IRC-Galleria

Viime yönä olin kaupunki.
Viime yönä oli suuri, tumma kaupunki,
betonisia kerrostaloja, ranskalaisilla parvekkeilla,
kukkalaatikkoja kaiteilla.
Viime yönä olin kaupunki,
suuri ja harmaa, harmaa.
Siellä täällä oli kuitenkin
jotain muutakin kuin harmaata
oranssi postilaatikko
vihreä puistonpenkki, johon
välillä istahti joku lukemaan
eilistä sanomalehteä
punainen liikennevalo,
sininen rappukäytävän ovi,
keltainen kolmio
tien risteyksessä.
Vaaleanpunainen aita
leikkikentän ympärillä


Ajattelin ja tunsin kuin ihminenkin. Tunsin jokaisen liikkeen kaduilla, taloissa, puistoissa. Tunsin kuinka marketin kuorma-auto kuljetti limppua ja kolhiintuneita omenia, kuinka metroaseman rullaportaat suhisivat, kuinka puiston haapa havisutti lehtiään.

Ainoa asia, jota en tuntenut, olivat ihmiset. Ihmiset soljuivat kaduilla suurena massana, kuka minnekin suuntaan. Tunsin kyllä, miten ihmiset tallasivat katuja kuraisilla kengillään, mutta en tuntenut ihmisten sielua.
Niin kuin tunsin puiden suunnattoman rakkauden niissä pesiviin lintuihin, kukkien kiitollisuuden niitä kasteleviin sadekuuroihin ja ikkunoiden helpotuksen huokaukset silloin kun ne avattiin.

Viemärin kylläisyyden, kun se imaisi vedet kadulta. Portaiden kivun, kun joku juoksi niitä alas erityisen kovaa. Postilaatikoiden ilon, liikennevalojen väsyneisyyden ja katulamppujen unisuuden.

Mutta en sitä, mitä ihmiset tunsivat.
En sitä, miten ihmiset tunsivat.

Välillä kuitenkin kaduilla oli henkilöitä, joiden läsnäolon tunsin selvästi. Ne ihmiset olivat värillisiä, eivät vain harmaata kasvotonta sumua. Niillä ihmisillä oli tunteet.
Sain siitä uutta voimaa.

Se tyttö, joka istui puistossa tammen alla ja hymyili. Se rastatukkainen poika, joka vihreissä tennareissaan ja risaisissa farkuissaan soitti kitaraa kirjaston katolla. Se vanha nainen, joka myi appelsiineja torilla. Se äiti, joka työnsi lastenrattaita marketissa kerätän koriinsa maitotölkkejä. Se poika, joka katseli raitapaitoja vaatekaupassa. Se nuori mies, joka neuvoi tietä niille tytöille kadun kulmassa. Ne muutamat oppilaat koulun pihalla, ne jotka nauroivat. Ja ne nuoret siinä vanhassa tehtaassa, valokuvaamassa rumaa kaunista. Se pieni poika, joka uitti lammessa muovista venettä. Se vaaleatukkainen tyttö joka keräsi kukkia.

Oli niitä muitakin.

Ne kaikki ihmiset tunsin.
Kun heräsin, ajattelin, että ne ihmiset tuntuivat tutuilta.
Ehkä ne olivatkin tuttuja.
Sellaisia, jotka ovat minulle tärkeitä jotenkin.