Jos en oo ennen älynny mitä sanonta "urheilija ei tervettä päivää nää" tarkoittaa, niin nyt kyllä voisin sanoa sen tietäväni.
Jossain vaiheessa (ja välillä nykyäänkin) murehdin etten koskaan pienenä tyttönä ollu niin rohkea ja sosiaalinen (voitteko kuvitella miusta että olin mielelläni yksinäni ja olin melko ujo ja hiljainen!) että oisin ruvennu tosissani harrastamaan jotain urheilulajia, vaikka kotipaikka kuitenkin ois tarjonnu siihen hyvät puitteet. Nyt kuitenkin välillä oon itelleni siitä hyvin hyvin kiitollinen, koska kun oon tän vuoden puolella ruvennu enemmän liikkumaan, oonkin sitten ollu tammikuusta lähtien puoliks rampa. Ensin meni polvi, sitten meni nilkka ja nyt selkä päätti ettei juoksu sovi miulle. No, pää on onneks vielä tallessa ja pirteä mieli, joten eteenpäin mennään sitten vaikka käsillä!:D
Todellisuudessa miun selkäkin varmaan paranee jo huomiseen vaikka onkin nyt tosi kipeä. Ja just sen samaisen syyn takia mie lähden lenkille aina uudestan ja uudestaan enkä välitä siitä että just sillon sattuu. Vaikkei ehkä pitäis. :)