Eilinen oli varattu kirjoitusmaratonille, mutta lopulta en kirjoittanut mitään. Ensin paikkailin välejä kämppis2:n kanssa juoden kahvia, ja keskustellen ihmissuhteista. Keskustelusta ei selvinnut mitään uutta tahi merkittävää, vaan vatvoimme vanhoja jo loppuunkulutettuja aiheita poikaystävistä, seurusteluista yms. Mutta hyvää oli se, että erosimme hyvillä mielin toisen lähtiessä kotiinsa täysihoitoon, ja siispä voimme muistella toisiamme tulevaisuudessa hyvällä. Sitten yritin päivittää iPodin biisilistaa, mutta usb ei toiminut. JOTEN vietin seuraavat kaksi tuntia pää koneessa, aivastellen villakoirille, rapsutellen johtoja ja buuttaillen konetta. Sopivasti ennen töihin lähtöä sain usb:n toimimaan, uudet biisit soittimelle, syötyä ja kahviteltua. Töissä oli hirveä ruuhka, ja paljon porukkaa töissä, mutta emme silti päässeet kympiltä. Kotona pidin DM-sikermää, ja askartelin neljä tuntia kuvankäsittelyohjelmalla. Kämppis1 tuli kotiin jossain vaiheessa ja toi miehensä. Käyttäydyin sivistyneesti: pistin musiikin isommalle ja kaikki väliovet kiinni sen sijaan että en olisi käyttänyt sivistyneesti. En häiriintynyt. Ikävöin kissaa. Luin vielä ennen nukkumaanmenoa, ja ihastelin homoeroottisien kohtauksien olemassaoloa konservatiivisessa fantasiassa. Berliinin muuri voi sortua! Neuvostoliitto voi kaatua! Demokraatit voivat voittaa USA:n kongressivaalit, ja bulkkifantasian päähenkilö voi olla homo! Nukahdin ihan liian myöhään/varhain.
Eilinen siis oli turha, mutta tänään sitä vastoin olen ollut sosiaalinen ja ystävällinen kämppikselle ja miehelle. Mies on mukava. Kehtaakin! Nyt olen kirjoittanut tehokkaasti melkein 4 tuntia, ja saavutukset ovat:
-3 käsiteltyä lähdettä
-yksi pääkäsite ja 5 alakäsitettä lisää
-6 sivua tekstiä, joista
3 teoriaosuuteen
2 käsitteisiin
1 johtopäätöksiin
Seuraavaksi kirjoitan noin 10 sivua esseetä vihoviimeisestä kirjallisuuslähteestä, ja copypastetan siitä tärkeimmät teoriaosuuteen, kirjoitan vähintään 10 sivua johtopäätöksiä, kirjoitan pari sivua tutkimus- ja analyysimenetelmistä, ja korjailen ja viimeistelen loput osiot palautuskuntoon. Aikaa 2,5 viikkoa.
MUTTA NYT!!
Kaadan itselleni anteliaan viskin, käyn tupakalla ja pistän Devotionalin pyörimään.
EDIT: Ja kaikissa aineissaan ja inhimillisyydessään Dave Gahan on epäjumala, jota kumarretaan nurkkaan kohotetun alttarin ääressä. Saa osoittaa sormella!!