IRC-Galleria

Mitä tehdä kun ihminen, jonka luulit että hän tuntee sinut läpikotaisin, ei todellisuudessa tunne sinua lainkaan? Hän pyytää muuttumaan, mutta onko hän ajatellut että kaikki muutos ei välttämättä ole hyvästä. Ei ihmistä voi väkisin muuttaa. Olen kuitenkin sinut hänen elämänsä ja päätöstensä kanssa. Meillä on ongelma; minä pystyn puhumaan, hän ei. Joten ei ongelma ole yksin minun. Kannattaisiko tulla vastaan ja avata suunsa? Jos hän olisi näin tehnyt, ongelmaa ei ehkä olisi ja hän tuntisi minut paremmin. Saan vastaani kärkkäitä lauseita käyttäytymisestäni ja ajattelustani,vaikka kaikki nämä vuodet olen tahtonut hänelle vain hyvää ja olla vilpittömästi onnellinen ja ylpeä hänestä. Ja olen edelleen, hän vain kieltäytyy näkemästä asiaa näin.


T. hämmentynyt ja surullinen tyttö

Siinäpä lauantai-ilta vierähti mahtavasti hyvää musiikkia kuunnellessa. Rainer menee "supliikkimiesten" -listalleni niin että heilahtaa. Mies jolla on jalat maassa, järkeä päässä ja tekee kaiken lisäksi hyvää musiikkia!


"Muistakaa Jumala..... ja minut"

- Rainer Nygård -

Seuraavan kerran koulunpenkille maaliskuussa. Eli nyt alkoi odotettu työharjoittelurupeama. :)
Saa nähdä miten huomenna homma lähtee pyörimään, pienoinen jännitys päällänsä.
Työpaikat ovat siis ensin Irja Hachmannin lasitaide ja joulun aikoihin Suomen Ortodoksiseen kirkkomuseoon.

Joskus on jokaisella varmasti ulkopuolinen olo,mutta itselläni tämä on tietyssä ryhmässä melko yleistä. Et ole aivan samalla tasolla henkisesti kenenkään kanssa, saati sitten huumorintajussa, ajatuksenne vain eivät kohtaa. Kuitenkin toimeen on tultava, mutta ainainen hiljainen hyväksyminen erimielisyyksien kanssa tekee vaikeaa. Patoat sisällesi vihaa ja ärsytystä, jota et voi yhteishengen ylläpitämiseksi purkaa. Sinulla on ryhmässä tietty rooli ja helvetin vaikea poiketa siitä. Kun esimerkiksi heität jotain, jonka olet tarkoittanut vitsiksi, mutta sanot sen hieman vakavammalla äänensävyllä, tarkoittaen siitä sitten ironiaa tai muuta, sinun katsotaan olevan huonolla tuulella, kiukkuinen tai äkäinen, kun nuo samat lausahdukset jonkin toisen sanomina olisivat erittäinkin hauskoja. Tuntuu siltä, että olen vain hyväksikäytetty tietopankki, jonka ei odoteta sanovan muuta kuin kellonajat, tehtävät, olinpaikat, päivämäärät, tiedot/taidot ynnä muut asiat mitkä mieleen sattuvat juolahtamaan, joita jokainen tuntuu kyselevän vähintään kolme kertaa tunnissa. Jos rikon tämän odotetun roolini, minun oletetaan yleensä olevan huonolla tuulella. Tulisi aina olla iloinen päivänsäde, jolta löytyy tieto asiaan kuin asiaan. Nämä muut näytelmän roolisuorittajat kuitenkin tuntuvan saavan sanoa mitä tahansa miten tahansa ja sitä ei pidetä outona. He eivät varmaan tule ajatelleeksi, että minunkin tietoni ja taitoni ovat ihan inhimillisellä tasolla; sitä kun vain osaisi KUUNNELLA ja TEHDÄ MUISTIINPANOJA niin kuin yleensä on tapana, ainaisen vouhottamisen, sähläämisen ja vauhkoamisen sijaan. Ja omilla aivoilla saa toki AJATELLA; en tiedä missä vika, jos MINUN täytyy kertoa pitääkö jonkun soittaa jonnekin vaiko ei.

Kiva, kiitos, näkemiin.

En koskaan ole pitänyt itseäni kirja-ihmisenä. Ajattelin,että kirjojen lukeminen vie aikaa; helpompi katsoa elokuvia. Toki koulussa annetut kirjat luin ja joitakin elämäkertoja, mutta harvemmin vapaaehtoisesti mitään. Kun löysin mielenkiintoisen kirjaryhmän, toisin kävi... Viimeisen vuoden aikana luettuja kirjoja:


Wassily Kandinsky - Taiteen henkisestä sisällöstä

Jouni Hynynen - Rakkaudella, Hynynen

A. I. Routio - Minne menet, kuvataide?

Birgit Zeidler - Minitaidekirja, Claude Monét

Elke Linda Buchholz - Minitaidekirja, Leonardo da Vinci

Dieter Beaujean - Minitaidekirja, Vincent van Gogh

Arianna Stassinopoulos Huffington - Picasso, nero ja paholainen

Atle Naess - Edward Munch

Hayden Herrera - Frida Kahlo

Ingo F. Walther, Rainer Metzger - Marc Chagall

Hannele Wetzner - Värivaaka

Akseli Gallen-Kallela - Afrikka -kirja

Peter H. Feist - Pierre-Auguste Renoir

Gottfried Lindemann - Kulta-aika renessanssi



ja lista pitenee koko ajan. :)

Vaikka sitä kuinka ajattelisi, että pystyisi ohjailemaan elämäänsä valinnoilla ja päätöksillä, niin ei se vaan valitettavasti mene niin. Luulin tekeväni syksyllä aivan jotain muuta, mutta enpä päässyt tavoitteeseeni. Turhauttaa ja suututtaa, ettei asiat mene niin kuin tahtoisi! Varsinkin kun on tehnyt kaikkensa tavoitteen eteen... Nyt joudun tekemään todella töitä, että saan syksyn asiat haltuun kun en niitä keväällä voinut hoitaa. Tosin joka kerta kun olen masentunut suunnitelmien muutoksista, ilmenee ajan myötä jokin hyvä asia, jonka huomaa tapahtuvan. Sitä vain ei aina jaksa katsoa tarpeeksi kauas nähdäkseen sen heti. Sitä ei pitäisi verrata itseään muihin ja unohtaa pään sisällä oleva "vuosi- ja tavoiteaikataulu".

Ps. Tuleeko sinulle koskaan olo ettet ehdi tehdä elämässäsi kaikkea mitä tahtoisit...?

Vihdoin ja viimein pääsen nauttimaan ihan kunnon kesälomasta.Pariin vuoteen ei ole tullut lomailtua viikkoa pidempään,joten olen tämän jo kai ansainnutkin. Muutaman ensimmäisen lomapäivän olin kuin ampiainen,oli pakko keksiä jotain tekemistä; miten sitä voi vaan "olla"?!?.
Heinäkuu on pitänyt sisällään niin hyviä kuin huonojakin päiviä:

- aurinkoa (nautittava niistä pienistäkin säteistä)
- lämpöä
- kiukkua
- sadepäiviä
- tylsistymistä
- riitelyä
- huutamista
- vihaamista
- halveksuntaa
- sovittelua
- mutistelua
- läheisyyttä
- pelkoa
- ihastumista
- matkustelua (Nilsiä,Siilinjärvi,Taipalsaari,Lappeenranta,ja monta muuta vielä edessä)
- mökkeilyä
- ikävää (ranskan matkaaja ja tampereen ahertaja)
- museokäynti Etelä-Karjalan museossa
- tutkimusretki mummolan vintille (mukaan tarttui kengät, sormus ja kasa paitoja)
- kirpparikierroksia
- piirtelyä ja maalauksen suunnittelua
- kirjallisuutta (nyt on menossa symbolismia ja renessanssia)
- rentoutumista (nyt kun osaa taas ottaa rennosti)
- musiikkia (mm. Danko Jonesin löytäminen!)
- Miran muuttohässäkkä
- sukulointia
- pelailua (Mahjong, Aladdin - Nasiran kosto, ristikot; naurakaa vaan :P )
- leffailtoja
- viherpeukalointia (parvekkeella kirsikka/amppelitomaatteja, basilikaa, persiljaa, paprikaa, pari ruukkukukkaa ja neljä auringonkukkaa :) )
- hyvää ruokaa
- nautiskelua
- koulun tulosten odottelua (mikä on ärsyttävintä mitä tiedän,tai ainakin yksi niistä)
- aitassa nukkumista hetekalla (kasikymppisessä sängyssä, makuupussissa räpsyripsen <3 kanssa)
- valokuvaamista (kiitokset O. Lähdesmäelle kipinän sytyttämisestä!)
- pyöräilyä
- Serranon perhe (myöhäisherännyt,mutta hurmaannuin siihen kuitenkin)
- jäätelöä (ässämix-mehujää!)
- isovanhempien arvostusta (heidän saavutuksiinsa pyritään)
- laiturilla istumista ja sorsien ruokkimista
- bändejä/Henkkailtoja (tulossa vielä paljon,mm. Herra Ylppö)
- kahvihetkiä kaupungilla
- kirjeiden kirjoittamista/ajatusten avaamista

... ja sitä luulee ettei ole tehnyt mitään!

"Minä tavoittelen unelmaa,minä haluan mahdottomia. Toiset maalaavat sillan, talon, veneen. Maalattuaan sillan, talon tai veneen he ovat valmiit. - - Minä haluaisin maalata tunnelman, jossa silta, talo tai vene on, niitä ympäröivän tunnelman kauneuden, ja se on kerrassaan mahdotonta."

-Claude Monet-

Mahdottomasta tuli mahdollista kun kävimme katsomassa Monet'n näyttelyn Espoossa.Pitkän ajomatkan jälkeen (herätys 06.00) väsyttävät kilometrit unohtuivat uskomattoman pehmeiden ja kauniiden siveltimenvetojen keskellä. Epätodellinen olo valtasi mielen: "Siinä ne nyt ovat,mestarin maalaamat taideteokset".Täytyy sanoa,vaikka lummeaiheet ovat kokeneet inflaation niitä kaikkialla mainostettaessa, tuolla yhtä teosta katsellessa myönnettäköön niiden mestarillisuus. Nopeasti "sutaistut" siveltimenvedot muodostavat täydellisen kokonaisuuden noista lammen pinnalla kelluvista valkeista kaunottarista.Heinäsuovat olivat tunnetumpaa Monet'n maailmaa mm. "Veneet,regatta Argenteuilissa", "Kalliot Belle-Ilessa" ja "Pajut, Giverny" rinnalla.Henkeäsalpaava kokemus.

Sanottakoon myös että suomalainen nykytaide hurmasi myös.EMMA:ssa oli käsittämättömän hienoja oivalluksia muun muassa palapelin palasista,erivärisistä teipeistä ja pajunkissoista.Töitä tuli nähtyä mm. myös koulussa puhutuilta Ulla Jokisalolta, Arno Rafael Minkkiseltä, Jorma Puraselta, Tyko Salliselta, Kuutti Lavoselta....

---

Museolla vierahti kevyesti kolmisen tuntia.Sieltä lähdimme suunnistamaan kotiin Ikean kautta. Ikeasta tarttui mukaan muun muassa matto, hiirimatot ja kauan kaivattu pöytä parvekkeelle (jota en, kiitos Maskun huonon asiakaspalvelun, saanut Kuopiosta). Kello oli lähemmäs puoltayötä ennen kuin saavuimme kotiin ja kaaduimme sänkyyn,mutta koko päivä oli niiden kilometrien veroinen.Täysin.

* * * * *
Guillermo del Toron ohjaama El Orfanato, Orpokoti, on viiden tähden jännitysdraama Laurasta, joka tahtoo perustaa lastenkodin vammaisille lapsille samaan taloon, jossa itse on asunut lapsena. Lapset saapuvat taloon juhlien saattelemana, mutta samalla kun muu väki juhlii Lauran poika Simon katoaa. Tästä alkaa visuaalisesti erittäin hienosti koottu kokonaisuus jännittäviä kohtauksia ja otoksia, jotka pitävät otteessaan vailla ainuttakaan lipsumista. Tämä espanjalainen mestariteos on yksi osoitus muiden joukossa siitä, miten paljon laadukkaampaa ja monipuolisempaa elokuvateollisuutta Euroopassa kasvatetaan kuin Amerikassa.Toki Orpokodissakin on ennalta-arvattavia kohtauksia, mutta kaikki tapahtuvat juuri sekuntia ennen kuin niiden olettaa tapahtuvan, mikä tekee elokuvasta vieläkin mielenkiintoisemman. Amerikassa mietitään lipputuloja,Euroopassa sisältöä.Karkea yleistys, mutta niin tuntuu ainakin omakohtaisissa elokuvakokemuksissa olevan.Varma valinta elokuvahyllyyn jahka teos myyntiin asti saadaan.

Elokuvaklassikot jatkuivat Luis Buñuelin Andalusialaisella koiralla (1928) ja Kulta-ajalla (1930). Niin,mitenhän elokuvia purkaisi.Sanotaanko että surrealismia teoksista ei ainakaan puuttunut. Pidin enemmän Kulta-ajasta,vaikka Andalusialaista koiraa on hehkutettu vuosikymmeniä.Sekin toki oli hyvä ja varsinkin hienot trikkikuvat,kuten legendaarinen silmän leikkaus -kohtaus kuin myös reikä kädessä, josta vilisee muurahaisia.Kuitenkin Kulta-aika oli kokonaisuudessaan mielenkiintoisempi kriittisyydellään arvovaltaa kuten kirkkoa ja poliisia kohtaan.Lisäksi pidin kohdista,jossa mies hermostuu ja menettää malttinsa.
Andalusialainen koira kertoo enemmän ihmisen haluista,peloista ja luuloista. Molemmat elokuvat ovat aikaansa nähden hyvin rakennettuja.Teoksia katsellessa tulee luovuttaa pakonomainen tarve ymmärtää jokainen elokuvan otos,merkitys tai tarkoitus.Salvador Dalin avustus käsikirjoituksessa tuo väkisin moniulotteisuutta ja jotain selittämätöntä.Surrealismia.Tunteet ja mielkuvitus korvaavat järjen.