”Mitä sinä teet?”
”Korjasin tämän djinnin.”
”Ensimmäinen korjuusi, niinkö?”
”Niin juuri.”
”Ja nyt teet hänelle mitä?”
”Vien kidutettavaksi.”
”Kiduttaa minua hyvin kovaa”, Anna sanoo ja purskahtaa nauruun. ”Demoni, sinä olet niin läpinäkyvä.”
”Anteeksi?”
”Olet niin läpinäkyvä, etten ehkä kestä.”
”Mitä sinä tarkoitat?” kysyn djinniltä, joka tärisee naurusta, jota yrittää säälittävästi pidätellä.
”Voi demoni. Olet herttainen.”
”En sanoisi niinkään”, Seir puuskahtaa. ”Saanko kysyä, mitä naurat, djinni? Minun käsittääkseni sinun tilanteessasi ei ole erityisesti nauramista.”
”Kyllä sinä tiedät, mitä minä nauran.”
”Jaahas.”
”Kyllä. Voi, Lucifer, viethän minut kidutettavaksi?”
Ennen kuin ehdin estää, Anna on astunut eteenpäin ja painanut molemmat kätensä Seirin ohimoille, sormet uppoavat ihmiskasvojen läpi suoraan demonin omalle iholle, ja Seirin suu näyttää repeävän huudosta, jonka mies saa nieltyä äänettömiksi.
”Minä tiesin sen”, Anna sanoo, ”voi, Seir, koska ajattelit kertoa?”
”Ajatteli kertoa mitä?” kysyn, nyt itsekin kiinnostuen.
”Voi, en minä kerro – minä en halua sotkeutua teidän demonien asioihin. Minä olen vain syytön sivustakatsoja.” Anna painottaa sanaa syytön niin kovaa, että se puhkoo reikiä tärykalvoihin.
”Sinä menit liian pitkälle, djinni”, Seir sanoo, ”Lucifer, vie hänet muualle.”
”Vien. Jos väistät.”
”Ilomielin”, mies puuskahtaa. ”Tämä ei jää tähän, djinni”, mies toteaa vielä naiselle, jota lähden tönimään eteenpäin. ”Minä teen elämästäsi helvettiä, nainen.”
”Voi, sitä se onkin jo, kun seuraan teitä kahta”, djinni kihertää. ”Voi, Lucifer, kiduta minua jo, en jaksa odottaa!”