IRC-Galleria

Severi on nyt 5,5kk ja sai viikonloppuna ensimmäiset maissinaksut.
Olisin toki voinut odottaa sen pari viikkoa vielä, mutta kun lapsella tuntuu nyt olevan hyvä herkkyyskausi menossa (pyrkii minun ja isänsä lautasille ja vie kaiken suuhunsa) niin ajattelin että ei sitä periaatteiden vuoksi viitsi heittää hukkaan.
Muutenkin S tuntuu olevan iältään enemmänkin alkuperäisen lasketun ajan mukainen. Ja miksi ei olisi kun tiedän ovulaatioajankohdan 100% varmasti. Viihtyi vaan mahassa pari viikkoa pitempään ;)

Jumppamatto kiinnostaa, tuossa se heiluu sen alla innoissaan. Hampaita on todennäköisesti kovasti tulossa ja pientä eroahdistusta tuntuu olevan jo välillä. Laurin sylissä saattaa huutaa kunnes tulen itse ottamaan. Poika on edelleen kovin liikunnallinen, ollut jo pienestä asti. Heiluu konttausasennossa niin lujaa että välillä lentää nokalleen ja saattaa jäädä makailemaan ja katselemaan sellaiseen pystympään kylkiasentoon. Myös Juliuksen touhut kiinnostavat tosi paljon.

Sylissa tuo ei malttaisi kovin paljon olla, mutta ei pitkään lattiallakaan. Vähän ongelmaksi on muodostunut se että pitäisi makailla sängyllä seurustelemassa mutta isoveli taas tulee siihen pomppimaan ja riehumaan ja pari kertaa on jo sattunut. Siitä riitelystä tulee vaan uhmikselle paha mieli ja sitten loppupäivä menee kitinän merkeissä.

Kai tämä kahden lapsen kanssa eläminen on kompromisseja kun yhden kanssa sai olla juuri niin täydellinen kuin jaksoi. Semikä tässä on hauskaa on se, että on paljon enemmän omaa aikaa ja vähemmän stressiä nyt kun on terve vauva ja terve taapero. Vaikean vauvan kanssa eläminen pari vuotta sitten oli ihan täyspäiväistä raatamista.

Tässä fiiliksiä Jullen kanssa about samoilta ajoilta:
Zelex#blogcomments ja Zelex#blogcomments

pikkuponikuumepikkuponikuumepikkuponikuume.
Näen silmieni edessä pienen söpön ponin ja Juliuksen siellä selässä.
Ja pienen söpön ponin seisomassa pihatossa pusuttelemassa Giittan kanssa.
Ja pienen söpön ponin harjattavana käytävällä..
...ja leikkaamassa meidän nurmikkoa...
...ja kulkemassa pienenpienten kärryjen edessä...
...ääääääääääääääääääääääääh...

Giittalla oli ekaa kertaa satula selässä tänään!
Ei se siitä kyllä mitään tuumannut, kävimme kentällä juoksuttamassa lyhyesti ja oli kyllä taas niiiin mahtava ja kiva. Kävelikin nätisti molempiin suuntiin, jopa taisi vähän laiskottaa ravissa.

Salamoita selkärankaan
Ihon ilotulitusta
Tanssin myrskyn vierelleni
Kunpa voisin tatuoida taivaan iholleni.

Hypomaniasta löytyy käsittämättömän vähän tietoa mistään.
Aina tarjotaan vain kaksisuuntaista kun koittaa googletella.
Mulla ei ole ollut masennuskautta ööö.. viiteen vuoteen?
Joten uskon että tuo vanha diagnoosini on ihan puppua.

Mutta nyt olen huomannut että jatkuva ylikierroksilla käyminen on alkanut väsyttää. Tulee oikeasti välillä tehtyä aika tyhmiä juttuja. Ei osaa lopettaa, pitää vaan kaivaa, säätää, olla niin helvetin erinomainen että oikein pakahtuu siihen.
Montakohan vuotta TÄMÄ on jatkunut. Rouva Super-Ego ei osaa pysähtyä vaikka joskus haluaisi.
Ja mikään, ei mikään voi järkyttää tätä yltiöpositiivista yksilöä.

Ratsastettuani tänään Tazzan, päätin käydä vielä sateen ja mudan kunniaksi kentällä Giittan kanssa.
Otin Sampsan sisään ja hain ponin naruriimun kanssa laiskana suoraan kentälle.
Oikeastaan kaikki perusasiat juoksutuksesta oli muistissa. Päätin jo etukäteen että kunhan menee nätisti molempiin suuntiin niin se riittää. Päästiinkin alta kymmenen minuutin pois.

Mulla on jotenkin itselläni kauhea kynnys juoksuttaa suitset päässä ja eikai tuossa mikään kiire olekkaan. Poni toimii todella hyvin kaikinpuolin ja naruriimu sopii säpäkälle neidille kuin nenä päähän. Jospa löytäisi jonkun kouluttajan joka ohjasajon kautta osaisi briiffata ratsujuttuja jo valmiiksi sisään niin olisi hienoa. Ihmisen kanssa kentällä oleminen ei selvästikkään ole mikään ongelma. Toki se vähän jännittää, mutta poni tottelee eikä selvästi ole unohtanut puolen vuoden aikana minua ja kotitalliaan :)

Mahduin tänään niihin farkkuihin jotka oli päällä kun mentiin naimisiin vuonna 2004.
Vähän sai vetää vatsaa sisään että sai napin kiinni, mutta edistys on huomattava siihen verrattuna että kuukausi sitten ei ollut toivoakaan ;)

Toki sitä edelleen ylipainon puolella ollaan, mutta ei ihan kauhean montaa kiloa enää :)
Tämän aamun paino 68,5kg!!

On ollut niin viimeisenpäälle kaunis syksy että harmittaa kun lokakuun myötä sateet alkavat.
En ole seurannut suuremmin sääuutisia joten en tiedä kuinka pitkään tämä jatkuu, mutta tuoreessa muistissa on vielä viime vuoden loppumaton syksy, mutaiset tarhat, loppumaton määrä märkiä sadeloimia ja kottikärrynpyörä joka jäi sutimaan mutaan pimeydessä.

Tänään kävimme vielä nautiskelemassa Jaarisen pellosta jossa on saatu lupa ratsastaa.
Lämmittelin Tazzan ensin ja sitten otimme mukavia keveitä laukkapätkiä. Nyt tammaa ei ole läpiratsastettu kuin joskus ennen kisoja viimeksi ja alkoikin myödätä vasta laukkojen jälkeen kunnolla. Muutenkin reilu viikko on otettu melko keveästi vaikka vapaapäiviä onkin ollut vain se yksi viikossa.

Sovittelin ostamani söpöhöpö-sydänsuitset Giittalle ja ne oli niiiiin ihanat <3
Ponin pää on jotenkin kummallisen muotoinen. Sellainen kolmiotratti. Cobin suitset ovat poskihihnoista kireimmällä, mutta turpista ei meinaa saada kiinni. Otsa on myös leveä ja poni on ärsyttävän eloisa kokoajan kun remmejä säätää. No, eiköhän tuo tuosta kun ei ole montaa päivää vielä ollutkaan kotona.

Pian pitäisi aloittaa juoksuttelut ja muut Giittan kanssa. En oikein tiedä pitäisikö etsiä joku hoitaja hevosille tai Tazzalle toinenkin vuokraaja.
Ja kaikesta kiireestä huolimatta mulla on sekä lämppärikuume että pikkuponikuume!
Haaveilen sellaisesta seuraponista joka olisi niin kiltti että sillä voisi Julius ratsastaa ja hoitaa, mutta joka ei tarvitsisi säännöllistä liikutusta. Voisi siis olla vaikka rikki kunhan ei kärsi olemisestaan ja pystyy viettämään hevosenelämää laumassa.

Eka jee on se että Elsa mitä todennäköisimmin on löytänyt vähintään ylläpitokodin talven yli - ja läheltä. Ihanaa nähdä tamma taas, on ollut lievästi ikäväkin "hymyilevää hevosta".

Toka jee taas tulee siitä että hain uudet vaateeni postista ja ne rokkaavat ihan homona!
On pääkalloa, tissiä ja nyöriä. Jesjes!

Olen huono mutsi kun teen pahaa ruokaa. Lapsi joutuu irvistellen syömään ruusukaalia ja melkein itku tulee kun olisi nälkä muttei ole "namia" tarjolla.
Pakko ei toki ole syödä, mutta paras olisi jos ei tahdo tyhjin vatsoin nukkumaan.
Itselleni ne ruusukaalit taas maistuivat sangen hyvin. Vähän Kotipelto-öljyä, mustapippuria ja suolaa. Ja hevos-sipuli-tomaattikastiketta :)

n.400g hevosta kuutioina tai suikaleina
Pieni munakoiso
Puolikas kesäkurpitsa
2-3 sipulia
1-2 Chilipaprikaa maun mukaan
Voita
Punaviinietikkaa
Suolaa
Oreganoa

Lämmitä pannu kuumaksi ja ruskista hevoset voissa kauniin värisiksi.
Lisää joukkoon suurehkoiksi lohkoiksi leikatut sipulit ja silputut chilit. Älä kärtsää, anna kuullottua.

Pudota lämpöjä, sekoita joukkoon munakoison ja kesäkurpitsan palat. Itse suosin reiluja kuutioita koska pehmenevät eteerisiksi, mutta jos tykkää niin pienemmätkin käyvät.
Kyytipojaksi lorautetaan sopivasti punaviinietikkaa jossa pöperön annetaan hautua aikansa kannen alla.
30-45min riittää jos käyttää filettä tai kohtuuhyvää paistia. Mikäli näyttää siltä että sapuska kuivahtaa eikä lämpöjä voi pudottaa niin tilkka vettä pelastaa.

Maustetaan oreganolla, annetaan hetki mietiskellä ja ennen tarjoilua ripaus suolaa täydentää elämyksen.

Itse tarjoilin ruuan spelttisuurimoiden kanssa, mutta periaatteessa käy pelkältäänkin mikäli lisätään rehujen osaa lihan kustannuksella. Peruna lienee vähän liian persoonaton lisuke, mutta riisi tai vihersalaatti sopivat todennäköisesti myös.

Hyvää ruokahalua!