"Ai moi, Kim", se sanoo avatessaan oven Miska, maailman raivostuttavin koira, kainalossaan. "Amanda ei oo kotona, jos sä sitä mietit."
"Missä se on", mä kysyn, "se ei ollut koulussa tänään?"
"No kun mä en oikeastaan edes tiedä", sen äiti sanoo vähän vaikeana, "se lähti lenkille eilen eikä se tullut koskaan takaisin. Musta tuntuu että se karkasi tyyliin Rovaniemelle tai jotain - ei ois eka kerta."
"No mä tiedän sen, mutta sen puhelin ei oo päällä."
"Ei ole ei, se on varmaan lähtenyt johonkin."
"Niin varmaan", mä totean apeana, "joo, mutta mä lähden tästä. Jos se ottaa yhteyttä niin käske soittamaan mulle, jooko?"
"Joo mä käsken... heippa, Kim."
"Joo moi", mä sanon ja käännähdän ympäri ennen kuin ovi ehtii edes alkaa sulkeutua mun edestä, ja mä olen jo pihatien toisessa päässä kun ovi lopulta kolahtaa lukkoon.
Lähtenyt Rovaniemelle. Kyllä mä tiedän, että sillä on tapana karata omaksi ilokseen Rovaniemelle, sen yksi parhaista kavereista asuu siellä melkein tuhannen kilometrin päässä, mutta silti. Rovaniemelle? Puhelin pois päältä? Mä en jaksa uskoa.
