"Mä lähden lenkille", mä huikkaan ovelta selkä päin olohuoneeseen.
"Okei, pidä kivaa", iskä huikkaa takaisin.
"Joo, pidä kivaa, koska tuut?"
"Älä sä ala leikkiä mun äitiä kun ei oo koskaan ennenkään onnistunut", mä tiuskaisen Carolinalle. "Oot kuustoista vuotta myöhässä."
"Et sä varmaan puhu sun äidille noin!"
"Ei se ole mun äiti", mä ilmoitan rauhallisesti, "koska äidit ei jätä poikavauvoja isien kanssa ja lähde viettämään rankkaa lapsetonta elämää."
"Sä et tiedä mitään rankasta elämästä", isi varoittaa. "Pidä pääsi kiinni nyt jos sä haluat lähteä sinne vitun lenkilles, sä et
voi puhua äidilles noin!"
"En mä äidille puhukaan noin", mä huomautan, "kun ei mulla sellaista ole."
"Kim!" Carolina huudahtaa, yrittää saada äänensä kuulostamaan tosi auktoriteetilliselta, mutta sen auktoriteetti ei tehoa muhun. Voisi tunkea auktoriteetin vaikka perseeseensä.
"Joo, moikka! Menkää vaikka makuuhuoneen puolelle siitä jos huvittaa, koska mä ajattelin tuoda Ruskan tänne ja mä en halua että se näkee, miten mun isä ja sen
naisystävä hässii sohvalla kuin pahaiset teinit", mä sanon ja painotan huolellisesti sanaa naisystävä. "No niin, heippa! Pitäkää jumala mielessä ja housut jalassa."
"Hassisen kone", isä toteaa melko voimattoman kuuloisesti, viitaten mun äskeiseen jumalat jalassa -sitaattiini. "Mene. Moikka."
"Moro moro."