IRC-Galleria

Sainpa taas ajattelemisen aihetta, kun katsoimme video- ja verkkotaiteen tunnilla Voimala -jakson, jossa pohdittiin ja keskusteltiin siitä, miten digimaailma vaikuttaa ihmisiin.
Hyviä puolia verkkoyhteisöissä on ainakin se, että syrjäytyneet ja ujot ihmiset löytävät ympärilleen verkoston, jonka kanssa jakaa ajatuksiaan vapaasti. Netin kautta voi huoletta olla oma itsensä, jos todelliset sosiaaliset kanssakäymiset ahdistavat. Näin saa kerättyä itselleen arvostusta ja mahdollisesti kohottaa itsetuntoaan.

Toisaalta yhteisöt, kuten esimerkiksi Facebook, voivat aiheuttaa riippuvuutta. Tutkitusti vakavaa nettiriippuvuutta potevat 3 - 4 % kun taas jonkinlaista riippuvuutta 14 % suomalaisista. Riippuvuus vie aikaa niin sanotulta todelliselta elämältä, mikä on huolestuttavaa (pakko lukea, pakko viestittää). Ihmisen elämän ei tulisi olla netissä vaan fyysisessä kanssakäymisessä ja tekemisessä. Facebookissa on helppo pitää yhteyttä ystäviin ja tuttuihin ympäri maailmaa (mikä on ajatuksena loistava), mutta tuntuu että se on riistäytynyt käsistä. Ihmiset taistelevat keskenään siitä, kenellä on eniten ”ystäviä”. Nämä ”ystävät” saattavat olla sellaisia joita ei edes henkilökohtaisesti tunne, vaan jotka toisin sanoen ovat vain seuraajia. He seuraavat elämääsi tai tahtoisivat olla osa sitä, tai kenties vain kartuttavat kaverilistaansa. Vaikka henkilöllä olisikin 500 kaveria, se ei tarkoita että noille kaikille olisi todellisuudessa aikaa. Henkilöt, jotka tiedottavat elämästään tai tapahtumistaan Facebookissa, eivät välttämättä jaksa tehdä sitä enää muualla. Nykyään esimerkiksi sähköposti alkaa olla menneen talven lumia, sillä se ei ole reaaliaikainen. Facebookissa ne henkilöt, jotka siellä ovat saavat nopeasti ja helposti tiedon, jonka haluat välittää, mutta ne jotka eivät ole, saattavat jäädä tiedosta paitsi jos muita keinoja ei käytetä.

Yksi elävä esimerkki kaveripiiristäni: Luokkakaverini aikoi onnitella ystäväänsä syntymäpäivän kunniaksi soittamalla hänelle, mutta laiskistui ja päätti vaihtaa onnittelumuotoa. Hän ajatteli onnitella ystäväänsä Facebookissa, kun tämä olisi onlinessa. Helppoa ja nopeaa.

Eikö ole huolestuttavaa? Katoaako kaikki inhimillinen kanssakäyminen kokonaan bittien joukkoon vain sen vuoksi, että se on nopeaa ja helppoa? Miten käy halauksen, toisen ihmisen tuoksun, äänen tai kosketuksen? Elämme lumetodellisuudessa, jossa tarkkailemme toisiamme, ilman että oikeasti elämme. Meillä on vain illuusio läsnäolosta. Itse olen kokenut lievää syrjäytymistä siitä, etten ole esimerkiksi Facebookissa. Suurin osa tuttavistani on siellä, ja siellä toisilleen viestitellen, en välttämättä tiedä heidän elämästään juuri mitään, varsinkaan silloin jos satun olemaan ryhmässä, jossa muut puhujat käyttävät Facebookia.

Nykyään nettikeskustelut ovat todella yleisiä ja yhä nuoremmat niitä käyttävät. Tämän myötä nonverbaali viestintä, mikä on todella tärkeää kokonaisuuden hahmottamiseksi puheesta, kokee inflaation. Eivät hymiöt koskaan korvaa todellisia ilmeitä. On tutkittu, että nuoret, jotka ovat alkaneet käyttää netin tuomia mahdollisuuksia hyvin nuorina, eivät välttämättä myöhemmin tunnista kasvojen nonverbaaleja viestejä, kuten epäluuloa tai ihmetystä.

Nettiympäristö on nopeatempoista: kaikki pitäisi saada nopeasti ja helposti. Varsinkaan nuoret käyttäjät eivät kyseenalaista netissä olevaa tietoa vaan ottavat sen automaattisesti totena. ”Tiedon asema on ylikorostunut. Olemme lisäksi sekoittaneet ymmärtämisen ja tiedon käsitteet keskenään. Tieto on ymmärtämisen prosessin lopputulos. Nykyään ei ole malttia elää ymmärtämisen prosessia vaan haluamme tiedon heti.” Nettiympäristö on hektistä, mutta todellisuus kuitenkin hidastempoista. Kaikki tunteet kuten suru, ihastuminen tai rakastuminen vievät aikaa ja niille pitäisikin antaa aikaa.

”Verkossa tapahtuvat lyhyet viestit kadottavat hiljalleen ihmiseltä jahkaamisen taidon, keskustelun ja hitaasti viisaaseen päätökseen tulemisen taidon.” Netissä kaikki tulee sanoa lyhyesti ja tehokkaasti, kyllä tai ei. Tämä kadottaa luovan ajattelun, ajatuksen virran ja inhimillisyyden.

Tietokonepelit ovat yhä useammin lasten tavallisin leikkimuoto. Nämä varmasti osaltaan auttavat lasten aivojen ja päättelykyvyn kehitystä, mutta ainainen tietokoneella istuminen tai peliohjaimen käsittely hidastaa motorista kehitystä. Toki pelit kuten Wii Fit, tuovat hyödyllisiä puolia esimerkiksi kuntoiluun, mutta kuntoilunkin pitäisi olla todellisessa elämässä tapahtuvaa eikä ruudun tuijottamista. Nykyään tuntuu, että yritetään kaikesta tietotekniikkaa hyödyntäen tehdä simulaattoreita, jotka tuntuvat ”ihan kuin tekisi oikeasti”. Miksi pitäisi olevinaan tehdä oikeasti, kun voi todellisuudessa nauttia siitä aivan oikeasti, aivan oikeassa maailmassa?

Varsinkin lasten tulisi tehdä käsillään paljon konkreettista tekemistä (kuten vaikka niiden antiikinaikaisten käpylehmien askarteleminen). Niissä lapsi saa konkreettisen onnistumisen tunteen ”minä osaan ja selviän” lisäksi tekemänsä käsinkosketeltavaksi, toisin kuin jonkin tietokonepelikentän läpäiseminen. Jossakin koulussa ehdotettiin lapsille tietokonetta aineen kirjoittamisen välineeksi, kun joillakin oli rumat tai epäselvät käsialat. Tämä tuhoaisi paitsi motoriikan kehittymistä myös oman persoonan ja minän kehittymistä. Yksilöt tunnistetaan muun muassa juuri käsialan perusteella, jos se otetaan pois, mitä inhimillistä meillä enää kohta on.

Kaiken tämän päätteeksi pitää sanoa, että tietokone kuuluu nyky-yhteiskuntaan, emmekä selviäisi ilman sitä. Se on tuonut mukanaan paljon hyviäkin ja elämää helpottavia puolia, kuten laskujen maksaminen netissä, yhteydenpito, viestintä, yhteisöllisyys, tiedonhaku ym., mutta tässäkin pätee vanha hyvä sanonta ”Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä”. Elämää ei tulisi helpottaa liikaa, jokaisen tulee elämässään tehdä inhimilliset virheet, jahkailla, saada tuntea ja koskettaa ja ennen kaikkea elää!

http://areena.yle.fi/toista?id=2238637

”Emme voi ratkaista tämän päivän ongelmia modernilla ajattelulla,
koska tämän päivän ongelmat ovat tulosta modernista ajattelusta”

- Albert Einstein -

Opinnäytetyöni aiheena oli Siilinjärven kirkko. Halusin lähestyä kotikirkkoani aivan uudesta kuvakulmasta, objektiivisesti, en niinkään uskonnollisesti. Valokuvasin arkkitehtuurisia yksityiskohtia. Muotojen avulla pohdin kuvien henkistä sisältöä ja niiden symbolisia merkityksiä. Tutkin jugendia kirkkoarkkitehtuurissa ja pohdin kirkon merkitystä niin kulttuurille kuin nykypäivän ihmisellekin. Vertasin valokuviani El Lissitzkyn teoksiin, sillä hänen konstruktivistisissa töissään on tila-ajattelua ja arkkitehtuurista rakenteellisuutta, jota yritin tuoda kuvasarjaani. Kuvissa esiintyviä kolmea väriä, punaista, sinistä ja valkoista tutkin niin liturgisina väreinä kuin väriteoreettisestikin. Tarkoituksena oli saada valokuvista muotojen ja värien avulla yhtenäinen 3 – 5 kuvan sarja.

"Kuva kasvaa elämyksellisesti tasopinnastaan kohti katsojaa. Jos se sisältää intensiivisiä tiedollisia tai emotionaalisia merkityksiä, muodostuu katsojan ja kuvan välille optisesti välittyvä tunnesilta,jonka kautta se vaikuttaa katsojan tajuntaan. Mitä enemmän merkityksiä kuva sisältää, sitä voimakkaammin se muokkaa katsojan tajuntaa avaamalla siihen uusia ulottuvuuksia,syventämällä hänen tietoisuuttaan, koskettamalla ja elvyttämällä hänen muistojaan ja elämyksiään. Kuvan vaikutus ihmisen mieleen voi olla niin suuri, että siitä tulee sananmukaisesti 'unohtumaton'.

Ja jos katsomme vaikkapa Cézannen maisemamaalausta,siirtyy sen panteistista valoa tulviva,autuas tunnetila meihin niin,että saatamme hetken kokea - tunne voi olla suorastaan järkyttävän syvä - elävämme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Kuva on ulkopuolellamme, mutta sen sisältö, 'henki' on siirtynyt meihin selittämättömällä tavalla. Nerokkaan taiteilijan henki, joka on jäänyt elämään hänen fyysisen kuolemansa jälkeen hänen töissään, on tullut 'sisäämme'. On tapahtunut haltioituminen eli posessio,joka on yksi keskeisiä ilmiöitä miltei kaikkien kulttuurien uskonnollisissa menoissa. "

(panteismi = käsitys, jonka mukaan jumala on yhtä kuin kaiken olemassaolon kokonaisuus. Sana panteismi tulee kreikkalaisista sanoista pan = kaikki ja theos = jumala)

- Timo Miettinen, Pyhät kuvat kalliossa -

- Performanssikurssilla tutustuimme taiteilija John Cageen --> luin samaan aikaan Andy Warholin elämäkertaa, jossa sivuttiin J. Cagea Warholin ystävänä.

- Haluamani symbolikirja oli loppuunmyyty kaikista kirjakaupoista --> löysin kyseisen kirjan kirpputorilta puoleen hintaan.

- Tavoitteena hakea/päästä lukemaan taidehistoriaa --> työssäoppimispaikassani aloitti samaan aikaan (samana päivänä) työntekijä, joka on käynyt juuri saman koulutuksen jonne minulla on tarkoitus päästä.

- Bussimatkalla luennolle oli matkalukemisenani Marc Chagallin elämäkerta --> luennolla luennoitsijan töitä verrattiin Chagallin töihin.

Tällaisia sattumia on hiljattain sattunut useita, tänään vain huomasin sen.

Huomenna alkaa kolmen kuukauden mittainen työssäoppimisjakso Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa. Tarkoituksena valokuvata museon perusnäyttelyn esineistöä ja muokata kuvista netti- ja painokelpoiset versiot. Jännittää,mutta hyvällä tavalla.
Pääsen kurkistamaan museon elämään ja näkemään pilkahduksen siitä, mitä voisin tulevaisuudessa haluta tehdä. Katsotaan mitä tapahtuu...


" Taide laajassa merkityksessään
on suuri silta
yli sen keskinäisen ymmärtämättömyyden kuilun,
joka erottaa kulttuurit toisistaan"

- Christopher Dawson -

Mitä tehdä kun ihminen, jonka luulit että hän tuntee sinut läpikotaisin, ei todellisuudessa tunne sinua lainkaan? Hän pyytää muuttumaan, mutta onko hän ajatellut että kaikki muutos ei välttämättä ole hyvästä. Ei ihmistä voi väkisin muuttaa. Olen kuitenkin sinut hänen elämänsä ja päätöstensä kanssa. Meillä on ongelma; minä pystyn puhumaan, hän ei. Joten ei ongelma ole yksin minun. Kannattaisiko tulla vastaan ja avata suunsa? Jos hän olisi näin tehnyt, ongelmaa ei ehkä olisi ja hän tuntisi minut paremmin. Saan vastaani kärkkäitä lauseita käyttäytymisestäni ja ajattelustani,vaikka kaikki nämä vuodet olen tahtonut hänelle vain hyvää ja olla vilpittömästi onnellinen ja ylpeä hänestä. Ja olen edelleen, hän vain kieltäytyy näkemästä asiaa näin.


T. hämmentynyt ja surullinen tyttö

Siinäpä lauantai-ilta vierähti mahtavasti hyvää musiikkia kuunnellessa. Rainer menee "supliikkimiesten" -listalleni niin että heilahtaa. Mies jolla on jalat maassa, järkeä päässä ja tekee kaiken lisäksi hyvää musiikkia!


"Muistakaa Jumala..... ja minut"

- Rainer Nygård -

Seuraavan kerran koulunpenkille maaliskuussa. Eli nyt alkoi odotettu työharjoittelurupeama. :)
Saa nähdä miten huomenna homma lähtee pyörimään, pienoinen jännitys päällänsä.
Työpaikat ovat siis ensin Irja Hachmannin lasitaide ja joulun aikoihin Suomen Ortodoksiseen kirkkomuseoon.