IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 22.04.2008 20:51

Eduskunnan kirjallisuustoimikunta päätti julistaa

kirjoituskilpailun aiheesta "Hauskin paikka".




Jotkut kirjoittivat, että hauskin paikka maailmassa on
Havaiji. Joku toinen taas kertoi hauskimman paikan olevan Espilän ravintola.

Useita ehdotuksia tuli, mutta eräs savolaiskansanedustaja kirjoitti,
että hauskin paikka maailmassa on vaimon jalkojen välissä. Kun
hän
kirjoitti siitä vielä niin hauskasti, hän voitti koko kilpailun
ja
sai palkinnoksi ison pokaalin.




Kun mies vei pokaalinsa kotiin, hän ei missään tapauksessa voinut
sanoa uskovaiselle vaimolleen vastaustaan, jolla oli voittanut
pokaalin. Niinpä hän kertoikin vaimolle kirjoittaneensa,
että meidän
kirkko on maailman hauskin paikka. "Siinä sinä kyllä puhuit
omias",
epäili vaimo, "mutta nuin hieno pokaali pittää laettaa salin
pöyvälle".




Seuraavana vuonna eräs eduskunnan valiokunta oli matkalla Savossa
ja
poikkesi kyseiseen taloon. Edustajat istuivat salissa, näkivät
pokaalin ja naureskelivat.

Emäntä huomasi sen ja sanoi: "Teetä
naarattaa tuo meijän ukon suama palakinto. Kyllä minnäe oun sittee
mieltä, jotta se annettiin iha viärälle miehelle. Ei se
meijän mies oo
ollunna siellä ku yhen aenovan kerra ja sillonnii se nukahti keske
toemitukse.


=D =D =D =D

Näinhän se asia on :Tiistai 22.04.2008 20:48




11 ihmistä roikkui köydessä helikopterin alla, 10 miestä ja yksi nainen.



Köysi ei ollut tarpeeksi vahva kantamaan heitä kaikkia, joten heidän täytyi
päättää, että yhden on päästettävä irti köydestä, muuten he kaikki pian
tippuisivat maahan.
He eivät kyenneet nimeämään henkilöä, kunnes nainen piti hyvin liikuttavan



puheen.
Hän sanoi, että hän voi vapaaehtoisesti päästää irti köydestä, koska naisena
hän
on tottunut luopumaan kaikesta miehensä ja lastensa hyväksi, tai yleensäkin
miesten takia, eikä ole koskaan odottanut saavansa mitään



vastapalvelukseksi.

Heti puheen jälkeen kaikki miehet

alkoivat taputtaa käsiään... :)

Paha satu...Torstai 17.04.2008 11:44


Peukaloinen, Lumikki ja Quasimodo (se kyömyselkä kirkonkellon soittaja)istuivat paikallisessa räkälässä ja pohtivat ongelmiaan.

Peukaloisen ongelma oli, ettei hän tiennyt varmasti, oliko hän maailman pienin ihminen.

Vastaavasti Lumikki oli epätietoinen, oliko hän maailman kaunein ihminen ja tottakai Quasimodon ongelma oli, jotta oliko hän maailman rumin ihminen.

Tarjoilija sattui kuulemaan keskustelun ja sanoi:
'Tuossa parin korttelin päässä asuu tietäjä, joka tietää kaikki maailman asiat, kysykää häneltä.'

Kolmikko meni pienessä nousuhumalassa tietäjän luo ja ensimmäiseksi sisään meni Peukaloinen. Puolen tunnin kuluttua ovi aukesi ja Peukaloinen riemuitsi: Jippii, minä olen maailman pienin ihminen!'
Seuraavaksi sisään meni Lumikki. Puolen tunnin kuluttua ovi aukesi ja Lumikki ylpeänä riemuitsi:
'Yes, minä olen maailman kaunein ihminen!'

Viimeisenä sisään asteli Quasimodo.

Kului puoli tuntia ja tuntikin, kun ovi aukesi ja Quasimodo käveli ulos
hieman hämillään oleva ilme kasvoillaan ja kysyi: 'Kuka vittu on Mervi Tapola?'


[Ei aihetta]Torstai 17.04.2008 11:39

Pyykkäri oli pesemässä peittoa joen rannalla. Peitto kirposi hänen
otteestaan, sinkoutui jokeen ja upposi. Virta oli vuolas ja syvä,
pyykkäri alkoi itkeä katkerasti...


Jumala ilmestyi pyykkärin luo ja tiedusteli, miksi tämä itkee. Saatuaan
kuulla tapahtuneesta Jumala sanaakaan sanomatta sukelsi jokeen ja
pulpahti parin sekunnin päästä takaisin mukanaan peitto, joka oli tehty
puhtaasta kullasta.


"Onko tämä sinun?"Jumala kysyi.
"Ei ole!"


Jälleen Jumala katosi veden alle ja palasi mukanaan peitto, joka oli
tehty puhtaasta hopeasta.
Kysymykseen, oliko tämä oikea, vastasi pyykkäri jälleen: "Ei ole".


Kolmannella yrittämällä Jumala toi oikean peiton ja nyt pyykkäri vastasi:
"Tuo on minun peittoni".


Jumala ilahtui pyykkärin rehellisyydestä ja antoi hänelle palkkioksi sekä
kultaisen että hopeisen peiton.


Muutamia viikkoja myöhemmin pyykkäri käveli miehensä kanssa jokivartta
pitkin. Mies liukastui ja putosi jokeen. Pyykkäri alkoi taas itkeä katkerasti.



Jälleen Jumala ilmestyi paikalle ja kuultuaan, mitä oli tapahtunut, sukelsi jokeen.


Pian Jumala palasi George Clooneyn kanssa.
"Onko tämä sinun miehesi?" kysyi Jumala.
"On, kyllä hän on minun mieheni", vastasi pyykkäri.


Jumala suuttui ja nuhteli naista:
"Häpeäisit, olet kurja valehtelija!"


Pyykkäri vastasi heti:
"Anna minun selittää. Jos olisin vastannut kieltävästi, olisit
sukeltanut jokeen ja palannut vaikkapa Keanu Reevesin kanssa. Olisin taas
vastannut kieltävästi ja kolmannella kerralla olisit noutanut oikean
mieheni. Kiitokseksi rehellisyydestäni olisit sitten antanut minulle
kaikki kolme. Minä olen älykäs nainen eikä minulla ole hermoja kestää
kolmea putkiaivoa samaan aikaan. Siksi vastasin myöntevästi heti
ensimmäisellä kerralla..."


Tarinan opetus: Kun naiset valehtelevat, heillä on aina hyvät
perustelut ja vilpitön syy!

[Ei aihetta]Torstai 10.04.2008 21:07

Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö: Hidasta, mua pelottaa
Poika: Enkä, tää on hauskaa
Tyttö: Eikä ole. Oo kiltti, tää on liian pelottavaa
Poika: Sano mulle sitten, että sä rakastat mua
Tyttö: Hyvä on, mä rakastan sua. Jarruta !
Poika: Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika: Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs? Mä kyllästyin siihen..

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena. Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä, joista vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen, matkan puoli välissä poika huomasi jarrujen olevan rikki, mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta. Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa. Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän, jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.

Kuvan alakulma:
"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä päiväkirjaasi"

HEH HEH =DDDDTiistai 08.04.2008 12:01

Naisen tarina:

Kun tulimme kotiini hän himmensi romanttisesti
makuuhuoneen valon
puolipimeäksi. Sitten hän kiusotteli minua riisumalla
vaatteeni todella
hitaasti. Hän ei rynnännyt sisääni vaan käytti kauan
käsiään ja suutaan
tyydyttäen minut useaan kertaan. Kun hän lopulta tuli
sisääni, hän
työskenteli kauan ja rauhallisesti, kiusaten minua pikku
tauoilla ennen
kuin hänkin tuli.


Miehen tarina:

Ei olisi pitänyt vetää kaksin käsin viinaa valomerkkiin
asti. En saanut
sen muijan kämpässä edes valoja sammuksiin ja enkä
känniltäni meinannut
saada häntä edes riisutuksi. Ja sitten ei ottanut pitkään
aikaan eteen,
oli pakko keksiä muita juttuja ettei hän olisi huomannut
noloa tilannetta.
Loppujen lopuksi pääsin pukille, mutta nalli ei meinannut
palaa
ollenkaan, taisin jopa torkahtaa kesken aktin ennen kuin
sitten
loppujen lopuksi sain homman pelatuksi kotiin.


*****************************************************************



Hääyön jälkeen pettynyt morsian kiskoi sormusta
nimettömästään
ja kirosi :-Voi §#@$!! En saa sormusta pois. Sekin liian
pieni!


****************************************************************


Talon aikamiespoika palasi heinäpellolta ja talutti naisen
polkupyörää. Isä kyselemään, mistä poika oli sen saanut:
-Kun minä olin mättämässä heiniä latoon, niin siihen tuli
nainen
polkupyörällä. Ensin se jutteli mukavia, sitten se otti
housut pois
jaloistaan ja sanoi, että minä voin ottaa häneltä mitä
ikinä haluan.
Minä otin polkupyörän. Teinköhän minä oikein?
Isä siihen: -Oikein teit. Mitäpä sinä niillä housuilla


****************************************************************


Perhe oli lomalla nudistirannalla. Poika kysyi isältään,
miksi
osalla on iso ja toisilla pieni. Isä keksi, että ne joilla
oli
iso olivat rikkaita ja kenellä pieni ne olivat köyhiä.
Isä kävi baarista hakemassa juotavaa perheelleen. Äitiä ei
näkynyt.
Isä kysyi pojaltaan missä äiti on, johon poika vastasi
että äidin viereen
tuli köyhä
mies, joka alkoi yhtäkkiä rikastua. Äiti lähti hänen
matkaansa...


****************************************************************


Vaimo miehelleen aamusella: -Hana vuotaa, korjaatko??
Mies siihen: -Lukeeko otsassani putkimies.
Taas vaimo kysyy: -No vaihda edes tuo lamppu??
Ja mies taas: -Lukeeko otsassani sähkömies.
Illalla mies saapuu kotiin ja huomaa, että paikat on
korjattu.
Nainen alkaa selittää:
-Kävi hanttimies ja kysyi työtä pulla- tai seksipalkalla.
Mies kysyi:
-Leivoit sitten?? Siihen vaimo: -Lukeeko otsassani
leipuri.


****************************************************************


Tosimiehelle ja Isolle Japanilaiselle tuli riitaa
kapakassa.
Päättivät mennä ulos tappelemaan. Tosimies otti heti lukua
ja
kun heräsi, niin kysyi: -Mitä se oli?
Japsi kumarsi ja sanoi: -Terveisiä kotimaastani,se oli
judoa.
He menivät takaisin kapakkaan kunnes tuli taas riita.
Tosimies otti taas lukua, heräsi ja kysyi: -Mitäs se oli?
Japsi kumarsi ja sanoi: -Terveisiä kotimaastani, se oli
karatea.
He menivät takaisin ja taas tuli riita. Tällä kertaa Japsi
otti lukua ja
herättyään kysyi:
-Mitä se oli? Tosimies kumarsi ja sanoi: -Terveisiä
kotimaastasi. Se oli
Toyotan tunkki.


****************************************************************


Tieteellinen matotesti: 4 matoa laitetaan neljään eri
purkkiin.
Ensimmäisessä mato on viinassa, toisessa mato on tupakan
savussa, kolmannessa mato on spermassa ja neljännessä mato
on
mullassa. Seuraavan päivän tulokset: Mato viinassa
kuollut, mato
röökin savussa kuollut, mato spermassa kuollut, mato
mullassa
elossa. Mitä opimme tästä? Niin kauan kun juot, poltat ja
harrastat seksiä sinulla ei ole matoja.


****************************************************************


Kaksi eläkeläismiestä meni yleiseen saunaan. Siinä
riisuttuaan
toinen katsoi kummissaan kaverinsa alapäätä. -Mitäs varten
sie
Väinö oot menny ajelee kaikki sun karvat pois? Johon
toinen:
-Jos ei suostu seisoo ei tarvii pehmosella maatakkaan.


****************************************************************


Milloin avioliiton viehätys on hävinnyt? Kun vaimo yrittää
vietellä
miehensä riisuuntumalla television edessä ja mies sanoo:
-Lajittele pyykit jossain muualla.


***************************************************************


Hesalainen, tamperelainen ja turkulainen juttelivat
baaritiskillä.
Hesalainen sanoi: 'Luulen että vaimoni pettää minua
sähkömiehen kanssa,
koska sängyn alta löytyi johtopihdit'
Tamperelainen jatkoi: 'Minäpä luulen, että akkani
sekstailee
putkimiehen kanssa, koska sängyn alta löytyi putkitonget'.
Turkulainen puolestaan selitti: 'Kuulkaas poja, ny se mul
valken. Mää luulen, et mun eukko panee hevost, ko sängyn
all
kykki raviohjastaja!'


****************************************************************


Nainen näki kaupassa laitteen, jossa luki: Automaattinen
hinnoittelija. Laittoi kojeen päälle, testasi kenkäparin
ja
välittömästi kone ilmoitti: 'Naisten kengät, koko 37, 75
euroa'.
Kokeili uudelleen ja taas:'Käsilaukku, nahkaa, 100 euroa'.
Nainen
vilkaisi ympärilleen, kiskaisi housut alas ja istui
laitteen päälle.
Vastaus: 'Rämemajava, tapaturmaisesti kuollut, tuote
arvoton'.



[Ei aihetta]Lauantai 05.04.2008 00:53

sinnehä se sit lähti savonmaalle.....

[Ei aihetta]Perjantai 04.04.2008 01:38

huomen se sit kai lähtee.... ehkä....



sanooko sit kolmas kerta toden...

Millaisen miehen minä haluan...Maanantai 31.03.2008 13:46

nooh, tästähän se lähti 17-
vuotiaana!!

1. Komea
2. Viehättävä
3. Varakas
4.Huomaavainen kuuntelija
5. Fiksu
6. Hyväkuntoinen
7. Pukeutuu tyylikkäästi
8. Arvot kohdallaan

9. Yllättää iloisesti
10.Mielikuvituksekas, romanttinen rakastaja


Millaisen miehen haluan, tarkistettu lista (32 v.)


1. Hyvännäköinen (mieluiten hiuksia päässä)
2. Pitää minulle ovea auki
3. On tarpeeksi rahaa hyvään illalliseen

4. Kuuntelee enemmän kuin puhuu
5.Nauraa vitseilleni
6. Kantaa ruokakaupan kassit kotiin
7.Omistaa ainakin yhden solmion
8. Arvostaa hyvää kotona tehtyä ruokaa
9. Muistaa syntymä- ja vuosipäivät
10. Romanttinen ainakin kerran kuussa


Millaisen miehen haluan, tarkistettu lista (42 v.)


1. Ei liian ruma (kalju OK)>
2. Ei lähde ajamaan ennen kuin olen auton sisällä
3. Työskentelee säännöllisesti - törsää silloin tällöin ulkona syömiseen.

4.Nyökkäilee suunnilleen oikeissa kohdissa, kun puhun hänelle
5.Yleensä muistaa kertomiensa vitsien juonen
6. Riittävän hyvässä kunnossa että jaksaa siirrellä huonekaluja
7. Käyttää paitaa joka peittää hänen mahansa

8. Osaa olla ostamatta shampanjaa kierrekorkillisissa pulloissa
9. Muistaa laskea vessan istuimen
10. Ajaa partansa useimpina viikonloppuina



Millaisen miehen haluan, tarkistettu lista (52 v.)

1. Ajelee korva- ja nenäkarvansa

2. Ei röyhtäile eikä raavi itseään julkisesti
3. Ei lainaa rahaa liian usein
4. Ei nukahda kun kerron hänelle tärkeitä asioita
5. Ei kerro samaa vitsiä liian usein
6. Riittävän hyvässä kunnossa päästäkseen sohvalta ylös viikonloppuisin

7. Yleensä käyttää saman parin sukkia ja puhtaita alusvaatteita
8. Arvostaa hyvää einesateriaa
9.Muistaa nimeni tarvittaessa
10. Ajaa partansa edes joinakin viikonloppuina


Millaisen miehen haluan, tarkistettu lista (62v.)

1. Ei säikäytä pikkulapsia
2. Muistaa, missä wc on
3.Ylläpito ei vaadi liikaa rahaa
4. Kuorsaa vain kevyesti nukkuessaan
5. Yleensä muistaa, miksi nauraa
6. Riittävän hyvässä kunnossa seisoakseen omin avuin

7. Useimmiten käyttää vaatteita
8. Pitää pehmeistä ruuista
9. Muistaa, mihin jätti hampaansa
10. Muistaa, että on viikonloppu


Millaisen miehen haluan, tarkistettu lista (72 v.)

1. Hengittää
2. Käy wc:ssä

nonnii... ja sit perkule vastaamaan.... Keskiviikko 26.03.2008 20:34


kerro joku hetki, mistä muistat minut ( hetki voi olla minkälainen vain, vaikka kävellyt vastaan )
kuvaile tämä niin tarkasti kuin muistat.
tämän jälkeen kopioi tämä omaan päiväkirjaasi ja katso mitä muut muistavat sinusta!