IRC-Galleria

My my, hey hey
Rock and roll is here to stay
ItÂ’s better to burn out
Than to fade away
My My, Hey hey

(ja tämä sitten Neil Young, eikä mikään homo negative)

On ollut ilo huomata miten vanhojen muistelu on inspiroinut useita ihmisiä ja antanut heille takaisin jo unohtuneita asioita. Tosi hieno homma! Täytyy jatkaa piakkoin tuota elämän palasten heittelyä, sillä siitä oppii itsekin ja näkee taas sielunsa silmin ne monenlaiset tapahtumat joiden kanssa on elänyt. Menneisyyshän on vastaus siihen mitä nykyisyys on.

Mutta nyt on perjantai, viikonloppu edessä ja ihanat lämpimät kelit vielä pari päivää. Valitettavasti alkuviikosta luvattiin pakkasta mutta surraan sitä vasta sitten.
Huomenna olisi tarkoitus lähteä Annen kanssa Riihimäkeen katsomaan tamma- ja varsanäyttelyä. En olekaan pariin vuoteen ollut moisessa tapahtumassa. En sen jälkeen kun itse esitin Sakun 1-vuotiskeväänä täällä Vihdissä. Tähän aikaan vuodesta varsat lienevät vielä aika karvaturjakkeita etenkin jos ovat pihatossa kasvaneet.

Tia kävi eilen ratsastamassa Elsan. Menivät puolisen tuntia ja tamma oli tosi hieno. Oikea kierros on selvästi sille hankalampi, mutta hevonen on luonteeltaan sellainen että yrittää aina parhaansa ja funtsii suu vaahdossa kuolaimen kanssa. Olen kyllä tykästynyt tuohon kuparirolleriin - se sopi Severillekin tosi hyvin. Tuntuu että hevonen ottaa mielellään kontaktin tähän kuolaimeen ja on kevyt edestä. Tänään Anne olisi menossa Elsalla ja ensi viikolla jos aikataulut käyvät hänellä ja Tialla yhteen, pääsisivät Heta ja Elsa maastoonkin. Näillä keleillä kyllä harmittaa kovasti ettei itse uskalla nousta satulaan.

Toissapäivänä minulla revähti jotain ihokudoksia vähän rintojen alta kun venyttelin ja se on ollut nyt pari päivää niin kipeä etten voinut eilen pitää tissiliivejä ollenkaan. Maha onkin kyllä jo aika komea näky joten ei ihme että paikat vähän kiristelee.
Lauri koitti ottaa eilen kännykkäkameralla siitä uutta kuvaa mutta sisällä oli liian pimeää. Pieniä arpia on tullut vasemmalle kyljelle mutta ei onneksi mitään kovin fataalia. Tämä onkin varmaan kaikkein parasta aikaa raskaudesta kun jaksaa vaikka mitä eikä maha ole vielä kovin tiellä jos ei tarvitse pukea housuja tai kumarrella. Viikkoja on nyt 26+4.

Onkohan niin, että Diablo II on ollut kaikkein addiktoivin peli elämäni aikana. Ufoa tuli toki aikoinaan pelattua paljon, kuten myös Never Winter Nightsia, mutta monia muita pelejä yhdistää se, että kun ne on kerran päässyt läpi se melkein sitten riittääkin.

Tässä tapauksessa ruokahalu kasvoi syödessä ja etenkin lähiverkossa pelaaminen pysäytti melkein ajantajun kokonaan - muutamaa päivään kuuluvaa rituaalia lukuunottamatta.

Kaikki alkoi usein siitä, että aloin suostuttelemaan Horzaa tulemaan Hervantaan. Tekosyy oli usein baarissa istuminen, mutta joskus myös ihan puhtaasti Diablon peluu. Joskus hain hänet Valkeakoskelta ja toisinaan taas lähdimme aluksi baariin. Itsekin otin yleensä ensimmäisenä iltana kännit mutta loppupäivät keskityin enimmäkseen hahmooni ja pitihän sentään olla ajokunnossa että päivän "elämä" saatiin hoidettua.

Aamu alkoi yleensä sillä että Marko lähti töihin tai kouluun. Minä ja Horza sitten heräilimme ja saatoimme beluuttaa hieman. Tupakkataukoja (itse olin vain seurana) oli suurinpiirtein tunnin välein ja ne ajoittuivat usein vieressä olevan koulun välintunteihin. Siellä sitten istuskelimme parvekkeella ja katselimme lapsia. Välillä tuli flashbackeja, joissa Horzan sorceress jäädyttää leikkivät pienoikaiset jolloin minun barbaarini hyökkää ison miekkansa kanssa lyömään rikki jähmettyneet hahmot. Sitten vain keräämään tavarat ja rahat!

Tupakkataukoja pidettiin myös erityisen jännittävien eventtien edellä. Psyykattiin itseämme ja kädet täristen mentiin takaisin pelaamaan.
Voi niitä aikoja, kun Andariel oli kaamea ja vaikea vastus! Muistan sen kauhun kun menimme ensimmäisiä kertoja hänen kimppuunsa. Siinä tuli useampi TP heitettyä ja hengitettyä syvään. Välillä toisesta huoneesta kuului "Voi vittu!" kun horzan hahmo otti hittiä. Kuolemia ei meidän peleissä kylläkään tainnut juuri ikinä tapahtua.
Andyhan oli sitten uusissa päivitysversioissa helpompi, mutta silloin aloitteleville pelaajille alkuun aikamoinen koitinkivi.

Jossain vaiheessa päivää läksimme syömään (usein Hevaliin tai joskus Starrrriin Koivistonkylään) ja kävimme samalla hoitamassa hoitohevoseni Vilman (myöhemmin Matleenan, kun se tuli minulle 2002 alusta) ja samalla käytiin kaupassa. Horza osti usein 12-packin, mutta itse join korkeintaan pari sidukkaa ekan illan jälkeen. Usein en sitäkään. Sitten peli jatkui.

Pelasimme koko päivän. Jossain vaiheessa Marko tuli aina kotiin mutta pelasimme silti. Itse istuin olohuoneen koneella ja Horza makkarissa. Opettelin myös pelaamaan vasurilla kun välillä oikea käsi oli niin paskana hakkaamisesta.

Illalla pelattiin, Marko meni nukkumaan ja jossain vaiheessa mekin kuukahdimme taas jatkaaksemme aamulla.
Ennätys on 7 päivää putkeen ja muistelen lämmöllä tuota aikaa. Silloin oli saatu jo hankittua jo lisäosa Lord of Destruction ja sen hakeminen oli myös operaatio.

Ajelimme autolla ympäri Tamperella, möykkäsimme ja sitten tuli mieleen että jos vaikka Ylöjärven Vahinkopalvelussa olisi ihan sattumalta niitä lisäosia vaikka se oli vasta ilmestynyt. Käänsimme mersun keulan sinne ja pyörimme kaupassa vähän aikaa kuin orvot pirut. Ei sieltä tietenkään haluamaamme löytynyt.
Tultuamme takaisin kaupunkialueelle Horza vihdoin totesi että kyllä se lisäosa on helvetti saatava. Kurvasin auton yliopiston pihaan ja Isi juoksi kadun yli sijaitsevaan Buldogiin peliä hakemaan.
Oli varmaan yksi elämäni pisimpiä vartteja odotella häntä sieltä takaisin.. Nökötimme mersun kanssa lipaston pääoven edessä ja odotin koska joku tulisi häätämään ja samalla pelkäsin ettemme saisikaan peliä!

Murheet olivat kuitenkin turhia, sillä jossain vaiheessa Horza palasin LODin kanssa ja iloinen hakkaaminen sai jatkua. Voi luoja mitä ulottuvuuksia uudet hahmot ja tavarat toivatkaan innokkaille pelaajille :) Minulla taitaa vieläkin olla Assasin-hahmoni tallennettuna kovalevyllä. Kova bitch, olenkohan toista kertaa jo kakkosactissa.

Keväällä 1996 liikuimme paljon Tinon kanssa Hämeenlinnan katuja. Kävimme keikkoja katsomassa Keinukalliolla ja Hämeenkaaressa sekä suunnittelimme kaikkia älyttömiä juttuja. Viina toki maistui 15-vuotiaille hyvin jos siihen aikaan eikä merkillä ollut niin väliä - toki pöytäviina oli kuitenkin se ykkösvaihtoehto.

Erään kerran oli Keinukalliolla jokin mielenkiintoinen keikka edessä ja kuumottelimme saada oma pöykky mukaan. Rohkeina teineinä sitten marssimme Alkoon ja talutimme pullon tiskille.
Myyjä veti viivakodiin lukijasta läpi ja... kysyi papereita.
No mitä sanoo fiksu teini kun papereita ei ole. Ei, tälläkertaa eivät jääneet autoon vaan vetosin siihen miten vaarallista on nykyaikana kuljettaa papereita mukana. Emme saaneet pulloamme, mutta olimme tietty ihan varmoja että se MELKEIN myytiin meille kun kerran viivakoodikin jo luettiin.
Lopulta maksoimme pullosta hakijalle 20mk ylimääräistä ja saimmekin mojovat krapulat. Se onkin sitten jo toinen tarina.

Erästä iltaa oli suunniteltu jo pitempään. Oli tarkoitus ottaa meillä kuppia Kimmon ja erään Hannu-pojan kanssa. Siihen aikaan liikuttiin paljolti jalan ja olimmekin Tinon kanssa jo hyvissä ajoin buutsien päällä ja kassi kaljaakin oli hankittu. Odottelimme Hannua Papparin R-kioskilla, mutta turhaan. Tino koitti soittaakin, mutta vastausta ei kuulunut.
No, emme toki lannistuneet vaan kävelimme Katumalle ovikelloa soittamaan. Hannu oli lähtenyt Lahteen! Siis mitä helvettiä! Iltaa oli suunniteltu ja mietitty pitkään ja kaveri teki oharit. No, eipä siinä mitään, lähdimme sitten takaisin Ruununmyllylle ja Kimmoa hakemaan.
Kikke lähti hieman vastahakoisena mukaan ja joimmekin jokusen oluen huoneessani. Aika pian K kuitenkin häippäsi kiireisiin vedoten. Kello ei ollut vielä juuri mitään ja meitä lähinnä vitutti. Sovittiin että otetaan pienet torkut ja lähdetään kaupungille sitten myöhemmin.
Kun loppuviimein heräsimme, oli klo jo 2:30, eikä herätyskello ollut toiminut joten jatkoimme uniamme seuraavaan aamuun asti.

Eräs kummitusyö on vielä mainitsemisen arvoinen. Huoneessani oli oman sänkyni lisäksi vuodesohva jossa Tino tapasi nukkua. Eräänä iltana meillä oli levoton olo eikä kumpikaan jostain syystä saanut unta. Aloimme tuijottelemaan varjoja katossa ja jossain vaiheessa olin ihan varma että yksi niistä liikkui. Tino koitti väittää että siellä ei ollut mitään, mutta itse en uskaltanut nukkua. Koitimme vaihtaa sänkyjä mutta kauhu oli jo hiipinyt nuoriin mieliimme ja nyt Tinokin huomasi ihmismäisen varjon heilahtelevan katossa.
Koitimme ängetä samalle sohvalle ja makasimme siinä henkeämme pidättäen, ihan varmasti kaukaisuudesta kuului jonkinlaisia askelten ääniä! Ei jumalauta! Eihän täällä uskaltanut nukkua ollenkaan! Otimme peitot mukaan ja painuimme alakerran sohvalle ja jätimme valot päälle viereiseen huoneeseen.

Tälläisiä kertomuksia tälläkertaa teinien jännittävästä elämästä :)
Unohtamatta Mikki-Hiirilimsaa ja sipsejä! Tarinoita riittäisi kerrottavaksi mutta kukaan ei niitä kaikkia jaksaisi lukea joten tässä muistelot tältä erää.

...kun en ole jaksanut kirjoitella sähköposteja hetkeen. Elämä on taas vaihteeksi vaan niin täynnä "oikeaa elämää" että aika tuntuu kadonneen johonkin :)

Räystäät tippuu, ulkona on plussakeli ja talvitakissa tuli kuuma. Elsakin vaivautui kesken ruokailun ylätarhalle juomaan vettä vaikka yleensä ovat venyneet sinne vasta heinäannosten loputtua.

Siivosin eilen tallilla. Viikkasin loimet omiin kasoihinsa, laittelin rikkoutuneita lantasäkkejä pois ja annoin kirvestä jäätyneille kököille jotta sain ne ehjiin pusseihin. Lauri hitsasi mersua ja Anne ratsasti Elsan ja Hetan. Aika hieno päivä kaikenkaikkiaan :)
Ainoa vika näissä ihanissa kevätilmoissa on, että mieli tekisi niin kovasti hevosen selkään ja kyliä katsastamaan. Aurinkoiset maisemat haluaisi nähdä läpi ja kuukauden kuluttua pääsisi varmaan taas metsäänkin.

Aamusella kävin Karkkilassa ja jäin suustani kiinni Laurin äidin kanssa johon törmäsin Säästöpörssissä. Varmaan lähemmäs tunti tuli siinä turistua käytäväntukkona... ja minä kun aina kiroan ne ihmiset jotka ovat tulleet seurustelemaan kauppoihin ;)
Hain Agrimarketista Elsalle Prixejä ja menin tietty sitten ostamaan sille myös uuden riimun ja siihen sointuvan narun, kun juuri pääsin ihmettelemästä mihin meidän kakkki nartsat on joutuneet.

Se on sitten varmaan huhti-toukokuun vaihdetta kun alkaa rumba... kaikki tammat ovat näyttäneet kiiman merkkejä (jopa Matleena jonka pitäisi olla tiine...) ja kun saadaan rytmi kiinni niin ruvetaan kuskaamaan niitä oriasemille. Toivottavasti ehdittäisi hoitaa kaikki kolme tiineiksi ennen synnytystäni!

Heta olisi tarkoitus viedä Kankaanpäähän Suikun Eron luokse heilastelemaan, Elsan sulhaseksi olen puolestaan kaavaillut joko Ylöjärvellä majailevaa Temeä tai Orimattilassa astuvaa Saran Salamaa. Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon ja Kiuruvesi odottaa.
Matleenan kanssa saa mennä vaikka vähän myöhemmäksi, mutta Tuusulassa asuisi ori Heilan Toti, joka on kirppulinjainen ja menee Monarkkiin emän puolelta. Rakenne sillä ei ole paras mahdollinen mutta suku on niin mielenkiintoinen että on nyt vahva ehdokas. Lisäksi täytyy vähän kysellä lähiympäristöstä paria mielenkiintoista mutta kirjaamatonta oria.
Aluksi miettimäni Taika-Laakeri on kirjaamattomuuteen nähden aika kallis ja sitä saa vain siirtona - ei ole takuita vanhan orin tavaran laadusta plus että Vihdin suunnalla on noitten eläinlääkäreiden kanssa vähän niin ja näin - en ole vielä löytänyt täyspäistä jolla olisi ultra.

Elukat ja iloinen odotus täyttävät tämän kevään. Tylsää tuskin pääsee missään vaiheessa tulemaan. Huomenna Elsa saa vihdoin kengät ja pian pitääkin alkaa treenaamaan näyttelyyn. Anne lupasi näyttää puolestani tamman ja menemme ensi perjantaina Riksuun katsomaan "sillä silmällä" tammojen esittämistä.

On ollut todella mukava viikko. Aivan perfecto.
Lassi on ollut melkein joka päivä jeesaamassa kylpyhuoneen kanssa ja seinälaatat ovat kohta paikoillaan! Aivan uskomatonta että ollaan päästy tylsästä gyproc-pinnasta eroon ensin psykedeelisen värisen vesieristeen muodossa ja nyt sitten todellinen lopputulos alkaa paljastua kun ollaan lyöty laattaa paikoilleen.
Sinänsä kiireaikataululla, että lopulliset värilaatat hankittiin vasta maanantaina ja eilen loppui boordi kesken ja piti lähteä tänään taas Vantaalle sitä hakemaan.

Lauri voi sitten duunissa kertoa että on joka aamu lomalla herännyt klo 6 ;)
Todellisuudessa olemme käyneet vain äkkiä aamutallilla siihen aikaan ja parhaimillaan onkin nukuttu tai halittu puoleen päivään asti. Hyvät unet ovatkin tehneet terää ja yhdistettynä näihin aivan upeisiin keleihin olen viihtynyt ulkona tavallista enemmän.

Tänäänkin tallitöiden ohessa juoksutin Hetan ja Elsan ja tultuani sisään huomasin pari tuntia kuluneen kuin siivillä. Eilen minä ja Halla olimme Lunan ja Marikan kanssa lenkillä. Hyvin jaksoin kävellä pellolla moottorikelkan uraa vaikka hankea olikin reilusti, ainoa vaan että pitkä kävely alkaa särkemään jalkoja. Mutta yhtään ei hengästytä tai sinällään väsytä. Olen oikeastaan elämäni kunnossa, tuntuu ettei minuun näin raskauden aikana tartu mitkään flunssat ja mahakin on paremmassa kunnossa kuin aikoihin - normaalisti närästää paljon ja usein, nyt ei alkuraskauden jälkeen ole tullut otettua kuin pari kertaa Samarinia.

Takassa palaa tuli ja miehet naureskelevat kylppärissä. Harmi että on jo perjantai, mutta toisaalta tässä on vielä ennen kesää mm. pääsiäisen pitkät pyhät aikaa olla yhdessä <3
Kesällä onkin sitten toinen ääni kellossa kun meidän perheen pääluku kasvaa yhdellä :)

Laurin lomaviikko! Ihanaa :)

Arki on ihanaa ja helppoa. Päivän kohokohtia on se, kun toinen tulee kotiin, seuraava kun mennään nukkumaan. Ja jokainen yöherääminen kun jompikumpi kääntyy ja nappaa taas toisen syliinsä. Aamulla on harvemmin aikaa hellitellä, mutta se viisikin minuuttia ennen aamutalliin kipittämistä on tärkeimpiä elementtejä hyvin alkaneelle päivälle.

Rakkaus ei ole kilpailua toisen tunteista tai huomiosta. Ei kilpailua siitä kumpi on tehnyt enemmän asioita minkäkin seikan eteen, vaan puhdasta tahtoa ilahduttaa itseään ja toista arkielämän teoilla. Rakkaus on suvaitsevaisuutta. Toinen ihminen ei ole valmis aihio siitä millaiseksi itse hänet haluat vaan sinun on muokkauduttava hyväksymään hänet vikoineen - hänen mieltään ei saisi pahoittaa ilmentämällä : "kumpa olisit toisenlainen" tai "miksi sinä et ole sellainen" -puheilla. Eikö ihmistä rakasta juuri siksi että hän on hän?

Yhteenkuuluvuus säteilee parhaimillaan ulkopuolisille ilman suurempia tekoja.
Minulla on rohkeus ottaa rakastani kädestä kiinni kun haluan, minä en loukkaa tai arvostele rakastani muiden ihmisten kuullen. Seison hänen vierellään ja puolustan häntä jos tarve vaatii. Vaikka olemme itsenäiset yksiköt, muodostamme myös kokonaisuuden jota pitää kasassa ennenkaikkea luottamus siitä että on olemassa ihminen joka ei tosipaikan tullen käännä selkäänsä vaan on valmis vaikka taistelemaan yhteisen kunnian puolesta.

Sanat eivät ole tärkeitä.
Vaan se tapa jolla katsot minuun, se hymy jonka tunnen.
Se, että jos väsyn kesken illan, menemme yhdessä kotiin.
Ja että voit luottaa siihen että haluan että sinulla on ennenkaikkea hyvä olla kanssani.

Kun sain sunnuntaina taas vihdoin puhelimen käyttööni, niin nyt onkin linjat käyneet kuumina. Eilen soitin Kelalle, tänään varasin labra-aikaa ja kyselin Hippoksesta paperiasioita. On taas niin virallinen olo ettei oo tosikaan!

Neuvolassa oli kaikki taas ok kuten pitikin. Verenpaineeni ei kyllä varmaan ikinä ennen ole ollut näin korkea, nimittäin 120/80! Toivottavasti oli kuitenkin vaan joku satunnainen juttu, eikä siitä tullut edes sanomista. Kaikki muu oli OK eikä hemokaan ollut laskenut käytännössä yhtään. Sain Kelan paperit pähkäiltäväkseni ja kotona selasin vihkoa ja surffailin vähän avuttomana netissä löytääkseni haluamani tiedon (juu, olen perfektionisti koska Kelakin on näissä asioissa...) kunnes päätin soittaa ja kysellä että koskas sitä isyysrahaa haetaan ja miksi siellä alleviivataan sitä 4kk työttömyysaikaa, että eikö menekkään 2004 verotuksen mukaan. No meneehän se onneksi :)

Sokerirasitus on sitten loppukuusta ja inholla odotan sitä. Onneksi on perjantaipäivä ja saan Laurin mukaan, joten ehkäpä "hyvitykseksi" on pidennetty viikonloppu tiedossa. Tällä syntisellä karkinsyömiselläni täytyy pitää peukkuja että kaikki on ok. Eilenkin tuli ostettua salmiakkia ja suklaata - onneksi en ole kaikkea itse syömässä.

Vihdin tamma- ja varsanäyttely olisi sitten ainakin Peltosen mukaan 20.4. ja lupailivat että Elsan paperit tulisivat hyvissä ajoin ennen sitä. Toivotaan että homma sujuu näin! Pelkäsin jo vähän että se olisi sillon 12. päivä ja menisi neuvola-aikani päälle, mutta täytyy sitten kuukauden päästä vielä varmistaa asia. Eiköhän me tuo tamma kirjoihin saada ja sen jälkeen onkin jo Kiuruvesi takana ja uudet oriit tsekattuna - päsee kyttäämään kiimoja. Kun saisi astutettua tamman hyvissä ajoin ennen omia tsembaloita. Kesäkuulla voi olla jo vähän rankkaa ajella ympäri suomen koppi perässä.