IRC-Galleria

Sarjassamme soluasumisen ihmeitä: pitäis lähteä töihin puolen tunnin kuluttua MUTTA OON ODOTTANUT PUOLI TUNTIA SUIHKUUN PÄÄSEMISTÄ.

Glad that you think we give a fuck
cuz if you do sorry cunt
you're out of luck
here we are living it up
and where are you?
NOWHERE
That's what I thought.

Olen onnellinen. Vaikka on tukehduttavia faktoja elämässä, olen onnellinen. Puhtaasti, kirkkaasti onnellinen. Rakastan sitä mitä teen, rakastan työtäni, rakastan ammattiani ja rakastan sitä että teen töitä ihmisten kanssa, sellaisten joilla on Merkitsevä Nimi. Rakastan sitä että osaan kätkeä fangirlaukseni, ja rakastan sitä että oon humalahkossa torstai-perjantai-yönä, rakastan kaikkea mitä tämä kaupunki mulle edustaa.

Ja rakastan sitä, että mun ei tarvitse palata. Ei tarvitse, mä jään tänne ja elän sitä elämää jota haluan elää, koska tää kaikki mitä teen ja koen, on rakkautta, ja sitä mitä mä haluan.

En muista milloin oon ollut näin puhtaan onnellinen ja ELOSSA.

Ja suoraselkäinen. En aio enää ikinä, ikinä, IKINÄ niellä huonoa kohtelua yhtään keneltäkään. Mulla on oikeus tähän kaikkeen. Kaikkeen mitä rakastan, ja jos kukaan yrittää saada mut luopumaan tupakoinnista tai unelmistani, hahaha bitch, sääliksi käy. Koska en aio enää nöyrtyä. Mä rakastan tätä.

EN oo koskaan tuntenut itseäni yhtä voimakkaaksi.

Ei santana, tiedån nyt, mitä haluan elämältäni. Ja tiedän sen myös, että rakastan työtäni koska noi ninet joiden kanssa teenbtöitä, EI JUMALAUTA.

Oon vaan onnellinen. Elänä alkaa sujua, ja ekaa kertaa puoleentoista vuoteen uskallan olla oikeasti onnellinen ja rakastaa asioita joita rakastan.

Parempi myöhään kuin wi milloinkaan, eiks?

Ei santana, tiedån nyt, mitä haluan elämältäni. Ja tiedän sen myös, että rakastan työtäni koska noi ninet joiden kanssa teenbtöitä, EI JUMALAUTA.

Oon vaan onnellinen. Elänä alkaa sujua, ja ekaa kertaa puoleentoista vuoteen uskallan olla oikeasti onnellinen ja rakastaa asioita joita rakastan.

Parempi myöhään kuin wi milloinkaan, eiks?

Oi voi voi tätä menoa taas.

I
Don't
Care
What you think as long as it's about me

One step at a time
One hope, then another
Who knows where
This road may go
Back to who I was
On to find my future
Things my heart still
Needs to know
Yes, let this be a sign!
Let this road be mine!
Let it lead me to my past
Courage see me through
Heart I'm trusting you
To bring me home...

At last

Missä on kaikki mukavat ja normaalit ihmiset, vai pitääkö vaan tottua siihen faktaan että oon friikkimagneetti.

Kelaain olla kehittävä aikuinen ja mennä ostamaan ruokaa, muutakin kun nuudeleita ja pilttiä.... JA ALEPA AUKEE VASTA KAHEN TUNNIN KULUTTUA. FUCK MY LIFE

Kotona ei oo MITÄÄN ruokaa. Unohdin lisäksi turkuun kaikki äidin mulle tekemät ruoat. Kuolen nälkääni. Ehkä siis poltan ketjussa kahteentoista. En saa edes kahvia, koska maito klimppiintyi purkin pohjalle (päiväys oli kolme viikkoa sitten mut se oli kyl edelleen ihan hyvää, paitsi ei enää nyt kun palasin kotiin). Yhyy. Haluan ruokaa, mutta haluutteko listauksen mun jääkaapin sisällöstä?

*homehtunut tomaatti
*klimppiintynyt maito
*kuiva juusto
*mehutiivistettä
*yks red bull
*puoli pulloa viiniä
*yksi siideri
*vähän päälle sentti vodkaa

ETTÄ NIIN.

Voi pyhä pinkki taas. Musta tuntuu että kuolen n. Tunnin päästä, kun joudun nousemaan junasta ja kantamaan saumurin kämpälle.

Ei oikeesti, itkettää jo ajatuskin.

Ai niin arvatkaa mitä? VIHAAN IHMISIÄ. SRSLY. Ihmuset jotka tuntevat toisia ihmisiä jotka tuntevat mut ei ole kivoja. Tai siis ihminen joka tuntee toisia ihmisiä on kiva, mutta nää piirin pienen pyörivän seuraava osa ei ole.

Ihmiset on perseestä. Älkää puhuko mulle, kukaan, koska olen pohjattoman kyllästynyt KAIKKIIN.