IRC-Galleria

Yucciz

Yucciz

Patinoitunu Runomies, enkä.

Selaa blogimerkintöjä

Johtajat ja sihteeritLauantai 19.08.2006 23:26

Mitä Matti Ahde sanoi nais alaisilleen ennen potkuja??
Haluatko lyhyen vai pitkän vedon


Kaunis, nuori sihteeri oli mennyt naimisiin 90-vuotiaan papan kanssa. Ensimmäisen yhteisen yönsä he viettivät hotellissa. Vaimo kävi kylvyssä ja tuli sieltä pukeutuneena läpinäkyvään yöpaitaan. Innoissaan vanha mies nosti kätensä pystyyn viisi sormea pystyssä.
- Mitä? Viisi kertaa? kauhistui nainen.
- Ei toki, vaan valitse sormi...


Johtaja makaa väsyneenä mutta onnellisena vuoteessaan katselleen sihteeriään, joka pelkkä turkki päällään ihastelee itseään peilistä. Yhtäkkiä sihteeri kysyy:
- Tämä on aivan ihana turkki, johtaja. Jaksaisitko, jos minä kiittäisin sinua vielä kerran?


Sihteeri täyttää kyselylomaketta, jonka aiheena on työpaikan ilmapiiri. Kaikki sujuu hyvin kunnes hän tulee kohtaan "suhde johtajaan". Pienen epäröinnin jälkeen hän kirjoittaa: Kyllä, kolme kertaa viikossa.


Sihteeri kirjoitti aina muistiin panoja.


Sihteerin vastatessa puhelimeen miesääni kysyy:
- Annatteko johtajalle?
- Vitttuakos se teille kuuluu!, tiuskaisi sihteeri.


Kaksi sihteerikköä keskustelee:
- Minkälainen mies se sinun uusi johtajasi on?
- Ei siitä miehestä paljon kostu.


- Johtaja Mäkinen on kuulemma mennyt naimisiin sihteerinsä Liisan kanssa.
-Jahas, ja nyt sitten Liisa sanelee tekstin.



Johtaja Mäkinen kysyi ravintolan kokilta, voiko lanttulaatikkoa laittaa pyttipannuun.
- No, ei oikein.
- Mutta kun anoppikin on tulossa, ja...
- No sitten kyllä. Ja sen jälkeen roskiin.
Johtaja Jauhiainen sai toimistoonsa parfyymiltä tuoksahtavan kirjeen. Sisällä oli teatterilippu ja viesti, jossa luki:
- Ette tiedä keneltä tämä on. Mutta saapukaa illalla teatteriin, niin saatte tietää.
Jauhiainen meni teatteriin, mutta vieruspaikalle ei ilmaantunut ketään. Pettyneenä hän meni toimistoonsa, jossa hän havaitsi, että kassakaappi oli tyhjennetty. Pöydällä oli viesti:
- Nyt tiedätte!


Johtaja tarvitsi sihteerin. Vaadittiin tietyt tutkinnot ja taidot, mutta lisäksi johtaja esitti ulkonäöltään sopiville ehdokkaille sellaisen toivomusehdon, että sihteeri voisi auttaa asiassa silloin, kun johtajan vaimolla on "huonot päivät". Tällöin tavattaisiin illalla konttorissa työnimellä "kirjoitettava kiireellinen kirje Johanssonille". Eräs hakija lupasikin täyttää ehdon, ja työ alkoi.
Meni muutama päivä, kunnes johtaja esitti sihteerille, että nyt olisi kirjoitettava kiireellinen kirje Johanssonille. Tällöin sihteeri joutui pahoitellen kertomaan, että valitettavasti hänelläkin
on "huonot päivät".
Meni jälleen muutama päivä. Sihteeri esitti vuorostaan:
- Tänä iltana voitaisiin kirjoittaa se kirje Johanssonille.
Tällöin johtaja joutui rykäisten kertomaan:
- Kun asia oli kiireellinen, minä suoritin sen jo käsin.
Silloin sihteeri sanoi:
- Jos olisin tiennyt, että asia on niin kiireellinen, olisinhan minäkin voinut suorittaa sen suullisesti.


Mies oli juuri palkattu uudeksi johtajaksi suureen High tech yritykseen. Edellinen johtaja asteli tapaamaan häntä yksityisesti ja esitteli hänelle kolme numeroitua kirjekuorta. "Avaa nämä kuoret silloin, kun sinulla on niin paha ongelma, ettet pysty ratkaisemaan sitä." hän sanoi.
Kaikki meni tasaisesti, mutta kuusi kuukautta myöhemmin, myynti kääntyi laskuun ja hän oli todella kovan paineen alla. Järjen käydessä vähiin hän muisti kirjekuoret. Hän meni laatikolleen ja otti ensim-mäisen kirjekuoren. Viestissä luki: "Syytä edeltäjääsi."
Uusi johtaja kutsui koolle lehdistötilaisuuden ja tahdikkaasti laski syyt edeltäjänsä niskoihin. Tyytyväisenä lehdistö kirjoitti positiivisesti, myynti kääntyi nousuun ja ongelma oli pian takana. Mutta jo vuoden päästä yhtiö oli taas vaikeuksissa: tuli vakavia tuotanto-ongelmia.
Edellisestä kokemuksesta oppineena johtaja avasi nopeasti toisen kuoren. Viestissä luki: "Uudelleenorganisoi." Tämän hän teki ja yhtiö oli nopeasti jaloillaan.
Muutamien toinen toistaan tuottoisampien vuosineljännesten jälkeen yhtiölle tuli taas vaikeat ajat. Johtaja meni huoneeseensa, sulki oven ja tietäen, että kyseessä oli viimeinen kuori, hän avasi sen. Viestissä sanottiin, "Valmista kolme kuorta..."


Kaksi sihteeriä keskustelivat:
- Kyllä se johtaja pukeutuu hienosti.
- Ja nopeasti.


Johtajalla oli ongelma. Lääkäri oli kehottanut häntä vähentämään
seksihommat puoleen. Nyt hän ei tiennyt, ottaisiko avioeron vai
antaisiko sihteerille lopputilin.


Johtajat keskustelivat. Toinen
kysyi toiselta, miksi tämä oli
erottanut sihteerinsä. Hän kertoi:
Kaksi viikkoa sitten oli minun 45-
vuotissyntymäpäiväni, enkä ollut
kovin innoissani, kun aamulla
heräsin eikä vaimo edes
onnitellut saatikka antanut
lahjaa. Hän ei sanonut minulle
edes hyvää huomenta. Ajattelin,
että sellaisia vaimot ovat, mutta
lapset sentään muistavat!


Sitten heräsivät lapset, mutta
kukaan heistä ei sanonut
sanaakaan.
Sen jälkeen menin toimistolleni.
Tunsin itseni hyvin masentuneeksi
ja pettyneeksi.
Kun kävelin toimistooni,
sihteerini "Hyvää huomenta pomo,
ja hyvää syntymäpäivää!" Se sai
minut tuntemaan oloni hieman
paremmaksi.


Työskentelimme iltapäivään
saakka, jolloin sihteerini
koputti oveen ja sanoi:
"Tiedätkös, ulkona on hyvin
kaunis ilma ja on syntymäpäiväsi.
Mitäs jos mentäisiin lounaalle,
vain sinä ja minä?"


Niinpä me menimme pieneen
viehättävään maaseuturavintolaan.
Joimme parit martinit, lounas oli
loistava, ja meillä oli todella
hauskaa.


Sen jälkeen piti palata
toimistolle, mutta hän sanoi: "On
niin kaunis päivä, onko meidän
pakko mennä vielä toimistoon?"
"Enpä usko", minä vastasin,
jolloin hän ehdotti menemistä
hänen asuntoonsa.


Niin teimmekin ja joimme vielä
martinit ja poltimme savukkeet.
Sitten hän sanoi käyvänsä
vaihtamassa päälle jotain
mukavampaa, jos minulle sopii.
Vastasin myöntävästi. Hän meni
makuuhuoneeseen ja noin viiden
minuutin kuluttua hän tuli
takaisin suuri syntymäpäiväkakku
sylissään. Perässä kävelivät
vaimoni ja lapseni ja he kaikki
lauloivat "Hyvää syntymäpäivää".


Ja minä istuin siinä sohvalla,
päälläni vain sukat.


Matematiikan professori lähetti
faksin vaimolleen:


"Rakas vaimo, ymmärräthän sinä,
että olet jo 54-vuotias, ja
minulla on tiettyjä tarpeita,
joita sinä et enää pysty
tyydyttämään. Olen toisaalta
onnellinen kanssasi, sinä
vaimonani, ja minä vilpittömästi
toivon, ettet loukkaannu ja suutu
siitä, että juuri nyt, kun luet
tätä kirjettä, olen hotelli
Ramadassa 18-vuotiaan
assistenttini kanssa. Olen kotona
ennen puoltayötä. Miehesi"

Kun professori saapuu hotelliin,
häntä odotti siellä faksi, jossa
lukee:


"Rakas aviomieheni, Myös sinä
olet 54-vuotias ja juuri kun saat
tämän faxin, olen hotelli
Radissonissa 18-vuotiaan
putkimiehen kanssa. Koska olet
matemaatikko, osaat varmaan
laskea, että 18 menee 54:ään
useammin kuin 54 18:aan.
Siispä älä turhaan odottele minua
illalla. Vaimosi"


Johtaja Jauhiainen sai toimistoonsa parfyymiltä tuoksahtavan kirjeen. Sisällä oli teatterilippu ja viesti, jossa luki: "Ette tiedä keneltä tämä on. Mutta saapukaa illalla teatteriin, niin saatte tietää."
Jauhiainen meni teatteriin, mutta vieruspaikalle ei ilmaantunut ketään. Pettyneenä hän meni toimistoonsa, jossa hän havaitsi, että kassakaappi oli tyhjennetty. Pöydällä oli viesti: "Nyt tiedätte!"

In The ArmyPerjantai 18.08.2006 18:15

Pieni sotilaslentokone kuljetti kenraalia. Kun matka oli puolivälissä, kone alkoi äkkiä pudota jyrkästi.
- Moottori on rikki, lentäjä ilmoitti. - Me putoamme.
- Eikä meillä ole laskuvarjoja, kenraali kauhistui. - Eikö mitään ole tehtävissä?
- Valitettavasti ei mitään.
- Eikö yhtään mitään? Tekisin mitä tahansa...
- No hyvä on. Ottakaa housunne pois.
Kenraali totteli heti.
- Nyt työntäkää ohjaussauva takapuoleenne.
Kenraali oli niin hädissään, että totteli. - Auttaako tämä varmasti, hän kysyi sovitellessaan ohjaussauvaa ahteriinsa.
- Ei, mutta onpahan tutkijalautakunnalla ihmettelemistä.


Järvinen oli alokas, jolla oli jatkuvasti jotain vikaa. Päivääkään ei mennyt ettei hän olisi poikennut sairastuvalla valittamassa kurkkukipua tai selkäsärkyä.
Kun varuskunnan lääkärit selvin sanoin ilmoittivat alkavansa kyllästyä tällaiseen menoon, Järvinen alkoi keksiä yhä mielikuvituksellisempia sairauksia, joita hän kävi edelleenkin tutkituttamassa.
Kerran Järvinen oli lähtenyt pyykkipussin kanssa varusvarastolle, joka sijaitsi samassa rakennuksessa kuin sairastupa, vaihtamaan alusvaatteitaan. Koska ulkona sataa tihutteli, Järvinen oli työntänyt pyykkipussin palveluspuseronsa alle. Eräs lääkintämies sattui ikkunasta näkemään Järvisen lähestyvän.
- Voi luoja, mies parkaisi. - Järvinen on taas tulossa ja uskokaa tai älkää - nyt se on raskaana!


Ritari oli lähdössä ristiretkelle. Ennen lähtöään hän luovutti uskollisimmalle palvelijalleen avaimen sanoen:
- Tämä avain avaa vaimoni siveysvyön. Jos kuulet minun kaatuneen, voit antaa avaimen hänelle, jotta hän voi avata vyönsä ja etsiä uuden miehen. Tämän sanottuaan ritari kannusti ratsuaan ja lähti linnasta sotilaineen.
Ratsastettuaan jonkin aikaa sotilaat huomasivat, että yksinäinen ratsumies ajoi heitä takaa. He pysähtyivät odottamaan kunnes ratsastaja saavutti heidät. Hevosen kyljet olivat aivan vaahdossa, ja ratsastajakin näytti uupuneelta. Hän oli sama miespalvelija, jonka ritari oli äsken hyvästellyt.
- Onneksi sain teidät kiinni, palvelija huohotti. - Annoitte minulle väärän avaimen.


Kaksi sotajermua tapasivat toisia vuosien jälkeen. Toinen kysyi:
- Muistatko vielä, kun sodassa ollessamme ruokaamme sekoitettiin
ainetta, joka vähensi haluja ?
- Muistanhan minä
- Tiedätkö mitä ? Minusta tuntuu, että nyt se alkaa vaikuttaa


Sotamies joutui sotaoikeuteen syytettynä siitä, että hän on sanonut esimiestään puupääksi. Tuomari kysyi:
- Onko syytteessä perää
- Ei ole, herra sotatuomari. Minä vain sanoin: Herra vääpeli, pankaa kypärä päähänne, sillä tikka lentää tänne päin !


Ruotsin armeijan oppitunnilla kuultua:
Vääpeli: - Miten vihollista voi hämätä ?
Alokas: - Herra vääpeli, Esimerkiksi kun panokset loppuvat, niin jatketaan ampumista, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Vääpeli: - Entä miten estäisitte vihollista käyttämästä
maan rautateitä?
Alokas: - Polttaisin kaikki matkaliput, herra vääpeli


Kaksi ruotsalaista sotilaspartiota oli toisistaan tietämättä tiedustelemassa tiheässä viidakossa . Yhtäkkiä ne huomasivat toisensa, jolloin ensimmäisen partion johtaja huusi peloissaan:
- Me antaudumme!
Tämän jälkeen toisen partion johtaja puolestaan huusi:
- Me antaudumme!
- Me antauduimme ensin! huusi ensimmäisen partion johtaja närkästyneenä.


Kaksi vanhaa soturia tapasivat ja muistelivat kokemiaan kovia hetkiä. Toinen sanoi:
- Kerran minun altani ammuttiin taistelun tuoksinassa hevonen, ja minun täytyi jatkaa jalan.
Toinen oli hetken hiljaa ja sanoi:
- Kerran taas minun altani ammuttiin maatushka, ja minun täytyi jatkaa käsin.


Taysin kyltymätön nymfomaani, venäläinen uusrikas leski ei saanut miehestä koskaan tarpeekseen. Hän kuuli , että suomalainen sotilas vastaa kymmentä ryssää myös sängyssä. Hän ei uskonut, mutta päätti kuitenkin kokeilla.
Suomalainen riisui asetakkinsa sängyn päätyyn ja aloitti rakkauden työt. Kaksikymmentä varvia leski kesti ja sitten pyörtyi ensimmäisen kerran elämässään. Herättyään aamulla tainnuksista, hän soitti palvelijansa ja kysyi minne suomalainen sotilas oli hävinnyt.
Palvelija vastasi:
- Se vetää käteen tuolla käytävällä


Sotaharjoituksissa joku heitti vääpeliä kävyllä, ja tämä hirmustui.
- Kaikkien lomat on peruttu, kunnes syyllinen saadaan selville!
Mutta kävyn heittäjää ei löytynyt, vaikka vääpeli kuinka uhkaili. Niinpä hän muutti taktiikkaa:
- No, korpraali Konttinen, teitä minä en rankaise, jos kerrotte syyllisen.
- Minä se olin, herra vääpeli!


Sotaharjoituksissa everstin huomiota kiinnitti eräs ryhmä veltolla ja epäsotilaallisella esiintymisellään. Kiukkuissaan hän maalasi tilanteen:
- Oikealla pystysuora vuorenseinä, vasemmalla kilometrin syvyinen rotko, takana ylipääsemätön piikkilankaeste ja miinakenttä, edessä sata vihollisen panssarivaunua. Toimikaa!
- Ryhmä asento. Lakki päästä. Isä meidän, joka olet...


Sotilas:
- Tiesitkö että Laihialle on perustettu uusi joukko-osasto.
Toinen Sotilas:
- Älä ihmeessä, minkä niminen?
- Nuukalaislegioona.


- Gruusialainen oli pistäytymässä Moskovassa ja halusi nähdä Leninin. Mausoleumin pitkä jono hirvitti, joten mies otti laatikollisen hyvää gruusialaista konjakkia, ja meni jututtamaan vahtisotilasta. Otettiin muutama tukeva siivu, jolloin sotilas julisti:
- Menetkö suoraan jonon ohi sisään, vai tuodaanko ukko ulos!


Armeijassa oli kaappitarkastus. Alokkaita neuvottiin esittelemään kaappi sanomalla:
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi
Ensimmäinen alokas sanoi:
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi.
Vääpeli huusi:
- Ei noin tietenkään, vaan sano siinä oma nimesi sen-ja-sen tilalla!
- Tämä on alokas sen-ja-sen kaappi! alokas huusi.
- Oletteko aivan tomppeli! karjui vääpeli. -Mikä on teidän nimenne?
- Alokas Senjanen, herra vääpeli.


Matkalla sotaharjoitusalueelle juuttuu armeijan kuorma-auto toivottoman näköisesti liejuun. Onneksi ohi sattuu ajamaan jeeppi, jossa matkustaa neljä upseeria. He pysähtyvät auttamaan ja saavat kuin saavatkin pitkän ähellyksen jälkeen auton jälleen lujalle maalle. Yksi upseereista pyyhkii mutaa kasvoiltaan ja ähkäisee:
-Kyllä oli pirunmoinen homma. Mitä siinä oikein on kuormana?
-26 sotamiestä, herra kersantti, vastasi kuorma-auton kuljettaja.


- Sisarellasi on tosi suuri napa.
- Ihmekös tuo. Hän on lipunkantajana pelastusarmeijassa.


Armeijassa:
-Kuka siellä?
-Minähän olen vastannut jo kaksi kertaa! Ettekö tunne ohjesääntöä?
-Kyllä tunnen. Minun tulee huutaa kolme kertaa "kuka siellä" ja sitten ampua.


- Sopiiko asetakki?
- Kyllä, herra kersantti.
- Sopivatko housut?
- Kyllä, herra kersantti.
- Sopivatko lakki ja saappaatkin?
- Kyllä sopivat, herra kersantti.
- Miten teidän on hyväksytty armeijaan?
- Miten niin, herra kersantti?
- Teidän ruumiinrakenne täytyy olla epämuodostunut...


Päivystävä upseeri oli vimmoissaan kun yksitoista iltalomalle lähtenyttä palasi myöhässä. Luutnantti otti miehet yksitellen puhutteluun ja kysyi syytä.
- Herra luutnantti, ensimmäinen mies aloitti. - Äkillisen lakon vuoksi viimeinen bussi ei kulkenutkaan, joten minun piti ottaa taksi. Puolimatkassa taksi meni kuitenkin rikki, ja niin astelin läheiseen maataloon ja suostuttelin isännän myymään minulle hevosen. Viidentoista kilometrin päässä kasarmilta hevonen kuitenkin äkkiä kuoli, ja niin jouduin tulemaan loppumatkan jalkaisin.
Selitys oli niin mielikuvituksellinen, että luutnantti päästi miehen pelkällä varoituksella. Mutta kun kaikki miehet kertoivat saman tarinan alkoi luutnantti hermostua. Niinpä hän kysyi viimeiseltä mieheltä:
- Miten te myöhästyitte?
- Herra luutnantti, mies aloitti. Äkillisen bussilakon sattuessa minun oli turvauduttava taksiin...
- Nyt riittää! Luutnantti karjaisi. - Älkää vain sanoko että auto hajosi!
- Ei, auto ei hajonnut, mies vastasi. - Mutta kun tiellä lojui niin paljon kuolleita hevosia, matka kesti huomattavasti kauemmin kuin tavallisesti.


- Mites sen kirjeen kävi, jonka kirjoitit pääesikuntaan ja jossa mainitsit, että sinun nähdäksesi koko armeija saisi painua helvettiin? kysyi tyttö poikaystävältään, joka ei yhtään pitänyt varusmiespalvelusta.
- Se palautettiin ja siihen oli lyöty leima: Joukkojen siirtoehdotukset on laadittava kolmena kappaleena.


Serbisotilaat laskivat aseensa; konepistooleita löytyi 10 956 708 kappaletta.


Varuskunnan sairaalassa häärinyt
siivoojatar oli vahingossa töyttäissyt
hyllyltä alas virtsanäyteputkilon, joka
tietysti rikkoontui. No, nokkelana
tyttölapsena siivoojamme otti hyllystä
tyhjän vastaavan ja lurautti tilalle oman
tuotoksensa. Eipä aikaakaan, kun
alokas Koistinen kutsuttiin
varuskunnan lääkintämajurin puheille
ja tämä ihmettelemään, että miten
on mahdollista, kun meidän
tutkimustulosten mukaan te olette
raskaana johon alokas Koistinen
häpeillen ja vältellen änkyttää, että:
Sitähän minä sille kersantillekin
sanoin, että ei tästä hyvää seuraa!


- Alokas, mikä olitte siviilissä?
- Onnellinen!


Kolme sotilasta oli menettänyt yhden ruumiinosan. Yhdeltä oli katkennut jalka, toiselta käsi, ja kolmannelta mulkku. He menivät kirurgin luo:
- Onko täällä jalkoja? kysyi ensimmäinen.
- Ei ole kuin naisten käsiä, kelpaako? kysyi kirurgi.
- Ihan hyvin, vastasi sotilas.
- Onko täällä käsiä? kysyi toinen.
- Ei ole kuin naisten jalkoja, kelpaako? kysyi kirurgi.
- Mainiosti, vastasi sotilas.
- Onko täällä mulkkuja? kysyi kolmas.
- Nyt ovat valitettavasti mulkut päässeet loppumaan, mutta tuossa vastapäätä olevassa eläintarhassa on kuollut norsunpoikanen, kelpaako kärsä? kysyi kirurgi.
- No, kyllä se ihan hyvin saattaisi sopia, vastasi sotilas.
Kaikki kolme tulivat valittamaan ruumiinosistaan.
- Minun jalkani ei ole hyvä, aina kun tanssin valssia, niin jalka vie väärään suuntaan, sanoi ensimmäinen.
- Seuraava! huusi kirurgi.
- Minun käteni ei ole hyvä, aina kun menen aamulla kuselle, käsi
havittelee mulkkuani, sanoi toinen.
- Seuraava, huusi kirurgi.
- No, mitäs sinulla on valittamista mulkustasi? kysyi kirurgi.
- Ei tässä muuta, mutta aina jos kävelen liian lähelle ruohoaluetta puistossa, kärsä tulee housusta esiin ja työntää tukon ruohoa perseeseeni.


Nuori luutnantti teki varusmiestarkastusta. Yhtäkkiä hän alkoi karjua kasvot punaisina:
- Alokas Virtanen! Teidän pyhäkenkänne kiiltävät kuin peili viidentoista minuutin kuluttua!
- Kiitos, herra luutnantti!


Ote armeijan käsikirjasta:
Telttapuikot on maalattava kirkkaanpunaisiksi. Kirkas väri
helpottaa puikkojen löytymistä maastosta kulloinkin
vallitsevissa sää- ja valaistusoloissa. Kirkkaanpunaisia telttapuikkoja käytettäessä on puikot upotettava
huolellisesti maahan, täydellisesti pois näkyvistä.


Mitä varten ovat reserviupseerit?
- He täydentävät armeijan upseeritarvetta sota-aikana.
Mitä varten ovat aktiiviupseerit?
- He täyttävät naisten upseeritarpeen rauhan aikana.


Putin, Clinton ja Ahtisaari kipailivat kenellä on suurin, mahtavin ja pelottavin armeija. Clinton aloitti että hänen
armeijansa pystyy vartissa valloittamaan Venäjän suurimmat
kaupungit. Siihen Putin, että hänen armeijansa pystyy vartissa valloittamaan Euroopan suurimmat kaupungit.
Siihen sitten Ahtisaari rennosti että hänen armeijansa on niin pelottava että edes hänen oma Markonsa ei sinne uskaltanut mennä.


- Sotamies, mitä teette, kun näette vääpelin putoavan jäihin?
- Seuraan katseella, herra vääpeli.


Pappi oli puhumassa sotaan
lähteville miehille. Hän sanoi:
"Teillä on kaksi mahdoillisuutta;
te joko kuolette tai ette kuole.
Olisi tietenkin parempi jos te
ette kuolisi, mutta jos te
kuoitenkin kuolette on teillä
kaksi mahdollisuutta. Te joko
mätänette tai maadutte. Olisi
tietenkin parempi, jos te
maatuisitte, mutta jos te jos te
kuitenkin mätänette, on teillä
kaksi mahdollisuutta. Teistä
kasvaa joko mänty tai kuusi.
Olisi titenkin parempi, jos
teistä kasvaisi kuusi, mutta jos
teistä kuitenkin kasvaa mänty, on
teillä kaksi mahdollisuutta.
Teistä tehdään joko wc- tai
talouspaperia. Olisi tietenkin
parempi, jos teistä tehtäisiin
talouspaperia, mutta jos teistä
kuitenkin tehhdään wc-paperia, on
teillä kaksi mahdollisuutta.
Teillä pyyhkii joko mies tai
nainen. Olisi tietenkin parempi
jos teillä pyyhkisi nainen, mutta
jos teillä kuitenkin pyyhkii mies
on elämänne menny täysin päin
persettä!!!

InsinyöritTorstai 17.08.2006 17:12

Rakennettiin rautatietä. Yli-insinööri tuli tarkastamaan rataa. Vastaava insinööri esitteli projektia. Muuten oli kaikki hyvin, mutta Yli-insinöörin mielestä rata oli kaukana kapeampi kuin lähellä. Hän vaati selitystä.
- Se johtuu perspektiivistä, herra yli-insinööri
- Minä en salli mitään perspektiivejä, korjatkaa virhe!


K: Mitä eroa on spitaalisella ja insinöörillä ?
V: Spitaalista voi vetää nenästä vain kerran.


Impotenssi insinöörin määrittelemänä:
- Maan vetovoima voittaa vastakkaisen sukupuolen vetovoiman.


Amerikassa kehiteltiin jopa kolmeen äänennopeuteteen pystyvää sotilaslentokonetta. Kehitystyö sujui muuten hyvin mutta aina kun koelennolla saavutettiin kolmas äänennopeus katkesivat siivet juuresta ja kone tippui alas. Hanke meinattiin jo haudata, kunnes joku tiesi Suomessa olevan aika pätevän miehen ja hänet päätettiinkin isolla rahalla tuoda Amerikkaan. Suomalainen tutki vähän aikaa koneen piirustuksia ja sanoi että selvä juttu. Saanko poran ja kolmen millin terän. Hän porasi siiven juuriin vieri viereen reikiä. Tämän jälkeen suomalainen kertoi koneen olevan valmis.
Ymmärettävästi koelentäjää oli hiukan vaikea löytää, mutta viimein hänetkin löydettiin ja saatiin kone ilmaan. Ensimmäinen ja toinen äänennopeus ylitettiin hienosti ja kaikki alkoivat jännittää mitä tapahtuu kun kolmas äänennopeus ylitetään. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja kone teki vielä silmukankin huimalla kolmenkertaisella äänennopeudella. Onnistuneen koelennon jälkeen järjestettiin leh-distötilaisuus, jossa suomalaiselta kysyttiin, että mikä hän on oikein miehiään.
- No, minä olen paperi-insinööri, ja olen ollut Serlan vessapaperi-tehtaalla töissä. Senhän jokainen tietää ettei se ainakaan reikien kohdalta katkea.


Kaksi leijonaa kohtasivat:
1. leijona: - Mites menee?
2. leijona: - Hyvin pyyhkii, söin tuossa just siivoojan..
1. leijona: - Siivoojan, hullu! Älä siivoojia syö, se huomataan
heti, olisit syönyt insinöörin, sitä ei huomaa kukaan...


Suomalainen, sveitsiläinen ja japanilainen insinööri olivat kokoontuneet neuvotteluun. Yllättäen jostain kuului pirinää, silloin sveitsiläinen insinööri alkoi puhua rannekelloonsa. Hetken päästä pirisi taas. Nyt japanilainen insinööri alkoi puhua sormukseensa. Hetken päästä suomalainen insinööri pieraisi. Kun muut ihmettelivät moista, hän totesi kuivasti:
- Lähetin faksin!


Insinööri, fyysikko ja matemaatikko asuvat samassa hotellissa erään konferenssin aikana. Yöllä kun kaikki nukkuvat syttyy tulipalo hotellissa. Insinööri herää, haistaa savun, nousee ylös, juoksee ulos huoneesta käytävään lähimmän palopostin luo ja kastelee koko huoneen vedellä. Koko insinöörin omaisuus kastui, mutta ainakin hän oli turvassa.
Fyysikko herää, haistaa savun, ottaa esille kynän ja paperia, kirjoittaa muutaman yhtälön, syöksyy sitten kylpyhuoneeseen hakemaan lasillista vettä, heittää sitten veden tiettyyn laskettuun pisteeseen huoneessa jossa palo tukahtuu.
Matemaatikko herää, haistaa savun, miettii muutaman minuutin,
syöksyy sitten kylpyhuoneeseen hakemaan lasillista vettä, sytyttää
tulitikun ja työntää sen vesilasiin. Havaittuaan että tuli sammuu,
matemaatikko mutisee "Ah ! Ratkaisu on olemassa." Sitten hän menee takaisin nukkumaan.


Pomo uudelle työntekijälle:
- Voitte ruveta siivoamaan tällä harjalla.
- Anteeksi, johtaja. Kiinnittäisin vain huomiota siihen seikkaan, että olen juuri valmistunut insinööriksi.
- Sen minä ihan unohdin. No, antakaahan se harja niin minä näytän mallia...


Mikään ei ole niin viisas kuin insinööri, paitsi majava, koska se sukeltaa sateelta suojaan.


Kolme insinööriä, britti, ranskalainen ja ruotsalainen, tuomittiin maanpetturuudesta entisessä Ranskan afrikkalaisessa siirtomaassa. Tuomio oli kuolemanrangaistus giljotiinissä, mutta insinöörit saivat valita, saisivatko he tuomionsa kasvot ylös- vai alaspäin.
Ensimmäisenä oli britti. Hän valitsi kasvot alaspäin, mutta terä pysähtyi muutaman sentin päähän hänen niskastaan. Tätä pidettiin merkkinä Jumalalta, ja britti vapautettiin. Ranskalaismies myös valitsi kasvot alaspäin ja taas terä py-sähtyi muutaman sentin päähän hänen niskastaan ja mies vapautettiin.
Viimeisenä oli ruotsalaisinsinööri. Hän valitsi kasvot ylöspäin, mutta juuri ennen kuin terä pudotettiin, hän huudahti: "Odottakaa, nyt tiedän miksei terä tullut aiemmin alas asti!"


Miksi ratakisko taipuu insinöörin alla?
- Fiksumpi antaa aina periksi.


- Mitä eroa on kamelilla ja teekkarilla?
- Kameli pystyy olemaan monta päivää juomatta.


Mies löysi sammakon, joka pyysi:
- Suutele minua, niin minusta tulee kaunis prinsessa, jolle saat tehdä mitä tahdot viikon ajan!
Mies pisti sammakon hymyillen taskuunsa ja jatkoi matkaa.
Hetken päästä sammakko toisti pyynnön:
- Suutele minua, niin minusta tulee kaunis prinsessa, jolle saat tehdä mitä tahdot kuukauden ajan!
Mies jatkoi matkaansa edelleen hymyillen. Sammakko tuumi, että onpas outo hiippari ja päätti vielä kerran yrittää:
- Suutele minua, niin minusta tulee kaunis prinsessa, jolle saat tehdä mitä tahdot puolen vuoden ajan!
Mies vastasi:
- Minä olen Nokialla SW-suunnittelijana ja DI, eikä minulla ole aikaa naisille, mutta puhuva sammakko olis ihan kiva!


Neljä insinööriä oli matkalla seminaariin kun heidän autonsa yllättäen hajosi. Kemisti sanoi: Selvästi vika johtuu polttoaineen koostumuksesta." Koneinsinööri sanoi: "Olen eri mieltä. Uskon, että moottorissa on tapahtunut mekaaninen rikkoutuminen." Sähköinsinööri sanoi: "Mielestäni viallinen komponentti aiheuttaa häiriön moottorin sytytysj ärjestelmässä." Tietokoneinsinööri miettii pitkän tovin ja sanoo viimein: "Mitähän tapahtuu jos poistumme hetkeksi autosta ja tulemme sitten taas sisälle."


Miksi insinöörit voivat syödä hullun lehmän lihaa?
- Se vaikuttaa vain aivoihin.


Mitä eroa on diplomi-insinöörillä, insinöörillä ja teknikolla?
- Diplomi-insinööri tietää, miksi jotain tehdään, mutta ei miten.
- Teknikko tietää, miten jotain tehdään, mutta ei miksi.
- Insinööri ei tiedä kumpaakaan.


Insinööri kyselee kaveriltaan:
- Mitäs pidät asuntoni sisustuksesta, olen suunnitellut sen kokonaan omasta päästäni.
- Huomasin sen heti, täällä näyttää nimittäin niin tyhjältä.


Aineen kolme olomuotoa...eikun siis insinööriopiskelijan kolme olomuotoa: Selvä, humala ja krapula


Mikä on fiksumpi kuin teknikko?
- No, insinööri.
Mikäs on fiksumpi kuin insinööri?
- No, diplomi-insinööri.
Mikäs sitten on fiksumpi kuin diplomi-insinööri?
- No, saksanpaimenkoira!


- Talvi johtuu siitä että asuntoja lämmitetään. Jostain syystä aina elokuusta alkaen ihmiset alkavat lämmittää talojaan yhä enemmän ja enemmän. Mistäpä muualta tämä lämpö olisi peräisin - ellei ulkoilmasta. Kun lämpö siirtyy ulkoa sisälle, ulkoilma tietysti kylmenee, eikä kylmeneminen lopu ennen kuin vasta maaliskuussa, jolloin ihmiset alkavat vähentää lämmitystä. Jos kaikki suomalaiset päättäisivät luopua lämmittämisestä, kuten esim. afrikkalaiset ovat jo tehneet, ei talvea olisi täälläkään!


- Tuuli johtuu puiden heilumisesta. Mitä enemmän puut heiluvat, sitä enemmän tuulee. Olen tosin kuullut myös vaihtoehtoisen teorian - että tuuli johtuisi jotenkin auringosta - mutta eihän aurinko paista yöllä. Puut sen sijaan heiluvat.


Miinussähkö on jääkaappeja ja plussähkö mikrouuneja varten.


- Sahanpuru pitää puita pystyssä. Kun puusta sahataan puru pois, niin puu kaatuu.


- Ihmisillä on tasan samankokoinen etusormi kuin hänen sieraimensa on.


- Se, että päivät kesällä ovat pidempiä kuin talvella, johtuu lämpölaajenemiselitys on yksinkertainen ja kamala.
Maan kuoren alla oleva öljy ei ole tarkoitettu autojen moottoreihin, vaan voitelemaan maapallon sisällä olevaa isohkoa päälaakeria. Kun öljy pumpataan pois, laakeri kuivuu ja rupeaa rahisemaan - siitä järistyksiä.


- Ei ole sellaista mekaanista ongelmaa, jota raaka voima ja tietämättömyys eivät ratkaisi.

HullutKeskiviikko 16.08.2006 16:44


Potilas sai mielisairaalasta lomaa kirjan kirjoittamista varten. Kuukauden kuluttua hän toi lääkärille lahjaksi tyylikkään, paksun kirjan, jonka hän itse oli sitonut. Lääkäri tuumi miehen olevan jo riittävän hyvässä kunnossa päästäkseen lopullisesti palaamaan normaalielämään.
- Illalla lääkäri istuutui olohuoneessaan nojatuoliin ja otti saamansa kirjan esille. Sen nimi oli "Yksinäinen ratsastaja." Siinä oli 600 sivua ja joka sivulla luki: "Kopoti kopoti kopoti ...."


Psykologi testasi potilasta:
- Mitä tapahtuu, jos leikkaisin toisen korvasi pois?
- En kuulisi sillä korvalla.
- Entä, jos jos leikkaisin toisenkin korvan pois?
- En näkisi
- Miten niin et näkisi?
- Koska silmälasit tippuisivat.


Hullu käveli sairaalan pihalla ja veti hammasharjaa narussa perässään. Lääkäri tuli vastaan:
- Sinullahan on komea koira!
- Koirako? Hammasharjahan se on, hullu vastasi.
Lääkäri meni hämillään pois. Hullu kääntyi sanomaan hammasharjalle:
- Kuulitkos, Musti, se uskoo mitä vain.


Suuruudenhulluuden huippu: Muurahainen kiipeää ylös elefantin jalkaa raiskauksen kiilto silmissään.


Kun Mari meni naimisiin, hän muutti miehineen äitinsä luo. Kaikki sujui hyvin pari kuukautta, mutta sitten Mari tuli itkien äitinsä luo.
- En jaksa enää! Muutan pois. Se mies on seksihullu...
Marin äiti meni puhumaan miehelle, oli poissa melko kauan ja palasi vaatteet riekaleina, tukka hapsottaen.
- Niin, Mari. Tee niin kuin tahdot. Mutta yhden asian sanon sinulle. Se nuori mies jää!


Mies oli hermoraunio tullessaan lääkärille.
- Tohtori, tulen hulluksi. Jo viikkoja olen nähnyt kamalia painajaisia, enkä saa enää unta. Näen että vaimoni ja krokotiili ajavat minua takaa. Unet ovat niin todenmukaisia, että voin nähdä keltaiset, vihaa leimuavat silmät, naulanterävät hampaat ja aistia avoimesta kidasta lemuavan, puuskittaisen hengityksen.
- Kauhistuttavaa! huudahti lääkäri.
- Eikö olekin. Ja antakaas, kun saatte kuulla, kun kuvailen vielä krokotiilin...


- Kiitos tohtori, että olette parantanut suuruudenhulluuteni.
Montako miljoonaa olen velkaa?


Psykiatrille tuli hullu, joka luuli olevansa Jumala.
- Jaaha, parasta kai aloittaa alusta, sanoi psykiatri.
- Niin, luonnollisesti. Alussa minä siis loin taivaan ja maan...


- Ellet lopeta heti tuota torvisoittoa, tulen hulluksi!
- Minähän lopetin jo puoli tuntia sitten...


Mies meni psykiatrille.
- Tohtori", hän sanoi, - minulla on paha ongelma. aina kun menen vuoteeseen, alan kuvitella, että sängyn alla on joku. Kun menen sängyn alle, minusta tuntuu, että sängyn päällä on joku. Sängyn alla, sängyn päällä, vuoron perään. Minä tulen hulluksi!
- Ei hätä ole tämän näköinen, sanoi psykiatri. - Käytte täällä kaksi vuotta kolmesti viikossa, niin saan teidät varmasti parannetuksi.
- Paljonko te veloitatte?
- Neljäsataa käyntikerralta.
- Harkitsen vielä asiaa.
Mies ei enää tullut takaisin. Puoli vuotta myöhemmin psykiatri tapasi miehen.
- Miksi ette enää tullut vastaanotolleni, hän kysyi.
- Ja pulittanut neljääsataa kerralta? Yksi baarimikko paransi minut viidelläkympillä.
- Ihanko totta? Miten hän sen teki?
- Neuvoi minua sahaamaan sängystä jalat pois.


Mies eksyy metsässä. Lopulta hän löytää talon, mutta ikkunasta sisään katsoessaan hän näkee kummallisen näyn: Nainen on alastomana kontillaan lattialla ja vetelee rintojaan. Mies seisoo hänen edessään sateenvarjo kädessä ja heittelee toisella kädellään marjoja pottaan. Katselija epäilee, että molemmat ovat hulluja, ja päättää jatkaa matkaa. Pian hän löytääkin toisen talon. Siellä hän kuulee selityksen naapurien omituiseen käytökseen. Molemmat ovat kuuromykkiä ja keskustelivat elekielellä. Nainen tarkoitti:
"Lehmät on lypsettävä" johon mies vastasi: "Paskan marjat. Siellä sataa!"


Kaksi hullua käveli puistossa illalla.
- Kuuntele, satakieli laulaa.
- Ei se mikään satakieli ole, se on sardiini.
- Älä nyt hullu ole. Sardiinit laulavat vain päivisin.


Psykopaatin ja neurootikon ero?
2+2=5, väittää psykopaatti
2+2=4, väittää neurootikko, mutta on erittäin vaivautunut siitä.


- Hyvää päivää ja tervetuloa hullujen kuumalle linjalle. Jos kärsitte pakko-oireista, painakaa numeroa 1 toistuvasti. Jos olette läheisriippuvainen, pyytäkää jotakuta painamaan numeroa 2. Jos teillä on multipersoonallisuus, painakaan numeroita 3, 4, ja 5. Jos olette maanis-depressiivinen...


Yö mielisairaalassa. Äkkiä joku huutaa:
- Minä olen Napoleon!
- Mistäs sen tiedät, kysyy toinen ääni.
- Jumala sanoi sen minulle!
- Enkä takuulla ole sanonut mitään!!! Kiljuu kolmas ääni.


Kaksi hullua perusti maalikaupan ja kun kauppa oli perustettu toinen hullu kiipesi kattoon kiinni, silloin kauppaan tuli asiakas. Asiakas kysyi:
- Miksi hän roikkuu katossa?
- Hän luulee olevansa kattolamppu. Toinen hullu sanoi.
- No miksi ette sano hänelle ettei hän ole kattolamppu? Asiakas tiedusteli.
- Oletteko hullu enhän minä näe tehdä kauppoja pimeässä. Toinen hullu sanoi.


Kaksi hullua istui puistonpenkillä ja souteli. Paikalle tuli mies, joka ihmetteli hullujen puuhia:
- Miksi te oikein soudatte puistonpenkillä?
Toinen hullu toteaa kaverilleen:
- Minähän sanoijn, ettei täällä saa soutaa rauhassa!
Mies näytti hulluille missä lähin järvi sijaitsee ja käski heitä menemään sinne, mutta hullut vain katsoivat toisiaan ja sanoivat:
- Soudetaan sitten sinne.


Mies psykiatrin vastaanotolla:
- Kuulkaas tohtori, minä tiedän jo etukäteen, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan!
- Hmmm..., tuumaa psykiatri, kuinka kauan te olette pystyneet siihen?
- Ensi viikosta alkaen!


Mikä on luulosairauden pahin muoto?
- Luulosairas luulee olevansa kuollut.


Haluatko kuulla kun hullu puhuu kuurolle?
-Joo
-....


Pariskunta oli psykiatrilla. Mies selitti, että hänen vaimollaan on asiat aika hassusti, kun tämä on jo puoli vuotta kuvitellut olevansa ruohonleikkuri.
- Puoli vuotta! Miksi tulette vastaanotolle vasta nyt?
- Hän oli lainassa naapurilla, joka palautti hänet vasta nyt!

HarrasteetTiistai 15.08.2006 17:23

Oli kaunis, tyyni päivä Genesaretin järvellä. Kalastaja huusi eräälle miehelle:
- Ole kenen poika hyvänsä, mutta et kyllä kävele siellä kaloja säikyttelemässä!


Ornitologi S. Orsa on saanut tietää uusien sorsalajien ilmestymisestä Suomessa:
Hyvin yleisenä esiintyy varsinkin Savossa metsästysaikaan laji nimeltään kaakana.
Toinen varsin yleinen laji on liiankaakana.


Kalastaja Lohi lähti pitkälle kalastusreissulleen ja päivien kuluttua hän palasi saalis mukanaan kotiinsa, ja hämmästyneenä hän katsoi talon pihalla olevaa uudenuutukaista Mersua.
- Vaimo!... kenen tuo auto tuossa pihalla oikeen on.
- Kultaseni, se on meidän uusi auto.
- Mutta...mutta..eihän meillä ole varaa noin hienoon autoon.
- Ei hätää, minä nimittäin voitin lotossa.
Jälleen koittaa aika että herra Lohi menee merille harjoittamaan
ammattiaan, ja muutaman päivän kuluttua palattuaan, hän ei ole
uskoa silmiään. Pihalla komeilee suuri ja mahtava muskelivene.
- Vaimo!... kenen tuo muskelivene tuossa pihalla oikein on?
- Voitin jälleen lotossa, ja päätin ostaa sinulle kunnon paatin.
Koittaa viikonloppu ja pariskunta Lohi lähtee uudella Mersullaan kohti paikan hienointa uimarantaa. Herra Lohi ottaa rennosti ja ottaa hieman aurinkoa, vaimo kahlaa
veteen pulahtaakseen uimaan.
Herra Lohi rannalta huikkaa vaimolleen juuri ennen kuin vaimo
ehtii pulahtaa veteen:
- Hei! Vaimo ... varo ettet kastele lottokuponkia!


Vaimo miehelle:
-Muistatko sen viimesyksyisen metsästysretkesi?
-Kyllä. Miten niin, mies vastasi.
-Eräs niistä hirvistä soitti ja ilmoitti että sinulle on syntynyt vasa.


Karhunmetsästysporukassa oli yksi metsästäjä, joka ei ollut saanut koskaan kellistettyä karhua. Tästä suivaantuneena hän lähti yksin metsälle vakaana tarkoituksenaan ampua ensimmäinen kontio.
Aikansa metsässä samoiltuaan hän ei ollut uskoa tuuriaan, kun näki mahtavan kokoisen uroskarhun noin sadan metrin päässä itsestään paistattelemassa päivää ja syömässä marjoja.
Nopeasti metsästäjä viritti aseensa ja otti jyvän keskelle karhun rintaa ja laukaisi. PAM !
Karhu kellistyi kannon juurelle ja metsästäjä oli pakahtua riemusta.
Innostuneena hän lähti kävelemään kantoa kohti. Kun hän kurkisti kannon taakse, ei siellä hänen hämmästyksekseen näkynyt min-käänlaista karhua. Silloin julmetun suuri karhu koputti miestä olka-päähän:
- Mitä helvettiä sinä oikeen meinaat kun tulit minua, rauhallista otusta ampumaan? Sitten karhu jatkoi:
- On vain kaksi tapaa sovittaa tämä teko: joko laitat aseen piipun suuhusi ja laukaiset tai otat housut alas ja menet tuohon kannon päälle kontallesi.
Mies mietti, ei helvetti, ei hän vielä kuollakkaan halua, pakkohan tuohon jälkimäiseen on suostua.
Perverssi karhu teki temput ja paiskasi miehen peräreikä hellänä mättäälle ja käski tämän painella metsästä helvetin äkkiä sinne mistä tulikin.
Mies ei toista käskyä tarvinnut ja alkoi kiirellä vetämään housujaan jalkaansa ja keräilemään rensseleitään.
Muutaman askeleen juostuaan hän mietti, että, ei helvetti, mitä oikein oli tapahtunut? Mitä jos kaveritkin kuulee tästä?
Vihan nostattamalla rohkeudella mies käännähti ja viritti aseensa jälleen ja laukaisi kohti jo poistuvaa karhua. PAM !
Karhu kellahti ja vierähti pensaikkoon. Miehen riemua ei voinut pidätellä mikään kun sai kostettua häväistyksensä. Rientäessään katsomaan työnsä tulostaan ja juuri kurkistaessaan karhun oletettuun lyyhistymispaikkaan hän säpsähti kun taas olkapäähän koputettiin.
- Taisit pitää siitä, karhu kysyi.


Mies osallistui laturetkelle. Kun hän tuli kotiin, vaimo ihmetteli:
- Kuinka sinä viivyit siellä niin kauan ?
- No se johtuu ihan siitä, että huolto ei pelannut lainkaan, mies vastasi.
- Miten niin ? Olihan siellä huoltopisteitä vähän väliä ladun varressa.
- Niin no, olihan siellä, mutta vain ensimäisenä päivänä...


Jalkapallo-ottelun jälkeen hävinneen joukkueen kapteeni meni
erotuomarin puheille:
- Viepä vaimolle ja lapsille terveisiä !
- Kiitos, kiitos
- Vie terveisiä myös koiralle !
- Mutta eihän minulla ole koiraa !
- Sepä kumma. Sokea mies, eikä koiraa !


Matti Nykänen, Andreas Felder ja Ernst Vettori olivat keski-Euroopan mäkiviikolla viimeisen osakilpailun jälkeen rentoutumassa" paikallisessa ravintolassa. Puheet kävivät illan mittaan aina vain suuremmiksi.
- Olen minä vaan vähän tavattoman kova naistenmies, sanoi Vettori ja jatkoi: - Innsbruckin osakilpailun jälkeen iskin illalla ravintolasta tosi nätin lyylin ja ainakin neljä kertaa oltiin yön aikana sillai.
Felderiin ei moinen tehnyt vaikutusta, ja hän pistikin paremmaksi:
- Garmishissa iskin Miss Saksan ja ensimmäisen perintöprinsessan ja molempien kanssa piti olla ainakin neljä kertaa yön aikana.
Matti otti huikat kaljamukista ja totesi:
- Teistä ei ole jätkät kyllä mihinkään. Ooberin jälkeen vetäisin kaksi pulloa Koskenkorvaa ja sen jälkeen iskin koko Miss Saksa -kilpailun finalistijoukon ja panin jokaista kymmenen kertaa päivässä koko viikon ajan.
Seuraavana aamuna kokoontui joukko hiljaisenpuoleisia miehiä. Vettori puhkesi ensimmäisenä puhumaan:
- Taisin vähän eilen illalla liioitella. En minä neljää kertaa yössä ole sillai ollut. Tosiasiassa en saanut muuta kuin pakit.
Felder jatkoi:
- Joo, taisin minäkin vähän pistää omiani. Yhden naisen sain sän-kyyni houkuteltua eikä se kyllä mikään missi ollut.
Katuvaisena Nykänen siihen:
- Minäkin vähän liioittelin. En minä sitä Koskenkorvaa juonu kuin mitälie puolisentoista pulloa.


Liisa meni urheiluliikkeeseen ostamaan miestenpyörää.
- Tästä tulee varmasti yllätys, myyjä sanoi.
- Kieltämättä. Mieheni odottaa nimittäin kultakelloa.


- Eikös tuo Matti Nykänen näytäkin kovin masentuneelta?
- Voi olla. Mutta kyllä hän kuuluu edelleen olevan ylpeä olympiakullistaan.


Paholainen meni tapaamaan Jumalaa ja ehdotti, että Taivaan ja Helvetin välillä järjestettäisiin olympialaiset.
- Kyllä se sopii, Jumala vastasi - mutta pitäisihän sinun tietää, että kaikki parhaat urheilijat ovat meillä Taivaassa.
- Tiedän, myhäili Paholainen - mutta meilläpä onkin kaikki tuomarit!


Pappi, lääkäri ja insinööri odottelivat hidasta golfryhmää.
Insinööri:
- Mikä noita vaivaa. Olemme odottaneet jo 15 minuuttia.
Lääkäri:
- En tiedä, mutten ole koskaan nähnyt tuollaisia hidastelijoita. Pappi:
- Mutta tuolta tulee kentän hoitaja. Kysytään häneltä. Hei Matti, mikä tuota ryhmää meidän edellämme vaivaa?
Matti:
- Ai, he. He ovat sokeita palomiehiä. He menettivät näkönsä, kun yrittivät pelastaa klubirakennusta viime vuonna. Siksi annamme heidän koska tahansa pelata ilmaiseksi.
(Hiljaisuus)
Pappi:
- Hyvin ikävää. Minun täytyy tänä iltana lukea erikoisrukous heidän puolestaan.
Lääkäri:
- Minun täytyy kysyä silmäkirurgi ystävältäni, että olisiko mitään teh-tävissä heidän hyväkseen.
Insinööri:
- Eivätkö he voi pelata yöllä?


Vaimo alkoi hieman huolestua, koska hänen miehensä ei ollut saapunut ajoissa kotiin säännölliseltä lauantaisesta golfpelistä. Tuntien odottelun jälkeen hän alkoi tulla entistä levottomammaksi, kunnes viimein klo 20.00 hänen miehensä ajoi pihaan.
- Mitä tapahtui? sanoi vaimo. - Sinun olisi pitänyt olla kotona jo tunteja sitten!
- Pentti sai sydänkohtauksen kolmannella reiällä, vastasi mies.
- Voi, sehän on kauheaa, sanoi vaimo.
- Tiedän, vastasi mies. - Koko päivän piti lyödä palloa, raahata Penttiä, lyödä palloa, raahata Penttiä...


Paavo yritti opettaa vaimoaan pelaamaan golfia, mutta kun homma ei edistynyt, hän päätti turvautua golf-kerhon opettajaan. Ensimmäisellä tunnilla ammattilainen testasi vaimon peruslyöntiä. Ensimmäinen lyönti oli kohtalainen, alle sata metriä ja oikealle met-sikköön. Toinen oli lähes samanlainen, alle sata metriä ja vasem-malle lammikkoon. Eipä edistystä. Hetken mietittyään mestari päätteli:
- Luulen, että vika on otteessasi, se ei ole tarpeeksi jämäkkä.
Hän ojensi uuden pallon ja sanoi:
- Kuvittele pitäväsi mailaa aivan kuten pitäisit kiinni miehesi mailasta. Ymmärrätkö ?
Nainen nyökkäsi ja testasi uutta tyyliä: komea yli kahdensadan metrin lyönti keskelle viheriötä.
- No niin, paljon parempi. Nyt otat mailan suustasi ja otat siitä kiinni näin...


Olipa kerran erittäin taitava, mutta hieman idioottimainen jalkapallomaalivahti. Kerran hän sitten sai kutsun veljensä pojan ristiäisiin. Kaikki meni hyvin, kunnes kummi väsyi ja lapsi luiskahti tämän sylistä. Aika tuntui pysähtyvän kun lapsi putosi kohti lattiaa. Viime hetkellä maalivahti syöksyy penkistään ja koppaa vauvan kiinni. Hetken päästä maalivahti nousee ylös lattialta raikuvien taputusten ja hurraa-huutojen saattamana. Maalivahti kiittää yleisöään, aivan kuin jalkapallokentällä, pompauttaa pari kertaa ja avaa pelin keskelle...


Mikä on kiveksimettömien korisjoukkue?
- Pussihukat!


Ole ystävällinen eläimille. Halaa jääkiekon pelaajia.


- Miksi olet asentanut vessanpönttöön valot?
- Muuten siellä kävisi hämäräperäistä väkeä.


HIFK:n jäkisjoukkueella meni viime keväänä huonosti ja pelaajat yrittivät muuttaa ulkonäköäään, jottei heitä tunnettaisi. Sakari Lindfors meni kauppaan ja näki mummon joka kysyi häneltä:
- Mitä Sakari tietää?
Seuraavana päivänä mummo sanoi samat sanat ja Lindfors kysyi mummolta mistä sinä minut tunnet?
- No kun minä olen Jere Karalahti.


Miksi ei kannata mennä puku
päällä katsomaan Jokerien
ottelua?
-Voi joutua valmentajaksi.


Mitä yhteistä on Tikkurilan
väritehtaan työharjoittelijalla
ja KalPan puolustajalla?
-Molemmat saavat katsoa vierestä,
kun maaleja tehdään.


Kakkulainen kuuluu eronneen metsästysseurasta ja liittyneen keilailuseuraan.
- Älä nyt! Miksi se hirvenmetsästyksen lopetti?
- Keilajoukkueessa on palhon lyhyemmät kaatoryypyn välit.


Mitä varten mummo meni päivätansseihin?
- Ottaakseen tilaisuudesta vaarin.

"Hallelujaa!"Maanantai 14.08.2006 17:19

Katolilainen apotti, protestantti pappi ja juutalainen rabbi kävivät keskustelua elämän alkamisesta.
"Elämä alkaa", sanoi apotti, "hedelmöityshetkellä. Silloin Jumala asettaa elämänkipinän kohtuun."
"Me uskomme", sanoi pappi, "että elämä alkaa synnystä, koska silloin vauvasta tulee yksilö, kykenee tekemään omia päätöksiään ja oppii mitä on synti."
"Te olette molemmat väärässä", sanoi rabbi, "Elämä alkaa kun lapset muuttavat pois kotoa!"


Turisti oli Israelin matkallaan tullut Genesaretin järven rantaan ja kysyi paikalliselta kalastajalta:
- Mitä maksaa pieni kiertoajelu järvellä veneessäsi?
- 20 dollaria., vastaa kalastaja.
Turisti ryhtyy valittamaan ajelun kalleutta, jolloin kalastaja yrittää houkutella:
- Mutta tämä on Genesaretin järvi. Tällä samalla järvellä Jeesus käveli vetten päällä.
- Ei mikään ihme kun hinnat ovat noin korkeat.


Pekka istui kantakapakkansa terassilla nauttimassa olutta kun paikalle tuli nunna, joka alkoi saarnata viinan kiroista.
- Sinun pitäisi hävetä itseäsi! Juominen on syntiä! Alkoholi on paholaisen verta!
Pekka häkeltyi ja ryhtyi puolustautumaan. -Mistä sinä sen tiedät?
- Abbedissa on kertonut minulle niin, sanoi nunna.
- Mutta oletko sinä itse juonut koskaan? Kuinka sinä voit olla varma jos et ole sitä koskaan kokeillut.
- Älä ole naurettava. Tietenkään en ole koskaan juonut itse
alkoholia, sanoi nunna.
- Jospa minä tarjoan sinulle lasillisen. Jos sen jälkeen yhä pidät sitä pahana niin minä luovun alkoholista koko loppuelämäkseni.
- Kuinka minä, nunna, voisin istua yleisessä ravintolassa juomassa alkoholia? kysyi nunna.
- Minä pyydän baarimikkoa laittamaan sen teekuppiin niin kukaan ei saa tietää, ehdotti Pekka.
Nunna suostui ja Pekka lähti tekemään tilausta.
- Mulle toinen tuoppi sekä triplavodka, sanoi Pekka baarimestarille ja jatkoi ääntään madaltaen, ... ja voisitko laittaa sen vodkan teekuppiin?
- Hetkonen, vastasi baarimestari, -Onko se saakelin nunna taas täällä?


Nainen menee pastorin puheille ja kertoo, että hänellä on on-gelmia naaraspapukaijojensa kanssa. Nainen toteaa pasto-rille:
- Ainoat lauseet mitä papukaijani osaavat sanoa ovat: Hei, me ollaan prostituoituja. Haluatko pitää hauskaa.
Pastori voivotteli asian laitaa, mutta kertoi voivansa auttaa ja pyysikin naista tulemaan luokseen. Nainen haki papukaijansa kotoa ja saapui pastorin luokse, jossa pastorin kaksi miespuolista papukaijaa olivat häkissä. Nainen laittoi omat lintunsa samaan häkkiin. Välittömästi toinen naaraista tokaisi:
- Hei, me ollaan prostituoituja. Haluatko pitää hauskaa.
Samalla toinen koiraista sanoi:
- Sulkekaamme raamatut, rukouksiimme on vastattu.


Mistä tietää, että Jeesus oli juutalainen?
Hän asui kotona kolmekymppiseksi, jatkoi isänsä ammattia ja
piti äitiään neitsyenä joka puolestaan piti häntä jumalana.


Kirkkoherra oli keskellä kiihkeää kirkkoneuvoston kokousta,
kun hänen kännykkänsä soi. Pyydettyään anteeksi keskeytystä hän siirtyy
toiseen huoneeseen puhumaan. Muutaman minuutin päästä kirkkoherra
palaa hiukan hämmentyneen näköisenä:
- Siellä oli Messias. Minulla on teille hyviä ja huonoja uutisia.
Hyvät uutiset ovat siinä, että Jeesus on viimeinkin palannut.
- Entä huonot, kysyy yksi kirkkoneuvoston jäsen.
- Hän soitti jehovan todistajien valtakunnansalilta.


Mooses tuli alas vuorelta ja puhui kansalleen:
- Olen juuri käynyt Jumalan kanssa pitkällisiä neuvotteluja ja minulla on sekä hyviä että huonoja uutisia:
- Hyvää on se, että nyt niitä on enää kymmenen. Huonoa on se, että yksi niistä on yhä Älä tee huorin .


Nunna ja pastori olivat matkalla aavikon yli. Puolivälissä aavikkoa heidän käyttämänsä kameli yhtäkkiä kuoli. Nunna ja pastori alkoivat rukoilla apua. Kului useita päiviä eikä apua kuulunut. Lopulta pastori tokaisi:
- Sisar hyvä, nyt kun me molemmat kohta kuolemme on yksi asia mitä olen aina halunnut tällä maan päällä; nähdä nainen alasti.
Sisar mietti hetken ja otti vaatteensa pois. Samalla hän tokaisi:
- En ole itsekään nähnyt ikinä alastonta miestä, joten voisiko pastorikin ottaa vaatteensa pois.
Pastori otti myös vaateensa pois, jonka jälkeen nunna huudahti:
- Herranen aika, mitä pastorilla oikein roikkuu jalkojen välissä.
- Sisko hyvä, se on lahja Jumalalta. Jos laitan sen sinuun syn-tyy uutta elämää.
Johon nunna huudahti:
- Hyvänen aika, unohda minut ja laita se kameliin.


USKONTOJEN VERTAILUA:
Taoisti: Kaikki menee päin mäntyä.
Hindu: Kaikki menee päin mäntyä jo aiemmin.
Islam: Jos kaikki menee päin mäntyä, ota panttivanki.
Protestantti: Mikään ei mene päin mäntyä, jos teen työni ahkerammin.
Katolinen: Jos kaikki menee päin mäntyä, ansaitsen sen.
Juutalainen: Miksi minulla kaikki menee aina päin mäntyä.
Buddhalainen: Kun kaikki menee päin mäntyä: onko mänty todella mänty.
Rastafari: Poltetaan mänty.
Ateisti: Tuoko muka mänty?
Helluntalaisuus: Mänty? Jäikö se pystyyn vaikka Ylivainio kosketti sitä?
Jehovan todistajat: Kop, kop! Iltaa, tulimme vain kertomaan, että uudessa Vartiotornissa on juttu Männystä , jota päin kaikki meni.
Arkipäivän luterilaisuus: Mänty, mänty! Mikä vitun mänty? Kaikki menee päin persettä!


Lööppi sanomalehden toimituksen seinällä:
"Joulu peruutettu - Joosef tunnusti!"


Kuolevainen: "Mitä miljoona vuotta on Sinulle?"
Jumala: "Vain hetki"
Kuolevainen: "Mitä miljoona dollaria on Sinulle?"
Jumala: "Vain penni"
Kuolevainen: "Voinko saada pennin?"
Jumala: "Hetki vain"


Kolme katolilaista nunnaa seisoivat bordellia vastapäätä.
- Onko tuo pastori Brown joka tulee tuosta talosta?
- Skandaali! Miten voi pappismies noin alas vajota!
- Eikö tuo ole rabbi Farbstein?
- Hyi, se likainen jutsku! Kammottavaa!
- Eikö tuo ole isä Murphy?
- Voi, tuolla talossa on varmasti hyvin sairas tyttö!


Jeesus käveli kirkonkylän baariin. Hän lähestyi kolmea surullisen näköistä miestä ja tervehti ensimmäistä.
- Mikä on ongelmasi, veli?
- Silmäni. Saan aina vaan vahvempia ja vahvempia laseja ja siltikään en näe kunnolla.
Jeesus kosketti miestä silmille. Samassa mies lähti juosten ulos kertomaan kaikille, että hänellä oli nyt täydellinen näkö.
Seuraava mies ei kuullut Jeesuksen kysymystä, joten Hän koski miehen korvaa palauttaen hänen kuulonsa täydelliseksi. Tämäkin mies lähti juosten ulos, luultavasti saadakseen kuulolaitteen hinnan takaisin.
Samassa kolmas mies hyppäsi tuolistaan ja perääntyi Jeesuksen edellä ennen kuin Hän ehti edes tervehtiä miestä.
- Älä tule lähemmäksi! Älä koske minua! hän kiljui. - Olen sairaseläkkeellä!


Lyhyen sairauden murtamana Laupias Samarialainen kuoli ja päätyi taivaaseen. Hänen ensimmäinen ateriansa oli tonni-
kalavoileipä. Syödessään hän katsoi alas ja näki kuinka alhaalla helvetissä ihmiset ahmivat hummeria, pihvejä ja her-kullisia jälkiruokia.
- Pyhä Pietari, hämillään oleva mies kysyi, -Olen elänyt esimerkillisen elämän. Kuinka minä joudun tyytymään tonnikalaan, kun alhaalla helvetissä on ateriana pihviä ja hummeria?
- Totta puhuakseni, Pyhä Pietari vastaa, - on turhan kallista laittaa ruokaa meille kahdelle.


Kolme miestä joutuivat Pyhän Pietarin jututtamaksi taivaan portilla.
Pietari kysyy ensimmäiseltä:
- Kuinka monta kertaa olet pettänyt vaimoasi?
- Kahdeksan kertaa, vastaa mies.
- Rangaistukseksi saat pelkän invamopon kulkuvälineeksesi täällä taivaassa, sanoo Pietari.
Pietari kysyy saman kysymyksen myös toiselta mieheltä ja saa vastaukseksi "Vain kahdesti".
- Kaksi kertaakin on liikaa" sanoo Pietari, -sinä saat käyttöösi vain Ford Escortin.
Viimeiseltä mieheltä kysytään sama kysymys.
- En kertaakaan, tämä vastaa ylpeänä.
- Olet elänyt elämäsi hyvin ja saat palkioksi tämän Ferrarin, sanoo Pietari.
Mutta kun hän kääntyy antamaan miehelle auton avaimia niin hän näkee tämän itkevän surkeana.
- Miksi sinä itket, poikani? ihmettelee Pietari.
- Vaimoni meni tästä juuri ohi rullaluistimilla, vastaa mies.


Riippurintainen vanha nunna käveli eräänä iltana kohti luostaria. Yhtäkkiä mies hyppää pusikosta nunnan eteen ja raiskaa hänet hätäisesti.
- Mitä sinä nyt sanot abbedissalle? kysyy mies housujaan nostellen.
- Minun on pakko kertoa totuus! Kerron, että olin matkalla luostariin, kun mies hyppäsi pusikosta ja raiskasi minut kolmesti, ellet sinä ole liian väsynyt.


Tutkimusmatkailija on Afrikan viidakossa. Eräänä aamuna hän herää ja huomaa olevansa satojen, aseistautuneiden alkua-sukkaiden ympäröimänä.
- Nyt minä olen vaikeuksissa, toteaa mies.
Silloin hän kuulee jylisevän äänen ylhäältä:
- Et sinä ole. Minä olen Jumala. Mene edessä olevan miehen luokse, jolla on maalatut kasvot. Iske viidakkoveitsesi hänen sydämmeensä ja hän kuolee.
Tutkimusmatkailija tottelee, lyö veitsen miehen rintaan ja tosi-aankin tämä kuolee.
- No mitä nyt Jumala? mies kysyy.
- Se oli heidän päällikkönsä. NYT sinä olet vaikeuksissa.


Pyhä Pietari kyllästyi vahtimaan taivaan porttia ja Jeesus tarjoutui tuuraamaan häntä hetkiseksi. Vanha mies astuu sisään.
- Etsin poikaani, sanoo mies.
- Kuka sinä olet?, kysyy Jeesus.
- Olen hänen isänsä, vaikka en aivan oikeasti, sanoo mies.
- Mikä on ammattisi?, kysyy Jeesus.
- Olen puuseppä, vaikka en aivan oikeasti, vastaa mies.
- Ja onko sinun pojallasi naulan reikiä käsissään ja jaloissaan?, kysyy Jeesus innostuneena.
- Kyllä totisesti!!, huutaa mies.
- ISÄ!!, huudahtaa Jeesus.
- PINNOCHIO!, vastaa Geppetto.


Syvästi uskonnolinen mutta köyhä mies kuuli, että paavi oli tulossa vierailulle kaupunkiin. Mies päätti myydä kaiken omistamansa, osti kauniin puvin ja ajoi bussilla kaupunkiin.
Mies jää seisomaan tien varteen katsomaan paavin kulkuetta. Hänen ilokseen paavin auto pysähtyy hänen kohdallaan ja pyhä-Isä nousee autosta.
Paavi kävelee kohti miestä, joka on pakahtua ilosta... mutta sitten paavi kulkee hänen ohitseen, menee erään kulkurin luokse, kuiskaa jotain tämän korvaan ja kävelee pois.
Mies puhuu kulkurin kanssa ja tarjoaa hänelle kauniin pukunsa ja loput rahansa, mikäli hän suostuu vaihtamaan sen kulkurin haiseviin, vanhoihin lumppuihin. Kulkuri suostuu vaihtokauppaan. Seuraavana päivänä mies seisoo taas kadun varressa, tällä kertaa pukeutuneena kulkurin vaatteisiin, kun paavi ajaa kulkueessa hänen ohitseen. Jälleen auto pysähtyy ja paavi nousee siitä ulos. Paavi kävelee nyt suoraan miehen luokse ja kuiskaa hänen korvaansa:
- Enkö minä käskenyt jo eilen sinua painumaan vittuun täältä.


Pastori tapaa Jokisen linja-autossa ja alkaa ajankuluksi jutella:
- Teillä, Jokinen, on vaimonne kanssa niin monta lasta kuin Herra on katsonut teille parhaaksi siunata. Minulla ja vaimollani ei sitä vastoin ole yhtään, vaikka me olemme rukoilleet ja taas rukoilleet monta pitkää vuotta.
Jokinen katsoo pastoria pitkään ja sanoo:
- Ei siinä pelekkä rukkous auta, herra pastori, pitäis sitä välillä jonkin kerran nussiakkii...


Olipa kerran nunna, joka oli matkalla Nizzasta Roomaan. Saapui ajoissa lentokentälle, niin ajoissa, että ennätti katsella maailman menoa. Osui harhaillessaan paikkaan jossa oli kone:
"20 centimella tämä kone kertoo, kuka ja millainen olet ja mikä on tulevaisuutesi."
Nunna teki ristinmerkin, nousi koneen alustalle, lykkäsi 20 centti-mea kolikkoaukkoon, ja kone sylki ulos pahvilappusen. Siinä sanottiin:
"Olette nunna, olette 29-vuotias, 167 senttiä pitkä, painatte 65 kiloa, olette matkalla Nizzasta Roomaan ja kohta teiltä pääsee mahtava pieru."
Nunna astui alas koneelta, teki ristinmerkin - ja kuinka ollakaan; ennustus toteutui mahtavin ääni- ja tuoksuefektein.
Aikansa harhailtuaan, nunna osui samalle automaatille uudestaan, astui hivenen epäröiden alustalle ja lykkäsi 20 centimea kolikko-aukkoon. Tsuurak- rak-rak, sanoi automaatti ja sylkäisi ulos pahvi-lappusen, jossa sanottiin:
"Olette nunna, olette 29-vuotias, 167 senttiä pitkä, painatte 65 kiloa, olette matkalla Nizzasta Roomaan, ja kohta teidät raiskataan."
Nunna tipahti alas automaatilta, luki hädissään kolme isämeitää ja horjui järkyttyneenä seinän viereen. Seinään ilmestyi ovi ja vahva käsipari kaappasi nunnan ja seinä sulkeutui. Puolisen tuntia myöhemmin käsipari palautti nunnan kadulle. Järkyttynyt nunna ryhtyi uudelleen harhailemaan ja osui taas, kuinka ollakkaan, samalle automaatille.
Nousi maailmasta tietämättömänä alustalle, työnsi 20 centimea kolikkoaukkoon. Tsuurak-rak-rak, jyskytti masiina ja lykkäsi ulos pahvilapun:
"Olette nunna, olette 29-vuotias, 167 senttiä pitkä ja painatte 65 kiloa, olette matkalla Nizzasta Roomaan. Ja täällä te vaan edelleen vaeltelette, piereskelette ja harrastatte haureutta, vaikka Rooman kone on mennyt ajat sitten."


Kirkkoherra, kanttori ja suntio täyttivät sanaristikkoa, kun he törmäsivät viisikirjaimiseen sanaan, joka alkoi v:llä ja päättyi U:hun. Selityksessä sanottiin: "Monet pitävät siitä, ja Lindallakin on sellainen". Äkkiä suntio keksi:
- Eikun sehän onkin viulu! Antakaapas kumia !


Eräänä päivänä pappi oli kävelyllä metsässä laulaen ja ylistäen, kunnes hän tapasi suuren karhun. Pappi oli hyvin peloissaan ja pudottautui polvilleen rukoilemaan:
- Jumalani, hän rukoili, - jos et tee mitään muuta, niin ole kiltti ja tee tästä karhusta kristitty, Jumalaa pelkäävä karhu.
Karhu seisoi liikkumatta hetken ja pudottautui polvilleen ja sanoi:
- Rakas Jumalani. Olen syvästi kiitollinen ateriasta, jonka olet minulle tänään valmistanut.


Jeesus opetuslapsineen ja fariseukset järjestivät juoksukilpalun Genesaretin järven ympäri. Kumpi joukkue voitti ja miksi ?
- Fariseukset, koska Jeesus oikaisi järven poikki ja suoritus hylättiin.


Kirkkoherra piti rippikoulua ja kysyi oppilailta:
- Jos te olette lampaita, niin mikä minä olen ?
- Sinä olet pässi, huusivat oppilaat kuorossa.


Jeesus kulki opetuslapsineen Galileassa, kun äkkiä heidän edessään tiellä seisoi karhu. Opetuslapset pelästyivät ja lähtivät juoksemaan karkuun, mutta Jeesus sanoi lempeästi:
- Lapsukaiset, älkää peljätkö ! Se on täytetty !


Kolme pappia istui iltaa ja päättivät luottamuksella ripittäytyä toisilleen. Ensimmäinen sanoi:
- Minä olen armoton juoppo. Minulle ei riitä omat aineet, vaan olen varastanut ehtoollisviiniäkin.
Toinen sanoi:
- Minulla on taas useita irrallisia seksuaalisuhteita, mm. seurakuntani diakonissaan
Kolmas sanoi:
- Minä taas olen armoton juoruilija.


Katolinen pappi oli aikeissa mennä päivystämään rippituoliin, kun hän tunsi pahoja vatsakipuja. Hän kutsui luokseen kirkon talonmiehen ja selitti tilanteen hänelle.
- Minun on aivan pakko mennä vähäksi aikaa ulkohuoneeseen. Voisitko sinä istua rippituolissa puolestani sillä aikaa?
- Minäkö? Mutta enhän minä osaa! En minä tiedä ollenkaan, mitä minun pitäisi sanoa ripittäytyjille.
- Se on aivan helppoa. Kopissa on lista, jossa on lueteltu tavallisimmat synnit. Sinun tarvitsee vain kuunnella ripittäytyjien synnit, ja katsot sitten listalta, montako avemariaa tai isämeitää hänen tarvitsee lukea puhdistautuakseen.
Talonmies suostui, vaikka olikin hermostunut. Hän asettui rippituoliin ja tutki syntilistaa. Onneksi siinä näytti olevan laaja valikoima eri syntejä. Ensimmäisenä rippituoliin astui mies, joka tunnusti olleensa anaaliyhdynnässä vaimonsa kanssa. Talonmies tutki listaa, mutta ei löytänytkään anaaliseksiä!
Aviorikos ja sodomia siinä oli, mutta ne eivät oikein tuntuneet sopivan tähän syntiin.
Silloin rippituolin ohi meni nuori kuoripoika. Talonmies kurottautui ulos kopista ja kysyi:
- Hei, satutko tietämään, mitä pappi antaa anaaliseksistä?
- Kokista ja sipsejä.


Miksi nainen on niin sellainen kuin on: outo logiikka, nalkuttaa joka asiasta, jne...jne...
No, kaikkihan tietävät mistä nainen on tehty, Aatamin kylkiluusta.
Palataanpa ajassa taaksepäin...
Aatami käyskenteli Paratiisissa ja katseli tyytyväisenä ympärilleen. Kaikki oli hyvin, linnut lauloivat ja kukat kukkivat. Yhtäkkiä Jumala kutsui Aatamia ja sanoi:
- Aatami, minä olen vähän miettinyt, että sinähän olet yksinäinen täällä. Mitä jos minä loisin sinulle kaverin?
Aatami oli ihmeissään:
- Mikä se sellainen kaveri on?
- Tuota noin, sitä kutsuttaisiin vaikka naiseksi. Se olisi aina kaunis ja hymyilevä ja se palvelisi sinua aina auliisti. Sen kanssa seksi olisi täydellistä, ja aina kun sinä et tarvitsisi sitä, se vetäytyisi syrjemmäs odottamaan kutsuasi, Jumala sanoi.
- Joo, kyllähän se mukava olisi, mutta et sinä varmaan ilmaiseksi sellaista antaisi? Aatami tuumi.
- Kyllähän se tietenkin aika kalliiksi tulisi...joutuisit antamaan toisen kätesi...mm...ja vielä toisen silmäsi ja.. ja aivokapasiteettisi laskisi 70% nykyisestä, Jumala laskeskeli naiselle hintaa.
- No onpa kallista, mutta mitä saisi kylkiluulla? Innostui Aatami
Herra kutsui Aatamia ja sanoi:
- Sinun ja Eevan on aika täyttää maa, joten haluan Sinun suutelevan häntä.
Aatami vastasi:
- Kyllä Herra, mutta mitä on suuteleminen?
Niin Herra antoi lyhyen ohjekuvauksen aiheesta Aatamille, joka ottikin heti Eevaa kädestä ja vei hänet läheiseen pensaikkoon.
Aatami sukelsi esiin muutamaa minuuttia myöhemmin ja sanoi:
- Kiitos Herra, se oli miellyttävää.
Ja Herra vastasi:
- Aivan niin Aatami, arvelinkin sinun nauttivan siitä. Nyt haluaisin sinun halaavan Eevaa.
Aatami kysyi:
- Mitä on halaaminen?
Niin Herra antoi lyhyen ohjekuvauksen aiheesta ja Aatami meni pensaikon taakse Eevan kanssa.
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Aatami palasi, hymyili ja sanoi:
- Herra, se oli paljon parempaa kuin suuteleminen.
Ja Herra sanoi:
- Hyvin tehty Aatami. Nyt haluan sinun rakastelevan Eevan kanssa.
Aatami kysyi:
- Mitä on rakasteleminen, Herra?
Niin Herra antoi Aatamille lyhyen ohjekuvauksen ja Aatami vei Eevan taas pensaikon taakse. Tällä kertaa hän ilmestyi jälleen näky-viin hetken kuluttua.
Aatami kysyi:
- Herra, mitä on päänsärky?


Molemmat kaksoset kuolivat samaan aikaan. Hyvä kaksonen oli Taivaassa ja pystyi katsomaan alas, kun paha kaksonen oli helvetissä.
Helvetti ei ollut ihan sitä, mitä hyvä kaksonen oli kuvitellut. Hänen veljensä ryyppäsi ja juhli kauniiden naisten kanssa. Siellä oli paljon musiikkia, tanssia ja intohimoista suutelemista.
Hyvä kaksonen meni Pyhän Pietarin luo ja sanoi,
- Minä en valita. Tämä paikka on rauhallinen ja kaunis, mutta vel-jelläni tuolla alhaalla näyttää olevan samanlaista kuin elämänsä aikana. Hänellä on oma oluttynnyri ja hän näytti suutelevan todella upeata naista!
Pyhä Pietari laski kätensä miehen olkapäälle ja lohdutti:
- Poikani, poikani, kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Tynnyrissä on reikä, naisessa ei.


Koponen oli tavallinen tehdastyöläinen. Eräänä päivänä työnjohtaja tuli Koposen luo ja kuuli parahiksi, kun tämä juuri kertoi työtoverilleen ystävästään Paavista.
Työnjohtaja puuttui puheeseen ja epäili suureen ääneen jutun paikkansapitävyyttä. Koponen kimmastui ja ehdotti vetoa:
- Lennetään yhdessä Vatikaaniin ja katsotaan tunnetaanko minut siellä vai ei! Jos tunteva,t niin maksat minulle kymmppitonnin, jos eivät niin minä maksan sinulle.
Helppo veto, arveli työnjohtaja. Koponen oli tunnetusti suuruudenhullu mies, mitä lie tuon keksinyt?
Saavuttiin Vatikaaniin parahiksi juuri messun aikaan, ja Pietarin tori oli täynnä ihmisiä. Koponen totesi:
- Odota vähän, käyn moikkaamassa Paavia, niin näet.
Kului hetki ja Pietarin kirkon parvekkeen ovet avautuivat. Paavi ja Koponen astuivat käsikynkässä ulos hurraavan väkijoukon eteen ja suutelivat toistensa sormuksia.
Kun Koponen palasi, löysi hän pitkän etsinnän jälkeen työnjohtajan umpitunnelissa.
- Noinko koville otti hävitä kymppitonni? kysyi Koponen.
- Ei se, vaan kun te ilmestyitte sinne parvekkeelle, alkoivat ihmiset kuiskia, että kuka kumma pipopää tuolla oikein juttelee Koposen kanssa.


Pastori lopetti saarnansa kertoen seuraavan sunnuntain saarnas-saan käsittelevänsä valheen syntiä. Sitä varten hän kehotti kaikkia lukemaan ennalta Markuksen evankeliumin 17. luvun.
Seuraavana sunnuntaina hän kysyi saarnansa aluksi ketkä ovat lukeneet Markuksen evankeliumin 17. luvun. Noin puolet seura-kuntalaisista nosti kätensä.
- Juuri teille minun pitääkin puhua. Markuksen evankeliumissa on vain 16 lukua.


Mooses, Jeesus ja vanha mies oli pelaamassa golfia. Mooses asteli tiille ja löi palloa. Se meni peliväylän ohi ja laskeutui vesiesteeseen. Mooses halkaisi veden ja löi pallon greenille.
Jeesus asteli tiille ja löi palloon. Se meni peliväylän ohi ja laskeutui vesiesteeseen. Jeesus käveli rauhallisesti veden päällä ja löi pallon takaisin greenille.
Vanha mies asteli tiille ja löi palloon. Se meni peliväylän ohi ja päätyi vesiesteelle. Mutta juuri, kun se oli putoamassa veteen, kala hyppäsi ylös ja sieppasi pallon suuhunsa. Ennen kuin kala putosi takaisin veteen, kotka syöksyi alas ja sieppasi kalan kynsiinsä. Kotka lensi greenin yli, missä salama iski taivaalta ja melkein osui siihen. Pelästyneenä kotka pudotti kalan. Kun kala iskeytyi maahan, pallo putosi sen suusta ja vieri reikään - hole-in-one.
Jeesus kääntyi vanhan miehen puoleen ja sanoi:
- Isä, jos et lopeta tuota huijaamista, me emme ota sinua ensi ker-ralla mukaan.


Nuoripari oli kuollut ennen hääpäivää ja kysyivät nyt Pietarilta, että voisivatko mennä naimisiin taivaassa. Pietari vastasi, että odottakaa noin viitisen vuotta. Viiden vuoden jälkeen nuoripari kyseli jälleen, ja Pietari käski odottaa toiset viisi vuotta. Taas heidän odotettua viisi vuotta Pietari tuli papin kanssa ja vihki nuorenparin. Muutaman kuukauden kuluttua vastavihityt huomasivat tehneensä virheen ja kysyivät Pietarilta avioeron mahdollisuutta.
Pietari vastasi:
- Voi herramunjee! Minulta kesti kymmenen vuotta löytää pappi taivaasta ja nyt te tahdotte minun etsivän lakimiestä !


Taivaaseen pyrkivät miehet olivat muodostaneet kaksi jonoa. Toinen jono, jossa olivat tossun alla olevat miehet, oli hirveän pitkä, kun taas toisessa jonossa oli vain yksi mies.
Pietari kysyi tältä mieheltä:
- Kuinka sinä olet tässä jonossa, kun toinen jono on noin pitkä?
- Tulin tähän, kun vaimo käski..


Jenkki ja venäläinen kuolivat yhtäaikaa, olivat olleet onnettomuu-dessa yhtäaikaa. Taivaan portilla Pietari totesi:
- No way boys, molemmat helvettiin!
Molemmille annettiin kuitenkin mahdollisuus valita mihin helvettiin joutuisi - jenkki-läiseen vaiko venäläiseen.
Helvettien ero oli melko yksinkertainen: Jenkkien helvetissä joutui syömään joka aamu lapiollisen paskaa, venäläisessä joutui syömään joka aamu kaksi lapiollista paskaa.
No jenkki ei ollut mikään turhan tyhmä, vaan laski nopeasti pääs-sään, että yksi on vähemmän kuin kaksi ja valitsi jenkkien helvetin.
Venäläinen mietti vähän aikaa ja päätti lähteä kuitenkin omiensa joukkoon, eli hän valitsi venäläisen helvetin.
No, kului aikaa muutama ikuisuusvuosi ja sattumalta miehet tapasivat jossain helvettien välimaastossa ja kyselivät kuulumisia. Jenkki kehui:
- No problem, joka aamu tosin joutuu syömään sen lapiollisen, mutta sitten on koko loppupäivä vapaata.
- Vot, sanoi venäläinen, meillä on asiat niin huonosti, että puolet ajasta ei ole lapioita ja loput ajasta ei ole paskaa.


Kullankaivaja kuoli ja tuli taivaaseen. Taivaan portilla Pyhä Pietari kyseli häneltä että mitä hän oli tehnyt elämänsä aikana. Kun mies ilmoitti olevansa kullankaivaja, Pietari selitti, että taivaassa oli kullankaivajien osasto jo täynnä.
- Voinko jäädä tänne, jos saan ne muut kaivajat heitettyä ulos? kullankaivaja kysyi.
Pietari suostui ja mies kulki pilvitietä kullankaivajien osastolle ja kertoi kaikille suurella äänellä että helvetistä on löydetty esiintymä. Kaikki kaivajat lähtivät. Muutaman päivän päästä mies tuli Pietarin luo ja kysyi:
- Voisinkohan minäkin lähteä, sillä vaikka itse pistin sen huhun liikkeelle, siinä voi silti olla perää!


Pyhä Pietari on taivaan portilla kuulustelemassa sisään pyrkiviä ihmisiä.
Salvador Dali tulee paikalle.
- Nimenne? kysyy Pietari.
- Salvador Dali, sanoo Dali.
- Saisinko nähdä henkilöllisyystodistuksenne, kuvallisen Kela-kortin, ajokortin tai passin?
- Äh.. ei minulla ole henkkareita mukana. Enpä osannut ottaa mu-kaan. Mutta anna pala paperia ja kynä, niin todistan että olen to-dellakin Dali.
Pianhan Dali paperia saikin ja piirtää kellon valumaan tuolin päältä.
- Okei. tuo näyttää sellaiselta, mitä vain Dali voi piirtää, Pietari fiksuna miehenä tunnustaa. Astu sisään vaan.
Vähän ajan kuluttua paikalle tulee Albert Einsteinin näköinen heppu, jolla ei myöskään ole henkkareita mukana, mutta hän selvittää paperilla Pietarille suhteellisuusteorian.
- Selvä olet vakuuttanut minut, Pietari sanoi. Astu sisään.
Seuraava kandidaatti onkin Kaarle Kustaa- ilman henkkareita tietenkin.
- Todista henkilöllisyytesi jollain muulla tapaa, ehdottaa Pietari.
- Salvador Dali ja Albert Einstein tekivät juuri niin.
- Keitä ne ovat? kysyi Kaarle.
- Astu sisään.


Jumala oli lähdössä lomalle. Yhdessä Pyhän Pietarin kanssa he suunnittelivat, mikä olisi sopiva lomakohde. Pietari ehdotti Marsia.
- Siellä on liian kylmä, Jumala sanoi, eikä innostunut Marsin matkasta.
- Entäpäs jos lähtisit tällä kertaa lomalle Aurinkoon, ehdotti Pietari.
- No en taida, siellä kun on niin kuuma, empi Jumala.
- No nyt tiedän! Mene Maapallolle!
- Enpä taida oikein kehdata... Olin siellä parituhatta vuotta sitten.... Ja silloin mulla sattui sellainen pikku lomaromanssi yhden Marian kanssa. Ja ne ihmiset puhuvat siitä vieläkin...


Pyhän Pietarin pakeille oli pyrkimässä samaan aikaan kolme miestä.
Pyhä Pietari valitteli ruuhkaa ja tilanpuutetta, sanoi viimein ottavansa sisään vain yhden kolmesta miehestä, sen joka oli kuollut kauheimman kuoleman. Pietari haastatteli miehiä yksitellen ja ensimmäinen aloitti:
- Olin jo pitkään epäillyt vaimoani uskottomuudesta, ja kerran tulin kotiin hieman normaalia aikaisemmin kohdatakseni hänet itse teosta. Kun tulin sisään, kuulin suihkuveden lorisevan. Aloin kuumeisesti etsiä miestä asunnostamme, mutta en löytänyt ketään. Kunnes tulin parvekkeelle. Siellä mies roikkui parvekkeen ulkopuo-lella kaiteesta kiinni pitäen. Aloin hakata hänen sormiaan nyrkeil-läni vimmatusti, mutta kun se ei auttanut, niinpä hain vasaran ja hakkasin sillä. Mies huusi tuskasta ja putosi 25 kerrosta - mutta suoraan puskaan. Hän jäi eloon, ja aloin miettiä mitä tehdä. Raahasin keittiöstä raskaan pakastimen ja tipautin sen miehen perään. Siihen se mies kuoli. Mutta kun minulla on sydänvika, niin sain siitä ponnistelusta sydänkohtauksen ja kuolin itsekin siihen parvekkeelle.
Pietari katsoi miestä, kohotti kulmiaan ja pyysi seuraavan miehen puhutteluun.
- Olin juuri ostanut jumppakirjan, ja harjoittelin asuntomme par-vekkeella 27. kerroksessa. Yhtäkkiä jalkani lipesi, ja putosin. Onneksi vain 2 kerrosta, sillä sain viime hetkessä kiinni kaiteesta jossain alempana. Siinä roikkuessani paikalle saapuu mies joka alkoi hakata sormiani vimmatusti. Kestin sen, mutta kun mies haki vasaran ja lopetteli urakkansa sillä, oli minunkin päästettävä irti. Putosin huutaen 25 kerrosta. Mutta jo toisen kerran olin onnekas, ja putosin suoraan puskaan. Kauan en ehtinyt hyvästä tuuristani nauttia, sillä viimeinen muistikuvani maailmasta on ison arkkupakasti-men putoaminen päälleni, tuon samaisen miehen heittämänä.
Pietari ei voi olla hymyilemättä, kun pyytää kolmatta miestä puhutteluun.
- Okei, siis tää on pitkä tarina. Kuvittele että sä olet alasti piilossa isossa arkkupakastimessa ja...


Bussilastillinen nunnia oli matkalla, kun bussi yllättäen syöksyi rotkoon ja kaikki nunnat kuolivat.
Taivaan portilla Pyhä Pietari ryhtyi kyselemään tehtyjä syntejä . Nunnat asettuivat jonoon.
Ensimmäinen nunna tunnusti, että oli kerran sormellaan kosketta-nut miehen vehjettä. Pyhä Pietari kehotti nunnaa pesemään sor-mensa maljassa, jossa oli pyhää vettä, jolloin synti olisi anteeksian-nettu.
Toinen nunna kertoi koskettaneensa kädellään miehen vehjettä, jolloin Pietari kehotti myös tätä nunnaa pesemään kätensä.
Tuli kolmannen nunnan vuoro. Juuri sillä hetkellä jonossa neljäntenä ollut nunna ryntäsi hädissään esiin ja sanoi:
- Voisinko minä nyt ensin tulla huuhtomaan maljassa suuni, ennen kuin tuo pesee siellä pillunsa.


Minkki oli joutunut taivaaseen.
- Sinä olet ollut niin hyvä ja kaunis eläin maan päällä, että saat toivoa mitä haluat, Pietari lupasi. - Mitä siis toivot?
- Haluaisin sellaisen turkin, joka on tehty vanhojen akkojen nahoista.


Pappi oli elänyt mielestään täysin nuhteettomasti. Niinpä hän oli melko pettynyt, kun hänet taivaassa kytkettiin kiinni rumaan ja pahansisuiseen eukkoon.
Sitten hän huomasi, että piispa oli kahlehdittuna nuoreen naiseen, joka oli ollut maan päällä kuulu kauneudestaan ja lumovoimastaan.
Pappi meni oitis valittamaan asiasta Pyhälle Pietarille.
- Asia ei kuulu sinulle, Pietari sanoi. - Kärsi sinä vain oma rangais-tuksesi ja anna naisen kärsiä omansa.


Pietari avaa portin raolleen sanoen:
- Ne, jotka ovat elämänsä aikana pettäneet
miestään, nostakoon käden ylös.
Kolme kättä nousi.
- Hyvä on, sanoi Pietari. - Te kolme joudutte kiirastuleen. Ja tuo kuuro myöskin.


Pikkutyttö lukee iltarukoustaan: "Jumala siunatkoon äitä, isää, veljeä ja antakoon koirani levätä rauhassa." Seuraavana päivänä koira kuolee.
Viikon kuluttua hän taas lukee iltarukoustaan: "Jumala siunatkoon äitiä, isää ja antakoon veljeni levätä rauhassa." Seuraavana päivänä veli kuolee.
Aikaa kuluu ja tyttö on taas lukemassa iltarukoustaan: "Jumala siunatkoon äitiä ja antakoon isäni levätä rauhassa." Seuraavana päivänä äiti avaa oven. Portailla makaa posteljooni.




Aatami ja Eeva olivat juuri nussineet, kun Jumala tuli paikalle. - Missä Eeva on, Jumala kysyi.
- Joella pesemässä pillua, vastasi Aatami.
- Voi vittu, se haju ei lähde kaloista ikinä, huokasi Jumala.


- Tiedätkö missä taistelussa neljäsosa ihmiskunnasta tuhoutui?
- ???
- Silloin kun Kain tappoi Abelin


Aatami ja Eeva olivat juuri nussineet, kun Jumala tuli paikalle. - Missä Eeva on, kysyi Jumala.
- Joella pesemässä pillua, vastasi Aatami.
- Voi vittu, se haju ei lähde kaloista ikinä! huusi Jumala.


Palestiinassa järjestettiin pari tuhatta vuotta sitten kolmiottelu, johon kuuluivat Gennesaretin järven ympärijuoksu, ristiriipunta ja korkeushyppy. Kaikki lajit olisi voittanut eräs J. Nasaretilainen, mutta hänet täytyi hylätä, koska ensimmäisessä lajissa hän oli oikaissut ja toisessa huomattiin, että hän oli antanut naulata itsensä kiinni. Korkeushyppykin täytyi hylätä, koska hän ei ole vieläkään tullut alas.


Nunnaluostariin hankittiin polkupyörä. Pyörä oli heti alusta alkaen nunnien keskuudessa kovassa käytössä ja abbedissaa moinen ei miellyttänyt lainkaan sillä rukoushetket jäivät kovin lyhyiksi. Niinpä kerran aamunavauksessa abbedissa tokaisi:
- Jos tuo pyörällä ajeleminen ei heti vähene, niin siihen hankitaan satula!


Taivaan porteilla oli kaksi miestä, piispa ja linja-autonkuljettaja. Pietari tiukkasi molemmilta, mitä elämän aikana olikaan tullut tehtyä ja päästäkseen mielestään oikealle puolelle alkoi piispa kehua retostaa itseään:
- Olin piispana useassa seurakunnassa, näytin esimerkilläni miten ihmisten oikein tulee elää!
Pietari ei lämmennyt vaan tokaisi tylysti:
- B-puolelle.
Piispa hämmentyi tästä kovasti, mutta ei voinut muuta, kuin totella Pietaria. Uteliaisuuttaan hän kuitenkin jäi vielä kuuntelemaan, mitä toiselle kaverille sanottiin.
Linja-autonkuljettaja kertoi itsestään:
- Ajelin etupäässä seuramatkoja Alpeille.
Tämän kuultuaan Pietari teki tuomionsa:
- A-puolelle!
Tästä piispa hämmentyi vielä enemmän ja alkoi urputtaa Pietarille omasta erinomaisuudestaan jne. Tähän Pietari:
- Olen seurannut teitä molempia eläessänne, sinun saarnatessasi kirkossasi se oli vain puolillaan ihmisiä ja kaikki nukkuivat, mutta kun hän ajoi täydellä turistibussilla vuoristoteillä, kaikki olivat hereillä ja rukoilivat kädet ristissä!


Kahdeksankymmentä ja kuolema-välillä oleva tutajava ukkeli käppäilee katoliseen kirkkoon tunnustamaan syntinsä:
- Isä, olen 82-vuotta, naimisissa olen ollut yli 40 vuotta. Koko tämän ajan olen ollut uskollinen kuin aasi, mutta eilen rakastelin 21-vuotiaan blondin kanssa.
- Milloin kävit viimeksi ripillä?
- En koskaan, olen juutalainen.
- Miksi sitten kerrot tämän kaiken minulle?
- Kerron tätä kaikille...


Aatami valitteli Jumalalle yksinäisyyttään paratiisissa, ja niinpä Jumala tarjoutui luomaan naisen Aatamin kaveriksi.
- Minkälainen hänen pitäisi olla, Jumala tiedusteli.
- No, hänen pitää olla kaunis ja älykäs, mutta ei mustasukkainen. Hänen pitää osata laittaa ruokaa todella hyvin. Koskaan nainen ei saa valittaa päänsärkyä, vaan olla aina hyvällä tuulella.
- Se maksaa sinulle molemmat jalat ja yhden käden, ynnäilee Jumala.
- Mitäs saa yhdellä kylkiluulla?


Jumala sanoi: tulkoon valo!
Saatana sanoi: tulkoon pimeys!
Jumala sanoi: tulkoon valo!
Saatana sanoi: tulkoon pimeys!
Pyhä Pietari sanoi: antakaa nyt pojat sen valokatkaisijan olla!


Koulussa oli uskonnontunti.
- Kaikilla ihmisillä on suojelusenkeli, selitti opettaja. -
Pirkolla on, Jukalla on, kaikilla teillä on. Ja arvatkaapa lapset, kuka jää tänne minun seurakseni, kun te lähdette kotiin?
- Jaa, tuumi Jukka. - Talonmieshän se näyttää tänne joka iltapäivä hiippailevan.


Pastori pyysi luokseen haukuttavaksi nuoren miehen, joka oli tunnettu naisten viekottelija. Piti puheen ja kysyi:
"Oletko ollut postineidin luona?"
"En", sanoi poika.
"Entä pikkukoulun uuden opettajattaren luona?"
"En", vastasi poika.
"Sepä kummaa, entä tohtorin sisäkön luona?"
"En", sanoi poika.
Nuhtelu joka tapauksessa jatkui ja kun poika pääsi pois, niin liuta hänen kavereitaan oli ulkona odottelemassa.
"Mitä se sanoi", kysyttiin.
"Ei paljon mitään, antoi vain hyviä uusia osoitteita", vastasi poika.


Nobelilla palkittu astrofyysikko kuoli. Kun hän tuli Taivaan
portille, siellä oli vastassa Pietari, torvisoittokunta ja lauma
enkeleitä, jotka kukittivat astrofyysikon. Tämä oli näet 10
miljardis asiakas, joka pääsi taivaaseen. Pietari selosti vielä,
että juhlan kunniaksi tiedemiehelle oli varattu audienssi itse Isä Jumalan luo. Kun tiedemies sitten istui keskustelemassa Isä Jumalan kanssa, hän rohkeni sanoa:
- Anteeksi, mutta saanko esittää erään kysymyksen?
- Ole hyvä, vastasi Isä Jumala. Tiedemies sanoi:
- Nyt olen nähnyt, että kristinuskon tiedot taivaasta ovat
totta. Olen kuitenkin 40 vuoden ajan tutkinut alkuräjähdystä ja sen vaikutuksia, ja itse asiassa sain síitä Nobelinkin. Olenko siis tutkinut koko ikäni ihan olematonta asiaa? Isä Jumala näytti hieman vaivautuneelta ja sanoi sitten:
- Tämä nyt on vähän nolo juttu, mutta kyllä sinä olet tutkinut ihan todella esiintynyttä ilmiötä. Se oli se paukkupommi, jonka Juniori salaa teki ja räjäytti silloin koulupoikaiässään.


Mies otti tien varresta nunnan kyytiinsä. Nunna oli palaamassa
seuraavaan kylään takaisin luostariinsa. Matkaa oli hyvänlaisesti jäljellä. Mies päätti kokeilla kepillä jäätä ja laittoi kätensä vieressä istuvan nunnan polvelle.
- Luukas 15: 3! huudahti nunna heti.
Mies hätkähti ja veti kätensä pois. Ajettuaan vähän matkaa
eteenpäin hän rohkaistui uudelleen ja pisti nunnan polvelle hieman ylemmäs kuin äsken.
- Luukas 15: 3! nunna huudahti jälleen.
Mies säikähti taas ja otti kätensä pois. Lopulta hän yritti kolmannen kerran, mutta jälleen nunna huusi:
- Luukas 15: 3!
Tämän jälkeen mies ei enää yrittänyt. Pian oltiinkin jo perillä
kylässä ja nunna jäi pois kyydistä. Mies ajoi kotiinsa ja meni heti uteliaana kirjahyllylle ja otti sieltä Raamatun. Hän avasi sen ja etsi Luukkaan 15. Luvun jakeen 3 ja
luki tekstin: "Poikani, olet oikealla tiellä!"


Nuori nunna oli koulutuksessaan tullut seksivalistukseen. Abbedissa kysyy nuorelta nunnalta:
- Mitä sinä tekisit, jos olisit yksin kävelemässä pimeässä metsässä ja vastaan tulisi mies, joka laskisi housut nilkkoihinsa?
- Minä nostaisin hameeni helmat ylös, vastaa nuori nunna.
- Mitä, oletko sinä menettänyt järkesi, kavahtaa abbedissa.
- En ole. Minä vain luulen, että juoksen nopeammin helmat ylhäällä, kuin hän housut nilkoissa.


Miksi paavi rikkoi siveyslupauksensa?
- Hän oli väsyneenä pannut maata.


Hjallis Harkimo, Henry Saari ja
Jari Sillanpää kuolivat yhdessä ja
joutuivat taivaaseen. Pyhä
Pietari sanoi: "Meillä on vain
yksi sääntö: älä astu ankan
päälle".


He tulivat taivaaseen ja näkivät
ankkoja joka puolella, oli melkein
mahdotonta olla astumatta ankan
päälle. Saari sitten tokkurassa
vahingossa astui yhden päälle, ja
pian tuli Pyhä Pietari rumimman
naisen kanssa, mitä koskaan oli
nähty...ja kahlitsi heidät yhteen
sanoen: "Rangaistuksesi on olla
kytkettynä tähän naiseen
ikuisesti."


Seuraavana päivänä Sillanpää
astui ankkaan... Pyhä Pietari
tuli ruman naisen kanssa ja kytki
heidätkin yhteen.


Harkimo oli hyvin varovainen ja
ei astunut yhdenkään ankan
päälle. Eräänä päivänä Pyhä
Pietari tuli uhkean naisen
kanssa...Vaalea, siniset silmät,
hyvin seksikäs. Hän kytki heidät
yhteen ja lähti sanaakaan
sanomatta.


Harkimo huomautti uudelle
kahlekaverilleen: "Ihmettelen,
mitä minä tein, että sain tämän?"
Nainen vastasi: "En tiedä
sinusta, mutta minä astuin jonkun
perkeleen ankan päälle".Hjallis Harkimo, Henry Saari ja
Jari Sillanpää kuolivat yhdessä ja
joutuivat taivaaseen. Pyhä
Pietari sanoi: "Meillä on vain
yksi sääntö: älä astu ankan
päälle".


He tulivat taivaaseen ja näkivät
ankkoja joka puolella, oli melkein
mahdotonta olla astumatta ankan
päälle. Saari sitten tokkurassa
vahingossa astui yhden päälle, ja
pian tuli Pyhä Pietari rumimman
naisen kanssa, mitä koskaan oli
nähty...ja kahlitsi heidät yhteen
sanoen: "Rangaistuksesi on olla
kytkettynä tähän naiseen
ikuisesti."


Seuraavana päivänä Sillanpää
astui ankkaan... Pyhä Pietari
tuli ruman naisen kanssa ja kytki
heidätkin yhteen.


Harkimo oli hyvin varovainen ja
ei astunut yhdenkään ankan
päälle. Eräänä päivänä Pyhä
Pietari tuli uhkean naisen
kanssa...Vaalea, siniset silmät,
hyvin seksikäs. Hän kytki heidät
yhteen ja lähti sanaakaan
sanomatta.


Harkimo huomautti uudelle
kahlekaverilleen: "Ihmettelen,
mitä minä tein, että sain tämän?"
Nainen vastasi: "En tiedä
sinusta, mutta minä astuin jonkun
perkeleen ankan päälle".


Jumala päätti haastaa Saatanan oikeuteen ja tehdä tilit selviksi
kerralla. Saatana kuuli tämän ja nauroi: "Mistä sinä luulet löytäväsi lakimiehen."

ElukatSunnuntai 13.08.2006 21:23

Kaveri tulee töistä ja huomaa kauhukseen naapurin lemmikkikanin kuolleena koiransa suussa. Hän ottaa kanin koiralta, vie raadon kotiinsa ja pesee sen.
Sitten hän vie sen salaa takaisin häkkiinsä naapurin takapihalle, jotta nämä luulisivat sen kuolleen luonnollisella tavalla. Parin päivän päästä hän tapaa naapurinsa:
- Oletko kuullut, että meidän Pupu on kuollut, kysyy naapuri.
- Ei kai, vastaa kaveri viattomana, mihin se kuoli?
- En tiedä me löysimme sen kuolleena häkistään ja hautasimme sen.
- Niin no, kaikkea sitä sattuu.
- Outoa vain, että joku oli kaivanut sen haudastaan, kylvettänyt sen, ja kantanut takaisin häkkiinsä.



Karhu ja jänis istuvat paskalla. Karhu kysyy:
- Onko sinulla koskaan ongelmana, että paskaa tarttuu karvoihin?
- Ei koskaan. Miten niin? Ihmettelee jänis.
- Muuten vaan, sanoo karhu ja pyyhkii takapuolensa jäniksellä.


Hiirulainen kävelee pitkin savannia. Vastaan tulee norsu:
- Hei kiltti norsu, miksi sinulla on noin pitkä nenä?
- Siksi, että saisin nyhdettyä lehtiä paremmin puista hiiruseni.
Hiirulainen jatkaa matkaa ja vastaan tulee kirahvi:
- Hei kiltti kirahvi, miksi sinulla on noin pitkä kaula?
- Siksi, että saisin syötyä lehtiä korkealta puun latvoista hiiruseni.
Hiiri jatkaa matkaa ja kohtaa leijonan:
- Hei kiltti leijona, miksi sinulla on noin suuret ja pullottavat silmät?
- Siksi, että olen paskalla.


Jänis meni kauppaan ja kysyi:
- Onko porkkanaa ?
Kauppias oli hermostunut jänikseen, koska se kävi kysymässä porkkanoita joka päivä ja karjaisi:
- Ei ole, ja jos vielä tulet kysymään porkkanaa, naulaan sinut korvista seinään.
Seuraavana päivänä jänis ilmestyi taas kaupan ovelle ja kysyi:
- Onko nauloja ?
- No ei ole, sanoi kauppias hämmästyneenä.
- - Onko porkkanaa ? jänis kysyi


Leijona oli pahalla tuulella. Se kulki viidakossa ja kun se tapasi apinan se kysyi:
- Kuka on viidakon kuningas ?
- Si-si-nä tietysti, vastasi apina vapisten
Sitten leijona tapasi seebran ja kysyi karjaisten:
- Kuka on viidakon kuningas ?
- Sinä tietysti, sanoi seebra peloissaan.
Seuraavaksi leijona tapasi norsun ja kysyi:
- Kuka on viidakon kuningas ?
Norsu ei puhunut mitään, tarttui vain kärsällään leijonaa hännästä ja viskasi sen pusikkoon. Sieltä leijona huusi:
- Ei sitä heti tarvitse ryhtyä riehumaan, vaikka ei tiedäkään oikeaa vastausta !


Eläimet pelasivat korttia ja laittoivat kilpikonnan hakemaan evästä. Kun konnaa ei useaan päivään kuulunut takaisin. Muut alkoivat tuumata, että nyt se on varmaan ottanut heidän rahansa ja mennyt omille teilleen. Silloin kuului ovelta kilpikonnan ääni:
- Jos te vielä minua nälvitte, niin minä en mene ollenkaan.


Jänis ja kettu olivat kävelyllä metsässä. Kuinkas ollakaan, jänikselle tuli väsy. Silloin kettu sanoi:
- Istu tuohon minun häntäni päälle, niin minä vedän sinut kotiin.
Niin jänis pääsi mukavasti metsästä kotiin.
Näihin eläinvitseihin kuuluu yleensä jokin opetus, ja tämän vitsin opetus on, että ystäviä aina saa kun on riittävän pitkä häntä.
Sonni nimeltä Hannibal oli laitumella, ja piikkilanka-aidan takana viereisellä laitumella oli lehmä. Sonnin teki mieli lehmän luo, mutta aita oli esteenä. Lopulta sonni rohkaisi mielensä ja hyppäsi aidan yli niin että piikkilanka rämähti. Lehmä kysyi sonnilta:
- Mikä sinun nimesi on ?
Sonni vastasi:
- Sano Hanni vaan ! Pallit roikkuvat tuolla piikkilangassa


Lehmä meni kaupunkiin. Vastaan käveli poliisi.
Lehmä kysyi:
- Saako täällä ammua?
- Ilman muuta, vastasi poliisi.
Lehmä jatkoi matkaansa kauppatorille ja äänteli:
- Am am am am...
Lokki lensi taivaalla ja kysyi:
- Miksi ammut noin kummallisesti?
- Poliisi sanoi, että saa ammua ilman muuta, vastasi lehmä.



Miksi dalmatialaiskoirilla on mustia pilkkuja?
- No olisihan ne aika hullun näkösiä, jos niillä olisi selässään huutomerkkejä


Olipa kerran kapakanomistaja. Hänellä oli kapakkansa takapihalla pieni karsina, jossa yksi sika. Omistajalla oli tapana laittaa aina illan jälkeen illan voitot paitansa etutaskuun ja käydä tämän jälkeen ruokkimassa sikansa.
Eräänä iltana hän sai 400 markkaa voittoa ja meni ruokkimaan si-kaansa. Kaikki meni hyvin, kunnes isännän kumartuessa setelit putosivat sian eteen - ROUSKIS ja sika imaisi setelit vatsaansa. Isäntä mietti kuumeisesti, että mitäs tässä nyt tekisi, kunnes muisti isänsä antaman neuvon:
- Jos sika nielaisee jotain, juota sille viinaa ja potkaise sitä takapuo-leen niin se sylkäisee ne ulos.
Yrittänyttä ei laiteta, tuumi isäntä ja päätti kokeilla. Koskenkorvaa sian suuhun ja potkis . Kuului yökkäisy ja sian suusta tulla tupsahti ensimmäinen satanen. Sama operaatio uusiksi ja toinen satanen tuli ulos. Vielä kolmaskin.
Tässä vaiheessa ohi kulki eräs mies, joka kiinnitti huomiota tähän eriskummalliseen tapahtumaan. Isäntä antoi miehen kokeilla samaa temppua ja neljäs satanen tuli ulos. Ohikulkija oli myyty mies. Hän ojensi isännälle kolme tuhatta markkaa ja osti tältä sian.
Seuraavana aamuna Helsingin Sanomissa oli otsikko:
"Juopunut sika potkittu hengiltä Kaivopuistossa."


Pekka oli saanut lahjaksi todella pahasuisen papukaijan. Lintu kiroili yhtä mittaa ja luetteli sukuelinten nimiä jopa silloin kun Pekalla oli vieraita.
Pekka päätti kouluttaa papukaijansa. Mutta ei, lintu puhui vain entistä härskimpiä. Silloin Pekka päätti ottaa siltä kerralla luulot pois ja tyrkkäsi papukaijan pakastimeen. Hetken kiroilun jälkeen pakastimesta ei kuulunut mitään. Pekka päätteli linnun oppineen tavoille ja otti sen pois.
Kalmankalpea papukaija vakuutti:
- En enää koskaan puhu rumia, jos annat anteeksi entiset puheeni.
Pekka oli ällistynyt kaijan käytöksen pikaisesta muutoksesta ja lupasi antaa anteeksi. Silloin paukaija kysyi arasti:
- Anteeksi että kysyn, mutta mitä se kana oikein teki?


Kaksi lehmää istui tyynesti niityllä. Ensimmäinen lehmä sanoi:
- Hei, oletko kuullut Hullun lehmän taudista?
- Joo, sanoi toinen,- eikö se ole se, joka muuttaa aivosi hilloksi?
- Aivan. Pelkäätkö saavasi sen?
- En, sanoi toinen, - Olen traktori


Heikki oli hankkinut suuren Tanskandogin ja jonkin ajan kuluttua hän valitti eläinlääkärille siitä, että hänen koiransa juoksi haukkuen autoja kiinni.
- Se ei ole vaarallista, lohdutti lääkäri. - Useimmat koirat tekevät niin.
- Mutta meidän koiramme hautaa pyytämänsä autot puutarhaan!


Mies käveli sisään baariin koira mukanaan.
- Vie tuo koira ulos täältä, käski baarimikko. Koiran omistaja suuttui.
- Tämä ei ole mikä tahansa vanha koira, hän sanoi. - Se on maailman viisain koira.
- Niinkö muka? Todista se! haastoi baarimikko.
Kääntyen koiran puoleen mies sanoi:
- Peni, tässä on muutama kymppi. Mene hakemaan minulle paketti Marlboroa
Koira juoksi ulos ovesta ja muutaman minuutin kuluttua se palasi mukanaan tupakat ja tulitikkuja pienessä ruskeassa pussissa. Baarimikko oli vakuuttunut.
- Ehkäpä koira on todella viisas. Entäpä jos annan koiralle 200 markkaa ja pyydän sitä tuomaan minulle paikalliselta huumekauppiaalta pussillisen marihuanaa? Hakeeko?
- Tottakai, sanoi koiran omistaja.
Baarimikko antoi koiralle rahat ja ohjeet ja koira oli jo menossa. Meni kymmenen minuuttia. Puoli tuntia. Tunnin päästä koira ei ollut vieläkään palannut. Nyt baarimikko oli varma, että häntä oli huijattu ja heitti koiran omistajan ulos baarista. Mies ihmetteli muutaman kadunvälin etsien petturia. Viimein hän tuli kujalle ja
siellä oli Peni oli kiksauttamassa hyvän näköistä villakoiraa.
- Sinä saakelin piski, huusi mies erottaen koirat. - Sinä todella petit minut tällä kertaa. Kuinka sinä saatoit tehdä tämän minulle? Et ole koskaan ennen tehnyt mitään tämän kaltaista!
- Mutta ei minulla ole ennen ollut 200 markkaakaan, vastasi koira


Koira, hevonen ja lehmä kiistelivät siitä kuka on tehokkain sodassa. - Minä vahdin kiväärejä, sanoi koira.
- Minä vedän raskaita tykkejä, totesi hevonen.
- Minä ammun, lehmä sanoi koppavana.


- Mikä on Petteri Punakuonon perässä rekeä vetävän poron nimi?
- Risto Ruskeakuono; se on yhtä nopea, kuin Petteri, mutta
ei pysähdy yhtä nopeasti...


- Miksi raveissa ei kannata mennä takakatsomoon?
- Eihän sieltä näe hevon vittua, mutta etukatsomosta näkee vitun hyvin!


Kettu ja jänis tapasivat metsässä hyvän haltijan, joka lupasi täyttää molemmille 3 toivomusta. Jänis halusi ketun aloittavan ja niinpä kettu pyysi näpsäkkää tyttökettua ja saikin sen.
Tuli jäniksen vuoro ja se pyysi mopon ja tietenkin sai sen. Jälleen kettu pyysi näpsäkkää tyttökettua ja sai myös sen.
Jänis halusi toisena toiveenaan suuren porkkanasäkin, se ilmestyi ja tuli ketun vuoro toivoa kolmannen kerran ja arvatenkin se toivoi vielä kerran näpsäkän tyttöketun. Jänis nosti porkkanasäkin mopon tarakalle, polkaisi mopon käyntiin, lähti ajamaan ja huikkasi kolmannen toiveensa:
- Toivottavasti ketulla ei seiso!


Vanha äijä istuu bussissa, kun räikeähiuksinen, sulkakorvakoruinen punkkari tulee kyytiin. Punkkari näkee äijän tuijottavan itseään ja kysäisee ärhäkkäänä:
- Mikä hätänä ukkeli, etkö ole ennen nähnyt
mitään villiä?
Äijä vastaa:
- Joopa, kerran nussin papukaijaa, ajattelin, tokko olisit lapseni...


SÄKKIPIL...
Mies astelee baariin mustekalan kanssa. Hän istuttaa mustekalan baarituolille ja kertoo kaikille sen olevan hyvin lahjakas mustekala; se osaa soittaa mitä tahansa instrumenttia maailmassa.
Kaikki tietenkin nauravat hänelle, ja niin mies lupaa lyödä tonnista vetoa.
Ensimmäiseksi mustekalalle tuodaan kitara ja kala alkaa revitellä paremmin kuin Jimi Hendrix. Kitaran tarjoaja joutuu maksamaan miehelle tonnin.
Sitten vuorossa on trumpetti. Mustekala soittaa sitäkin paremmin kuin Dizzy Gillespie, joten mies tienaa toisen tonnin.
Kolmas yrittäjä tuo säkkipillin mustekalan eteen. Mustekala näplää sitä hetken aikaa hämmentyneen näköisenä.
- Hah, etpäs osaakaan soittaa tuota! mies hilluu.
Tähän mustekala:
- Soittaa sitä?! Aion jyystää sitä heti, kunhan saan sen pyjaman pois päältä!!!


- Miksi mäyräkoiralla on niin lyhyet jalat?
- Jos ne olisi pidemmät, niin ne tulisivat
selästä läpi.


Eräs englantilainen naisreportteri halusi tehdä jutun hullunlehmäntaudista ja päätti ottaa selvää mistä tämä tauti oli peräisin. Niinpä hän päätti haastatella erästä maanviljelijää. Haastattelu sujui seuraavaan tapaan:
Reportteri: Tiedättekö miten hullunlehmäntauti on saanut alkunsa? Maanviljelijä tuijotti naista hetken ja kysyi: Tiesitkö, että sonnit saavat panna lehmiä kerran vuodessa?
Reportteri hieman hämillään: Tämähän mielenkiintoinen informaatio, mutta liittyykös tämä hullunlehmäntautiin?
Tähän maanviljelijä tokaisee tympääntyneenä: Niin, tiesitköhän sitten, että lehmät lypsetään neljä kertaa päivässä?
Reportteri on jo melkein sekoittanut konseptinsa ja ihmettelee: No tuota, kyllähän tämä on ihan mielenkiintoista kuultavaa, mutta tiedättekös te sitten vastauksen siihen hullunlehmäntaudin alkuperään?
Tähän maanviljelijä: No jos minä hipeloisin sinun tissejä neljä kertaa päivässä, mutta naisin sinua vain kerran vuodessa niin hulluksihan sinäkin tulisit!


Tapahtuipa kerran että isä ja poika olivat lähdössä markkinoille. Koska he olivat maalta kotoisin oli matka taitettava hevosella. He matkustivat päivän ja iltamyöhään päättivät majoittua majataloon koska heidän korskea tammansa alkoi olla jo väsynyt. Majatalon isäntä ystävällisesti ehdotti tammalle paikkaa talliin jossa oli ennestään jo vitaalin näköinen ori. Ori hirnahti innostuneen kuuloisesti kun majatalon isäntä talutti tamman pilttuuseen. Isäntä oli epäröivällä kannalla kun epäili että jotain saattaisi sattua yön hämärässä tallin pimennoissa. Noh, majatalon isäntä ehdotti että laitetaan tammalle iso lakana päälle niin eiköhän se estä pahimmat yritykset, johon tamman omistaja sitten suostui.
Aamulla sitten hyvinnukutun yön jälkeen ruvettiin tekemään lähtöä tien päälle mutta kas, tammapa oli tiessään eikä tallissa ollut kuin tyytyväisen näköinen ori irrallaan... Isännät lähtivät juoksujalkaa kyselemään kylän ihmisiltä olivatko he ehkä nähneet hevosta iso lakana selässään johon muuan kylän isännistä lohkaisi: -Ei oo näkyny semmosta mutta kyllä tästä aamusella yksi tamma ohi laukkasi ja sillä oli nenäliina perseessä.


Mies oli ollut 30 vuotta lammaspaimenena.
Juhlapäivänä miestä saapui haastattelemaan
toimittaja.He juttelivat niitä näitä, kunnes
viimeiseksi kysymykseksi toimittaja kysyi, että
onko lammaspaimena olo vaikuttanut mitenkään
miehen elämään. Ja tähän mies vastasi suureen
ääneen: E..E..E. Ei ooooooooooooo!


Mikä on norsun tampax?
- Lammas.


Mitä sirkustirehtööri sanoi kävellessään karhunsa perässä?
- Voi hitsi, Otsoniaukko on suurentunut!


Mikä on maailman ainoa nisäkäs, jolla on mulkku selässä?
- Ratsupoliisi Kingin hevonen.


Oli äitinorsu, isänorsu ja
pikkunorsu. Ne lähtivät puistoon
kävelylle. Puistossa he
huomasivat, että puu oli kaatunut
keskelle tietä. Äitinorsu yritti
sitä siinä sitte nostaa pois. Se
ähkyi ja puhkui ja ärisi, mutta
ei saanut puuta liikahtamaankaan.
Sitten samaa yritti isänorsu.
Sekin ähkyi ja phkui ja ärisi ja
örisi, mutta puu pysyi
paikoillaa. Sitten pikkunorsu
kysyi saisiko sekin yrittää
siirtä, mutta äitinorsu sanoi
että se on vielä liian pieni.
Norsut lähtivät kotiin.
Seuraavana päivänä norsut tulivat
taas puistoon ja puu uoli
vieläkin tiellä. Äitinorsu yritti
taas saada siihen liikettä mutta
ei onnistunut. Samaten yritti
isänorsu, mutta turhaan. Sitten
pikkunorsu kysyi taas saisiko
sekin yrittää, mutta äitinorsu
sanoi sen oleva vielä liian pieni.
Norsut joutuivat taas lähteä
kotiin.
Seuraavana päivähä norsuperhe
lähti taas puistoon. Kuinka
ollakkaan, oli puu vieläkin
tiellä. Äitinorsu keräsi kaikki
voimansa ja työnsi oikein olan
takaa, mutta puu ei suostunut
liikkumaan. Sitten isänorsu otti
oikein vauhtia työntöön, mutta
puu ei vain liikkunut, Pikkunorsu
kysyi saisiko se yrittää, mutta
äitinorsu totesi taas sen olevan
liian pieni. Norsut lähtivät
pettyneinä kotiin.
Seiraavana päivänä, kun norsut
taas tulivat puistoon, oli puu
edelleen tiellä maassa, joten
äitinorsu ja isänorsu yrittivät
taas siirtää puuta. Yhdessä ja
erikseen. Kaksistaan ja yksin.
Voimalla ja tarmolla, mutta puu
ei liikkunut hiventäkään.
Pikkunorsu kysyi jälleen voisiko
se koittaa puun siirtämistä.
Äitinorsu vastasi jälleen, että
pikkunorsu oli liian
pienisellaiseen. Norsut lähtivät
jälleen kotiin.
Koitti seuraava päivä ja norsut
lähtivät taas puistoon. Tiellä
oli taas se sama puu, ja
äittnorsu ja isänorsu työnsivät
ja työnsivät ja pönkäsivät ja
pönkäsivät ja ähkivät ja
puhkivat, mutta puu ei taaskaan
liikkunut senttiäkään.Pikkunorsu
kysyi taas, voisiko se yrittää
siirtää puuta. Äitikarhu antoi
sanoi että yritä nyt sitten.
Pikkunorsu työnsi työntämistään.
Ähisi ja puhusi, mutta sekään ei
saanut puuhun liikettä.


Kaksi kaverusta, Pekka ja Kalle
lähtivät jänismetsälle. Kalle
viinaa enempi maistelleena otti
ja sammahti mättäälle. Pekka
kuitenkin jahtimiehenä ampui
ajosta jäniksen. Pekka mietti
sopivaa koiruutta ja sulloi
jäniksen suolet Kallen housuihin.
Kalle heräsi ja lähti
tarpeilleen, tuli kalpeana
pusikosta ja kertoili Pekalle:
Kuule kävin paskalla ja samalla
ponnistin suoleni pilalle, mutta
onneksi sain sullottua ne
takaisin.


Kettu ja pupu olivat
ryyppäämässä, pupu veti pellit
kiinni ja ei pysynyt tolpillaan
valomerkin tultua. Kettu otti
jänön hännälleen ja vei kotiin.
Seuraavana iltana osat
vaihtuivat. Pupu vei ketun kotiin
urheiluautollaan. Mitä tästä
opimme? -Jos ei ole pitkää
häntää, pitää olla hieno auto.


Mies meni ulos ja löysi koiran
nukkumasta ovensuussa. Hänen
täydelliseksi hämmästyksekseen
koira katsoi ylös ja ryhtyi
juttelemaan hänelle. Mies oli
ällistynyt ja hän vei koiran
sisään. Heillä oli pitkä
keskustelu.
Mies sai idean ja vei hänen uuden
puhuvan koiran pubiin. Hän esitti
50 markan vetoa jokaiselle
talossa, että hänen koiransa osaa
puhua ja hän sai paljon
vastavetoja. Kun totuuden hetki
tuli, koira istui hiljaa
lattialla. He odottivat tunnin ja
mitään ei tapahtunut. Mies oli
pakotettu maksamaan.


Seuraavana päivänä kotona koira
ryhtyi rupattelemaan uudelleen.
Mies kiirehti pubiin ja hän
esitti 100 markan vetoa, että
hänen koiransa osaa puhua. Taas
kaikki vastasivat vetoon, mutta
koira istui hiljaa lattialla.
Kolme tuntia he
odottivat....mitään ei
tapahtunut. Mies oli pakotettu
maksamaan.


Kotona mies tuli vihaiseksi
koiralle. "Miksi ihmeessä sinä et
puhunut pubissa??!! Anna minulle
yksi hyvä syy, miksi en potkaise
sinua ulos täältä!!"


Koira vastasi tyynesti, "Ajattele
millaiset mahdollisuudet meillä
on, kun menemme huomenna."


Äitihauki ja poikahauki lekottelivat rantakaislikossa. Pojan edestä mennä viipotti uistin.
- Äiti, mikä toi oli?
- Se oli se Rapalan huora, jonka matkaan isäsi viime kesänä lähti!

BlonditLauantai 12.08.2006 17:16


Blondin soidinhuuto:
"Voi vittu mä oon kännissä, voi
vittu mä oon kännissä..!"


Miksi sinä kutsut viittä blondia altaan pohjalla?
- Ilmakupliksi.


Mitä eroa on joulupukilla ja blondilla?
- Joulupukki antaa kontin, blondi nelinkontin.


Kuinka aivopeset blondin?
- Laita hänet suihkuun ja ravistele ylösalaisin.


Miksi blondi istuu pistorasian vieressä?
- Hän odottaa poikaystävältään sähköpostiviestiä.


Kaksi pummia ja blondi matkustivat ratikalla. Yllättäen vaunuun nousi virallisen näköinen mies.
- Perhana, sanoi toinen pummeista, - nyt tuli se vitun tarkastaja.
- Niinkö? sanoi blondi ja heitti pikkuhousut.


Blondi soitti sähkölaitokselle ja pyysi paria riskiä sähkömiestä käymään. Hän oli joutunut elämään jo kaksi päivää pelkkien kynttilöitten varassa.


Mitä syntyy kun blondi käännetään ylösalaisin?
- Brunette, jonka henki haisee pahalle.


Blondi seisoo liikennevaloissa. Eräs ystävällinen ohikulkija huomauttaa: - Se on vihree.
Blondi: - Hmmmm.....sammakko?


Miksi blondi istuu kannon nokassa?
- Se on suuruudenhullu.


Blondi meni mensan testiin. Testaaja käski blondin luetella aakkoset ja blondi selvisi tehtävästä helposti. Sitten testaaja käski luetella numerot kahdestakymmenestä takaperin ja blondi selvitti tämänkin, kevyesti takellellen, mutta kuitenkin. Sitten testaaja antoi tehtäväksi laskea montako d-kirjainta on Bonanzassa. Hetken mietittyään blondi tokaisi että 472. Testaaja ihmettelee, mutta kaikki selviää blondin alkaessa lallattaa Bonanzan tunnussäveltä: "däddädädäddädäädää..."


Nuori blondielokuvatähti kertoi ystävättärelleen:
- Olin äsken syvähaastattelussa uutta roolia varten.
- Syvähaastattelussa? Mitäs se on?
- Kaksikymmentäkolme senttiä.


Kaksi blondia ajeli avoautolla moottoritietä, kun alkoi sataa.
- Paina kaasua, sanoi toinen, - ei tällä sateella ole kiva ajella.
- Mutta poliisit pysäyttävät meidät jos ajan lujempaa, kuljettaja sanoi, - eikä tällä sateella ole kiva maksaa sakkoja, kun ruohokin on ihan märkää.


Blondi meni lääkäriin ja valitti lääkärille että hänen haarojensa välistä tulee postimerkkejä kun hän kusee. Lääkäri tarkasteli hetken ja sanoi:
- Eivät nämä ole postimerkkejä, nämä ovat Chiquita-banaanin tarroja.


Blondi meni kauppaan ja kosketti vuorotellen kaulaansa, rintojaan
ja alapäätänsä. Kauppias kysyi:
- Miksi teet noin?
- Että muistan ostoslistan: Kurkku, kaksi maitoa ja jotain hyvää illaksi.


Mitä eroa on viisaalla blondilla ja sinisellä gorillalla?
- Sininen gorilla on helpompi löytää.


Miksi blondi on niin vaitonainen vieraan miehen kanssa maatessaan?
- Ei ole sopivaa keskustella tuntemattomien miesten kanssa.


Miksi blondit ovat innokkaita suihinottajia ?
- Nykynaisella pitää olla jotakin myös korvien välissä.


Firmassa oli blondi toimistohommissa. Kaikki ei johtajan mielestä
mennyt oikein nuottien mukaan, jolloin hän ärähti blondille:
- Mitäs oikein törttöilet! Aivosi ovat valahtaneet jalkoväliisi!
Seuraavana päivänä blondi soittaa pomolleen:
- En voi nyt tulla töihin, minulla on aivoverenvuoto.


Blondi oli lääkärissä ja leikkauksen jälkeen hän kysyi:
- Tohtori, kuinka pian saan taas aloittaa sukupuolielämäni?
- En oikein tiedä. Katsokaas, tämä on ensimmäinen kerta kun minulta tuommoista kysytään nielurisaleikkauksen jälkeen...


Riippumatta tukan väristä, kaikki naiset ovat
blondeja, joko priimaa tai värivikaista sekundaa.


Mistä tietää, että blondi on käynyt saunassa ?
- Sillä on perse palanut. Joku pyytää kuitenkin heittämään vettä kiukaalle...


Blondi toiselle:
- Oletkos maistanut viiriäsen munia?
- Enhän edes tunne koko miestä.


Mies kysyy Jumalalta:
- Miksi loit Blondit niin kauniiksi?
- Että te miehet rakastuisitte heihin.
- Miksi sitten loit ne niin tyhmiksi?
- Että hekin rakastuisivat teihin.


Lääkäri pani blondin dietille: Vain neljä suihinottoa päivässä.


Matti ja blondi olivat murtokeikalla. Matti sanoi blondille:
- Heitä sinä tiiliskivi ikkunasta sisään niin minä pidän polkupyörää käynnissä.


Blondi meni yhdettätoista kertaa autokouluun. Tympääntynyt ajo-opettaja pitkän ympäripuhumisen jälkeen:
- Voi ei, sinä taas, okei, mihinkäs me sitten viime kerralla jäätiinkään?
- Siihenhän me raitiovaunun ja bussin väliin jäätiin siellä Eerikinkadulla.


Mitä yhteistä on blondilla ja Hesarilla?
- Niitä kumpiakin painetaan yöllä ja annetaan aamulla jakeluun.


Miksi blondi on hyvä matkustaja?
- Voit pysäköidä vammaisille varatuille paikoille.


Miksi blondin auton ohjauspyörässä on huulipunaa?
- Blondi on soittanut torvea.


Blondi kahlasi meressä. Ensin vesi ylettyi nilkkoihin ja blondi hymyili. Sitten vesi nousi jo polven korkeudelle ja edelleen blondi hymyili. Pian vesi ylettyi jo napaan saakka. Nyt blondi näytti aivan hämmentyneeltä. Miksi?
- Vesi oli noussut reilusti yli ymmärryksen.


Miksi blondi kävelee selkä edellä etelässä ?
- Hän on ostanut peruutusmatkan.


Miksi kutsutaan blondin rintojen väliä ?
- Silicon Valleyksi.


Miksi blondit ei juo teetä ?
- Pussit tarttuu kurkkuun.


Miten saa blondin avioon kanssaan ?
- Kertomalla olevansa raskaana hänelle.


Blondi oli päässyt linja-auton kuljettajaksi. No, kauaa hän ei ollut ehtinyt olla töissä kun hän ajoi bussin ojaan. Poliisi kysyi:
- Mites tämä oikein tapahtui.
- En tiedä. Minä olin juuri takana rahastamassa.


Blondi miehelleen:
- Ovatko jotkut ottamasi valokuvat niin salaisia, että sinun täytyy mennä pimeään huoneeseen katselemaan niitä?


Miksi blondilla on näppylöitä takapuolessa?
- Siellä on käyttöohjeet sokeille.


Miksi blondit käyttävät alusvaatteita?
- Ne lämmittävät mukavasti nilkkoja.


Sirkuksessa oli meneillään näytös. Leijonankesyttäjä aloitti shownsa. Ensin hän ruoski leijonaa. Sitten hän avasi leijonan kidan ja laittoi kätensä kyynärpäätä myöten leijonan kitaan. Yleisö kohahti. Sitten hän avasi leijonan kidan ja työnsi päänsä sinne.
Taas yleisö kohahti. Seuraavaksi hän pani leijonan hyppäämään palavan renkaan lävitse. Yleisö oli haltioissaan. Näytöksen jälkeen kesyttäjä kysyi yleisöltä:
- Onko joukossanne ketään, joka uskaltaa tehdä yhtä rohkeita temppuja?
Blondi nousi pystyyn ja sanoi:
- Kyllä minä kaiken muun teen, mutta en minä tuon renkaan lävitse hyppää.


Blondi oli kiinnostunut valokuvauksesta ja kehitytti kuvatkin itse.
Hän kertoili harrastuksestaan ystävälleen joka kysyi:
- Onko sinulla sitten pimeä huone?
- Ei ole, mutta pidän kehittäessäni kuvia silmät kiinni.


Blondi ajeli polkupyörällä syyspimeällä ilman valoja kun poliisi pysäytti hänet.
- Teillä ei ole pyörässä valoja, poliisi sanoi.
- Tiedän, blondi vastasi.
- Mutta siinä tapauksessa teidän täytyy taluttaa pyörää, poliisi neuvoi.
- Olen kyllä kokeillut sitäkin, mutta ei se mitään auta.


Partiopoliisi oli kierroksella puistossa kun hänen luokseen ryntäsi kaunis blondi huutaen:
- Apua, poliisi! Minut on raiskattu!
Poliisi ryhtyi avaamaan housujensa vetoketjua:
- Voi voi tyttö, tänään ei todellakaan ole sinun onnenpäiväsi...


Blondi oli soittanut ajan lääkäriltä, ja häntä pyydettiin tuomaan mukanaan virtsanäyte. Kun blondi sitten pääsi sisään lääkärin huoneeseen, oli hänellä mukanaan potta täynnä kusta.
- Hyvä ihme, lääkäri hämmästeli, - miten te oikein kuljetitte tuon potan tänne kotoa asti?
- Bussilla.


Blondi oli ollut hienoilla kutsuilla ja kertoili ystävättärelleen:
- Hienot kutsut muka. Viinikin oli ikivanhaa, vuodelta 1935...


Miten saadaan neljä blondia pysymään yhtä aikaa samalla jakkaralla?
- Käännetään jakkara ylösalaisin


Blondi valitteli kovaa kohtaloaan:
- Kyllä on surkeeta, aina kun tapaan mukavan miehen, jompi kumpi meistä on naimisissa.


Mitä blondi sanoi heti vihkimisen jälkeen?
- Ihanaa olla ensimmäistä kertaa naimisissa!


- Mitkä olisivat olleet blondin ensimmäiset sanat, jos hän olisi päässyt kuuhun ensimmäisenä ihmisenä?
- Ihanaa, painostani lähti juuri yli neljäkymmentä kiloa!


Blondi meni lääkäriin alapäävaivojen takia. Lääkäri kysyi:
- Voitteko heittää vettä ilman että tuntuu mitään kipuja?
- Kyllä. Ei minulla ikinä ole käsissä mitään vikaa ollut.


Blondi oli lääkärissä.
- Tämä on vakavaa, lääkäri sanoi. - Teidän täytyy pidättyä kaikesta
seksistä miehenne kanssa. Luuletteko että se onnistuu?
- Kyllähän se taitaa onnistua, blondi vastasi. - Onhan minulla 5 rakastajaa.


Seksikaupassa oli paikalla vain myyjäharjoittelija. Sisälle tuli kaunis punapää, joka tutki tarkkaan hieromasauvavalikoiman.
- Mitä tämä 15 -senttinen maksaa? hän kysyi
- Viisikymppiä, sanoi myyjä. Kaupat tehtiin.
Pian sisälle tuli brunette, joka myös tutki valikoiman huolellisesti.
- Mitä maksaa tämä musta 20-senttinen? hän kysyi.
- Viisikymppiä, vastasi myyjä. Kaupat tehtiin.
Sisälle tuli blondi. Tutki sauvavalikoimaa asiantuntijan silmin ja kysyi:
- Minkä hintainen on tämä kaunis kiiltävä sauva?
- Sataviisikymppiä, vastasi myyjä. Kaupat tehtiin.
Illalla omistaja tuli laskemaan kassaa.
- Miten meni tänään? hän kysyi harjoittelijalta.
- Ihan hyvin. Myin kaksi hieromasauvaa viidelläkympillä kappale ja sinun termospullosi sadalla viidelläkympillä.


- Miten blondin painoa saa pudotettua hetkessä pari kiloa?
- Lyödään halolla päähän. Pakkeli karisee.


- Ja sitten se huvila on kivenheiton päässä rautatieasemasta, selitti kiinteistönvälittäjä blondille.
- No se ei kiinnosta minua. Tapanani ei ole heitellä junia kivillä.


Tehtaalle oli asennettu voileipäautomaatti. Blondi laittoi vitosen automaattiin ja sai voileivän. Hän kokeili automaattia kerran toisensa jälkeen ja lopulta hänellä oli iso kasa voileipiä edessään.
- Etkö aio lopettaa? työkaveri kummasteli vieressä.
- Älä nyt ole hassu. Kun minulla käy tällainen säkä!


Blondi oli ajanut autonsa puuhun. Kömmittyään ulos hän meni auton eteen, kuunteli jäähdyttimen sihinää ja totesi:
- Luojan kiitos, se hengittää vielä.


Mitä yhteistä on blondilla ja six-packilla ?
- Molempia voi kantaa kahdella sormella.


Miksi blondeilla on isot renkaat korvarenkaina ?
- Jotta heillä olisi jotain mihin pistää jalat, kun he ovat sängyssä.


Mistä tietää, että blondin veljellä on huono päivä ?
- Hänellä kondomi jalassa ja hän etsii sukkaansa.


Miksi sanotaan neljää blondia baaritiskillä?
- Imusarjaksi


Miksi blondit eivät pysty laskemaan 70:een ?
- 69:ssä tulee suu täyteen.


Mistä tietää, että blondi on lähettänyt faksin ?
- Siinä on postimerkki.


Mitä yhteistä on mopedilla ja blondilla?
- Molempien päällä on kiva olla, niin kauan kunnes joku kaveri näkee.


Mies makaa blondin kanssa sängyssä aktin jälkeen, sytyttää tupakan ja kysyy blondilta:
- Palaako?
- En tiedä, en ole ikinä katsonut, vastaa blondi


Blondi oli yksin kävelyllä. Hän huomasi lintujen lentelevän ympärillään ja alkoi tarkkailla niitä. Yhtäkkiä yksi linnuista tiputti tarpeensa blondin päälle.
-Onneksi oli suu auki, muuten se olisi paskantanut suoraan naamalle.


Miksi blondit eivät ole hyviä vesihiihtäjiä ?
- Heti kun blondin haarat kastuu, hän kääntyy selälleen.


Mistä tietää, että blondilla on huono päivä ?
- Hänellä on tamponi korvan takana ja hän etsii kynäänsä.


Miksi sanotaan viisasta blondia ?
- Kultaiseksi noutajaksi.


Miksi blondi lopetti e-pillerin käytön ?
- Se ei pysynyt sisällä.


Miksi blondit muistuttavat muroja ?
- Ne ovat yksinkertaisia, helppoja käyttää ja maistuvat hy-välle.


Joulupukki, hammaskeiju, tyhmä blondi ja viisas blondi kävelevät kadulla, ja näkevät 20 mk setelin. Kuka sen ottaa?
- Ei kukaan. Joulupukki, hammaskeiju ja viisas blondi ovat mielikuvitusolentoja, ja tyhmä blondi luulee sitä purukumin käärepaperiksi.


Miten blondi haluaa munat aamuisin ?
- Kovana, ja monta.


Miksi blondi kiertää lasiseinän?
- Hän haluaa nähdä toiselle puolelle.


Mitä teet jos blondi naissotilas heittää käsigranaatin?
- Ota sokka pois ja heitä takaisin


Mitä voit aina sanoa kädettömälle ja jalattomalle blondille?
- Hyvät tissit.


Vaaleatukkainen luuranko WC:ssä. Mikä se on?
- Viime vuoden "Piiloudu & etsi" -kilpailun voittaja.


Mitä blondi kysyi kun sai kuulla olevansa raskaana?
- Onko se minun?


Mitä eroa on blondilla ja taksilla?
- Kaikki eivät käytä taksia.


Miksi Jumala antoi blondille 2% enemmän aivoja kuin hevosille?
- Koska hän ei halunnut blondien ulostavan kaduille paraateissa.


Miksi kutsutaan ohjauspyörän takana istuvaa tukevaa blondia?
- Turvatyynyksi


Miten ilotyttö, nymfomaani ja blondi eroavat toisistaan?
-Ilotyttö kysyy: "Lopetitko jo?" Nymfomaani kysyy: "Nytkö sinä jo lopetit?" Blondi kysyy: "Pitäisköhän tuo katto maalata?"


Blondi puhaltaa toisen blondin korvaan. Mitä se on?
-Tiedonsiirtoa.


Blondi osti Koti-Pizzaa.
- Leikataanko kuuteen vai kahteentoista palaan?
- Kuuteen, en millään jaksa syödä 12 palaa.


Miksi kaksi blondia jäätyi kuoliaaksi Drive-Inn-elokuvateatterissa?
-He tulivat katsomaan elokuvaa: "Suljettu talveksi".


Miksi blondilla on tiukka hame?
- Jotta polvet edes joskus pysyisivät yhdessä.


Mitä seuraa, jos blondi saa Alzheimerin taudin?
-Hänen älykkyysosamääränsä nousee.


Miksi blondeilla ei ole kahvitaukoja?
-Uudelleenkouluttaminen veisi liikaa aikaa.


Älykkyysosamäärä 40 ja pituus 4 km. Mikä se on?
-Blondien paraatikulkue.


Miksi sanotaan blondia, joka on menettänyt älykkyysosa-määrästään 90 %?
-Eronneeksi


Miten blondin silmät saa loistamaan?
- Valaisemalla taskulampulla korvaan.


Miten blondi hukutetaan?
-Asetetaan peili uima-altaan pohjalle.


Miksi kutsutaan blondia, jolla on puolikkaat aivot?
-Lahjakkaaksi!


Mitä voit antaa lahjaksi blondille, jolla on jo kaikkea?
-Penisiliiniä.


Mitä eroa on blondilla ja pankkikortilla?
- Pankkikortilla on oma muisti.


Mitä eroa on voilla ja blondilla?
-Voita on hankalampi levittää.


Mitä eroa on blondilla ja miehellä?
-Blondilla on enemmän spermaa.


Mistä tietää, että toimistossa työskentelee blondi?
-Varastossa on sänky ja johtajan huulilla leveä hymy.


Miksi sanotaan lesboa blondia?
-Tuhlaukseksi.


Mikä on ärsyttävintä blondin vaginan ympärillä?
-Blondi.


Blondi kävelee markkinoilla sian kanssa. Vastaantulija kysyy:
- Mistä sinä tuon olet saanut?
- Voitin sen arpajaasista, sanoo sika.


Mitä blondi sanoo ensimmäiseksi aamulla?
-Kiitos kaverit.


Mitä eroa on keilapallolla ja blondilla?
-Keilapalloon mahtuu vain 3 sormea.


Mitä Blondi tekee makuuhuoneen ulkopuolella?
-En tiedä. - Eikä tiedä hänkään.


Miksi blondin tamponissa on erikospitkät nauhat?
- Satiaiset harrastavat benji-hyppyjä.


Mitä blondi tekee ensimmäiseksi seksin jälkeen?
-Avaa auton oven.


Blondi ja brunette kävelevät puistossa.
- Katso! Kuollut lintu! sanoo brunette
Blondi katsoo ylös ja kysyy:
- Missä?


Poliisi pysäyttää blondin moottoritiellä
Poliisi: Saisinko nähdä ajokorttinne?
Blondi: Mikä se on?
Poliisi: Se on kortti, jossa on kuvanne.
Blondi: Tässä.
Poliisi: Ja sitten rekisteriote.
Blondi: Mikä se on?
Poliisi: Se on se paperi, jossa on tietoja autosta..
Blondi: Ai niin se! Tässä.
Onpa tyhmä, käytänpä hyväkseni, ajattelee poliisi, ja kaivaa munansa esiin.
Blondi : Ei, ei taas puhallustestiä!!



Miksi blondi ei puhu, kun hän harrastaa seksiä?
-Koska häntä on kielletty puhumasta vieraille.


Miksi kutsutaan blondia anoppia?
-Turvatyynyksi.


Mitä blondi sanoi pudotettuaan Ming-kauden maljakon?
- Ei hätää, en loukkaantunut.


Blondin mies oli katkaissut oikean kätensä, ja se kipsattiin.
- Kestääkö kauan kunnes hän taas pystyy kirjoittamaan sekkejä? kysyi blondi lääkäriltä.


Uimarannalla oli upea blondi kissanpoika sylissään. Lehtivalokuvaaja meni hänen luokseen sanoen:
- Minä haluaisin ottaa valokuvan teidän karvapallostanne.
- Kyllä se sopii. Mutta mihin minä laitan tämän kissan siksi aikaa...


Mistä tietää että blondi on ollut tietokoneella?
- Ruudulla on korjauslakkaa


Mistä tietää että blondit on ollut vuosi sitten piilosilla?
- Vaatekaapista löytyy luuranko.


Blondi menee aseman lipunmyyntipisteeseen pitäen sylissään koiraa.
- Tuohan on aivan älytöntä, blondi sanoo ja osoittaa kilpeä jossa lukee: "Liukuportaissa on pidettävä koira sylissä".
- Minulla meni tunti ennen kuin löysin tämän koiran!


Mistä parhaiten eroittaa märehtivän lehmän ja purkaa jauhavan blondin?
- Lehmällä on älykkäämpi ilme


Mistä tietää, että blondi seurustelee?
- Sillä on vyönsoljen jälkiä otsassa.


Miksi kutsutaan mulkun päässä roikkuvaa velttoa kudosta ?
- Blondiksi.


Mitä merkitsee, jos blondilla on musta samettipanta kaulassa?
- Sillä on musta vyö suihinotossa.


Mitä yhteistä on isolla amerikan raudalla ja blondilla?
- Kumpikin imee niin saatanasti satasella.


Mitä tulee kun risteytetään blondi ja gorilla?
- Sitä ei tiedetä, koska yksikään gorilla ei ole vielä suostunut.


Mitä eroa on blondilla ja kanalla?
- Kana ei kiemurtele ollessaan munan päällä.


Blondi meni parturiin korvalappustereot korvilla.Kun hän istui parturin penkille hän sanoi:
- Korvalappustereoita ei saa ottaa pois tai muuten minä kuolen.
Parturi kävi leikkaamaan blondin hiuksia.Kotvan kuluttua blondi nukahti.Parturi ajatteli,että korvalaput ovat edessä ja päätti ottaa ne hetkeksi pois. Sitten parturi huomaa kauhukseen ,että Blondi on kuollut. Parturi mietti mitä pitäsi tehdä.Hän päätti kunnella mitä korvalappustereoista kuuluu.Sieltä kuului:
- Hengitä sisään,hengitä ulos,hengitä sisään,hengitä ulos...


Miksi blondit tykkäävät lumilautailusta?
- He saavat ylösnoustessaan kapulan haarojen väliin.


Mitä eroa on blondilla ja kakkosnelosella?
- Kakkosnelonen ei huokaile höylätessä.


Miten blondin saa polttamaan korvansa?
- Soittaa sille, kun se on silittämässä.


Tietokilpailussa kysyttyä: - Mistä lasisilmä on tehty?
Vastaajana blondi X. (Pitkän miettimisen jälkeen)
- En tiedä.
- No lasista tietysti, kuuluu oikea vastaus.
- Ai mutta tottakai!...Eihän siitä muuten näkisi läpi!


Mitä eroa on blondilla ja vessanpöntöllä?
- Blondi lotisee enemmän kun sitä vetää.


Mistä tunnistaa blondin suden?
- Sillä on kolme tassua järsittynä, mutta neljäs silti kiinni karhunraudoissa.


Mitä yhteistä on blondilla ja jumbojetillä?
- Kumpaankin mennään sisään puskureiden kokoonnähden pienestä aukosta.


Mitä yhteistä on blondilla ja tuulilasinpyyhkijällä?
- Molemmat vinkuu kuivana


Blondi oli mennyt kesäksi maatilalle töihin. Alkajaisiksi isäntä käski blondin lähteä lypsylle. Eipä aikaakaan, kun blondi tuli takaisin ämpäri täynnä
- Oletko nyt tyytyväinen? Blondi kysyi isännältä
- Kyllä kyllä, mutten läheskään yhtä tyytyväinen kuin tuo sonni, jonka sinä juuri lypsit!


Blondi oli rakastunut ja kertoi asiasta epäluuloiselle äidilleen:
- En vielä tiedä, onko hän hieno ihminen, mutta joka tapauksessa hän on äärettömän eläinrakas. Eilen hän kertoi laittaneensa viimeisenkin paitansa likoon jonkun hevosen puolesta!


Blondi seisoi silmät kiinni peilin edessä. Aviomies kysyi syytä tähän.
- Haluan nähdä miltä näytän nukkuessani!


Mitä blondi sanoi harrastettuaan seksiä ?
- Kuulutteko te kaikki samaan bändiin???


Blondi oli lopulta päättänyt opetella uimaan. Uimakoulussa hän sanoi uimaopettajalle:
- Luuletteko, että rupean vuotamaan ja uppoan, jos otatte sormen pois sieltä reiästä...


Mikä on musta ja roikkuu katossa?
- Blondi vaihtaa sähkölamppua


Mitä blondi laittaa korviensa taakse miellyttääkseen poikaystäväänsä?
- Nilkat


Blondi vihaisena pankissa:
- Tämä on jo neljäs kerta kun sanotte, ettei tililläni ole katetta! Kertokaa minulle, koska tähän pankkiin oikeastaan tulee rahaa?


Mitä eroa on blondilla ja trampoliinilla?
- Sinä otat kengät pois ennen kuin käytät trampoliiniä.


Mitä eroa on blondilla ja vessalla?
- Vessa ei seuraa sinua käytön jälkeen.


Blondin turvaseksi: - Lukitaan auton ovet.


Blondi makasi kuumeessa. Lääkäri mittasi kuumeen ja sanoi:
- Teillä on 40.2 astetta kuumetta.
- Mikähän on maailmanennätys?


Blondi oli hotellissa. Tarjoilija koputti huoneen oveen :
- Haluatteko kahvia vuoteeseen.
- Tuota, mielummin kuppiin, kiitos.


Blondi oli antiikkikaupassa ja tiputti maljakon. Myyjä ryntäsi paikalle.
- Hyvä luoja. Tuo maljakko oli 150 vuotta vanha.
- Luojan kiitos, blondi vastasi. - Minä jo pelästyin että se on aivan uusi.


Mitä sanot blondille, joka ei anna?
- Ota toinen olut.


Miksi sitä kutsutaan, kun blondi värjää hiuksensa ruskeiksi?
-Tekoälyksi.


Kaksi blondia olivat kävelyllä metsässä. Toinen näki jäljen.
- Katso,hirven jälki, hän sanoi.
- Ei tuo ole hirven, vaan poron jälki, toinen vastasi.
- Hirvenpäs! toinen intti.
- Poron! - Hirven! - Poron! Kinastelu jatkui ja jatkui, kunnes puolen tunnin kuluttua molemmat jäivät lähestyneen junan alle...


Haloo, onko kerrostarjoilija? Soitti blondi hotellihuoneestaan.
- Tuokaa minulle yksi kerros.


Miksi blondeilla on jalat??
- Etteivät he jättäisi limajälkiä kuin etanat.


Miksi kutsutaan blondia yliopistossa?
- Vierailijaksi.


Mitä näet, kun katsot blondia silmiin?
- Takaraivon.


Blondi meni valokuvaamoon.
- Tarvitsisin passikuvan.
- Haluatteko sen nyt heti?
- Ohoh, enpä olisi uskonut, että teillä on niitä varastossa!


Mitä eroa on blondilla ja jäätelötötteröllä?
- Jäätelötötterö ei nuole takaisin.


Mitä eroa on lyhtypylväällä ja blondilla?
- Lyhtypylvään yläpäässä on valoa.


Miksi ruotsalainen blondi ei käytä minihametta?
- Munat näkyis.


Miksi blondilla on spermaa navassa?
- Ei kai poikaystäväkään voi olla täysjärkinen.


Mitä eroa on blondilla ja silityslaudalla?
- Blondin jalat on helpompi levittää.


Blondi oli saanut asuntoonsa puhelimen, ja oli kovin tyytyväinen. Mutta kun hänen piti siivota, oli puhelimen johto tiellä ja takertui lattiaharjaan. Hetken tilannetta mietittyään hän soitti puhelinlaitokselle:
- Tänne on jätetty tuota löysää johtoa niin paljon, että se on ihan tiellä. Voisitteko vetää sitä sieltä päästä sisään noin metrin verran...


Missä blondi tapaa sukulaisiaan?
- Vihannestarhassa.


Mitä eroa on blondilla ja pumpattavalla barbaralla?
- Kaksi purkkia hiuslakkaa.


Mitä äiti sanoi blondille, kun tämä oli lähdössä treffeille?
- Jos et ole sängyssä klo 12:een mennessä, niin tule kotiin.


Miksi Jumala loi blondin?
- Lampaat eivät osanneet tuoda olutta jääkaapista.


Miksi Jumala loi ruskeaveriköt?
- Blonditkaan eivät osanneet tuoda olutta.


Miksi kuuro blondi istui sanomalehden päällä?
- Jotta hän voisi lukea huulilta.


Kuinka pidät blondin kiireisenä?
- Kirjoita kummallekin puolelle paperia "Käännä!"


Mitä eroa on blondilla ja hammasharjalla?
- Et anna ystäviesi lainata hammasharjaasi.


Mitä yhteistä on ufoilla ja viisailla blondeilla?
- Sellaisista aina kuulee, mutta niitä ei koskaan näe.


Mitä yhteistä on blondilla ja kaljapullolla?
- Molemmat ovat tyhjiä kaulasta ylöspäin.


Mitä blondi teki kuultuaan, että 90% onnettomuuksista sattuu kotona?
- Muutti.


Kuinka blondin älykkyyttä mitataan?
- Ilmanpainemittarilla.


Mitä blondin oikea jalka sanoi vasemmalle?
- Ei mitään, ne eivät ole koskaan tavanneet.


Blondi oli harjoitellut huippu-uimariksi ja lopulta lähti uimaan Englannin kanaalin yli. Hoippuessaan rannalle Ranskan puolella hän 33 kilometrin uuvuttavan matkan jälkeen pysähtyi ja löi surkeana kämmenellä otsaansa:
- Voi pahus, nyt minun vaatteeni ovat toisella rannalla...


Mitä eroa on blondilla ja tietokoneella?
-Tietokoneeseen tarvitsee syöttää tiedot vain kerran.


Milloin blondilla on kaksi aivosolua?
- Kun hän on raskaana.


Mitä eroa blondilla ja pizzalla?
- Pizzan saa halutessaan ilman sieniä.


Blondi oli ajelemassa autolla. Silloin hän näki kun puhelinasentaja kiipesi pylvääseen.
- Mitä se pelkää? blondi tuumi. - luuleeko se että olen ratissa eka kertaa.


Miksi blondilla ei ole karvoja alapäässä?
- No, oletko sitten joskus nähnyt moottoritiellä kasvavan ruohoa?


Mitä eroa on hyttysellä ja blondilla?
- Hyttynen tajuaa lopettaa imemisen, kun ensimmäisen kerran läpsäyttää.


Blondi mietti itsekseen: No voi voi, nytpä kävi hassusti. En muista
pitikö minun mennä miestäni vastaan klo 8.30 vai klo 3.80.


Miksi blondin aivot ovat rusinan kokoiset?
- Ne ovat pahasti turvoksissa.


Linja-auto oli täynnä ja Pekka seisoi kauniin vaaleaverikön takana kiimainen kiilto silmissään.
- Lakkaa hyvä mies painamasta sitä vehjettä minua vasten! tuhahti blondi viimein.
- Jaa, sanoi Pekka. - Se on vaan minun tilipussini.
- Vai niin. Siinä tapauksessa te olette saanut jo kolmannen palkankorotuksen bussin lähdön jälkeen.


Blondi meni ruokatunnilla pelaamaan tennistä. Kuinka ollakaan, kun blondi syötti ensimmäisen kerran, niin ilmaa ei halkonutkaan pallo vaan tamponi. Tenniksenopettaja katseli touhua aikansa, ja kysyi sitten, että eikös tuo ole tamponi eikä pallo. Blondin silmät suurenivat:
- No niinpäs onkin. Mutta minne minä sitten olen palloni laittanut?


Milloin blondin päässä liikkuu jotakin?
-Kun hän ottaa suihin.


Mitä eroa on blondilla ja hammastahnalla?
-Hammastahna vaahtoaa, kun sitä panee suuhun.


Miten yksikätisen blondin saa alas puusta?
-Vilkuttamalla.


Miten blondin aivosolu kuolee?
-Yksinään.


Mitä eroa on blondilla ja hissinnapilla?
-Hissinnappi ei vingu kun sitä painetaan.


På svenska: Vad är blondens telefonnummer?
-7676 8787.


Mitä blondi sanoi autosta jossa oli kattoikkuna? -Wau mitkä jalkatilat.


- Mitä yhteistä on blondilla ja V8-moottorilla?
- Helvetinmoiset imuäänet!


- Mitä kärpänen sanoi, kun lensi blondin korvasta sisään?
- JEAH, AVARUUS!


Kolme blondia tapasi hyvän haltijan, joka lupasi täyttää jokaisen blondin yhden toiveen. Ensimmäinen blondi halusi tulla vielä vaaleammaksi, mitä oli ja PUF näin tapahtui. Toinen blondi halusi olla vieläkin sinisilmäisempi ja PUF näin tapahtui, kolmas blondi mietti hartaasti hetken ja sanoi:
- Minä haluan tulla vieläkin tyhmemmäksi, kuin jo olen.
Ja PUF... hänestä tuli mies!


Miksi blondin napa oli arka?
Hänen poikaystävänsäkin oli blondi...


Miksi miehet pitävät typeristä blondivitseistä?
He kykenevät ymmärtämään niitä.


- Kuulitko uudesta blondi-maalista?
- Se ei ole hirmu kirkas, mutta se on halpaa ja leviää tosi helposti...


Miksi kutsutaan blondijonoa?
Tuulitunneliksi.


Blondi, ruskeaverikkö ja punapää sipsuttavat baariin. Sisään tulee kyttä, joka tajuaa näiden olevan alaikäisiä, joten heidät pitäisi pidättää. Naikkoset juoksevat karkuun läheiselle kujalle, missä on 3 roskapönttöä. Kyttä tulee ja potkaisee ensimmäistä pönttöä, jonka sisältä ruskeaverikkö sanoo vienosti “miau” ja kyttä toteaa, “ai, siellä olikin vain kissoja” sitten hän potkaisee toista pönttöä, josta punapää haukkuu “hau-hau” ja kyttä toteaa, “jaa, siellä olikin vain koiria” lopuksi hän potkaisee vielä kolmatta pönttöä, sitä missä blondi kyykistelee. Viimeisestä pöntöstä kuuluu: “perunoita, perunoita!”


Naisen logiikka:
Haastattelija kysyy mieheltä:
- Mikä on mielestänne todennäköisyys, että kohtaatte Nevskin
valtakadulla dinosauruksen?
- Yksi miljardista.
Haastattelija kysyy blondilta:
- Mikä on mielestänne todennäköisyys, että kohtaatte Nevskin
valtakadulla dinosauruksen?
- Fifty-fifty.
- Kuinka niin?
- Onhan se päivän selvää, joko kohtaan sen tai sitten en kohtaa.


Blondi pysäytti ohikulkijan linja-autoaseman lähellä ja pyysi:
- Voisitteko viedä tämän paketin linja-autoon?
- Toki, mutta mihin autoon? halusi ohikulkija tietää.
- Ei sillä väliä, siinä on mieheni eväät, ja hän on töissä
löytötavaratoimistossa. Hänelle ne joka tapauksessa päätyvät, selitti blondi.


- Päivää, sanoi blondi astuessaan miestenpukineliikkeeseen.
- Ajattelin ostaa miehelleni lahjaksi autoilijan käsineet.
- Jaaha, ja mikä olikaan numero.
- TES-390


Blondi oli ajelemassa autolla. Silloin hän näki kun
puhelinasentaja kiipesi pylvääseen.
- Mikä tyhmyri, blondi tuumi.
- Luuleeko hän että ajan autolla ensimmäistä kertaa!


Kuinka blondi tappaa kalan?
- Hukuttamalla.


Mitä yhteistä on ufoilla ja viisailla blondeilla?
- Sellaisista aina kuulee, mutta niitä ei koskaan näe.


Mitä saat, kun tarjoat blondille pennin hänen ajatuksistaan?
- Vaihtorahaa.


Miksi blondi ottaa leipää mukaan vessaan?
- Se syöttää wc-ankkaa.


Blondi onnenpyörässä:
- Haluaisin ostaa konsonantin...E - niinkuin pilleri!


Mitä syntyy kun neljä blondia harrastaa ryhmäseksiä?
- Vihannessekoitus.


Blondi oli jäänyt kiinni alapään karvoistaan bensanmaksuautomaattin. Huoltoaseman työntekijän kysyessä syytä moiseen vastasi blondi että teillähän luki tuolla kyltissä että nyt kaikilla maksutavoilla.


Miksi blondi menee takaperin lentokoneeseen??
- Sillä on peruutuspaikka!!


Mikä on nopein tapa päästä blondin pöksyihin?
- Poimi ne lattialta ja laita ne paikoilleen.


- Miksi ravintolan ulkopuolella on 17 blondia?
- Ne kuulivat, että pitää olla 18, enne kuin pääsee sisään.


Mitä eroa on sisuaskilla ja
blondilla?
- Sisuaskiin mahtuu kerralla vain
kaksi sormea.


Blondi oli vahvassa uskossa siitä, että aina jos on yhdynnässä, tulee raskaaksi ja kuvitteli kondomin olevan vain kiihotusväline.
Eräänä iltana hän vei miehen asuntoonsa ja he naivat käyttäen kondomia. Yhdynnän jälkeen blondi kysyi mieheltä, että mikäs annetaan lapselle nimeksi. Mies katsoi hölmönä, otti kondomin käteensä, sitoi sen ja heitti ulos parvekkeelta tokaisten:
"No, jos se tosta selviää, niin tulkoon nimeksi vaikka IIRO SEPPÄNEN."

BasistitPerjantai 11.08.2006 03:54

Basisti kävelee kauppaan ja haluaa ostaa kitarankieliä:
- Te olette varmaan basisti, toteaa kauppias.
- Mistä arvasitte.
- Tämä on lihakauppa


Mitä saadaan, kun risteytetään basisti ja roudari?
Vieläkin tyhmempi basisti.



Basisti tuli taas myöhässä treeneihin. Muutaman biisin
jälkeen kävi kitaristi kuiskaamassa jotain basistin
korvaan ja siitä alkoi hirveä takaa-ajo. Lopulta basisti sai
kitaristin kiinni ja alkoi tappelu. Rumpali meni
kaverusten väliin ja kysyi mistä oikein oli kyse? Basisti vastasi: "Toi sano et se on laittanu mun bassosta yhden kielen
epävireeseen, ja nyt se ei suostu kertomaan minkä niistä"


Basisti tapasi kadulla kaksi nunnaa, jotka kysyivät, voisiko basisti auttaa heidät tien yli?
- Totta kai, vastasi basisti. - kaikki batmanin kaverit ovat minunkin
kavereitani.


Mistä tietää, että vessan lattia on vaakasuora?
- Basistin kusi on kummallakin puolella pyttyä.


Mitä saadaan kun risteytetään roudari ja basisti?
- Huono roudari.


Miten pääsee orkesteriin basistiksi?
- Omistaa peräkärryn!


Basisti mietti keikkapalkkion saatuaan:
- Jos saisi takaisin kaikki palkkioista veroina maksamansa rahat, paljonkohan niistä menisi veroa?


Basisti oli kyläilemässä vaimonsa kotona ja istui appiukon kanssa
olohuoneessa. Appiukko kysäisi:
- Miten olis, kävisikö Schubert tai Mozart näin ennen päivällistä?
- Mikäs siinä, ainahan se lasillinen maistuu! basisti vastasi.


Mitä eroa on kadulla ja basistilla?
- Katu kulkee kapakan ohi.


Maailman kolme turhinta asiaa:
- Paavin pallit, nunnan nännit ja bassosoolo.


Mitä yhteistä on ihokarvalla ja basistilla?
- Jollei ne haittaa, niin antaa olla.


Mitä yhteistä on salamalla ja basistin sormella?
- Kumpikaan ei osu kahta kertaa samaan paikkaan.


Koska basisti ei muuten naista saanut, päätti hän kerran kokeilla
maksullisen naisen palveluita. Naisella sattui olemaan reisiinsä tatu-oituna kahden julkkiksen kuvat. Niinpä hän sanoi:
- Jos arvaat, keitä kuvat esittävät, saat ilmaiseksi.
Basisti mietti tovin ja sanoi:
- Tuo vasemmanpuoleinen on Mauno Koivisto ja tuo oikeanpuoleinen Harri Holkeri... ja tuon keskimmäisen täytyy olla Suti Aittoniemi.


Basisti oli joutunut armeijaan. Lääkärintarkastuksessa ollessaan hän viittoili käsillään ja osoitteli suutaan ja korviaan mitään puhumatta. Lääkäri katsoi tätä ihmetellen, ja kun tätä jatkui pari minuuttia, hän viimein kysäisi:
- Yritättekö viestiä, että olette kuuro?
Tähän basisti:
- Joo. Ja mä olen mykkäkin.


Kolme miestä pyrki taivaaseen. Pietari kysyi kultakin hänen älykkyysosamääräänsä. Ensimmäinen vastasi: "150", ja Pietari keskusteli hänen kanssaan jonkin aikaan ydinfysiikasta ja filosofiasta.
Toinen vastasi: "100", ja Pietari keskusteli hänen kanssaan politiikasta ym. arkipäiväisestä.
Kolmas vastasi: "50" ja Pietari kysyi:
-Kuinka paksuilla kielillä soitat


Sattuipa kerran keikan jälkeen bändin ollessa jakamassa palkkiotaan, että bändin laulaja, kitaristi ja rumpali päättivät jokaisen jäsenen saavan neljänneksen rahoista. Basisti hermostui:
- Mä olen taas joutunut kuskiksi, joten mä haluan ainakin viidenneksen!


Basistilla oli ollut pari kuukautta komea tatuointi olkavarressaan. Kerran treeneissä muut bändin jäsenet kyselivät vitsaillen, eikö se lähde pois pesussa. Tähän basisti:
- Niin... hmmmm... en tiedä.


Basisti oli ulkomaanmatkalla - Pariisissa asti. Naisen puute alkoi yllättäen vaivata kesken matkan, joten hän suunnisti lähimpään bordelliin ja alkoi kysellä emännältä hintoja. Kolmannen kerroksen 500 frangia, toisen 200 frangia ja jopa ensimmäisen kerroksen 100 frangia puolelta tunnilta olivat kuitenkin liikaa basistin matkakas-salle. Tuskastuneena emäntä lopulta mainitsi kellarissa olevan yh-den 10 frangin naisen. Tästä ilahtuneena basisti maksoi ja suuntasi kellariin.
Kellari oli pimeä, mutta eräässä nurkassa näkyi vuode, jolla makasi nainen. Basisti hyppäsi sänkyyn ja hoideltuaan homman suuntasi jälleen portaita ylös. Tiskillä hän totesi emännälle:
- Ilmeisesti alakerran naisella ei ole ollut pitkään aikaan asiakkaita
- näytti tekevän hänelle niin hyvää, että vesi valui silmistä.
Emäntä huusi takahuoneeseen:
- Jacques hei, käypä tyhjentämässä alakerran nainen - kuuluu olevan täynnä!


Basisti oli joutunut silmäleikkaukseen, ja sen seurauksena hän oli pakotettu pitämään silmiensä suojana siteitä. Maamme sairaanhoitolaitos osoitti kuitenkin avuliaisuutensa ja lainasi basistille opaskoiran täksi ylimenokaudeksi.
Päivänä eräänä basisti nähtiin sitten levykaupassa. Hän asettui keskelle tilaa, tarttui koiraa hännänjuuresta ja ryhtyi heiluttamaan hämmentynyttä koiraa päänsä yläpuolella. Kiusaantunut myymälä-henkilökunta saapui paikalle kyselemään, josko basisti tarvitsi jonkinlaista apua.
- Emmä, kiitti vaan, kunhan katselen tässä ympärilleni.


Toimittaja kysyi basistilta haastattelutilanteessa tämän motiivia tarttua juuri bassoon, eikä esimerkiksi sähkökitaraan.
- Höh!, tokaisi basisti, - kitarassahan on kuusi kieltä, ja minulla vain viisi sormea!


Eräs tiedemies päätti tutkia tuleeko koirista ajanmittaan isäntiensä kaltaisia. Hän otti tutkimuksiinsa kolme koiraa: arkkitehdin, insinöörin ja basistin koiran. Koiria tutkiakseen tiedemies oli varannut ison huoneen jossa oli sadoittain luita kasassa keskellä huonetta.
Ensimmäisenä paikalle tuli arkkitehdin koira. Se alkoi rakentamaan luista pienoiskaupunkia katuineen ja taloineen. Tiedemies teki muistiinpanot ja teki taas luista ison kasan keskelle huonetta.
Sitten tuli paikalle insinöörin koira. Se jakoi kasan tasan kahtia, jakoi kasat taas kahtia ja niin edelleen kunnes huone oli täynnä samankokoisia luukasoja symmetrisessä järjestyksessä. Tiedemies teki muistiinpanot ja kasasi luut taas pinoon.
Viimeisenä lönkötteli paikalle basistin koira. Se tuli pari tuntia myöhässä, söi kaikki luut, pani kahta muuta koiraa, pieraisi ja piti loppupäivän vapaata.


Basistin pikkupoika kyseli syntyjä syviä ja kysyi lopulta äidiltään:
- Mistä lapset oikein tulevat?
- Haikara tuo ne, lapseni.
Pikku-basisti mietti hetken ja kysyi sitten:
- Onko meidän isä pannut haikaraakin?


Mitä eroa on muusikon häillä ja hautajaisilla?
- No hautajaisissa on yksi humalainen vähemmän.


Basisti oli ottanut lemmikikseen haisunäädän.
- Missä sinä oikein pidät sitä? kysyivät muut bändikaverit
- Sillä on koppa sänkyni vieressä, basisti vastasi.
- Entäs se hirveä löyhkä?
- Eiköhän se siihen vähitellen totu...


Kitaristi:
- On se kumma, kun aamulla aina sojottaa pystyssä.
Basisti:
- Samanlainen se on minunkin tukkani.


Ainaisesta keikkapulasta kärsivä basistimme päätti mennä kysymään töitä poliisiasemalta. Poliisipäällikkö sanoi:
- Jos osaat vastata tähän yhteen kysymykseen oikein, pääset töihin
poliisiksi. Kysymys kuuluu: kuka murhasi Kauhavan ruman vallesmannin?
- En tiedä, basisti vastasi.
- Okei, sanoi päällikkö, - saat miettiä kysymystä kotonasi huomiseen asti.
Kun basisti palasi kotiin, vaimo kyseli heti saiko hän töitä.
- Kyllä, basisti vastasi. - minut pantiin tutkimaan yhtä murhajuttua.


Basisti käväisi Mallorcalla. Hän asui oikein hienossa hotellissa. Palattuaan hän kertoi bändin kavereille kuulumisia:
- Keskellä yötä simpsakka kerroshoitaja koputti oveen ja kysyi, palelinko minä, ja lupasi tulla viereen lämmittämään. Vieläkin harmittaa, ettei minulla ollut silloin vilu.


Basisti tuli armeijaan. Komppanian alokkaat saivat käskyn laittaa joka päivä uudet sukat jalkaan.
Viikon kuluttua basisti tuli pyytämään varusvarastolta isompia kenkiä.


Tohtori kysyi basistilta, milloin tämä huomasi sairastavansa ripulia.
Basisti vastasi:
- Noustessani pyörän satulasta ja irroittaessani pyykkipojat lahkeista.


Aina pitkän juopotteluputken jälkeen basisti sai hulluuskohtauksia. Hän kuvitteli olevansa kissa. Se hänet lopulta tappoikin.
- Hän katkaisi niskansa yrittäessään nuolla persettään.


Bändi tulee kapakkaan ja kaikki tilaavat votkaa paitsi yksi, joka tilaa appelsiinimehua.
Seuraavalla kierroksella tämän vasemmalla puolella oleva tilaa appelsiinimehua, muut vodkaa.
Näin jatketaan tiiviiseen tahtiin. Valomerkin tullessa se, jonka edessä on tuoremehulasi, ajaa muut kotiin.


Basisti meni keikkapulan takia tilapäisesti keittiöapulaiseksi ravintolaan. Tullessaan töistä kämpälle treeneihin, hän valitti.
- Kauhea homma. En ehtinyt koko päivänä tehdä muuta kuin täyttää yhden suolapurkin.
- Miten niin et ehtinyt, kysyivät muut bändin pojat.
- No, kun ne reiät siinä kannessa olivat niin pienet!


Basisti kuuntelee radiosta shakin maailmanmestaruusottelun loppuhetkiä.
- Miten hirveää, hän parkaisee.
- Mitä on tapahtunut, kysyy basistin vaimo toisesta huoneesta.
- Etkö tiedä, että musta kuningas söi valkean daamin E3:ssa! Sehän on ihan tässä naapurissa!


Paras vitsi, mitä muusikoista on koskaan kerrottu:
"Kaksi muusikkoa käveli ravintolan ohi".


Mitä yhteistä on gynegologilla ja ammattimuusikolla?
- Kummallakin se on alkanut harrastuksesta!


Muusikon pohdiskelua:
- Jeesus kyllä sovitti syntimme, mutta kuka sävelsi ne?


- Mitä eroa on joulupukilla ja basistilla?
- Joulupukilla on lahjoja!


- Mistä tietää, että soittolava on suorassa?
- Basistilta valuu kuola molemmista suupielistä.


- Mitä eroa on filmirullalla ja basistilla?
- Filmirulla kehittyy!


- Miksi kutsutaan miestä, jolta on kadonnut kaikki älykäs toiminta?
- Leskeksi.


- Mitä yhteistä on salamalla ja sähköinsinöörillä?
- Ensin välähtää ja sitten korjataan tuhot.


Päihtynyt poliisille:
- Onko minun kaluni ulkona housuista?
- Ei sinne päinkään.
- Sääli, sillä joka tapauksessa mä kusen nyt.


Mummon talon nurkalla tapeltiin ja hän soitti poliisille. Mummo joutui aikanaan oikeuteen todistajaksi. Tuomari kysyi, kuka oli lyönyt . Mummo selitti, ettei hän ollut nähnyt mitään, vain kuullut,kun tapeltiin.Tuomari sanoi,ettei hän voi kuulopuheiden perusteella ketään tuomita.Tästä tuohtuneene mummo lähti ja päästi pitkän pierun mennessään.Tuomari paheksui temppua ja moitti mummoa oikeuden halventamisesta.
-Mummo kysyi, näkikö tuomari pierua.
-En, vastasi tuomari, mutta kuulin kyllä.
-Eihän kuulopuheiden ketään voi tuomita, mummo napautti.


Kitaristi näki basistin kaupungilla joka käveleskeli apina seurassaan. Kitaristi kysyy " miksi sinulla on
apina mukana " johon basisti vastaa " kun en tiedä mihin veisin
sen" Kitaristi sanoo " vie se Korkeasaareen" "joo hyvä
idea ",basisti sanoo ja poistuu paikalta. No, seuraavana päivänä
kitaristi on taas kaupungilla ja basisti taapertaa vastaan apina
mukanaan. " mikset vienyt sitä Korkeasaaren niin kuin neuvoin" "
Kyllä minä sen vein ja tänään mennään Linnanmäelle"


Kuinka määritellään kitaristi??? -
Kitaristi on sellainen henkilö, joka
osaa kertoa kolme basistivitsiä


Miksi basisti menee kipsiin pankkiautomaatilla?
- Siinä lukee SOLO.


Bändi saapui keikkapaikalle, ja muusikot astuivat ulos autosta.
Suljettuaan oven, kuljettaja huomasi, että avaimet ja jotain
muutakin tärkeää oli unohtunut autoon. Ei auttanut kuin soittaa
paikalle lukkoseppä. Puolen tunnin aherruksen jälkeen ovi vihdoin aukesi, ja basisti saatiin ulos autosta.

Pasi Kuikan runo (tosi herkkä)Torstai 10.08.2006 18:46

Metsänväkiruno (kirjoittanut Pasi Kuikka)

Repo-retku, vanha ketku
karhukuomalta kysyy
miten pysyy
tuo letku
kiinni kiimassa,
vai onko salaisuus liimassa?

Vastaa kuoma murahdellen
ylpeänä urahdellen:
"Repo rakas, jos sallit,
nämä ovat aidot pallit.
Tekopenistä en tarvii,
jos vedän pari varvii."

Metsään luikkii kettu kade
turkin kastaa tihkusade.
Entisestään pili typistyy,
kylmässä vielä rypistyy.

Vastaan tulee jänis-rukka
nyt sen kyllä perii hukka.
Kettu jänön maahan paiskaa
siihen paikkaan heti raiskaa.

Karhu jossain tahollansa
ihastelee pallejansa.
Mukavaa on metsän väki
jossain hiljaa kukkuu käki.