IRC-Galleria

Odotellaanpa inspiraatiota! Sain eilen hankittua hienoja neppareita oikein Nummelasta asti. *aplodeja kiitos*

Jos sitten vielä jaksaisi vähän tonkia noita äärettömän syviä kangaskasseja ja päättää mitä paskartelisi tämän päivän ratoksi. Aamu vaan ei ole alkanut kovin pirteissä merkeissä.
Tai alkanut ja alkanut.. nukuin ensimmäistä kertaa pirun huonosti silkkojen asentovaikeuksien vuoksi. Kun on tottunut nukkumaan kyljellään tai ns. lumbago-asennossa, niin selällään ollessa heräilee jatkuvasti. Selän hitpointsit laskivat aina kun koitin asettaa itse kyljen ja Laurin varaan sopivasti ettei vatsa ole liikaa sänkyä vasten ja loppujenlopuksi siitä ei sitten tullut mitään.

Aamuäreänä lähdin viemään hevoset pihalle ja nyt pitäisi saada kelkka liikkeelle. Parin tuntia olen yrittänyt.

Kahtena viime yönä olen nähnyt paljon unia. Viime yönä sitäkin hämärämpiä. En osaa laittaa niitä järjestykseen, mutta kirjoitan jokusen katkelman.

Eräässä kohdassa untani kävelemme Hallan kanssa rantaa pitkin jäällä. Halla näkee metsässä ihmisen ja minulla on täysi työ saada se seuraamaan minua ettei se lähde tyypin perään. Juoksemme rätisevän jään yli rantaan. Minua pelottaa ettei se kestä meitä, mutta kestää kuitenkin.

Toisessa kohtauksessa olen ex-työkavereita katsomassa Hesessä. Jutellaan niitä ja näitä. Eve kertoo että he joutuvat kiertävässä vuorossa siivoamaan vessat nykyisin ja siihen menee 2h kerrallaan. Olin ajatellut pyytää että Pia ottaisi minut vielä töihin, mutta luovun ajatuksesta koska se tuntuu epämiellyttävältä.

Olemme Laurin kanssa Hämeenlinnassa Aulangolla. Siellä on paikkoja joita olen nähnyt aijemmissa unissani vuosien varrella ja joita ei oikeasti ole olemassa.
Menemme katsomaan jotain nähtävyyksiä, joita varten meillä on myös kartta. Kartassa on alue "Näkymätön maa", jossa ei näy kartan kohdalla mitään. Oikeasti siellä on myyntikojuja joissa myydään mm. kuivattuja silokkeja. Lauri aikoo ostaa niitä ja minua harmittaa kun en raskauden aikana niitä kuitenkaan voi kokeilla. Osa alueen rakennuksista on vajonnut vuosien varrella osittain maan sisään ja ihmettelemme miten eräskin "ruusutaloksi" -nimetty hirsirakennus on selvinnyt ilman lahovaurioita. Johtuu varmasti kuivasta maaperästä.

Viimeinen uni ennen heräämistä sai minut miettimään mitä kuuluu vanhalle koulukaverilleni Riinalle. En ole nähnyt häntä vuoden 99 jälkeen jolloin olimme juhannusaattona Markon kanssa Hämeenlinnassa.

Tässä unessani Queen-yhtye oli tulossa Hämeenlinnaan ja menin myös paikalle katsomaan kun heidän piti kulkea erääseen levykauppaan. Siihen oli kokoontunut porukkaa ja havaitsin siellä Riinan pitkä nahkatakki päällä ja puolipitkät kiharat avoimina.
Juttelimme, kerroin hänelle Matleenasta ja sen varsoista ja Riina sanoi alkaneensa ratsastaa paikassa nimeltä "Leon Kolossi" (jopa on nimi!). En tiennyt paikkaa ja hän yritti selittää sitä minulle.
En muista mistä muusta juttelimme, mutta unessa hän asui edelleen Hämeenlinnassa.
Missähän hän oikeasti on?

Pienessä mökissä, aivan kaupungin laidalla eli pieni robotti parhaana ystävänään pikkuinen tietokone. Ne pelasivat päivät pitkät shakkia, tammea, ristinollaa ja kaikkea sellaista mitä pikkuiset robotit ja tietokoneet tykkäävät yhdessä tehdä.

Eräänä päivänä pieni robotti sanoi pienelle tietokoneelle. "Minä olen kyllästynyt ainaiseen pelaamiseen, tahtoisin nähdä mitä muuta tässä maailmassa on, kuin meidän pölyiset nurkkamme." Pieni tietokone printtasi syvän huokauksen ja naputti: "Ehkä sinä pääset toteuttamaan unelmiasi, minä tulen keräämään pölyä poweriini niin kauan että tuuletin leikkaa kiinni ja konkkani ylikuumenevat. Se on minun kohtaloni." Pienen robotin mielessä kuitenkin kuumotteli kovasti nähdä olisiko maailmalla sille jotain tarjottavaa ja se totesi: "Kuule! Minä tulen ehkä katsomaan sinua joskus, mutta maailmalla voi olla minulle jotain sellaista mitä sinä et pysty minulle tarjoamaan." Sitten pieni robotti raahusti toiseen huoneeseen boottaamaan itseään.

Sattuman sormet puuttuivat kuitenkin peliin. Pienen robotin ollessa tiedottomassa ja avuttomassa tilassa, sattui pari murtovarasta huomaamaan pimeänä olevan talon nurkassa hohtamassa pienen tietokoneen ledit. "Hahaa! Tuon rohjakkeen myynnistä voisimme saada huomisen ruokarahat!" totesi finninaamainen roisto veljelleen Keltakynnelle. "Ja täysin vartioimatta!", veli totesi, "sen me viemme Erkin Elektroniikkaan heti huomenaamulla!"


Kun pieni robotti oli saanu itsensä bootattua ja puhdistettua paineilmalla pahimmin pölyttyneet komponentit, se päätti mennä ehdottamaan pienelle tietokoneelle erää shakkia. Huoneeseen astuessaan sen oli ajettava kamera-ajurinsa uudelleen ennenkuin uskoi että siinä missä pieni tietokone oli vielä illalla maannut, oli nyt vain muutama pölypallo ja yksinäinen verkkokaapeli väkivalloin keskeltä revittynä. "Voi minua", nyyhki pieni robotti, "Minä se vain unelmoin maailmasta ulkopuolella ystäväni unohtaen. Nyt hän on lähtenyt ja se on oikein minulle!"
Pieni robotti avasi ulko-oven ja astui aamuhämärän tihkusateeseen. "Nyt minulla ei ole enää mitään joka estäisi minua etsimästä onnea..."

Mutta missä ikinä pieni robotti kulkikin, se tunsi olonsa yksinäiseksi. Sen diodit narisivat maanteiden hiekasta eikä kukaan antanut sille paineilmaa niiden puhdistamiseen. Ihmiset tönivät sitä ja pian se sai huomata toisten tietokoneiden ja robottien olevan ihmisten orjuuttamia, eikä niillä ollut aikaa edes jutella pienen robotin kanssa. Kerran se jo luuli löytäneensä ystävän eräästä rahapeliautomaatista, mutta syydettyään viimeisen kolikkonsa sen uumeniin, automaatti mykistyi eikä enää vastannut pienen robotin ystävällisistä jutteluyrityksistä huolimatta.

Eräänä päivänä pieni robotti sattui kulkemaan erään liikkeen ohitse ja sille tuli vastustamaton halu poiketa sisään. Tämä kyseinen liike oli, kuten varmaan jo arvaatkin, nimeltään "Erkin Elektroniikka" ja siellä pieni robotti näkikin pikkusen tietokoneen lepäävän hyllyssä niin seesteisen näköisenä että sen prosessori oli pakahtua. Pieni robotti käveli hyllyn luokse ja kosketti tietokoneen pintaa. Samalla sen kamerat kohdistuivat hintalappuun joka sanoi: "100 yksikköä".

"Minulla olisi ollut 100 yksikköä vielä pari päivää sitten", pieni robotti meinasi vajota epätoivoon, "mutta koitin ostaa sillä ystävyyttä ja löytää jotain parempaa kuin elämä on eteeni tuonut!"

Pitkään ei pieni robotti saanut seistä sammuksissa olevan ystävänsä rinnalla, kun Erkki saapasteli paikalle. "Jos sinulla ei ole varaa ostaa mitään, niin häivy täältä tai kutsun robottirankkurin viemään sinut romuttamolle!" Pieni robotti putosi polvilleen Erkin edessä ja rukoili tätä auttamaan jotta voisi pelastaa ystävänsä. Jopa Erkin alumiinisydän heltyi ja se sanoi, "Katsotaan mitä voin tehdä hyväksesi.. minulla on kyllä eräs ystävä joka kenties voi auttaa sinua!"
Tietenkin Erkin mielessä oli ensisijaisesti saada rahaa pienen tietokoneen myynnistä, koska niin antiikkista vehjetta olisi vaikea kaupitella ihmisille. Mutta kauppiaankin sydämessä elivät lapsuudenmuistot joissa hän kirmaili kedoilla oman pienen robottinsa kanssa ja juotti yhteen sen palaneita piirejä niin pitkään kuin hänen taitonsa riittivät pitämään robottia kunnossa.

Mikä voisi olla pienelle robotille kamalampi paikka kuin Rankka-Sakarin Suolakaivos?
Kuitenkaan hetkeäkään empimättä se marssi syvälle syövyttäviin höyryihin ja raatoi ruosteen vallatessa sen pinnat, kokonaista kaksi kuukautta tienatakseen 150 yksikköä.
Sen liikkeet kävivät hitaiksi ja kankeiksi, pari sormea lakkasi toimimasta ja sen ääni muuttui narisevaksi, mutta se ei hellittänyt ennenkuin oli valmis nostamaan ansionsa ja nousemaan punaruskeaksi muuttuneena takaisin aurinkoon.

Varmaan ihmettelet minkä vuoksi se teki ylimääräistä työtä? Eihän pienen tietokoneen hinnaksi oltu sovittu kuin 100 yksikköä, eikä edes Erkki ollut niin julma että olisi ottanut epätoivoiselta robotilta ylihintaa, niin helppoa kuin se olisi ollutkin.

Kotona pieni robotti asetti pienen tietokoneen pöydälle, avasi hellävaroen sen kotelon ja alkoi suolahuurujen korroosioimilla sormillaan tehdä toimenpiteitä koneen uumenissa. Se asetti uutuudenkarhean pumppuyksikön tietokoneen viereen, kaatoi jäähdytinnesteet putkiin ja ilmasi ne. Sen jälkeen se jännittyneenä painoi tietokoneen käynnistysnappulaa.

Tietokoneen bootatessa pieni robotti otti esiin Erkilta kaupanpäälisiksi saamansa öljykannun ja alkoi hieroa sitä itseensä, jotta pahimmat ruosteet lähtisivät pois. "Ne ovat kuin arpia, kunniakkaassa taistelussa ystävyyden puolesta", printtasi pieni tietokone kun se ensimmäisen kerran kuukausiin heräsi ja huomasi ajastimensa hypänneet ison loikan sitten viime käynnistyksen. Vielä iloisemmaksi se tuli havaitessaan siihen integroidun uutuudenkarhean vesijäähdyttimen ja sen tuoman viileyden pölyisten väsyneiden tuulettimien sijaan.

"Suuri maailma ei ole minua varten!" totesi pieni robotti, "Minä tyydyn siihen mitä minulla täällä kotona on, eikä se ole edes kovin vähäistä se! Minulla on ystävä jonka kanssa jokainen hetki on arvokas, sillä koskaan ei tiedä saako enää uutta tilaisuutta."

Ja niin pieni hieman ruosteinen robotti ja olonsa nyt kevyemmäksi tunteva pieni tietokone jatkoivat shakin, tammen ja ristinollan pelaamista tyytyväisenä eksistenssiinsä. Ja varmasti pelaavat siellä vielä tänäkin päivänä.

Aamu sujui niissä merkeissä, että jahkasin koneella, syötin koiran, jahkasin vähän lisää ja vein sitten koikun ulos. Laitoin webaston päälle ja venyin taas koneella vähän liiankin kauan ennenkuin kävin starttaamassa auton, heittämässä tammoille päiväheinät ja kurvattua mersulla pihasta.

Siitä on yli vuosi kun lopetin hommat Hesessä ja nyt siellä tulee syötyä yhä useammin.
Tänäänkin kauppareissun päätteeksi kävin hamppariaterialla ja lueskelin iltalehden siinä samassa syssyssä kun joku oli sellaisen pöydälle jättänyt. Nyt pitäisi kuitenkin koittaa kiristää hiukan rahapussin nyörejä, kun autojen huolto on edessä.

Eilenillalla olikin tulikivenkatkuinen väittely siitä mitä noiden peltiromujen kanssa tehdään. Ilmoitin suoraan olevani hiton leipiintynyt siihen, kun toinen kulkee naama kurtussa kiukutellen siitä että kumpikaan autoista ei toimi ja niissä on jokin muu asia huonosti. Ainakin toistaiseksi tulimme siihen tulokseen, että laitetaan Mersu kuntoon ja Skoda saa lähteä.
Periaatteessahan Mersun ainoat pahat ongelmat on dieselinsyöttö joka vaikeuttaa kylmäkäynnistystä, helmojen ruostesuojaamattomuus aikoinaan ja sitten tuo takavetari johon itseasiassa on jo hankittu uusi palikka. Se pitäisi vain vaihdattaa.
Lauri sitten tänään soittikin minulle päivällä ja Mersu lähtee kuun puolessa välissä huoltoon, joten asioiden esiin nostamisesta oli kuin olikin hyötyä. Ollaan askel lähempänä valoisampaa tulevaisuutta ;)

Oma käämini purkautui eilenillalla kertaalleen kun hevosia hakiessa Halla pääsi hihnassaan minulta irti ja ryntäsi suoraan naapureiden talon takana olevaan metsään. Onneksi sain tasoitettua jännite-eron ja nyt ladataan uusi satsi ja toivotaan että se saadaan purettua kohdistetummin sitten kun on tarve.

Mutta niinkuin perusoptimisti yleensä, löysin tilanteesta jotain hyvää. Vaikka Halla olikin suoraansanoen kusipää, saatoin lällytellä Matleenaa ja kertoa miten ihana se on.. ainakin koiranriekaleeseen verrattuna.

Noniin. Täytyypä koota kuitenkin omat systeemit nippuun, koska en itse jaksa olla sellaista pitkävitutteista tyyppiä. Ehkäpä viime viikonlopun muisteleminen saa paremmalle mielelle.

Heti tulee vaan negatiiviset asiat mieleen. Meidän hotellihuone oli nimittäin tosi onneton verrattuna siihen, että sen piti olla Superior-luokan huone.
Olimme viime vuonna samassa hotellissa (Sokos Hotel Presidentti) heinäkuussa ja normaalihuoneemme oli paljon isompi ja siellä oli kylpyamme. Ainoa parempi puoli tässä oli parisänky, muualla ei oikein mahtunut liikkumaan ja vessa oli kuin laivalla ikään suihkukoppeineen. Eipä tuolla tosin mitään aerobickia ollutkaan tarkoitus vetää, mutta pienistä puutteista johtuen kirjoitin kahden sivun palautteen ja ilmoitin että ensi kerralla mennään muualle.

Viikonlopun aikana tuli skruudattua intialaista, texmexiä, suolatikkuja ja viinikumeja (nam!). Shoppailin itselleni äitiysfarkut, pari sopivaa paitaa, joista toinen himoitsemani No Cow -imetyspaita (www.pemmikaani.fi), hiukan kirjallisuutta ja jotain pientä turhaa.
Ja pääsimme vihdoin Kansallismuseoon! Tätä oli suunniteltu kaksi vuotta!
Aarrekammiot olivat tosin kiinni alkuviikosta sattuneen räjähdyksen vuoksi, mutta näkemistä riitti siltä pariksi tunniksi. Olinkin aivan rätti moisen jälkeen ja nukahdin sitten illalla hotellissa kesken elokuvan juotuani puolikkaan siiderin. Senverran voi tiinekin itselleen suoda.

TV:n katselukiintiö on nyt sitten puolelta vuodelta täytetty ja seuraava kuukausi syödään makaronia, mutta kyllä se oli sen arvoista :)
Ties koska pääsemme seuraavan kerran kaksin jonnekin, nytkin oli siinä ja siinä ettei maha rajoittanut jaksamista. Kävimme jopa Black Doorissa, jossa nautin herkullisen kaakaon kermafloatilla!

Skoda ei starttaa, Mersu on jäätiköllä eikä irtoa. Minä saan sen helpostikin ajettua pois siitä, mutta suoraan vastakkaiseen lumihankeen. Lauri ei malta ottaa hitaasti vaan tulee kitkalukko päällä työntämään jolloin Mersu irrottuaan läsähtää Skodan kylkeen.
Minä en haluaisi elää tässä talossa kahta seuraavaa päivää, koska saan varmasti osani mökötyksestä ja vitutuksesta vaikka en olekkaan siihen mitenkään syyllinen.
Kun viikko alkaa näin, ei se voi jatkua kovin hyvänä.

Kiroileva, autoja potkiva mies pääsi vihdoin lähtemään töihin, mutta oma päiväni on pilalla. Mitä hittoa se raivoaminen mihinkään auttaa. Agressio synnyttää vain lisää tuhoa.

Voi että miten nopeasti ihana viikonloppu voikin olla ohitse.
Ja taas tänäkin aamuna Lauri ravaa vihaisena tiuskien sisään ja ulos, kun kumpikaan auto ei suostu käynnistymään ja on jo hyvän matkaa myöhässä töistä. Tää on niin tätä.

Ihan kaikki ei mennyt putkeen, koska Jorvin reissu oli mm. syvältä.
Ei sinänsä että vatsassa olisi ollut mitään vialla, mutta kätilö oli niin tylsä tyyppi, että jaksan vieläkin ihmetellä. Kaikki ovat hehkuttaneet rakenneultran hienoutta, mutta meille NP-ultra oli paljon siistimpi kokemus. Sieltä saimme mukaamme kuvan, jossa näkyi tulevan perheenjäsenen sivuprofiilikin, kun tälläkertaa kätilö äkkiä nappasi takaviistosta otoksen jossa näkyy kallon ääriviivat ilman mitään erityisiä yksityiskohtia.

Muutenkaan emme saaneet tietää oikein mitään. Pituutta, painoa yms. tärkeät elimet toki näytettiin ja ne olivat kunnossa. Sukupuolikyselyihin oli todella tympeä ja sanoi ettei sitä nyt näe kun on jalat yhdessä.

....jahas auto-ongelmia. Palailen.

Eilen oli sitten viimeinen Heinäsin keikka. Yhden lähialueen lepohevosen lupasin käydä vielä laittamassa, mutta sitten saa jäädä ne hommat. Katsotaan syksyllä uudelleen mikä on olo ja virkeyden taso.

Tulee kyllä kova ikävä kaikkia samettiturpia ja viimeinen hierottava oli kokonaan uusi tuttavuus. Poniruuna Lassi, johon aivan totaalisesti rakastuin. Kertakaikkiaan ihanan poikamainen, mutta kuitenkin kiltti kainaloinen. Aluksi ihmetteli hierontaa, mutta lopussa alkoi kovasti nauttia käsittelystä. Haikea olo tuli, kun tiesi että tämä on todennäköisesti ainut kerta.
Lassin omistaja esitteli minulle toisen poninsa, hurmaavan kiltin shettisneidin. Se olisi ollut myynnissä, aivan unelma perhehevonen. "Onneksi" minulla ei ole nyt sellaisia rahoja, muuten olisin voinut pistää perähudlariin ja viedä mukanani ;)

Olin tosi tyytyväinen näihin hoitoihin. Jotenkin tuli vielä erityispanostettua kun tiesi ettei uusintaa tule. Jäin vielä suustani kiinni tallinkäytävälle jossa puolisen tuntia keskustelimme ah niin ihanasta aiheesta kuin hevosten sairaudet ja lähialueen eläinlääkärit. Vihtiläisistä ei kovin lämpimiä kokemuksia kellään. Tarttisi olla joku täyspäinen joka myös hoitaisi ultrat...

Vaikka pakkasta oli vain pari astetta ja tyyni ilma, päädyin ottamaan tammat täksi yöksi sisään. Keli oli päivällä käynyt plussan puolella ja niiden selät olivat märät, joten katsoin parhaaksi kuivatella hummelit yön ylitse. Nyt on kuitenkin viikonlopun ylitse hyvät keli ja todennäköisesti ovatkin pihatossa sen ajan kun olemme poissa.

Huomenna sitten rakenneultran jälkeen aamulla suunnataan Helzinkiin ja siellä Hotelli Presidenttiin. Isä hakee Hallan hoitoon kolmen maissa ja hevoset ovat hänen ja 2 x Annejen vastuulla :) Ihanaa lomailla vielä kerran kaksin. Seuraavaan tilaisuuteen voi mennä vuosia.

Minulla ei myöskään ole kuppaa, hiviä tai hepatiittia jotka samassa yhteydessä tutkittiin. Vallan terve muutenkin. Hyvillä hemogblobiineilla ja alhaisella verenpaineella.

Koskaan ollut näin tylsä päivä! Söin loput viinikumikarkit ihan silkkaa vittuunnustani ja päätin että menen tekemään iltatallin hiukan aikaisemmin. Ainoa hyödyllinen seikka johon olen tänään venynyt, on tuo keittiössä puhiseva astianpesukone. Koitan pestä tälläkertaa vähän tyhjempänä kun yläkoriin on jäänyt scheissea parilla viimekerralla.

Lauri on taas vaihteeksi duunikeikkaa tekemässä ja tulee aamuyöstä. Ajattelin pistää filmin pyörimään ja koittaa nukahtaa sohvalle. Pennun kanssa ei huvita jakaa sänkyä. En tajua miten se voi haista noin helkkarin pahalle. Muutenkin tuntuu ettei uusi ruoka ole sopinut sille alkuunkaan. Sääli, koska Paras Ystävä on ainoa suomalainen koiranruokamerkki nyt kun Jahti & Vahdin tuotanto siirtyi Saksaan. Viime viikolla koiraa närästi, viime yönä vatsa kurisi niin ettei saatu nukuttua ja tänään se on piereskellyt enemmän kuin laki metaanipäästöistä sallii.

Kulkisi tuo kello. Ei jaksa odottaa että unen kosketus vie uusiin maisemiin. Yksinäiset illat ovat aina niin kovin pitkiä, yhdessä ne taas menevät liian nopeasti ja nukkumaanmeno sekä harmittaa että venyy usein kovin myöhäiseksi.

Huomenna olisi näillä näkymin viimeinen Heinäs keikka.
Tulee kaikkia ihania samettiturpia ikävä. Etenkin Turo on omalla tavallaan aivan mainio persoona. Sellainen ruuna, jolla on pilke silmäkulmassa ja mielipiteet asioista, mutta pitkässä juoksussa kuitenkin ystävällinen ja huumorintajuinen luonne.

Matleena - Mötley the Cruel - on käynyt minulle etäiseksi viime syksyn jälkeen.
Severi vei kaiken huomioni alusta loppuun. Elimme tosi intensiivisesti sen reilun 3kk mitä ehdin ruunaa pitää ja sen kanssa tuli koettua niin paljon ja käytyä niin paljon fiiliksiä läpi että yhteinen aika tuntui paljon pitemmältä.
Nyt talliin mennessä tulee vielä vastaan tyhjyys ja suru, eikä Matleenakaan tunnu nauttivan meikäläisen seurasta kuten ennen. Kun poika lähti maailmalle se on ollut hieman vaisu ja paljon Hetan perään.

Toisina päivinä minun on paljon isompi ikävä Severiä kuin toisina.
Haave kauniista, ryhdikkäästä Suikkulaisesta elää, ehkä haen siitä Severin kuvaa itselleni, jotain joka tuo sen haamun takaisin. Toisaalta se vain on sen hevosen profiili jollaisen haluan. Heikkouteni jossain suomenhevosen ja jonkun muun välimaastossa - kaukana toisesta, työhevostyyppisestä ihanteestani.

Ei ole helppoa olla koira. Ainakaan pieni mustavalkoinen urospentu teini-iässä.

Autolla on kiva lähteä kotoa matkaan, mutta kun pitäisi lähteä pois Lunan ja Lassin luota niin onkin toinen ääni kellossa. Halla tuli mielissään kanssani pihalle, otti ahnaasti vastaan tarjotut leivänpalat, mutta kun avasin sille auton oven, niin hilpaisi metsään, eikä tullut vaikka huusin ja vihellettiin pillillä.
Loppuviimein oli juossut joenrantaan ja nappasin sieltä kainaloon ja raahasin pyristelevän 20kg ylämäessä autoon.

Tänään on myös ollut perin traumaattinen päivä. Aamutallin ajan narussa, päivätallin ajan narussa ja illalla narussa. Ja pahinta siinä on että narussa EI kertakaikkiaan voi kakata! Illalla kykkivä ja ovella vinkuva tärisevä koiranriekale pehmitti äiteen sydämen ja ajattelin että jos nyt äkkiä sitten käy turauttamassa.
Nappi ryntäsikin kyykistelemään puun juurelle, mutta VÄLITTÖMÄSTI asiat toimitettua päätti karistaa pihan lumet jaloistaan eikä tullut vaikka miten huutelin pizzanreuna kädessä.

Nyt se surkimus makaa tuossa vieressä sohvalla ja itkee.
En tiedä saiko mahanpuruja pidättämisestä vai mikä toisen on. Silittämällä saan sen hiljaiseksi, mutta en nyt hitto soikoon voi antaa sen käskyttää meikäläistä.

Naru on ja pysyy. Röykäle on kolmen päivän aikana onnistunut hävittämään sille tarjotut etuudet käyttäytymällä välinpitämättömästi ja sulkemalla korvansa luoksetulolta.
Miten se käy niin äkkiä. Kolme päivää - ja olet ihan pihalla kuvioista.