IRC-Galleria

Salaisuutta rakkauden paljasta en
Kenelle kertoisin sen
Mä puhun niitä näitä vaan
Kun me kohdataan
En voi paljastaa

Kaikki ystävät on kai jo arvanneetkin sen
Mä vaikenen ja kerro en
Koskaan

Honestly what will become of me
Don't like reality
It's way too clear to me
But really life is dandy
We are what we don't see
Miss everything daydreaming

Traveling I always stop at exits
Wondering if I'll stay
Young and restless
Living this way I stress less
I want to pull away when the dream dies
The pain sets in and I don't cry
I only feel gravity and I wonder why

And the sun was wondering if it should stay away for a day
Till the feeling went away

And the sky was falling and the clouds were dropping
And the rainfall forgot how to bring salvation

(Sebastianin PoV.)

Vettä valuu pitkin mun niskaa ja kasvoja, alunperin se oli lunta, mutta sulaahan sekin aikanaan vedeksi. Kaikkihan täällä sulaa aikanaan pois. Maapallolla mikään ei ole ikuista. Ehkä jossain toisaalla on. Vilkaisen tummalle yötaivaalle , lunta tulee rauhalliseen tapaan. Hengähdän hiljaa. Yllättäen reippaita miehen askelia kuuluu takaatani. Mä tunnistan ne kyllä. Miten mä voisin olla tunnistamatta? Kyllä mä oon sua ajatellut. Taukoamatta.
- Mitä sä Kari haluut? Huokaan syvään, yrittäen pitää ääneni tasaisena, enkä anna sen väristä. En käänny ympäri, vaikka haluaisin vaan ripustaa käteni tuon miehen kaulaan ja olla siinä ikuisuuden. Kari on ihminen, joka merkitsee mulle niin helvetin paljon. Juuri siksi mä en halua sen seuraavan mua tässä yössä. Jos karille nyt tapahtuisi jotain, mä en voisi ikinä antaa sitä itselleni anteeksi. En koskaan, tiedän sen jo nyt. Siksi toivon, että mies olisi mahdollisimman kaukana musta juuri nyt.
- Mihin sä oot menossa, keskellä yötä? Oot sä taas jossain vaikeuksissa? Kari tivaa, kävellen pian mun kohdalle, katsoen mua, suoraan silmiin. Miehen tummiin hiuksiin on satanut luntam ja silmät tarkkailevat mua. Mä en voisi kieltää mitään siltä katseelta, en yhtään mitään. Puuskaan hiljaa käteni, puraisten huultani. En mä halua. Mä en halua hyvästellä. En Karia.
- Yks tyyppi, Heiskanen on päässyt vankilasta. Just se Heiskanen, joka kaappas mutsin. Että mä luultavasti kuolen tänäyönä. Anna mun olla, kivahdan, koittaen lähteä eteenpäin, ilman sua. Mä vaan pelkään puolestas ihan saatanan paljon suoraan sanottuna . Heiskanen voi tehdä mitä vaan. Ja kyllä säkin, Kari, sen tiedät. Tiedät varmasti.
- En mä sua nyt yksin sinne päästä! Mä en anna sen hullun tappaa sua. Sebastian, mä välitän susta! Kari parahtaa, värähdän pienesti, mieheen vilkaisten. Me ollaan vaan riidelty viime päivät. Mutta sitä mä en ole halunnut. Aina mua on sattunut, jos mä olen kuullut sen huutavan itselleni. Tai mikä pahempi, huutanut Karille jostain aivan mitättömästä aiheesta, jolle me voitaisiin jopa mahdollisesti nauraa myöhemmin. Ellei elämä yrittäisi viedä meitä väkisin eri suuntiin.
- Ja mä välitän susta, helvetti! Koita nyt jo Kari tajuta! Just siks mä astelen nyt tonne Heiskasen kellariin yksin, älähdän, Kari nappaa mua olkapäästä. Enkä mä sille voi mitään. Se on mua vahvempi, ja isompi. Vilkaisen hiljaa mieheen, enkä saa enää irrotettua katsettani niistä silmistä. Kun mä edes ajattelen, että mä en enää näkisi niitä koskaan. Se ajaa mut palasiksi, nopeasti ja tuhollisesti.

Tajuan miehen toisen käden olevan kyljelläni, ja toisen toistaiseksi vapaana, pimeässä illassa. Kunnes Kari ottaa mun toisesta kädestä omalla kädellään kiinni. Kuin tanssiote. Paitsi että me ei tanssita, vaan seistään paikallaan kellarin pihalla. Hengähdän hiljaa, mutta en liiku mihinkään. Karin pehmeä käsi sykkii mun kättä vasten, toinen käteni on tuon kädessä, ja toisen käteni kiedon miehen niskaan. Huokaan hiljaa, enkä saa käännettyä katsettani pois. Jos mä en enää ikinä näkisikään noita kasvoja. Mä aion viedä ne mukanani ikuisuuteen. En aio unohtaa ainuttakaan pistettä tossa miehessä. Kari laskee hieman päätään, painaen lopulta huulet huulilleni, mua suudellen. Ensimmäisen kerran, ja luultavasti myös viimeisen. Tuon käsi siirtyy haromaan mun hiuksia. Annan itseni hetkeksi antautua siihen tilaan, josta olen haaveillut pitkään. Lopulta astahdan pois otteestasi, juosten kellarin ovelle. Kääntyen katsomaan olkani yli, sinua, viimeisen kerran. Viimein olet tajunnut pysähtyä paikoillesi, etkä yritä itsepäisesti tulla perääni. Usko pois, se on sinun parhaaksesi.
- Älä unohda mua koskaan, kuiskaan hiljaa, mies pudistaa päätään vastaukseksi, ja ensimmäistä kertaa elämäni aikana mä näen tuon ruskeissa silmissä kyyneleitä. Astelen sisään kellariin, omissa silmissäni kyyneliä. Heiskanen. Ase. Tottakai on. Ase. Ase, jolla se aikoo tappaa mut. Hengähdän hiljaa, astuen automaattisesti pari askelta taaksepäin, ja samalla mä toivon sun olevan jälleen vierelläni. Mun ei tarvitsisi pelätä.
- Älä nyt mee mihinkään. Leikitään vähän, Heiskanen virnistää, painaen mut seinää vasten ja laskien aseen ohimolleni. Heiskanen on valmis tappamaan mut, tiedän sen. Ja se on niin vihainen, että joutui mun takia vankilaan. Kuuluu pieni napsahdus, kun tuo lataa aseen. Kuuluu pamahdus, ei aseesta, vaan siitä, että ovi paukahtaa auki.

- IRTI SIITÄ. Sä voit tappaa mut, mutta Sebastianiin et KOSKE! Karin voimakas ärähdys kantautuu mun korviin. Ei. Mä käskin sitä pysymään poissa. Ja mitä se tekee? Ryntää paikalle leikkimään sankaria, kun se oikeasti voi saada surmansa. Ton miehen päässä ei kyllä liiku yhtään mitään. Paitsi että, jos joku uhkaisi Karia, mä olisin valmis puolustamaan viimeiseen asti. Yksinkertaisesta syystä. Mä rakastan sitä.
- On se vaan niin hienoa, että tollasia ritareita on vielä olemassa. No, Sebastian. Henki vai elämä? Kuka on kuolemanoma? Sinä, vai tämä ritari? Heiskanen virnistää, Kari katsoo mua syvälle silmiin. Hulluhan se mies on, jos tosissaan uhraisi henkensä mun puolesta. Tosin vähintään yhtä hullu, ellen kymmenen kertaa hullumpi, voisin mäkin olla tälläisessä tilanteessa.
- Ennemmin minä. Todellakin. Mut anna mulle minuutti, pyydän hiljaa. Heiskanen nyökkää, laskien aseen ohimoltani. Astelen Karin luo, vetäen tuon syrjempään nahkatakin kauluksestA: Miehen kasvoilla on erittäin epäuskoinen ilme. Hengähdän hiljaa, pudistaen päätäni kevyesti.
- Sä et voi antaa sen tappaa itseäs. Sebastian, ei, ei! Mä en voi ikinä antaa anteeks, jos mä nään sun kuolevan, Kari sanoo, laittaen molemmat kätensä olkapäilleni. En suostu enää katsomaan silmiin, jotka olen jo kerran hyvästellyt, joten tyydyn tuijottelemaan mielenkiintoista seinää, puuskaten kevyesti käteni, ja nielaisten jopa.
- Älä sitten katso. Pistä silmät kiinni. Silloin kaikki paha on poissa. Muista se, kuiskaan hiljaa, luoden katseen vielä kerran miehen silmiin. Kyyneleitä on mun omissa silmissäni. Heiskanen vilkaisee muhun, odottavasti. Kari vetää mut itseään vasten, halaten tiukasti, kiedon käteni vielä kerran tuon niskan taa, painaen hellästi itkien pääni, kasvoni tuon rintakehää vasten.
- Hyvästi sitten. Mä odotan sua kyllä. Taivas on paikka, jonne säkin joskus tuut. Mä rakastan sua, Kari Taalasmaa, kuiskaan, hiljaa laskien käteni. Joskus on vaan pakko päästää irti. Astelen pian Heiskasen eteen. Tuon silmistä hohtaa pieni epätoivo, ei sekään tätä haluis pakolla tehdä. Nyökkään hiljaa, sulkien silmäni.
- Tee se nopeesti ja kivuttomasti, pyydän hiljaa. Mies tietää, mitä mä tarkoitan. Yksi laukaisu, ja mä olisin poissa. Yritän olla miettimättä tilannetta, mutta automaattisesti käteni painuvat nyrkkeihin, ja kyyneleitä vuotaa pitkin silmiäni, poskia rullaavat oikein alas. Laukaus kuuluu, ja ainoa ajatus, mikä mun mielen täyttää, on Kari. Kunnes mä kaadun elottomana kylmään, kosteaan betonilattiaan, vaikka vielä hetki sitten lepäsin Karin käsivarsilla..

Heaven is a place nearby
So I won't be so far away
And if you try and look for me
Maybe you'll find me someday
Heaven is a place nearby
So there's no need to say goodbye
I wanna ask you not to cry
I'll always be by your side


(Karin PoV.)

Päivät meni ohi. Mä vaivoin edes tajusin sitä. Viikkojakin meni. Mutta mä en unohtanut. Mä en unohtanut sitä, että annoin sun kuolla mun silmien edessä. Kaikki on jatkanut eteenpäin. Jopa sun äitisi. Nyt on jouluaatto, sun kuolemasta on kolme viikkoa. Mä seison hiljaa sun haudallasi, enkä sano sanaakaan. Ei sun seurassa muutenkaan ikinä pitänyt olla kokoaikaa äänessä. Sä ymmärsit aina, ilman että mä edes puhuin. Mutta nykyään mä en tee muuta, kuin ajattelen sua. Mä muistan niin elävästi, miltä sun huulet maistui. Ja miltä tuntui kuljettaa sormia sun sileiden, pehmeiden, ruskeiden hiusten läpi, kun tiesin sen kerran viimeiseksi. Se, kun mä kosketin sun niskaa hellästi sormillani, ja tunsin, miten sä vaan painauduit tiukemmin mua vasten. Nyt mun syli on kylmä, ja nahkatakilla ei ole virtaa. Ei mulla ole kylmä. En mä helvetti tunne enää mitään muutakaan.

I entered the room
Sat by your bed all through the night
I watched your daily fight
I hardly knew
The pain was almost more than I could bear
And still I hear
Your last words to me

You just faded away
You spread your wings, you had flown
Away to something unknown
Wish I could bring you back
You're always on my mind
About to tear myself apart
You have your special place in my heart, always

And even when I go to sleep
I still can hear your voice
And those words
I never will forget

1.Laita sormi nenäsi päälle
2.Pidätä hengitystäsi 5 sekunttia.
3.Sano ihastuksesi/rakkaasi nimi.
4.Kyseinen henkilö pyytää sinua ulos ensiperjantaina
5.Huomenna on elämäsi paras päivä.
6.Jos et kopioi tätä päiväkirjaasi,huono onni seuraa sinua koko loppupäivän ajan,ja kuolet viikon sisällä.

Aso Alanso vahvisti sinut kaverikseen Facebookissa...‏

Perkeleen koira. Kiitos sen, nämä kaksi miestä makasivat nyt. Toinen, tukevampi makasi pienemmän päällä, ja nämä olivat uppoutuneet katsomaan toisiaan silmiin. Pienempi leikki toisen kravaatilla hajamielisesti.
"Onko se vinossa?" Toinen kysähti, epäilevästi.
"Ehkä hieman. " Kuului , hiljainen vastaus.
" Enkös minä yleensä ole se järjestelmällisempi ja tarkempi ? " Toinen jälleen hymähti , alla oleva mies käänsi kirkkaat, kristalliset, miltei turkoosit silmänsä häneen.
" Ehkä . " Vastasi turkoosisilmä jälleen.
" Osaatko enää muuta sanoa, kuin ehkä? " Toinen naurahti hiljaa.
" Ehkä .. " Vastasi taas kirkassilmä . Hänen kasvonsa olivat lähellä toisen miehen kasvoja, ja hengityksen pystyi tuntemaan iholla.
" Sinä olet kaunis , läheltä . " Toinen toisti.
" Shh .. " Alempi vaiensi
" Ehkä on parempi, että emme sano mitään.. " Aloitti päällä makoileva.
" Ehkä . " Myönsi jälleen toinen , sulki silmänsä, ja tunsi huulet huulillaan.

Siinä siis tollanen pieni juttu, että mitä OIKEESTI tapahtui 2.12 8D

Ota kiinni ja vie takaisin turvaan
Pidä kiinni, älä irrota koskaan.

Okei , hei , mä olin väsynyt, kello oli kahdeksan aamulla.

Jere (liikkamaikka..) : Kun sä menet parisi kanssa Presidentinjuhliin, miten sä olet ?
Meri: Käsi ojossa!
Jere: Nii että kuljette vierekkäin käsi ojossa?
Meri: No joo?
Jere: Tarkotatko käsikynkkää?
Meri: NO EN . En mä mikään idiootti oo. Kato tietysti sitä presidenttiä kohti pitää kävellä käsi ojossa, et pystyy kättelemään ! Kuka hullu nyt menis PRESIDENTIN LUO KÄSIKYNKÄSSÄ MIEHENSÄ KANSSA?

Okei , anteeks , olin väsynyt . Eli kysymys oli siis siitä , miten astellaan sisään sinne , ei suinkaan , miten ollaan kätellessä 8D

Ole mun sinä vain voit kaipuuni täyttää
Ole mun sillä voit vain unelmat näyttää.
Olen sun öiden ylitse syliin mut sulje,
kokonaan tämä elämä vierelläin kulje.
Koetaan täällä yhdessä ilomme aiheet
Jaetaan myöskin surut ja toistemme murheet
Vaikka tie mulla kylmä ja pitkäkin oisi
silloinkin myötätuulet mut luoksesi toisi.
Sinä vain,
ei muut mua huomiseen saa jaksamaan
Sinä vain,
yksin pystyt mulle voimaa antamaan
Sinä vain,
joka kerran rakkauden sait syttymään
Sinä vain,
olet aina ainoain.
Mitä jäis jos sut kohtalo kauaksi veisi.
Mitä jäis, jos et luonani olla sä voisi.
Synkkä ois sielu ilman rakkauden juurta:
Kylmä ois sydän ilman tunnetta suurta.
Sinä vain,
ei muut mua huomiseen saa jaksamaan
Sinä vain,
yksin pystyt mulle voimaa antamaan
Sinä vain,
joka kerran rakkauden sait syttymään
Sinä vain,
olet aina ainoain

We're leaving together,
But still it's farewell
And maybe we'll come back,
To Earth, who can tell?
I guess there is no one to blame
We're leaving ground (leaving ground)
Will things ever be the same again?

It's the final countdown...
The final countdown.

We're heading for Venus
And still we stand tall
'Cause maybe they've seen us
And welcome us all
With so many lightyears to go
And things to be found
I'm sure that we'll all miss her so.

It's the final countdown...
The final countdown.
The final countdown (final countdown)

The final countdown...
It's the final countdown...
The final countdown.
The final countdown (final countdown)

It's the final countdown...
We're leaving together...
The final countdown...
We'll all miss her so...