IRC-Galleria

Heräilyä. Aamiaista. Yksi Nyt-liite. Kahvia. Puolikas DM:n levy. Tupakoimista. Yksi Zen Cafén upouusi levy. Videoiden tuloksetonta rassaamista. Mp3-soittimen tuloksetonta rassaamista. Surffausta 1,5 tuntia. 4,5 sivua haastattelua. Yksi DM:n livelevy. Nuudelikeittoa. Yksi Helsingin Sanomat. Kahvia. Tupakoimista. Yksi levyllinen DM:n konemusiikkifiilistelyä. 40 minuuttia kaukaisuuteen tuijottelua. Puoli tuntia keskustelua ihastumisen oireista ja epäoireista. Kahvia. 1,5 sivua haastattelua ja 3 sivua alustavaa katsausta aineistoon. Yksi innostunut kaupungille lähtijä. Yksi ärsyttävä jenkki tositv-ohjelma. Yksi rasittava suomalainen tositv-ohjelma. Yksi elokuva ja kaunis mies. Tupakoimista. Tylsyyttä.

Ja aivot noruvat hiljalleen ulos korvista ja ihohuokosista.

DM:n live in Milan pelasti viikon. Ruusuiset muistikuvat maaliskuisilta keikoilta uusiutuivat kertaheitolla, kun kahlasin pariin kertaan dvd:n läpi tuossa hetki sitten. Dave on kuumakuumakuuma ja laulaa juuri niin hyvin (tai paremmin kuin Exciterin vastaavalla) kuin muistelinkin. Oli se vaan niin mieletön keikka. Ja Martin on niin coooooool. Ja on ne vaan niin mahtavia! Ja mulla on epäjumalia. Ja muutaki elämää. Ja pakkomielteitä!


Niimuuten: jalka kestää jo hiukka kävelyä. Särkylääkkeiden avulla.
Niijasevielä: Martin oon niin cooooooool + mulla on samanlainen tukka ku sillä = Mäkin oon niin cooooooool.

Saa osottaa sormella!

Ei voi lähteä terrorisoimaan ihmisiä kepeillä kaupungille, kun jalka rasittuu ja turpoaa. Ei voi liikuskella asunnossa, kun jalka rasittuu ja turpoaa. Ei voi kirjottaa gradua kuin tunnin kerrallaan, koska jalka rasittuu ja turpoaa. Ei voi katsoa telkkaria, kun se HAJOSI! Ei voi korjata telkkaria, kun jalka rasittuu ja turpoaa. Ei voi lukea, kun kaikki läsnäolevat omat ja kirjaston kirjat on luettu. Ei voi juoda kaljaa, koska sitten tulee vain vihaiseksi tai itsesääliseksi. Ei voi nukkua, koska on nukkunut noin 18 tuntia viimeisen vuorokauden aikana eikä siis väsytä. Että menen tästä rapsuttelemaan rupiani.

Tässä sitä nyt istutaan ja ollaan tosi typeriä. Toissä yönä kaaduin TAAS (humalassa) pyörällä. Tällä kertaa juopon tuuri petti, ja nyt on linkattu hankalasti kaksi päivää kepeillä. Käsiä ja hartioita särkee, jalkaa ja poskea jomottaa. Ilta oli kyllä muuten hyvä. Oikein hyvä pitkästä aikaa. Mukava ihminen muuttui entistäkin mukavammaksi, kun kyyditsi minua ystävällisesti ympäri kaupunkia koko eilisen päivän. Ja kämppiksiäkin oli mukava passauttaa ja olla raukkaparka. Mutta nyt alkaa jo tympiä. Ja kaikkien saarnoja kuunnellessa vielä enemmän.

Tänään tuntui, että paranen, ja liikuinkin kokonaiset parisen kymmentä metriä ympäri keittiötä ilman keppejä. Nyt sattuu, ja jalka muistuttaa koon puolesta hunajamelonia. Hetkisen jo kuvittelin, että se olisikin vain joku typerä venäytys, jonka olen minimaalisen kivunsietokykyni vuoksi kuvitellut pahemmaksikin. Voisin ihmeparantua sunnuntaiksi. Mutta ehkä se Pirkka on sitten kuitenkin hylättävä.

Voi itkun itku!!! Voiko olla vastenmielisempää olotilaa kuin olla liikuntakyvytön. Todella raivostuttavaa. Ja kaikkien maailman ihmisten armoilla. Esimerkiksi naapurin, bussikuskin, kenen tahansa onnettoman, joka sattuu tulemaan millä tahansa ovella vastaan. Ja sitten, kun kiitän, kaikki kattelee, että mitä ihmettä minä kiittelen. Ihan niinkuin sattuisin olemaan siinä sitä varten, että kaikki voivat tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi tekemällä jotain keppityttöparan hyväksi. Ainiin ja ketä voi syyttää? *murinaa*

Typerätyperätyperä.

Eilen, lauantaina, en lähtenyt mihinkään. Ei, en ollut krapulassa. En ollut myöskään väsynyt, koska otin päiväunet. Kyllä, olisi ollut kavereitakin, joiden kanssa lähteä. Olisi myös ollut rahaakin lähteä. Olisi ollut päällepantavaa ja tukkakin oli hyvin. Mutta enpä silti lähtenyt. TÖTTÖRÖÖ! Ei huvittanut.

Siispä olin kotona, ja katselin tylsän elokuvan, surffasin netissä, luin vähän scifiä, ja menin nukkumaan kahdelta. Uneksin, että olin sylissä. Niinkuin en ole ollut sylissä yli puoleen vuoteen. Se oli häiritsevän mukavaa. Kun lopulta heräsin, vietin hiljaisen hetken kaiken sen hyvän muistoksi, mitä yli puoli vuotta aikaisemmin oli. Sitten keitin kahvia.

Anskille: Sylittelijä oli Martin. Ja ihana halinalle olikin! :P

Eilen. Luin Nyt-liitettä kaksi tuntia. Litteroin osan haastattelua. Kävin juoksemassa 9.1 kilometriä. Luin hesaria kaksi tuntia. Äiti soitti ja panikoi vaihtoasioista. Juttelin pitkästä aikaa kämppiksen kanssa, joka tiettävästi käy kotona päivittäin, mutta jota ei silti näe kuin pari kertaa viikossa. Tukka näytti hyvältä. Koti-baarin söpö tiskimies heitti pitkiä katseita. Näytin coolilta. Join kaksi kaljaa kaverin seurana, jota näkee ihan liian vähän nykyisin. Kävin juomassa vielä yhden kaljan Café Europassa kämppiksen kanssa. Tulin kotiin hiprakassa. Katsoin leffan lopun. Luin HYVÄÄ scifiä. Nukahdin puolilta öin.

Tänään. Heräsin puoli neljä. Yritin vielä nukkua. Panikoin vaihtoasioista. Kiitos äiti. Nousin ylös. Hiippailin ympäri asuntoa ja litteroin loput haastattelusta. Söin aamupalaa aamuvirkun kämppiksen kanssa. Menin töihin: hirveän hitaita uusia tyttöjä, nukkuneen näköinen AP, yksi jogurtti, yksi uusi tyttö lisää, tällä kertaa ei onneksi Anu, tiski on epäergonominen, kiertoliike on pahinta selälle, "Saatana tukka lähti", 17.25 tuntia, yksi kutsu klubille. Kotona väittelin kämppisten kanssa alkoholin, tupakan ja pilven mainostuskiellosta, varoitustarroista ja laittomuudesta. Toinen meinasi myöhästyä sen seurauksena junastaan. Ruoka oli hyvää, ja minikokoinen tuorejuustojälkiruoka oli hyvää. Nukuin neljä tuntia. Työpäivä jatkui unessa. Heräsin tyhjään taloon. Laitoin depparit soimaan ensimmäistä kertaa valovuosiin. Söin kaksi minikokoista tuorejuustojälkiruokaa lisää ja join kaksi kuppia kahvia ja kävin tupakalla. Tilasin DM:n live-DVD:n ja Zen Cafén Stopin. Ahduistuin kaikista typeristä käytännön vaihtoasioista.

Taas vaivaa akuutti toimettomuus. Olen tässä tepastellut viimeisen tunnin ympäri asuntoa rauhattomana. Aamun ja päivän omistin enemmän tai vähemmän keskittyneesti haastattelujen litterointiin, ja sainkin yhden kokonaisen naputeltua. Tällä hetkellä oli tarkoitus olla juoksemassa tuhatta ja sataa ympäri Iidesjärveä, mutta maanantainen repiminen tuntui vielä siinä määrin, että päätin pitkin hampain passata. Nyt sitten surffataan netissä ja tassutellaan asunnossa päämäärättömästi.

Huokaaaaauuuus.

Otin kolmen aikaan tunnin päiväunet, ja uneksin jo niinkin onnellisesta vaiheesta kuin että gradu oli kirjoitettu ja palautettu, ja valmistumiskahvittelut suunnitteilla Oulun(?!?) asunnossani. Kahvittelut päätin (unessa) pitää, koska halusin tekosyyn halata ennen niin rakasta serkkua. Luulisi, että sukulaisiin saisi kontaktin helpomminkin... Mistä tuokin nyt tuli?

Ehkä sitä on lähdettävä jonnekin.

Lauantaina juuri ja juuri mökkireissusta selvinneenä katselin juuri ja juuri elossa krapulaleffaa, vuonna 88 julkaistua dokumenttia DM:n Music for the Masses -kiertueesta. En mene juonen yksityiskohtiin sen kummemmin, mutta joukko faneja istutettiin bussiin ja laitettiin letkan jatkoksi kiertämään bändin mukana Amerikan yhdysvaltoja. Kerron tämän siksi, että yhden fanitytön überblondattu kasaripiikkiheitto kolahti täysillä vastaanottavaiseen mieleen siinä herkässä mielentilassa. Tästä innostuneena maanantaiaamuna soittelin kaikki Tampereen kampaamot läpi sillä seurauksella, että samaisena iltapäivänä häkeltynyt kampaamotäti kyni karvoitukseni lyhimmäksi, mitä sitten valovuosiin. Vapaavalinnasta hain vetyperoxidiksi jalostettua ydinjätettä, ja kappas vain päälaenseutuni muistuttaa tällä hetkellä väkivalloinkohdeltua pumpulitukkoa. Uusi tukka, parempi mieli. I rule!

Ei vois paljo vähempää kiinnostaa lähtä töihin! Ja tukalle voi tehä mitä haluaa jos inspiroi! As if I'm here to please everyone! ARRRRR!!!

Nyt lähen murisemaan mummoille!

Elämäni vihoviimeinen Kintulampi meni sitten seuraavasti:

Eilen noin kolmen maissa saavuin kokoontumispaikalle innokkaassa mielentilassa. Yhtä pitkää karhua myöhemmin lähdimme taksilla kohti edellä mainittua Tampereen liikuntatoimen ylläpitämää retkeilytilaa. Perillä oli hämmentävän valoisaa ja lämmintä. Järkytyksestä toipumiseen meni tunti ja yksi kalja lisää. Kintulampi paikkana ja mökkinähän tunnetusti on kostea, kylmä ja pimeä. Ei tällä kertaa. Tällä kertaa paikka vaikutti ensinäkemältä rauhan ja seesteisyyden tyyssijalta tyynine lampineen ja joutsenperheineen. Tinnitys vaivasi koko porukkaa, ja malttamattomana odottelimme, että jälkijoukko saapuisi mukanaan ghettoblasteri, jotta hermostuttava hiljaisuus saataisiin loppumaan. Paria kaljaa, yhtä poltettua puhelintolppaa ja aggressiivista halonhakkuuta myöhemmin joutsenet päättivät vaihtaa maisemaa. Järkeilimme, että ne lensivät viikonloppua pakoon Ikaalisiin.

Yksi hiillosmakkara ja yksi R.E.Min levy myöhemmin päätin mennä sytyttämään saunan. Rutikuivat ja ettensanoisi esimerkillisesti hakatut halot roihahtivat kiitettävän helposti palamaan. Ja jälleen yhtä kaljaa myöhemmin päästiin saunaan. Ilta oli jo tässä vaiheessa pimentynyt, ja totesin helpottuneena, että Kintulampi oli karistanut syyspäivän koreutensa, ja oli taas rehellisesti kylmä, märkä ja pimeä. Tytöt menivät ensin kuten tapoihin kuuluu. Löylyt olivat hyvät ja vesi jumalaisen raikasta. Pojatkin änkesivät saunaan jossain vaiheessa, vaikkakin antoivat tyypillistä enemmän aikaa naisten vuorolle. Perinteinen yhteislaulusessio lähti käyntiin vähän nihkeästi esilaulajan puuttuessa porukasta. Pari tuuraajaa kaikeksi onneksi ja suruksi löytyi, ja muutamia tyypillisimpiä suomalaisia poprallatuksia myöhemmin laulutuokio kuoli omaan mahdottomuuteensa. Kaiken lisäksi aikaisempien reissujen suvereeni tunnelmannostattaja Guantanamera uupui soittolistasta samaisen esilaulujan puuttumisen johdosta. Kiuaskin hyytyi jossain vaiheessa, ja pari uintireissua ja yhtä kaljaa myöhemmin poistuin saunasta hivenen pettyneenä.

Sisällä päätettiin yksimielisesti aikaistaa aamupalan nauttimista 10 tunnilla. Seuraavan kaljan verran puhdistuneet, ja pelottavan rauhalliset kirjastonysvät mussuttivat antaumuksellisesti aamuksi varattuja eineksiä. Puolen yön aikaan tunnelma oli masentava. Viitisentoista opiskelijaa istui pitkän pöydän ympärillä jauhaen kukin eri väristä paskaansa, ja kumoten pullollisia väkijuomia. Hyvän humalanikin olin hikoillut saunanlauteilla eikä tunnelma varsinaisesti innostanut tekemään asialle mitään. Kaipasin Nosferatua ja puheenjohtajan puhetta, ja vietin hiljaisen hetken molempien muistoksi. Monivuotinen Kintulampiveteraani Herra JP oli kanssani samoilla linjoilla, ja vetäytyikin mielenosoituksellisesti nukkumaan. Vietin jo mielessäni hyvien Kintulampiperinteiden hautajaisia, kunnes yllättävä optimismi kaivautui jostakin syvimmästä sisimmästäni, ja päätin yrittää vielä viimeistä, mitä oli yritettävissä illan pelastamiseksi. Jokeripullollinen Vat 69:ä Kolmeksi Leijonaksi naamioituna löytyi reppuni pohjalta, ja runtelin korkin päättäväisesti mökin paljon nähneitä lattialautoja vasten. Viskiä siemaillessa seurasin kuinka tunnelma alkoi hiljalleen kohota. Varapuheenjohtaja piti kuin pitikin lyhyen, mutta ytimekkään ja niin kaivatun puheenjohtajan puheen. Perinteiselle puhelinkilpailullekin löytyi lopulta oikea sääntöjenmukainen voittaja, vaikka hädissään olimme jo harkinneet tekstiviestien sallimista kisan päättämiseksi. Voittaja herra JF lauloi usean rohkaisuryypyn saattelemana samaista suomalaista itsesäälikappaletta, mitä saunassa jo harjoiteltiin. Tuuletin mielessäni, kun herra JP ylösnousi. Soimasin itseäni pessimismistä seuratessani kuinka tunnelma hiljalleen kehittyi normaaliin Kintulampitasoonsa.

Illan jatkuessa porukka hupeni hiljalleen. Muutama teki välikuolemia, ja muutama ylösnousi hetkeksi jatkaakseen kestävämpien kanssa yön selättämistä. Lopulta pöydän ääreen jäivät enää vain kokeneimmat karpaasit: minä, herra P, herra M, ja neidit A ja C. Soitimme samoja levyjä tunnista toiseen, keskustelimme rahan haalimisen turhuudesta ja muusta maailmanparantamisesta, seurasimme kuinka aamu-usva kerääntyi lammen pinnalle, ja yritimme turhaan vangita aamun ensimmäisiä hetkiä filmille. Aamukahdeksalta kaikki väkijuomia sisältävät pullot pöydällä olivat tyhjiä. Minä olin ollut hereillä 26,5h ja olin humalassa. Herra P ja juuri herännyt neiti H olivat seuranani. Jaahasimme urheasti vielä tunnin kunnes väkivaltaisten haukottelujen seurauksena päätimme luovuttaa. 1,5 tuntia myöhemmin havahduin siihen, että kaikki yön aikana ajoissa seurasta vetäyneet olivat kerääntyneet sänkyni ympärille, ja osoittivat minua sormella: "Herää vanha happo!" Se oli tietysti hallusinaatio ja tuntia myöhemmin heräsin oikeasti sekavassa mielentilassa ulostautumaan mökistä. Matka parkkipaikalle oli rasittava. Aamulla olin kehitellyt nerokkaan suunnitelman aamun selvittämiseksi. Jos juo tarpeeksi kauan, lähtöhetkellä on vielä humalassa eikä siis krapulassa, ja jos kaikki menisi nappiin, ehtisin omaan sänkyyni ennenkuin krapulanoutaja saapuisi vaatimaan omiaan. No kaikki ei mennyt nappiin, ja kotimatka oli tuskallisen pitkä. Ennen pitkää löysin kuitenkin itseni kotoa edessäni pizza ja puoli litraa mehua ja televisiossa 101. Lopulta nukuin.

Se oli hyvä Kintulampi. Ja se oli hyvä, että se oli viimeinen, koska tämänkertaisesta henkilökohtaisesta suorituksestani tuskin voi enää parantaa. Ja kuka haluaisi?