IRC-Galleria

Opintomatkalle Itä-Suomen museotarjontaan! :) -->

Taidetta taiteen vuoksi. Mona Lisan kirouksesta ymmärsin,kuinka media, huutokaupat ja sijoittajat vääristävät taiteen merkitystä. Muun muassa Mona Lisaa on monistettu jo niin paljon, että se on taideteoksena menettänyt merkityksensä. Taidetta arvotetaan sen hinnan mukaan; mitä kalliimpi taideteos, sen arvokkaampi. Olipa aihe mikä hyvänsä. Näin merkitykselliset teokset katoavat markkina-arvojen alle. Huutokaupat kuten Sothebys luovat aaltoja, jotka nostavat eri taiteilojoita pinnalle, kuuluisuuteen ja menestykseen. Mutta toisaalta, rahan ei pitäisi luoda taiteelle merkitystä ja arvoa, vaan taiteen itsensä. Aivan, ja Stendhalin syndrooma näyttää taiteen todellisen merkityksen.

Kuukausien odotus palkittiin, kun istuuduimme Fiorin kanssa eturiviin odottelemaan mestarin saapumista lavalle. Valot himmenivät,soittajat saapuivat lavalle. Viimeisenä lavalle asteli Vesku,mustissaan ja aplodien saattelemana, ja istuutui baarijakkaralle. Vatsassa lenteli perhosia kun tajusin,että tässä se ilta vihdoinkin on. Hän esitteli bändinsä ja lopuksi "ja minä olen Vesa-Matti Loiri". Yleisö takoi käsiään yhteen.

Aluksi kirosin huonoa paikkavalintaamme,koska "nuottiteline" peitti Veskun kasvot. Ensimmäisen kappaleen jälkeen Vesku vinkkasi verhon taakse,ja nuori mies tuli onneksemme laskemaan telinettä alemmas. Tämän jälkeen täydellinen nautinto saattoi alkaa.
Vaikka Vesku istui koko kaksi ja puolituntisen (poislukien väliajan) baarijakkarallaan,kehollinen tulkinta oli yhtä läsnäolevaa kuin laulukin. Kädet kuvittivat kappaleita,jalan lyödessä tahtia. Huumoripitoiset välispiikit saivat koko yleisön nauramaan ja hymyilemään. Onnentunne valtasi vatsanpohjan.

Ääni oli upea ja jokaisessa kappaleessa oli ladattu tunnetta sataprosenttisesti. Hieman oli kyyneleitä pidäteltävä Voi kuinka me sinua kaivataan kappaleen aikana. Vesku on tulkitsijoista nykypäivän Rautavaara. Illan aikana kuultiin suosikkiversioni Olkinainen ja Silmitön talvi, sekä lukuisat muut Lappi trilogian kappaleet. Veskun versio CMX:n kappaleesta Pelasta maailma, oli jopa parempi kuin alkuperäinen. Ainut mitä en olisi välttämättä tarvinnut kuulla, oli Minun nimeni on nimes sun, mutta siitä oli tehty hauska versio, jossa Vesku pääsi näyttämään huuliharppuosaamistaan.

Ilta oli upea ja yleisö osoitti seisten ja pitkien aplodien kera kunnioitustaan tulkinnan mestarille. Saa nähdä tuleeko ilta enää toistumaan. Paljon on puhuttu Veskun kunnosta ja fysiikasta,jaksaako se enää pitkiä kiertueita. Mutta niin tai näin, sain ainakin kerran kokea once in a lifetime tilaisuuden.

Illalla mietin ja puntaroin parasta kokemaani keikkaa ja Veskun konsertti nousee jaetulle ykkössijalle Sentencedin Ilosaari -05 keikan rinnalle. Molemmissa oli tunnetta ja kyyneleitä. Molemmat itselleni erittäin merkityksellisiä.

Opinpa tänään, että intertekstuaalisuus taidehistoriassa tarkoittaa kuvan tai teoksen viittaamista toiseen. Kuten kuvassa, Picasson Aamiainen ruohikolla viittaa selvästi Edouard Manet'n samannimiseen maalaukseen vuosisataa aiemmin.

"Kuvat saavat merkityksensä toisista kuvista"

"Yhteydet voivat liittyä esim. yksittäiseen teokseen, laajemmin tiettyyn tyylikauteen, lajityyppiin tai eri taiteen aloihin"

Museolla työsuhdetta jatkettiin marraskuun loppuun saakka. Dokumentointi siis jatkuu ja kuvioihin tulee myös esineiden pakkaaminen ja kuljettaminen säilöön remontin ajaksi. Ilmottauduinpa myös Kuopion kesäyliopiston taidehistorian kurssille,joten pääsee nuo taidehissan opinnotkin jotensakin alkuun. Tänään oli ensimmäinen istunto,ja peruskurssi tuntuu ainakin tässä vaiheessa tutulta Jarin taidehissan oppien jälkeen. Onhan noita tehtäviä tiedossa ja luettavaakin,mutta luulen selviäväni tuosta johdantokurssista. Suosiolla taidan jättää muut perusopinnot Jyväskylään, jotta pystyy kokopäiväisesti keskittymään opiskeluihin.

Sonata Arctican soittaessa ensimmäistä biisiä:


Nainen: -Hei,kuka se on Sonata Arctican laulaja?

Mies: -No ei hajuakaan.

Nainen: -Ei kai se oo se Marco Hietala?

"Flash mob on tapahtuma, jossa joukko ihmisiä kerääntyy julkiselle paikalle ja tekee ennaltasovittuna ajankohtana jotain odottamatonta. Tämän jälkeen ihmiset yleensä hajaantuvat yhtäkkiä. Tapahtumat järjestetään yleensä internetin välityksellä, jossa kerätään osanottajia ja sovitaan aika, paikka ja tehtävä asia. Flash mob on terminä niin nuori, ettei sille ole ehtinyt kehittyä suomen kielessä sopivaa vastinetta." (wikipedia)

Verkkotaide ja -ilmaisu kurssilla osa ryhmästämme suoritti Kuopion torilla flash mob tapahtuman, johon osallistui paitsi kurssimme jäseniä, myös Minna Canthin koulun ilmaisutaidon ryhmäläisiä. Kolmen minuutin aikana tarkoituksemme oli istua pilkillä torilla sijaitsevan lavan edessä. Kokemus oli hauska, ja Kuopiossa tulee vastaisuudessa näkemään samanlaisia tempauksia useamminkin ;)

Katsoppa video tapahtuneesta http://www.youtube.com/watch?v=Ts6P0pJ_l2Y

---

muita verkkotaidekurssimme teoksia; kannattaapa vilkaista :)

Kissanpäivät http://www.youtube.com/watch?v=yG-sTjIHzuA

The Stickman war http://www.youtube.com/watch?v=wRYa8FxT0u8&feature=related

Sainpa taas ajattelemisen aihetta, kun katsoimme video- ja verkkotaiteen tunnilla Voimala -jakson, jossa pohdittiin ja keskusteltiin siitä, miten digimaailma vaikuttaa ihmisiin.
Hyviä puolia verkkoyhteisöissä on ainakin se, että syrjäytyneet ja ujot ihmiset löytävät ympärilleen verkoston, jonka kanssa jakaa ajatuksiaan vapaasti. Netin kautta voi huoletta olla oma itsensä, jos todelliset sosiaaliset kanssakäymiset ahdistavat. Näin saa kerättyä itselleen arvostusta ja mahdollisesti kohottaa itsetuntoaan.

Toisaalta yhteisöt, kuten esimerkiksi Facebook, voivat aiheuttaa riippuvuutta. Tutkitusti vakavaa nettiriippuvuutta potevat 3 - 4 % kun taas jonkinlaista riippuvuutta 14 % suomalaisista. Riippuvuus vie aikaa niin sanotulta todelliselta elämältä, mikä on huolestuttavaa (pakko lukea, pakko viestittää). Ihmisen elämän ei tulisi olla netissä vaan fyysisessä kanssakäymisessä ja tekemisessä. Facebookissa on helppo pitää yhteyttä ystäviin ja tuttuihin ympäri maailmaa (mikä on ajatuksena loistava), mutta tuntuu että se on riistäytynyt käsistä. Ihmiset taistelevat keskenään siitä, kenellä on eniten ”ystäviä”. Nämä ”ystävät” saattavat olla sellaisia joita ei edes henkilökohtaisesti tunne, vaan jotka toisin sanoen ovat vain seuraajia. He seuraavat elämääsi tai tahtoisivat olla osa sitä, tai kenties vain kartuttavat kaverilistaansa. Vaikka henkilöllä olisikin 500 kaveria, se ei tarkoita että noille kaikille olisi todellisuudessa aikaa. Henkilöt, jotka tiedottavat elämästään tai tapahtumistaan Facebookissa, eivät välttämättä jaksa tehdä sitä enää muualla. Nykyään esimerkiksi sähköposti alkaa olla menneen talven lumia, sillä se ei ole reaaliaikainen. Facebookissa ne henkilöt, jotka siellä ovat saavat nopeasti ja helposti tiedon, jonka haluat välittää, mutta ne jotka eivät ole, saattavat jäädä tiedosta paitsi jos muita keinoja ei käytetä.

Yksi elävä esimerkki kaveripiiristäni: Luokkakaverini aikoi onnitella ystäväänsä syntymäpäivän kunniaksi soittamalla hänelle, mutta laiskistui ja päätti vaihtaa onnittelumuotoa. Hän ajatteli onnitella ystäväänsä Facebookissa, kun tämä olisi onlinessa. Helppoa ja nopeaa.

Eikö ole huolestuttavaa? Katoaako kaikki inhimillinen kanssakäyminen kokonaan bittien joukkoon vain sen vuoksi, että se on nopeaa ja helppoa? Miten käy halauksen, toisen ihmisen tuoksun, äänen tai kosketuksen? Elämme lumetodellisuudessa, jossa tarkkailemme toisiamme, ilman että oikeasti elämme. Meillä on vain illuusio läsnäolosta. Itse olen kokenut lievää syrjäytymistä siitä, etten ole esimerkiksi Facebookissa. Suurin osa tuttavistani on siellä, ja siellä toisilleen viestitellen, en välttämättä tiedä heidän elämästään juuri mitään, varsinkaan silloin jos satun olemaan ryhmässä, jossa muut puhujat käyttävät Facebookia.

Nykyään nettikeskustelut ovat todella yleisiä ja yhä nuoremmat niitä käyttävät. Tämän myötä nonverbaali viestintä, mikä on todella tärkeää kokonaisuuden hahmottamiseksi puheesta, kokee inflaation. Eivät hymiöt koskaan korvaa todellisia ilmeitä. On tutkittu, että nuoret, jotka ovat alkaneet käyttää netin tuomia mahdollisuuksia hyvin nuorina, eivät välttämättä myöhemmin tunnista kasvojen nonverbaaleja viestejä, kuten epäluuloa tai ihmetystä.

Nettiympäristö on nopeatempoista: kaikki pitäisi saada nopeasti ja helposti. Varsinkaan nuoret käyttäjät eivät kyseenalaista netissä olevaa tietoa vaan ottavat sen automaattisesti totena. ”Tiedon asema on ylikorostunut. Olemme lisäksi sekoittaneet ymmärtämisen ja tiedon käsitteet keskenään. Tieto on ymmärtämisen prosessin lopputulos. Nykyään ei ole malttia elää ymmärtämisen prosessia vaan haluamme tiedon heti.” Nettiympäristö on hektistä, mutta todellisuus kuitenkin hidastempoista. Kaikki tunteet kuten suru, ihastuminen tai rakastuminen vievät aikaa ja niille pitäisikin antaa aikaa.

”Verkossa tapahtuvat lyhyet viestit kadottavat hiljalleen ihmiseltä jahkaamisen taidon, keskustelun ja hitaasti viisaaseen päätökseen tulemisen taidon.” Netissä kaikki tulee sanoa lyhyesti ja tehokkaasti, kyllä tai ei. Tämä kadottaa luovan ajattelun, ajatuksen virran ja inhimillisyyden.

Tietokonepelit ovat yhä useammin lasten tavallisin leikkimuoto. Nämä varmasti osaltaan auttavat lasten aivojen ja päättelykyvyn kehitystä, mutta ainainen tietokoneella istuminen tai peliohjaimen käsittely hidastaa motorista kehitystä. Toki pelit kuten Wii Fit, tuovat hyödyllisiä puolia esimerkiksi kuntoiluun, mutta kuntoilunkin pitäisi olla todellisessa elämässä tapahtuvaa eikä ruudun tuijottamista. Nykyään tuntuu, että yritetään kaikesta tietotekniikkaa hyödyntäen tehdä simulaattoreita, jotka tuntuvat ”ihan kuin tekisi oikeasti”. Miksi pitäisi olevinaan tehdä oikeasti, kun voi todellisuudessa nauttia siitä aivan oikeasti, aivan oikeassa maailmassa?

Varsinkin lasten tulisi tehdä käsillään paljon konkreettista tekemistä (kuten vaikka niiden antiikinaikaisten käpylehmien askarteleminen). Niissä lapsi saa konkreettisen onnistumisen tunteen ”minä osaan ja selviän” lisäksi tekemänsä käsinkosketeltavaksi, toisin kuin jonkin tietokonepelikentän läpäiseminen. Jossakin koulussa ehdotettiin lapsille tietokonetta aineen kirjoittamisen välineeksi, kun joillakin oli rumat tai epäselvät käsialat. Tämä tuhoaisi paitsi motoriikan kehittymistä myös oman persoonan ja minän kehittymistä. Yksilöt tunnistetaan muun muassa juuri käsialan perusteella, jos se otetaan pois, mitä inhimillistä meillä enää kohta on.

Kaiken tämän päätteeksi pitää sanoa, että tietokone kuuluu nyky-yhteiskuntaan, emmekä selviäisi ilman sitä. Se on tuonut mukanaan paljon hyviäkin ja elämää helpottavia puolia, kuten laskujen maksaminen netissä, yhteydenpito, viestintä, yhteisöllisyys, tiedonhaku ym., mutta tässäkin pätee vanha hyvä sanonta ”Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä”. Elämää ei tulisi helpottaa liikaa, jokaisen tulee elämässään tehdä inhimilliset virheet, jahkailla, saada tuntea ja koskettaa ja ennen kaikkea elää!

http://areena.yle.fi/toista?id=2238637

”Emme voi ratkaista tämän päivän ongelmia modernilla ajattelulla,
koska tämän päivän ongelmat ovat tulosta modernista ajattelusta”

- Albert Einstein -

Opinnäytetyöni aiheena oli Siilinjärven kirkko. Halusin lähestyä kotikirkkoani aivan uudesta kuvakulmasta, objektiivisesti, en niinkään uskonnollisesti. Valokuvasin arkkitehtuurisia yksityiskohtia. Muotojen avulla pohdin kuvien henkistä sisältöä ja niiden symbolisia merkityksiä. Tutkin jugendia kirkkoarkkitehtuurissa ja pohdin kirkon merkitystä niin kulttuurille kuin nykypäivän ihmisellekin. Vertasin valokuviani El Lissitzkyn teoksiin, sillä hänen konstruktivistisissa töissään on tila-ajattelua ja arkkitehtuurista rakenteellisuutta, jota yritin tuoda kuvasarjaani. Kuvissa esiintyviä kolmea väriä, punaista, sinistä ja valkoista tutkin niin liturgisina väreinä kuin väriteoreettisestikin. Tarkoituksena oli saada valokuvista muotojen ja värien avulla yhtenäinen 3 – 5 kuvan sarja.