IRC-Galleria

dearmaisie

dearmaisie

These kids today, with their texting and murder

Selaa blogimerkintöjä

kaksi lippua kiitos <3_<3Torstai 17.12.2009 21:27

Mew
16.2.2010 Kulttuuritalo, Helsinki
17.2.2010 Pakkahuone, Tampere

Mew klubikeikoille Suomeen helmikuussa!

Helmikuussa on luvassa harvinaista herkkua, kun Yksi tämän hetken tärkeimmistä skandinaavisista yhtyeistä palaa Suomeen fanien toiveesta pienemmille klubikeikoille. Edellisellä Suomen keikallaan tanskalainen Mew esiintyi upeassa konsertissa Helsingin Jäähallissa 4000 fanille marraskuussa.

Bändin tunnistettavaan tyyliin kuuluu laulaja Jonas Bjerren lapsenomaisen falsetin lisäksi vaihtoehtorockista ammentava äänimaailma ja kunnianhimoiset sovitukset.

Mewin tuorein levy "No More Stories" julkaistiin elokuussa ja se singahti saman tien Suomen albumilistan sijalle kaksi. Levy jatkaa bändin monikerroksellisen ja progressiivisen musiikin linjaa.


UUUUU KUOLEN

iha btw

):

eiks oo surullista

sit popitatte hautajaisissa silas the magic caria. koska se on ainoa mew'n biisi jonka nimen mä muistan tästä vaa. ja seki vaa sen takia että silas on SILAS d44

[Ei aihetta]Torstai 17.12.2009 21:22

ainii arvatkaa kuka ei heränny siihe että mun puhelin soitti blood on the dance floorin version beat itistä vittu _kokonaan_ -.- sit äiti tulee puol seiskalta sillee "eiks sunki pitäs nousta jo" ja oli si hauskaa ku viis yli seiskalta lähti bussi kohmosta -> vartin yli seiskalta mein kohalla. tuli iha kiva kiire enkä ehtiny pesemää hiuksia enkä mitää joten ne on nyt ihan paskaset ja sit mua vituttaa. ja sit viel, ihan ku ei olis muutenki menny aamu iha perseellee, olin iha kivasti pysäkillä jo viis yli joten lähen sillä viis vaille-bussilla kohti kappea eli seisoin helvetin 20 minuuttia bussiasemalla jäätymässä. 10 astetta pakkasta siinä vaiheessa, ja kauttualla oli helvetin 17 -.- oli hauskaa joo. sit ku tuli takas turkuu ni sit oli taas mukavan leutoa ku oli VAA se kymmenen. JEEEEEEEEEEEE

teen kuolemaa sillee btw. ja oon kattonu tännää huntikia siitä asti ku tulin kotii. VAJOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

[Ei aihetta]Torstai 17.12.2009 21:15

iha bee tee Way

NIIN

että

DAHVIELLA ON HAUSKAT HUULET

maisa likes <3

Love is a drug in the suicide club.
It's rough and it's tough but I never get enough.
Well dying is the latest fashion,
Well dying is the main attraction.

[Ei aihetta]Torstai 17.12.2009 00:27

jos joku vaa ois ihana ni tilais mul KIVAN joululahjaaaaaaaaan

http://chicy.se/shop/?artnr=NAC057

(:

[Ei aihetta]Torstai 17.12.2009 00:12

miika kirjottaa mul lahjaks ficin

l x sayu

HAHHA MIIKA <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.12.2009 17:55

mulla on tänää prinsessapäivä

oh tulee kiire pitää vetää hame PLUS SUKKAHOUSUT päälle (vaik mun sääret onki aika karmivat niinku todettii even ja jessin ja lauran kaa) ja sitte meikkaa ja laittaa hiusset, aikaa on, eh, 15 min ? :DD

mahtavaa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.12.2009 17:51

btw, mä kuolen näläkää

ei kukaa haluis tul tekkee RUOKAAAAAAAAAAAA


kuooooooooleeeeeeeeeeeen

yhyy.

pitäkää hauskat hautajaiset

kuunnelkaa blood on the dance flooria ja placeboa MUT HERRAISÄ EI SIT UUTTA PLACEBOA vaa medsiä ja placeboa ja sleeping with ghostsia ja sti ehkä black market musicilta vois kuunnella vaik days before you came ja spite and malice ja passive agressive ja SPECIAL K mut ei mitää blue americania, koska mä en oo vieläkää saanu kahvilaprinsessaa valamiiks, eh.

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.12.2009 17:48

hihiiihiiiiiiiiiiiiii

MÄÄ KEKSIN MIKÄ MUSTA TULEE ISONAAAAAAAAAAAAA

en kerro teille ku kuitenki baittaatte ):

mut kerron sen verta että katottii tännää se disneyn Fantasia ja siitä sain idean.

OOOO OON HAPPY HAPPY JOY JOY

JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.12.2009 00:35

Eve. sanoo (22:34):
mutku vajotiutututututututstaa
Eve. sanoo (22:34):
hihihi
Eve. sanoo (22:34):
tiu
MAISAEATURTOES sanoo (22:34):
tiu
MAISAEATURTOES sanoo (22:34):
O_O
Eve. sanoo (22:34):
vajotiutiutiutiutiutiu
Eve. sanoo (22:34):
:DD

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.12.2009 00:27

MAISAEATURTOES sanoo (22:25):
uuuh mul on nälkä
MAISAEATURTOES sanoo (22:25):
haluun karkkia.
Eve. sanoo (22:25):
awww :D
Eve. sanoo (22:25):
MULLEKI KARKKIIII
MAISAEATURTOES sanoo (22:25):
anna mulle karkkiaaaa
MAISAEATURTOES sanoo (22:25):
sul kuitenki on
MAISAEATURTOES sanoo (22:25):
(:
Eve. sanoo (22:26):
ei oo ):
Eve. sanoo (22:26):
okei
Eve. sanoo (22:26):
on suklaata
Eve. sanoo (22:26):
):
Eve. sanoo (22:26):
:D
Eve. sanoo (22:26):
oon possu
Eve. sanoo (22:26):
suklaapossu
Eve. sanoo (22:26):
(;
MAISAEATURTOES sanoo (22:26):
hi aw :3
MAISAEATURTOES sanoo (22:26):
mut toivottavasti kukaa ei tuu syömää sua mun prinsessaista.
Eve. sanoo (22:26):
saa maisa syödä jos maisa tahtoo mut ei muut :) :D