Tajusin äsken, että ihan oikeasti tahtoisin olla hyvä ihminen.
Ulkona on paljon lunta. Terassin kaiteen päällä on parikymmentä senttiä ja vaahterantaimi, se joka kasvaa mansikkapenkissämme, on taipunut. Se ei jaksa kantaa sitä taakkaa, jonka talvi sille antoi.
Ei ihmisetkään aina jaksa. Kun vaa'an toisessa päässä on arvostus, maine ja kunnia, saa se ihmiset kiirehtimään. Kaikki tai ei mitään -periaatteella rynnitään elämänarvojen pörssissä omia voittoisia obligaatioita hakemassa, ollaan joko voittajia tai sitten -mikä pahinta- ikuisia häviäjiä.
Auta miestä mäessä, älä mäen alla. Vai miten se nyt menee. Kuinka paljon parempaa olisi elämä, jos vaa'an toisella puolella keikkuisi rehellisyys, ystävällisyys ja arvo ihmisenä?
Tajusin äsken, että ehkä minä voinkin joskus vielä olla edes melkein hyvä ihminen.