IRC-Galleria

luonnoton viikko
tainakin pitää sateesta
ensimmäinen vapaa aamu hetkeen
valvon nautinnollisen yön
ikkunassa paljon häiriöitä
katuvalot kaukana
toisella puolen heikko näkyvyys
ihanaa
tuuli kumisuttaa kattoa
puhuu maruan kieltä

hurmasin tänään töissä.
siitäkin tuli vain paha mieli lopulta.
ainakin minulle.

vaahterat on parhaita syksyllä kun lehdet
vaihtavat väriä näpsäkästi
muuttuvat värilliseksi matoksi

tänään luennon jälkeen oli ihanan pimeätä,
ja yllätyksekseni kaipasin jo talvea,
mukavasti tuuli,
kova ja viileä

nyt myös lämpimästi pukeutunut

äsken innostuin, mutta sitten tajusin, että kun keski-pasila rakennetaan minä en

Maksalaatikkoa, illalla syön sitä.
Ähky valtaa, ähky lakoon ihmisen suostuttelee,
saatanan ähky,
ei laatikuollista ähkyttä mahaan ängetä,
sen toki älyää nälkäinenkin ihminen, tuloksetta;
unohdan lakoennusteet, istun näköalan ääreen,
ilta-aurinko nopeasti vie ahdingosta ulos,
hitaasti dille istahtaa kertaalleen alas,
sekavana.

Kohde antaa inhottavasti pienen aavistuksen,
arvaan nöyrtyväni
torstain urotyöt ohitettuani.
Mietin ankeita ajatuksia,
näen silmät, en uskalla rantautua.
Autio ajatus mielessäni,
ulkopuolella talvi-ilta,
tavallinen ansa.

Jonain päivänä tällä viikolla kävellessäni bussipysäkiltä kotiin, katselin tapani mukaan ihmistä.
Yllätyksekseni hän vastasi katseeseeni, niin pitkään että L:n määritelmän mukaan siinä oli jotain. Ja kyllähän sen huomaa.

Jälkeenpäin harmittelin, että minulla olin töistä ja öistä väsyneenä lipsahtanut menneen maailman menkää pois -ilmeeseeni. Jos olisin tajunnut sen aiemmin, olisin väläyttänyt loppuun hymyn. Sellaisen hurmaavan. Eh.

Harmittaa.

Hassua käydä taas vaihteeksi töissä. Vähän, mutta kuitenkin.

Kun tulin kotiin, porraskäytävässä haisi kala. Yllätyskö?
Ei oikeastaan.

Hoas päätti tänään tarjota minulle asuntoa Lintuvaarasta.
Sanoin, kiitos, mutta ei kiitos.

Tänäänkin ihmisistä tulee täysipäisiä. Eikun -ikäsiä.

En taida mahtua tuolle paperille.