Minulla on tapana purkaa pahaa oloa kirjoittamalla.Tässä olisi tällainen ämmämäinen tekstin pätkä:
Mitä on rakkaus.
Mitä rakkaus oikeastaan on? Välittämistä, kunnioittamista, luottamista ja vetovoimaa toista ihmistä kohtaan. Näitä asioita miettii silloin, kun sen rakkauden on jo menettänyt. Jälkiviisaus pätee siis tässä, ainakin omalla kohdallani. Kun rakastaa toista, kehkeytyy tuonne jonnekkin sisälle sydämeen eräänlainen lokero. Tämä lokero on vain ja ainoastaan tarkoitettu sille ihmiselle ketä rakastaa. Ja kun lokero on täyttynyt, sinulla on ikuisesti osa sitä ihmistä sisälläsi. Lokerossa ei ole ulospääsyreittiä. Siinä vaiheessa, kun toinen ihminen jättää, tästä kyseisestä lokerosta tulee ongelma. Olet anatanut itsestäsi tilaa toiselle ihmiselle. Ja siellä tilassa on hyvät muistot tästä ihmisestä. Se sattuu niin kovin. Muistelet hänen nauruaan, hassuja juttuja, öitä jolloin hän nukkui kainalossa samalla, kun silittelit hänen hiuksiansa, kuunnellen hänen hellyyttävää ja rauhoittavaa unista tuhinaansa. Välillä herään tuohon tuhinaan, väitän jopa tunteneeni lämpimän henkäyksen niskassani, mutta kun käännyn, vieressäni ei ole ketään.
Tottakai sama pätee myös toisinpäin. Eli pieni palanen myös itsestäsi on siirtynyt tähän ihmiseen. Mutta se palanen ei ole pois silloin, jos olet rakastamasi ihmisen kanssa. Tätä palasta vaalitte varjellen rakkaasi kanssa yhdessä. Mutta siinä vaiheessa, kun juttu on ohi, sisällesi tulee tyhjiö. Palanen lähti rakkaasi mukana, eikä tämä palanen koskaan tule takaisin. Osa sinusta on kuollut, mutta tämä osa ikäänkuin korvaantuu sillä mitä on lokerossa. Tyhjiö on aivan siinä niin.Lokeron vieressä. Lokerosta kantautuva nauru kaikuu tyhjiössä. Rakastamasi ihmisen nauru. Se kaikuu, se tekee kipeää, se tekee hulluksi. Se saa silmät sokaistumaan kyynelistä. Kyynelelten suolainen maku tuntuu suussa. Maku on tuttu. Mieleen tulee hetki jolloin halasit rakastasi, hänen itkiessä olkaasi vasten. Maku on sieltä tuttu. Rakkauden kipu ei ole ainoastaan henkistä tuskaa, vaan myös fyysistä. Maistat hänet, haistat hänet ja jopa välillä tunnet hänet. Kaikki ympärilläsi muistuttaa sinua hänestä. Sydän jyskyttää polttavasti ja kivuliaasti rintalastassa, kyyneleet valuvat solkenaan, hänen ihana naurunsa kaikuu päässäsi. Nämä tunteet ovat jatkuvasti läsnä. Niitä tunteita ei pääse pakoon ja jos välillä karistaa ne, niin ne löytää sinut. Ja silloin ne tarraavat sinua petomaisilla kynsillään suoraan sydämestä entistä lujemmin. Menetetty rakkaus tukahduttaa, hengittäminen vaikeutuu, ajantaju katoaa. Toivot pyörtyväsi, että pääsisi hetkeksi pois, mutta sitä ei tapahdu. Katsot peiliin. Et tunnista näkemääsi, koska pala sinua on poissa.Ikuisesti.
Mitä rakkaus siis on?Sen voi selittää yhdellä sanalla.Ikuista.