Lauantaina juuri ja juuri mökkireissusta selvinneenä katselin juuri ja juuri elossa krapulaleffaa, vuonna 88 julkaistua dokumenttia DM:n Music for the Masses -kiertueesta. En mene juonen yksityiskohtiin sen kummemmin, mutta joukko faneja istutettiin bussiin ja laitettiin letkan jatkoksi kiertämään bändin mukana Amerikan yhdysvaltoja. Kerron tämän siksi, että yhden fanitytön überblondattu kasaripiikkiheitto kolahti täysillä vastaanottavaiseen mieleen siinä herkässä mielentilassa. Tästä innostuneena maanantaiaamuna soittelin kaikki Tampereen kampaamot läpi sillä seurauksella, että samaisena iltapäivänä häkeltynyt kampaamotäti kyni karvoitukseni lyhimmäksi, mitä sitten valovuosiin. Vapaavalinnasta hain vetyperoxidiksi jalostettua ydinjätettä, ja kappas vain päälaenseutuni muistuttaa tällä hetkellä väkivalloinkohdeltua pumpulitukkoa. Uusi tukka, parempi mieli. I rule!