aku Ankkaa ja Roope Ankkaa sedikseen ja Iinestä tädikseen. Tiettävästi sekä Aku että Iines Ankka kutsuvat Roope Ankkaa sedäkseen. Tupu, Hupu ja Lupu, Leenu, Liinu ja Tiinu, Aku, Iines ja Roope kutsuvat Kaino Vienoa mummokseen.
Ratkaisu:
Mummo Ankka on siis kantaemo, jotta yhtälöstä tulisi tosi. Mummo Ankka on pariutunut Herra X:n kanssa ja saanut Polvi 1 jälkeläisen Herra A:n. Herra X:n olinpaikka ja tiedot katosivat pian mysteerisesti Polvi 1 syntymän jälkeen.
Herra A on pariutunut äitinsä Kaino Vienon kanssa ja saanut Polvi 2 jälkeläiset. Esikoisen nimi on Roope, keskimmäisen Aku ja Iines on perheen kuopus.
Herra A ja Mummo Ankka viettivät hiljaiseloa pitkän aikaa, kunnes saivat seuraavan katraan Polvi 3 jälkeläiset kolmoset Tupu, Hupu ja Lupu, sekä kolmoset Leenu, Liinu ja Tiinu. Herra A:n olinpaikka ja tiedot katosivat pian mysteerisesti Polvi 3 syntymän jälkeen.
Selite:
Kaino Vieno on Mummo Ankka Polville 2 ja 3. Mummo Ankka on Polvien 2 ja 3, eli Roopen, Akun ja Iineksen, Tupun, Hupun ja Lupun, Leenun, Liinun ja Tiinun isänpuoleinen (Herra A) isoäiti.
Polvi 3 pitää Akua ja Roopea setinään ja Iinestä tätinään, koska sekä Roopella, Akulla, Iineksellä, että Herra A:lla on sama äiti Mummo Ankka ja kuuluvat täten kaikki samaan Polvi 1½ katraaseen. Polvi 3 on Roopen, Akun ja Iineksen veljenpoikia ja –tyttäriä.
Tämä yhtälö vastaa myös kysymykseen, mikseivät Aku ja Iines mene naimisiin. Ankkalinnan laki kieltää sisarusten sisäiset avioliitot, mutta onhan heillä onneksi sama sukunimi.
Hyvää yötä ja huomenta...
- minä.
Uusi idoli on syntynyt.Torstai 12.10.2006 07:20
Rakas päiväkirja...
Näin unta, että olen vaaleanpunainen jänis nimeltä Dyllersson. Minulla, Dyllerssonilla on valtavat laululahjat, jotka vain odottavat tilaisuutta päästä rikastuttamaan maailmaa tälla armorikkaalla taidenautinnolla.
Minä, Dyllersson olin merellä. Merellä on iso lava, jossa järjestetään kykyjenetsintäkilpailu. Minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis tietysti osallistuin kilpailuun. Kansakunnat riemuitsivat minun, Dyllerssonin esityksestä. Kukapa ei riemastuisi tanssivasta, laulavasta, vaaleanpunaisesta jäniksestä, joka siis olen minä.
Minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis voitin tällä ainutkertaisella spektaakkelilla koko esityksen. Kun tv-kamerat, radio, internet ja sanomalehdet halusivat haastattelun, uusi tähti joutui pudistelemaan päätä niin että korvat heiluivat. Minulla, Dyllerssonilla nimittäin oli herrasmiessopimus, joka kieltää kaikenlaisen puhumisen ja kirjoittamisen mediassa. Minulta, Dyllerssonilta, vaaleanpunaiselta jänikseltä putoaisi hohto, jos tämän maagisen jäniksen yliluonnollinen mielikuva pirstoutuisi.
Ajatelkaapa jos Lordi tai Joulupukki antaisi yleisen haastattelun siviilivermeissä vapaa-ajanvietostaan ja yksityiselämästään. Mielikuva mahtavasta rock legendasta, joka mahdollisti jopa Suomen euroviisuvoiton, murenisi tyystin ja lapset lakkaisivat uskomasta Joulupukkiin. Eihän tällainen suinkaan käy päinsä.
Onneksi minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis keksin, ettei sopimus kiellä viittomista mediassa. Siispä minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis nostin jäniksenkäpäläni isosti pystyyn ja näytin koko maailmalle keskisormea. Tämän jälkeen käännyin selin ja näytin leveästi vaaleanpunaisen töpöhäntäni alta cloacaa kameroille. Olen minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis aika asennetapaus.
Miksi minä näen näitä... Miksi minä näen näitä...
-minä.
Näin unta, että olen vaaleanpunainen jänis nimeltä Dyllersson. Minulla, Dyllerssonilla on valtavat laululahjat, jotka vain odottavat tilaisuutta päästä rikastuttamaan maailmaa tälla armorikkaalla taidenautinnolla.
Minä, Dyllersson olin merellä. Merellä on iso lava, jossa järjestetään kykyjenetsintäkilpailu. Minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis tietysti osallistuin kilpailuun. Kansakunnat riemuitsivat minun, Dyllerssonin esityksestä. Kukapa ei riemastuisi tanssivasta, laulavasta, vaaleanpunaisesta jäniksestä, joka siis olen minä.
Minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis voitin tällä ainutkertaisella spektaakkelilla koko esityksen. Kun tv-kamerat, radio, internet ja sanomalehdet halusivat haastattelun, uusi tähti joutui pudistelemaan päätä niin että korvat heiluivat. Minulla, Dyllerssonilla nimittäin oli herrasmiessopimus, joka kieltää kaikenlaisen puhumisen ja kirjoittamisen mediassa. Minulta, Dyllerssonilta, vaaleanpunaiselta jänikseltä putoaisi hohto, jos tämän maagisen jäniksen yliluonnollinen mielikuva pirstoutuisi.
Ajatelkaapa jos Lordi tai Joulupukki antaisi yleisen haastattelun siviilivermeissä vapaa-ajanvietostaan ja yksityiselämästään. Mielikuva mahtavasta rock legendasta, joka mahdollisti jopa Suomen euroviisuvoiton, murenisi tyystin ja lapset lakkaisivat uskomasta Joulupukkiin. Eihän tällainen suinkaan käy päinsä.
Onneksi minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis keksin, ettei sopimus kiellä viittomista mediassa. Siispä minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis nostin jäniksenkäpäläni isosti pystyyn ja näytin koko maailmalle keskisormea. Tämän jälkeen käännyin selin ja näytin leveästi vaaleanpunaisen töpöhäntäni alta cloacaa kameroille. Olen minä, Dyllersson, vaaleanpunainen jänis aika asennetapaus.
Miksi minä näen näitä... Miksi minä näen näitä...
-minä.
Delirium tremens...Maanantai 02.10.2006 03:02
Rakas päiväkirja...
Näin unta, että pääni sisällä oli Hugo peikko, joka koputti kallooni hirvittävällä voimalla ja huusi että "Herää pahvi!".
Heräsin ja pomppasin saman tien pystyyn ja näin vieressäni istuvan ison Hugo-peikon, jolla oli kädet taskussa ja se katseli minua isoilla peikonsilmillään. Hieroin silmiäni ja ajattelin ettei tuo voi olla todellinen. Onneksi se siitä hävisi pienen silmienhieromisen jälkeen.
Taas olisi Sigmund Freudilla hauskaa.
-minä.
Näin unta, että pääni sisällä oli Hugo peikko, joka koputti kallooni hirvittävällä voimalla ja huusi että "Herää pahvi!".
Heräsin ja pomppasin saman tien pystyyn ja näin vieressäni istuvan ison Hugo-peikon, jolla oli kädet taskussa ja se katseli minua isoilla peikonsilmillään. Hieroin silmiäni ja ajattelin ettei tuo voi olla todellinen. Onneksi se siitä hävisi pienen silmienhieromisen jälkeen.
Taas olisi Sigmund Freudilla hauskaa.
-minä.
Raja.Tiistai 26.09.2006 07:28
Unipäiväkirjani jatkuu.
Tästä unesta on aikaa, mutta muistan sen harvinaisen selvästi.
Minä kuolin. En muista miten, missä ja milloin. Leijuin ilmassa pimeyden keskellä. En tuntenut ruumistani. En tuntenut lämpötilaa. En tuntenut mitään. Olin kuin unessa, mutten nähnyt unta. Näkyi vain pimeys.
Tunsin herääväni. Tunsin taas maan jalkojeni alla. Katsoin ylös. Näin sysimustan myrskyisän pilvitaivaan, jota edes voimakas salamointi ei pystynyt valaisemaan. Katsoin ympärilleni. Näin olevani saarella. Saari oli pelkkä kiviröykkiö, ilman ainuttakaan kasvia tai puuta. Katsoin alas. Näin, että saari oli niin korkea, ettei alas katsoessa edes nähnyt alla raivoavaa merta. Näkyi vain pimeys.
Saari oli täynnä ihmisiä. Yritin puhua heille, mutta he eivät vastanneet. He itkivät ja epätoivoisesti pyrkivät keinolla millä hyvänsä mahdollisimman keskelle saarta. Ihmismäärä lisääntyi saarella. Heitä tuli koko ajan lisää. Meitä oli niin paljon, että koko ajan ihmisiä luisui reunalta alas. He hävisivät pimeyden syövereihin. Näkyi vain pimeys.
Minulle valkeni, että kaikki nämä ihmiset ovat kuolleita. Minä mukaanlukien. Kun asia muuttuu toiseksi ylittyy raja. Kuten kaikella muullakin, myös elämällä ja kuolemalla on raja. Olin ylittänyt sen rajan ja päätynyt tälle saarelle. Kaikki kuolleet ihmiset ovat päätyneet tälle saarelle ja luisuneet alas syvyyksiin.
Sekasortoinen ihmismassa kävi taistelua omasta paikastaan saarella. Ihmiset tönivät toisiaan pois ja pyrkivät saaren keskustaan turvaan, sillä kukaan ei uskaltanut antautua kylmän mustan meren syvyyksiin. Heitä kaikkia pelotti tuo meri. Tuon rajan ylittäminen.
Osa ihmisistä oli ollut saarella hyvin pitkään. Heidän ruumiinsa oli alkanut antaa periksi ja heidän lihaksensa ja nahkansa olivat kadonneet luuston ympäriltä. He olivat taistelleet paikastaan saarella niin kauan, etteivät muistaneet itsekään.
Näin yhden luurangon työntävän pieniä lapsia pois ja syrjemmälle. Ihmisten tuskan, epätoivon ja kauhun huudot täyttivät ikuisesti saaren hirveällä äänellään. Tämän pikkulapsen kirkaisu, joka vaimeni lapsen pudotessa mereen sattui sydämeeni erityisen paljon. Huusin luurangolle ettei hän voi noin tehdä ja luuranko kävi kimppuuni. Minä ylittäisin rajan seuraavana.
Taistelin luurangon kanssa pitkään kiviröykkiön reunalla. Minulla ei ollut aavistustakaan kestikö taistelu tunteja, päivä vai vuosia. Lopulta onnistuin olkavarrellani tyrkkäämään luurangon alas jyrkänteeltä, mutta hän tarttui minua jalasta ja veti minut mukanaan.
Vajosin alas pimeyden keskellä. Minua paleli. Sydäntäni kouristi kylmä. Kuulin kuinka luuranko lateli kirouksia niskaani, mutten nähnyt mitään. Vaivuin taas unettomaan uneen. Näkyi vain pimeys.
Heräsin valoon. Mietin olinko tullut taivaaseen? ...vai helvettiin? Katselin taas ympärilleni. Mitä syvemmäs vajosin sen enemmän näin kuolleita ihmisiä. He olivat kaikki joko paljaita luurankoja tai mätäneviä, kauan vedessä lionneita raatoja. He kaikki kirkuivat kauhusta. He pelkäsivät, ettei syvyyksiin vajoaminen lopu ikinä. He pelkäsivät rajaa.
Suljin taas silmäni. Minua ei pelottanut. Yritin muistella elämääni. Kuolema on aina pelottanut eläviä, koska he eivät tiedä mihin joutuvat. He eivät tiedä mitä on rajan takana, vai onko mitään. Minä olin jo yhden rajan ylittänyt ja päässäni oli vain kysymys... Loppuuko tämä putoaminen koskaan... Mitä tapahtuu kun saavun pohjaan... Mitä on rajan takana.
This is the prophecy
- minä.
Tästä unesta on aikaa, mutta muistan sen harvinaisen selvästi.
Minä kuolin. En muista miten, missä ja milloin. Leijuin ilmassa pimeyden keskellä. En tuntenut ruumistani. En tuntenut lämpötilaa. En tuntenut mitään. Olin kuin unessa, mutten nähnyt unta. Näkyi vain pimeys.
Tunsin herääväni. Tunsin taas maan jalkojeni alla. Katsoin ylös. Näin sysimustan myrskyisän pilvitaivaan, jota edes voimakas salamointi ei pystynyt valaisemaan. Katsoin ympärilleni. Näin olevani saarella. Saari oli pelkkä kiviröykkiö, ilman ainuttakaan kasvia tai puuta. Katsoin alas. Näin, että saari oli niin korkea, ettei alas katsoessa edes nähnyt alla raivoavaa merta. Näkyi vain pimeys.
Saari oli täynnä ihmisiä. Yritin puhua heille, mutta he eivät vastanneet. He itkivät ja epätoivoisesti pyrkivät keinolla millä hyvänsä mahdollisimman keskelle saarta. Ihmismäärä lisääntyi saarella. Heitä tuli koko ajan lisää. Meitä oli niin paljon, että koko ajan ihmisiä luisui reunalta alas. He hävisivät pimeyden syövereihin. Näkyi vain pimeys.
Minulle valkeni, että kaikki nämä ihmiset ovat kuolleita. Minä mukaanlukien. Kun asia muuttuu toiseksi ylittyy raja. Kuten kaikella muullakin, myös elämällä ja kuolemalla on raja. Olin ylittänyt sen rajan ja päätynyt tälle saarelle. Kaikki kuolleet ihmiset ovat päätyneet tälle saarelle ja luisuneet alas syvyyksiin.
Sekasortoinen ihmismassa kävi taistelua omasta paikastaan saarella. Ihmiset tönivät toisiaan pois ja pyrkivät saaren keskustaan turvaan, sillä kukaan ei uskaltanut antautua kylmän mustan meren syvyyksiin. Heitä kaikkia pelotti tuo meri. Tuon rajan ylittäminen.
Osa ihmisistä oli ollut saarella hyvin pitkään. Heidän ruumiinsa oli alkanut antaa periksi ja heidän lihaksensa ja nahkansa olivat kadonneet luuston ympäriltä. He olivat taistelleet paikastaan saarella niin kauan, etteivät muistaneet itsekään.
Näin yhden luurangon työntävän pieniä lapsia pois ja syrjemmälle. Ihmisten tuskan, epätoivon ja kauhun huudot täyttivät ikuisesti saaren hirveällä äänellään. Tämän pikkulapsen kirkaisu, joka vaimeni lapsen pudotessa mereen sattui sydämeeni erityisen paljon. Huusin luurangolle ettei hän voi noin tehdä ja luuranko kävi kimppuuni. Minä ylittäisin rajan seuraavana.
Taistelin luurangon kanssa pitkään kiviröykkiön reunalla. Minulla ei ollut aavistustakaan kestikö taistelu tunteja, päivä vai vuosia. Lopulta onnistuin olkavarrellani tyrkkäämään luurangon alas jyrkänteeltä, mutta hän tarttui minua jalasta ja veti minut mukanaan.
Vajosin alas pimeyden keskellä. Minua paleli. Sydäntäni kouristi kylmä. Kuulin kuinka luuranko lateli kirouksia niskaani, mutten nähnyt mitään. Vaivuin taas unettomaan uneen. Näkyi vain pimeys.
Heräsin valoon. Mietin olinko tullut taivaaseen? ...vai helvettiin? Katselin taas ympärilleni. Mitä syvemmäs vajosin sen enemmän näin kuolleita ihmisiä. He olivat kaikki joko paljaita luurankoja tai mätäneviä, kauan vedessä lionneita raatoja. He kaikki kirkuivat kauhusta. He pelkäsivät, ettei syvyyksiin vajoaminen lopu ikinä. He pelkäsivät rajaa.
Suljin taas silmäni. Minua ei pelottanut. Yritin muistella elämääni. Kuolema on aina pelottanut eläviä, koska he eivät tiedä mihin joutuvat. He eivät tiedä mitä on rajan takana, vai onko mitään. Minä olin jo yhden rajan ylittänyt ja päässäni oli vain kysymys... Loppuuko tämä putoaminen koskaan... Mitä tapahtuu kun saavun pohjaan... Mitä on rajan takana.
This is the prophecy
- minä.
« Uudemmat
-
Vanhemmat »