IRC-Galleria

"Voi poikaseni, mikä sinua oikein vaivaa?" kysyi ääni huoneen nurkasta. Poika nosti katseensa hämmentyneenä, olihan hän luullut olevansa huoneessa yksin. Pölyisessä nurkassa, lahonneeseen seinää nojaili pieni mies, hädin tuskin jalan mittainen, homoeroottinen kääpiö. Pojan hämmennys oli taasen astetta suurempi. Tuo nahkapukuinen pikkumies otti kaksi askelta poikaa kohti iloisesti virnistellen. Poika löi pientä miestä kepillä, joka nyt jostain kumman syystä oli valmiiksi hänen käsissään. "Ja pysykin sielä, tiedäs mitä oikein suunnittelet, senkin pieni ryökäle!" Pieni mies vain nauroi.
"Ettet vain olisi vittuuntunut, koska sinulla on huomenna matematiikan yokirjoitukset, etkä tiedä oikeastaan mitään?" Pojan suuttumus muuttui hämmennykseksi. "Mistäs helvetistä sinä sen muka tiedät, senkin likainen pervo?" Kurttuinen pikkumies kähisi naureskelen: "Tiedän kaiken. Asun tuolla seinässäsi ja naureskelen elämällesi. Olet sangen naurettava paskiainen. Melkein toivon, että kuolisit, ennen kuin tapat minut nauruun, sekin surkuhupaisa luuseri." Poika oli sanaton. Sanaton, kuin koira, joka tajuaa jahtaavansa omaa häntäänsä. Eräänlaisen likaisen nolouden saastuttama. "Ja nyt sitten lähdet kyllä litomaan seinistäni, ne ovat varsin hyvät seinät, enkä halua, että niitä asuttaa tuollainen likainen tirkistelijäkääpiö." Pikkumiehen ilme muuttui arvoitukselliseksi. "Sinun kannattaisi miettiä, miten minulle puhut. Haukkuisitko kenties tietokonetuoliasi samalla tavalla? Vai arvostatko kenties sitä enemmän kuin minua, senkin kiittämätön pojan-nulikka?" seinänasukki heitti pallon takaisin pojalle. "Siis mitä? Nyt en kyllä tajua mitään! Voisitko vain poistua. Pliis. Ole niin kiltti. Pois elämästäni. HUS." Kääpiö hymyili pojalle, kiristi nahkaista kravattiaan ja silmää iskien livahti takaisin seinän väliin. "MITÄ MINÄ SANOIN POIS SIELTÄ...", poika aloitti, mutta lopetti tajuten tämän olevan turhaa. Yhtäkkiä pojan korvat täytti raastava piipitys, kuin kylmien kynsien hellä hivelöinti vasten liitutaulua.

Räpäys.

Räpäys.

Räpäys.

Näkökentän rajat katossa muodostivat pojan tajuntaan hämähäkinseittejä, joiden tahmeista rihmoista poika ei tahtonut päästä irti. "Unta? Kuinka kliseistä. No, olihan loppupeleissä helvetin tyhmää kuvitella, että seinässäni asuisi kääpiö, eihän sellaista tapahdu oikeassa elämässä, vain huonoissa novelleissa, joita joku säälittävä teini keskellä yötä omaksi huvikseen väsää. Kaikkea sitä kuvittelee, taitaapi alitajuntani olla kovan remontin tarpeessa. Soitanpa tästä eräälle alkoholisoituneelle ystävälleni, jotta voisimme vetää kännit", poika mietti aamupörröisessä päässään. Ja tapetissa olevasta reiästä vilkuili pienen miehen pieni viirusilmä, ja tuon silmän alla hymyili likaisesti harvahampainen suu.

Mikäs sen hienompaa, kuin istua tähän aikaa kauniista illasta Kukkolalla, kun koko muu talo nukkuu ja miettiä huomista äikänkirjotusta. AIVAN MAHTAVAA.

Taas eniten mahtava idea ruveta juomaan.

Mut ei siin mitää, olin tänää n. 250 tai jtn kilometrin päässä erään neitokaisen jääkaapissa. Meriitti sekin muiden joukossa.

TULPPAANI.

Heippa hei ihmiset!

Olette varmasti kaikki jo kaivanneetkin minua ja tajunnan virtaa muistuttavia kirjoitelmiani. :) Tulipa vain sellainen fiilis, että nytpä kiusataan ihmisiä taasen kerran ylimalkaisen turhalla galleriamerkintöilyllä. Tai siis niin.

On maanantai. Tai siis oikeastaan tiistai. Kello taitaa olla aika paljon, luulisin. Tuntuu kuitenkin siltä, ettei maksa vaivaa tarkistaa tätä asiaa tuolta näytön oikeasta alareunasta. Järkyttyisin kuitenkin lisää. Olen nimittäin hyvin ylpeä siitä, että eilisen 24 tunnista n. 7 tuntia vietin hereillä! Se kertoo jotain tämän lukuloman vireystasosta. Tästäkin ajasta n. tunti meni shellillä istumiseen, reilu pari tuntia hissan, melkein auttavaiseen, tenttiin ja loput ovatkin sitten menneet lähinnä koneella istuessa. On se ihminen sitten tyhmä otus, eikö vain? Helppo selätys, HAH.

Nytkin voisi käyttää tätä kirjoitteluaikaa vaikkapa matikkaan tai yhteiskuntaoppiin, mutta mitäpä turhia! Olenhan tuollaiseen liian virkeä nyt. JA SE KELLO ON TOSIAAN SAATANA VARTIN YLI KOLME. Äh. Unirytmi, mikäs vittu se on? :) Tosin äskenhän luin jopa kolmisenkymmentä sivua yhteiskuntaoppia. Mutta sekin oli lähinnä nimellistä. Kuinkas niin? En itseasiassa tiedä. Ehkä syvällä sisimmässäni tiedän, etten sisäistänyt yhtään mitään. Tai ehkäpä tämä tunne onkin väärä ja olen oikeasti nero. Epäilen tätä tosin vahvasti. Tekisi mieleni ehkä bilettää. Muttei anna aikataulu periksi. Viime viikonlopunkin selvisin KAHDELLA oluella! Miettikääs sitä ihmiset. Se on vähän se. Ensi viikonlopun pitäisikin taas mennä selvillä vesillä, ottaen huomioon sen, että seuraavan viikon kohokohtina ovat mm. Äikän esseekoe, enkun uusinta (huumorilla korotellahan!) ja MATIKAN YOKOE. OIKEESTI! Eikö pakanajumalilla ole armoa! MATEMATIIKKA. Jos jokin tässä maailmassa on pimeyden voimien työtä, niin se on sitten se. Helvetti. Saatana. Asiaan.

---> Auttakaa te minua jo
itken verta kuin
tytön hupakko joka
on niin vitun ANGST
ettei vittu mitään rajaa, ENHÄN MÄ OSAA EES TAVUUUUUTTAAAA.

No se niistä runoiluista. On oikeesti noloa, kun tajuaa ettei n. 18, 77 vuotiaana osaa suomea. Vitunperkele. ITKU ITKU! Niin siis se matikka. Tulkaa ny mieluusti joku sitä meikäläiselle tiitsaamaan (hieno slangisanani opetukselle, tajuutteX? : >), kauniimpi sukupuoli, kauniimpi ulkokuori, mieluusti sellanen ranskalaisen siivoojaopettajattaren asu ja aivot katsotaan plussiksi työhaastattelussa. Niin ja saa olla vaikka ruma mies. Tultas ainaki hyvin toimee. <3 Voitas puhuu sit insidejuttuja kultsipuppeloiseni.

Hitto tässäkää oo mitää järkeä. Hävettää. ItQparQpotQ Snif.

Heippa rakkaat ihmisein. <3 Mä meen nukkuu. Ja vitut meen. Luen yhteiskuntaoppia.


Ehkä.

On se hassua, mitä viina tekee ihmiselle. Huh.

Noooh, krapulaa, jäätelöö ja hopeanuolia. <3 Aivan mahtava meininki.

Tiedättehän sen ihanan tunteen, kun kännykän akku piiputtaa elämänmerkkiensä loppumisen ilmoitusasiaksi? Moni meistä on tämän tunteen uhriksi joutunut, tuo epätoivo, joka kalvaa yksinäisen hypermediakulttuurimme orjan sähköä sykkivää sydäntä. Mutta vielä upeampaa on ehkä huomata, että tuon elämänsä viimeisiä hetkiä kiljuvan kännyn ainut pelastus - tuo hukkuvan viimeinen oljenkorsi - on n. 200 kilometrin päässä allekirjoittaneesta. Että jos jollakin nyt olisi sellanen uudemman mallinen samsungin laturi, niin yhteydenottoja & lahjoituksia otetaan vastaan. Kiitos ja anteeksi, jo näin etukäteen.

Syö miestä.

Hmm.... Hetkisen galleriamerkintöjäni selailtuani täytyy todeta, että tarinoiden jakauma on aika pitkälti: Angsti - Humaltuminen. Kuinka virheellisen kuvan tämä elämästäni antaakaan!

Pelottaa. Minustapa nimittäin tuntuu, etten ole yksin tässä huoneessa. Kaiuttimissani on jotain... jotain ilkeää. Ne puhuvat minulle. Saksaa ja venäjää. Puhuisivat edes perkele suomea. Minä tuollaista hemmetin molkotusta ymmärrä... Ehkä aikoinaan olisi pitänyt jatkaa saksanomaista opintietään, mutta kun eräs tärisevähkö opettaja nyt sattui sen tien ilkeästi barrikoimaan. Osin ehkä tahtomattaankin...

Mutta mitäs vittua, minkähän takia puhelimeni minua herättelee. Miksi se minua luulee? Jonkin sortin päikkärinukkujapervoksi? Minähän en sellaisia tue. Edellisyönäkin nukuin 12 tuntia! Elikkä mahdottoman tuhdit kasvavan hevinuoren yöunet. Oloni on parempi, kuin vakallisella jeesuksia, mikään ei saa muurejani murtumaan. Mutta turha yrittää mitään troijan hevosia, myös aivoni ovat virkeämmät kuin ikinä. Ha! Hv korruptoitunut maailma!

Mutta niin, tuntuupa minusta myös, että on turhaa kutsua paikalle mitään henkimaailman experttejä. On nimittäin vahvasti todennäköistä, että kaiuttimieni ihmeelliset ulkomaanäänet johtuvat edellämainittujen vehjeiden ûberhifimäisyydestä, taitavatpa poimia jonkinsortin radiosignaaleja tuon tuostakin. Mokomatkin paskavehkeet. Ja eilen ne vielä särisivätkin! Nuo perkeleet. Kesken ihanaisen elokuvanautintoni (Hitman - yllättävänkin hyvä pläjäys)! Tekisi mieleni kärrätä mokomat saatanankoneet keskelle tundrien kyltymättömän verihimoisten tuulien tuisketta. Ah.

Mitää hemmettiä, se herättää mua taas. Haastan Samsungin oikeuteen kunnianloukkauksesta!

Hiton nykyteknologia.

Jos sä olisit viinii, mä olisin absolutisti
jos sä olisit pikkukakkonen, mä en olis lapsi
jos sä olisit sianlihaa, mä olisin muslimi
jos sä olisit unta, mä en ikinä nukkuisi
jos sä olisit ihminen, mä olisin nihlisti
jos sä olisit huumetta, mä en olis vittu nisti!

ja, ja, ja mikä sua vaivaa
ja, ja, ja mä vihaan sua ja sun jokast kaimaa
ja jou hei matamou jos mul olis ladattu ase, olisit jo VAINAA!

sä oot mulle kasa likasii vanhuksii
jos olisit huone, olisit täynnä vammasii
jos olisit drinkki, en löis ikin rahaa tiskii
jos olisit vitsi, en ikinä sais hymyy mun suunpielii
mä vähän sua dissaan ja meet heti mutsilles kielii

ja, ja, ja mikä sua vaivaa
ja, ja, ja sä oot metsä ja tuun sua raivaan
ja jou hei matamou vaikka tekis mieli, ei tartte tulla mua sun jutuil vaivaa
äää äää äää sä oot mulle vaan tuhlattuu aikaa

jeah, jeah, musta tulee selvästi räppäri
ja tiekkönnää mitä, sit oot varmaan pelkää metallii

Ah. On sunnuntai-ilta. Allekirjoittaneen locaatio on ********-kuja *, 39700 Parkano. Elikkäs oma kotini. Tönö. Punainen sellainen. Väsymys on sangen suuri, ehkäpä johtuen miltei riehakkaasti, mutta varmasti miellyttävästi vietetystä ohi lipuneesta viikonlopusta. Seuraavissa lauseissa saatte tietoonne otteita joors truulinne veikeästä viikonlopusta.

Perjantai: Päivä alkoi erikoisen ihastuttavalla yhteiskuntaopin kokeella, joka monessa suhteessa meni ihan päin honkia. Toivottavasti kyseisen aineen opettaja arvostaa kokeentekijän mielikuvituksellista proosaa suhteessa siihen, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, mitä paperille hahmotteli. Kiitos ja anteeksi. Kokeestapa karkasin shellin kautta henkauttaen tähän alussa mainittuun tönöön valmistautuilemaan lähtöön. Olin nimittäin lähdössä kohti suurta maailmaa, takki auki luontoa vastaan. Kyseessähän siis oli Jyväskylä, tarkemmin sanoen erään neiti R:n tupari/synttärifuusiokekkerit.

Ilkeiden putkimiesten yrityksistä huolimatta, oli ilta mitä messevin. Kaljan, jekun, viinin ynnä ties minkä voimin siivitin humalatilaani päämääränäni halvempi edessä oleva baarissa vietetty loppuilta/yö. Ja mukavaa siis oli, toistoa pelkäämättä. Yllättävänkin miellyttävässä seurassa vietetty ilta päättyi hieman ennen baarien sulkeutumista, koska allekirjoittanut oli hyvin, hyvin väsynyt. Suuhun jäänyt maku oli siltikin hyvä. Olipahan herra Annalan Marko samaa mieltä kanssani erään tien ylittämispoliitikasta. Tilanne oli koominen ja ehkä hieman hämmentynyt.



Lauantai: Heräilin synttärituparisankarimme neiti R:n olohuoneen sohvalta. Oloni oli hämmentävän hyvä, vaikka tietoisuus eilispäivän hauskuudesta tykytti kuitenki jossain pään takanurkassa. Tietoisuuteni perukoilla tajusin myös, että olin muutamalla tontulle luvannut viettää kyseisen lauantain eräässä kotipaikkani Bärjeborgin lähellä sijaitsevassa, sangen vihamielisessä "kaupungissa". Niinpä oli tehtäväni taasen hankkia itseni paikalliselle junien piileskelypaikalle, ja yrittää penetroitua yhteen niistä salakalavasti. Onnistuin. Matka oli pitkä ja uuvuttava (kummallista, miten paikallaan istuminen voi olla uuvuttavaa), mutta viimein pääsin kuitenkin tähän saatanalliseen pikkukaupungiin, jota välillä - itsetarkoituksellisen ironisesti- kodikseni kutsun. Paikan päällä kerkisin olemaan noin.. kaksi tuntia, ennen kuin keräsin oluseni ja viinini ja karkasin herrojen JJ ja VV kanssa kohti karv... siis tuon illan määränpäätämme. Olimme sivistyneitä. Ilta kului viinin, erikoisoluiden ja historian pohdinnan parissa. Noh, historia nyt jäi vähän vähemmälle ja illan kuluessa oli yhä selvempää, että kaikenlainen sivistyneisyys oli pelkkää harhaa, eräänlainen humaloitumisen kulissi. Juomapeliinhän se ilta eteni. Usean sakon, tyhmän sanapelin ja valitettavan huonon iskurepliikin jälkeen pakkauduimme ystävällisen kuskimme autoon ja karautimme paikalliseen baariin, sanokaamme nyt tätä valheellisesti vaikkapa "krouviksi".

Ilta oli mielenkiintoinen, eräs - jättäkäämme nimi mainitsematta - Ville oli hyvin humalassa ja neiti J:n ilkeähkön avun siivittämänä teimme herra VV:lle ilkeän valedrinkki-tempun. Hähähähähä. Iivil. Ilkeän huijjauksen kohteelle tempumme paljastui vasta seuraavana päivänä. Ilta olikin liian ihana ollakseen totta ja onneksi pari paikallista kansankynttilää päätti kertoa tarinamme kahdelle sankarille - herra M:lle ja J:lle, että seuramme ei ole haluttu. Niinpä poistuimme tuosta kaiken pahuuden mekasta iloisessa yhteisymmärryksessä hieman pilkun tulemisen jälkeen. Tästä suuntasimme samaiseen paikkaan, jossa aloittelumme (se sivistynyt) tapahtui. Neljä 5 hengen sankaritarinastamme säilyi pystyssä yli viisi minuuttia jatkoilla. Loput nukahtivat aamun asti kestäville kauneusunilleen (joita tarvitaan, IMO<3). Allekirjoittaneen ovela piilotteluyritys päättyi dramaattisen epätoivottuun nukahtamiseen.


Sunnuntai (eli päivä tämäinen): Hyvinkin mielenkiintoinen tapaus. Olimme pakotettuja pysymään heräämisen jälkeisessä olinpaikassamme hyvin pitkään, kuskinamme tuoksi aamuksi merkatun, edellisenä iltana loistaneen körilään huonon olotilan vuoksi. Ei tuntenut oloaan ajokuntoiseksi, eipä siinä, en minäkään. Aamu oli vallan loistava esimerkki krapulahuumorin iloista. Esimerkkeinä toimivatkoon mm. Juusolligensin syöpäinen hampurilainen, edellämainitun lupaava artistin ura ja saman miehen oleilu sängyn välissä räpäten. Herra JJ oli päässyt hetkellisesti krapulahuumorin infernaalisen myrskynsilmään. Kyllä seurueellemme nauru maittoi. Myös erään herran galleriakäytös kirvoitti iloisia nauruntirskahduksia mies(ja hieman myös nais)vahvuudessamme. Lopulta uskaltauduimme lähtemään ja tuossa viitisen tuntia sitten saavuimme takaisin kotikaupunkiimme. Näin siis kävi, nyt olen siis tässä, kirjoittamassa tätä - ah, varmasti niin kiinnostavaa tarinaa - harvinaisenkin iloisesta viikonlopusta. Kiitos tästä osalliset. Tarinamme sankarin olisi ehkä aika painua pehkuihin. Vaikkei nyt huomenna koulua olekkaan, hihihi. Mutta enivei. Merci ja bourtegroueee, minäpä teen itsestäni sänkyni groteskin peitteen. Krau.

I want you so hard
I want you so goooooood...
Damdam. Dam.

RÄJÄHDYS RÄJÄHDYS PUM PUM