IRC-Galleria

Eilen kävin seikkailemassa siskoni ja veljeni kanssa Rovaniemellä. Siskonihan siis on todellakin paras ystäväni ikinä, ja sen puolesta ei mitään ongelmaa paitsi, että väsyin TAAS shoppailuun yhden paidan, 5 rannerenkaan ja yhden takin jälkeen. Pikkuveljeni puolestaan on pahimmassa murrosiässä, lievästi kehitysvammainen ja äärettömän neuroottinen eli päivästä saattoi odottaa jo tämän perusteella lupaavaa. Päivän funktiot olivat siis yhden haastattelun tekeminen ja siskon ja pikkuveljen syyslomaohjelman järjestäminen.

Lähdimme liikkeelle armottomassa pyryssä kahdeksan aikaan aamulla. Huoltoasemaepisodi herätti hilpeyttä, ja saavuimme perille reilusti ajoissa ennen haastattelua tärkeän Suomen Poliisin pamppu-setän kanssa. Haastattelu sujui hyvin, vaikka tärkeä Suomen Poliisin pampulla ei ollutkaan mitään uutta tarjota tutkimukseeni. Setällä oli paljon asiaa, ja siksi jaarittelikin rattoisasti tunnin ja 18 minuuttia. Minulle tarjottiin kahvia ja keksejä. Loppupäivän kolusimme Rovaniemen kirpputoreja, söimme hätäisesti Raxissa ja myöhästyimme Fazerin tehtaanmyymälästä.

Tänään kirjoitin vajaassa kahdessa tunnissa neljä sivua raporttia keskiviikon seminaaria varten. Iltapäivällä koettelin saippuasarjakestävyyttäni äidin ja mummin kanssa Emmerdalen ja Kauniitten ja rohkeiden avulla. Voimakkaasti kehräävän kissan ja venäjäntuliaisiadumlepussin kanssa selvisin savotasta. Illalla siskoani ja minua houkuteltiin paikalliseen juottolaan, mutta määrätietoisesti kieltäydyimme, mutta vain koska huomenna on aikomus mennä päättämään päivänsä samaisessa paikassa hyvin saunoneena. Illalla keskustelimme kulttuurieroista isin kanssa, makustelimme venäläistä olutta ja likööriä, ja viimeistelimme dumlepussin. Yritin katsoa hyvän elokuvan, mutta seura häiritsi keskittymistäni, ja lopulta löysinkin itseni keskustelemassa humalaisen äidin kanssa siitä, että miten eroprosessini on edennyt, ja mitä mahdollista mieltä olen entisestäni nyt. Yllättäen äiti toivoi, että palaisimme yhteen. No toivottavasti ei aio pidätellä hengitystään sitä odotellessa.

Keskustelun tulokset ovat lyhyesti summattavissa seuraavasti:
-Äitini mielestä entiseni teki poikuuksissaan elämänsä suurimman virheen, jota joutuu myöhemmin katumaan, mutta hän ei syytä tai sääli ketään, koska kuitenkin piti ja pitää entisestäni kovasti.
-Minä olen tällä hetkellä humaltunut itsenäisyydestäni, ja valmis uskomaan, että on olemassa myös muita ehkä yhtä hyviä jopa parempia osaelämänkumppaneita, kunhan katson olevani valmis ja halukas sellaiseen.
-Äitini pelkää, että joko ihastun yksin olemiseen (tuskin) tai muutun liian kyyniseksi ja jään yksin, yksinäiseksi, hulluksi kissanaiseksi kuten niin kovin monet (kuulemma) nykyisin.
-En ole vielä yli entisestäni, mikä jostain syystä oli äidistäni kovin huolestuttavaa ja ehkä samasta syystä en kovin paljon pidä entisestäni nykyisin.
-Päällimmäinen tunne molempien osalta oli pettymys. Äitini oli pettynyt siihen, että uhrasin paljon parisuhteeni takia, ja olin jo tehnyt valintani, kun kaikki osoittautuikin lopulta turhaksi. Minä siihen, että entiseni osoittautuikin tavalliseksi kuolevaiseksi.

Edellinen keskustelu ei sisällä mitään, mistä emme olisi jo aiemmin useaan otteeseen kesän aikana keskustelleet, ja siksi se oli erittäin turha ja viheliäinen temppu estää hyvään elokuvaan keskittymiseni.