”Joo, varmasti oletkin.” Astarothilla ei pitäisi olla mitään oikeutta suhtautua minuun lainkaan alentuvasti. ”Mutta kuten olin sanomassa, olet niin kuin minä. Joten, lähdetäänkö terrorisoimaan maailmaa?”
”Anteeksi?”
”Terrorisoimaan paria ihmistä, voidaan ottaa pari kaveria mukaan – mainitsinko muuten, että komennossani on nelisenkymmentä legioonaa demoneita? Otetaan pari niistä mukaan ja lainataan niitten nuorten jannujen intoa, riivataan muutama ihminen ja pidetään vähän hauskaa –”
”Toki.”
”Anteeksi?” Mies räpyttelee hämmentyneenä silmiään, ja surullisen näistä räpyttelyistä tekee se fakta, että mies räpyttelee molempia silmiään. Sekä ulkokuorensa, että oman ulkomuotonsa.
”Niin, että toki.”
”Okei. Hienoa. Lähdetään siis. Ollaan lähdössä tässä juuri nyt, mukavasti lähdetään…” Demoni tekee muutaman rehvastelevan, esiintyvän kävelyliikkeen, liikuttaa käsiään reippaissa kaarissa ja nostelee polviaan lähtiessään, ja minä seuraan ne kaikki kolme askelta, jotka mies pääsee kulkemaan ennen kuin pysähtyy. ”Mitä? Oikeasti?”
Astaroth, miksi oot kiva silloin kun sun pitäis olla vaan statisti, miksi et oo kiva Helvettibailuissa, MISSÄ SUN PITÄISI OLLA LOVE INTEREST???????