IRC-Galleria

Elikkäs teen sellasta ficcisarjaa, Tuukasta & Ossista , mihin teen mahdollisimman monta osaa, tän illan aikana laitan vielä ekan osan. Tuukan PoV jokatoinen, Ossin PoV jokatoinen. Ficit alkaa Tuukan näkökulmasta.

Tuli vaan mieleen, että jos haluatte mistä tahansa hullummistakin Salkkaripareista ficciä, niin mulle voi ihan rohkeasti haastetta heittää, ja mahdollisesti aihettakin. Parituksia kehiin <3

Maybe we're friends
Maybe we're more
Maybe it's just my imagination
But I see you stare just a little too long
And it makes me start to wonder
So baby call me crazy
But I think you feel it too
Maybe I, maybe I
Just got to get next to you



Makoilen hereillä sängyssäni, tuijottaen valkeaa kattoa, aivan pimeässä huoneessa, yrittäen etsiä katosta mahdollisia värikuvioita. Vierelläni lepää rauhallisesti hengittävä nainen, hymyillen, täydessä unessa. Kun kurottaudun vähän, huomaan toisella puolella huonetta vaaleahiuksisen naisen, joka myöskin lepää, vähintään yhtä rauhallisesti. Tuon vierellä ei tosin ole miestä. Kohotan hieman kulmiani, haraisen jo muutenkin sekaisinolevia, tummanruskeita, karheita hiuksiani ja otan puhelimen käteeni, vilkaisten kelloon. Kaksi, tasan. Katson vielä hetken vierelläni nukkuvaa naista, kunnes nousen seisomaan. Varpaani , paljaat jalkapohjani tavoittavat mökin lattian, joka on hieman viileä, koska täällä ei tosiaan ole lämmitystä. Olen valvonut jo monet yöt, ainoastaan miettien erästä ihmistä, joka ei siis tosiaankaan ole rakas tyttöystäväni, Cindy. Vaan tyttöystäväni parhaan ystävän miesystävä. Se lihaksikas, aina yhtä ilkikurinen ja turvallinen. Hän, jonka syliin haluaisin käpertyä yön tunteina, pois kaikelta pahalta. Raotan huoneen ovea, ja astelen käytävään, sipsuttaen kohti terassia, kun huomaan oven olevan raollaan. Mulla on ylläni tummansininen paita, sekä harmaat collarit. Hiukseni ovat suloisesti sekaisin, ihan pörrössä, kuin mä vartavasten olisin niitä sekoittanut. Astelen lopulta hiljaa terassille, ulkona on aivan pimeää, mutta ei kovinkaan kylmä, ehkä hieman viileää, onhan nyt alkukesä vasta. Kesätuuli heiluttelee ruskeita hiuksiani, katselen kaiteeseen nojailevaa miestä, tai oikeastaan tuon selkää. Miehen katse on kiinnittynyt kokonaan pimeään, ja synkkään, mutta samalla jotenkin lumoavaan metsään.
- Etkö säkään saa unta? Miehen ääni kantautuu tuttuna, matalana, mutta hieman karheana mun korviini, sävähdän pienesti, hypähtäen hieman. Mä en tajunnut, että mies oli huomannut mun läsnäolon. Tuo ei irrota katsettaan metsän pimennosta, kävelen miehen vierelle, toiseen vilkaisten, ja sitten itseni myös kääntäen katsomaan sinne metsään.
- En. Mistä sä tiesit, että mä olin tossa? Tai siis, eihän sulla voi olla silmiä selässä, naurahdan hieman, vilkaisten nopeasti metsään taas. Mä en tiedä, miksi en pysty katsomaan tuota miestä, tai miksi mun sydän hakkaa, ja musta tuntuu, että mun posket voisi koska vaan lehahtaa tulipunaiseks. Puraisen hieman huultani, Ossi naurahtaa, laskien käteni mun harteille, toverilliseen tapaansa, värähdän hieman, vaikka tilanne ei ole mulle kiusallinen, vaan pikemminkin mukava. Toisella on yllä farkut , ja valkoinen huppari.
- Tuukka, en mä oo mikään aivan idiootti. Kyllähän mä nyt kuulen, vaikka sä yrittäisit kuinka hiipimällä hiipiä. Täällä on muuten kuuma, mies sanahtaa, ja mun on pakko myöntyö tuon sanoihin. Ehkä pienellä takaa - ajatuksella vedän oman t - paitani pois, koska mä todellakin haluan nähdä, mitä ton Ossin hupparin alla on. Hitaasti , tappavan hitaasti ainakin mun silmissä mies avaa vetoketjunsa, ja tiputtaa hupparin yltään. Noi lihakset. Mä voisin palvoa niitä vaikka kuinka kauan.
- No mitä katot? Ossi naurahtaa hieman, siirtäen hetkeksi suklaanruskeat silmänsä muhun . Se on niin lähellä, ja mä tunnen sen lämpimän käden harteillani. Ja näen noi ruskeat, syvät, pohjattomat silmät, sekä ton ihanan hymyn. Mun sydän , se hyppii lujempaa, ja korkeammalle, kuin koskaan ennen. Kuin trampoliinilla. Räpäyttelen silmiäni, nielaisten pienesti, ja kallistaen päätäni.
- Sua, vastaan suoraan, tuntien punan korisevan vihdoin mun poskille. Voi ei . Toivottavasti Ossi ei edes huomaa sitä tässä pimeydessä. Luon katseeni terassin lattiaan , Ossi naurahtaa itsestäänselvälle asialle, olihan se varmaan ihan selvää, että mä tuijotan miestä, jos mun silmät on suunnilleen ulkona päästä ja suu melkein auki, kuolaten.
- Sä et ilmeisesti haluu kattoa mua, mut voit sä silti kattoa mua, että mäkin voisin kattoa sua? Mies hieman naurahtaa, tunnen punan olevan aina vain voimakkaampi mun poskilla, jotka jo hehkuu suunnilleen nolostuksesta. Idiootti - Tuukka . Mähän olen kuin teinityttö, taas vaihteeksi. Mitähän Ossikin musta mahtaa ajatella? Kohotan katseeni miehen silmiin, puraisten huultani.

- Tuukka sä.. Mä en tiedä, miten mä nyt tän sulle kertoisin, mutta sä.. Sä oot uskomaton mies, kuulosti se mun suusta miten hullulta tahansa, mutta se on totuus. Mä oon ajatellut niin jo pitkään , mut en oo koskaan uskaltanut avata suutani, mies sanoo hiljaa, ja viimein uskallan kohottaa katseeni kokonaan Ossin silmiin, jotka on vilpittömät, ja niin syvät, tässä yössä. Kaikkialla on aivan hiljaista, nielaisen pienesti, kallistaen päätäni, ja hengähtäen pienesti, toisessa pitäen kokoajan katseeni. Ossin käsi on voimakas, mutta turvallinen mun harteilla.
- Mäkin oon halunnut puhua sulle pitkään.. Sä saat mut tuntemaan oloni, kuin mä olisin taas lapsi. Sä.. Musta tuntuu, että mä rakastan sua, sanon lopulta. Mies kallistaa hieman päätään, eikä naura yhtään vieläkään. Joten musta alkaa pikkuhiljaa tuntua, että Ossikin on tosissaan tän jutun kanssa. Hengähdän hiljaa, mies kietoo toisenkin kätensä mun ympärille, ja mä nostan hiljaa oman käteni tuon niskan taakse. Miehen lämmin iho huokuu mun paljasta ylävartaloani vasten, nojaudun selälläni terassin kaiteeseen, katsellen tuikkivilla silmilläni Ossia, kädet toisen ympärillä. Tuo lopulta siirtää toisen kätensä mun kyljelleni, ja toisen pitää yhä selkäni takana.
- Musta ei pelkästään tunnu. Tuukka, mä tiedän, että mä rakastan sua, mies sanoo, hitaasti ja harkitusti, mutta samalla erittäin itsevarmasti, hyvinkin varmana asiasta. Nielaisen pienesti, kallistaen päätäni. Miehen kasvot tulee hitaasti mun kasvojani lähemmäs, suljen silmäni, tavoittaen pian miehen pehmeät, lämpimät huulet omilla huulillani. Ynähdän pienesti, painautuen tiukemmin vasten kaidetta, mies nojautuu muhun, jatkaen suudelmaa, tuon käsi kulkee mun karkeissa, tummissa hiuksissani, itse kuljetan kättäni pitkin toisen lihaksikasta ihoa, enkä voi olla ajattelematta, että näin sen pitääkin olla..

Katoin salkkareita, aloin puolivahingossa slashaamaan Tuukkaa & Ossia . Ajatelkaa nyt, miten hyvä toi mökkiympäristö ois tunteiden tunnustamiselle, kaikessa hiljaisuudessa & rauhallisuudessa. 8D No miksi ei ?

kopioi tämä alle minuutissa blogiisi niin
viikonlopustasi tulee PARAS!

They ignore each other and look the other way, but they both know it wasn't supposed to end this way.

I don't want to hear you say that I will understand someday. I don't wanna hear you say we both have grown in a different way. I don't wanna start over again. I just want my life to be the same, just like it used to be. Some days I hate everything, everyone and everything.

There are so many things I wish I could tell you, but I can't. I'm not sure if you would ever understand because I don't understand half of it. I want to be with you so bad, but I'm so afraid of getting hurt and because of that, I end up getting hurt more. I can sit here and say that I don't care about you and that I'm not going to let you hurt me, and just by saying that I know that you can and have. It's not your fault, it never is. It's me.

Susta kulta aion maailmanloppuun asti kiinni pitää
Joka hetki jonka saan olla sun kanssa
On niin ihanaa ihan ku olisin taivaassa
Tai maassa jossa aurinko vaan aina paistaa
Kukat kukkii niityllä ja linnut taivaan laulaa
Jossa ei oo murheita eikä huolia
Vaan ainoostaan rakkauden käytävii ja luolia
Nyt kerron sulle jotain mitä en ole sanonu
Mä ennen mitä ainoostaan mä yhen kerran sanoo tuun

On vannottu johkin tuonne tähtitaivaalle
Että laivamme jatkaa matkaa pitkin rakkautemme taipaleet
Kaipaa mä aikaa en joka jääny taakseni
Kaiva en polkua jota joskus astelin
Vaan nyt on hyvä olla kun sä kanssain kuljet
Ku saan pitää susta kii ja yhtäaikaa silmät sulkee
Nukahtaa sun viereesi ja nähä kaunist unta susta,

Mä kaipaan sua joka hetki kun et oo mun lähelläni
Kaipaan sua vaan lähemmäksi vaik oot käsi kädessäni
Tuntuu nii hyvältä kun sua halaan aina
Sitä mietin kun oot himas ja ikävä painaa
Mut oikeestaan ikäväkin antaa lisää voimaa
Saat taas hymyn huulilleni kun sä mulle soitat
Tai lähetät edes jonkun tekstiviestin
Pistää miettiin jotkut onneansa silti etsii vielkin
Mutta mun ei tarvi enää koska olet valoni
Ja, mä oon sun kadotettujen tunteittes paroni
Teen mitä vaan sun vuokses, jotta pääsen luokses
Valmis olen vaikka läpi harmaan kiven juokseen
Laitan rakkauteni likoon tälle puhtaalle pöydälle
Mähän vannoin joskus että tulen löytään sen
Toisen puolikkaani jota viel en ollu tavannu mut
Nyt mä vasta tiedän miltä tuntuu olla rakastunut

Oot ajatuksissani oot aurinko taivaal
Rakastan sua yli kaiken vaikkei kauaa aikaa
Olla yhdes oltu vielä mutta tässä on taikaa
Sen huomaa heti kun oot poissa sua niin kaipaan
Oot puolet mun sydämestä puolet mun elämästä
Jos tää olis unta en koskaan haluis herätä mä

I'm sorry, just trying to live my life
Don't worry, you're gonna be alright
But Cinderella's got to go

Okei, Okei. Mä kerron, että te ette todellakaan saa koskaan tietää, keistä tää ficci kertoo. Kuka kaipaa, ja ketä. Mä voin kertoa, että nainen kaipaa miestä. Enempää mä en paljasta, ja tuskin tästä ficistä kukaan arvaakaan. Ja joo , ihan Suomessa ollaan , ja joo , ficci ei kerro itsestäni . Mutta en silti kerro teille. <8 Miehen PoV . Ja tällä kertaa ihan heteroita . Ja oikeesti henkilöt elää molemmat.

---

Give me a reason to believe that you're gone
I see your shadow so I know they're all wrong

Mä istun ihan hiljaa tässä, ympärillä on suuri hiljaisuus. Välillä joku hörppää kahvikupista, ja jotkut kuiskii hiljaa, mutta suurin osa on ihan ääneti. Tässä valkoisessa huoneessa on kaksi punaista sohvaa, sekä muutamat nojatuolit. Hymähdän hiljaa, muistaen edelleen, kuinka istuit tällä samalla sohvalla, jolla minä. Istuit vieressäni. Ja joskus me olimme tässä huoneessa vain kahdestaan. Silloin ne silmäykset, joita vaihdoimme, kertoivat minulle niin paljon. Miten paikkasi vieressäni voi nyt olla tyhjä? Sinä tapasit tuoda ilon elämääni, ei edes vaimoni onnistunut moiseen. En tiedä, olitko onnellinen miehesi kanssa. Muutaman kerran itkit minulle siitä, että hän oli taas huutanut sinulle, mutta pysyit hänen kanssaan, lastesi tähden. Uhrauduit kaikelle muulle, nainen. Sinä olit sinnikäs. Mutta minä, sinä ja lapsesi olisimme voineet olla hyvin kaunis perhe. Todella kaunis perhe.
- Ei tätä voi uskoa todeksi. Että juuri.. Hän, eräs meistä sanoo hiljaa, se vanhempi mies. Kohotan katseeni , vihreiden silmieni ollessa kosteat. Ilta tuntuu tulevan nopeasti. Kaikki lähtevät tästä huoneesta, koko rakennuksesta on poistuttu. Ilmoitan jääväni vielä hetkeksi, minulle tarjoudutaan seuraksi , mutta kieltäydyn. Muut lähtevät, ja lysähdän takaisinsohvalle. Voin kuulla äänesi yhä, sen pirteän, ja aina niin iloisen. Voin kuulla, miten huusit kurittomille kakaroille sulosointuisella äänelläsi, mutta he eivät kuitenkaan kuunnelleet koskaan sinua. Tiedän tunteen, teen samaa joka päivä. Et sinä voi olla poissa, näen kasvosi, ja varjosi kokoajan joka paikassa. Suljen hiljaa valot tästä huoneesta, istuen uudelleen sohvalle, ja sulkien hetkeksi silmäni.

Moonlight on the soft brown earth,
it leads me to where you lay.
They took you away from me,
but now I'm taking you home.

Mä en saanut sua mun mielestäni, en , vaikka päiviä meni ohi, sun hautajaisetkin. Nyt on yö, ja kävelen kohti hautausmaata. Olit nuori, aivan liian nuori. Olen nähnyt lapsesi pari kertaa kaduilla, myöskin miehesi. Lapsesi ovat niin apeita, eivät edes tervehdi, vaikka minä muistan ne lukuisat puistokerrat, kun minä, sinä, minun lapseni ja sinun lapsesi, ilman vaimoani, ilman miestäsi, olimme puistossa. Saatoimme viettää siellä vaikka kuinka monia tunteja , kerran kävimme myös Linnanmäellä. Miehesi ei näytä surulliselta, kun hän kävelee pimeässä minua vastaan nyt. Hänellä on vieressä humalainen, blondi nainen, ja mies itse nauraa myös, solkottaen jotain humalassa. Tuhahdan. Miten tuollainen nainen voi ikinä olla tuon hullun miehen mielestä sinun tasoisesi ? Kävelen noiden kahden ohitse, viha silmissäsi. Minä jätin vaimoni. Takiasi. Astelen lopulta Hautausmaan porteista sisään, kyykistyen haudallesi. Ympärillä on lunta.
- Ei sun pitänyt poistua vielä, kuiskaan hiljaa, kyyneleiden kirvotessa silmiini. Sinun pirteytesi sai aina itkuni taukoamaan - entä nyt , kun olet poissa ? Istun hiljaa siinä, kylmässä, jääkylmässä maassa, pudistaen päätäni, ja vilkaisten maahan , niiskaisten hiljaa.

I will stay forever here with you, my love.
The softly spoken words you gave me
even in death our love goes on.

Ehkä voisin viimein avata sen kirjeen, joka minulla on taskussani. Jonka sinä minulle lähetit, pari päivää ennen kuolemaasi. En saanut luettua sitä ennen. Mutta nyt luen sen. Lähetit sen, täysin tietämättömänä siitä, että autokolari veisi henkesi. Avaan hiljaa paperin esille , kuunvalossa alkaen sitä lukemaan.

Sinulle, ikuisuuteni.
En ole saanut sinua millään pois päästäni, ja tätäkin kirjettä olen kirjoittanut jo monia kuukausia, itseasiassa pari vuotta. Siitä lähtien, kun tapasin sinut. Lapsillakin on ikävä, he kyselevät, koska se mies tulee taas leikkimään heidän kanssaan. He tarkoittavat sinua. Halusin vain kertoa, että miehelläni ei ole enää mitään merkitystä minulle. Olet ensimmäinen rakkauteni, viimeinen rakkauteni, olet ainoa rakkauteni. Ja rakkaus on ikuista. Joten älä pelkää, että rakkauteni kuolisi, vaikka näet minut toisen kanssa. Ehkä joskus otamme mahdollisuuden toisistamme. Ehkä emme täällä, mutta ehkä jossain toisaalla. Usko sinäkin siihen. Minä uskon.
<3;Ikuisesti sinun Ladysi


- Minä uskon, Prinsessani..

People die, but real love is forever