IRC-Galleria

Tänään päätin taas ajellessani ympäri aluetta joka tuntuu jokseenkin edes kodilta, että Testament on hyvin syksyistä autoilumusiikkia.
Taidan sulkea puhelimeni jottei ikävä purkisi pintaan aina sen soidessa tietyllä soittoäänellä, Alizé - Lolita (vai mikälie tuon kappaleen oikea nimi on). Olin ajatuksissaan tai en, haluaisin silti olla jossain aivan muualla.
Tämä ilta on erittäin tylsä verrattuna moniin muihin iltoihin tällä viikolla. Minulla on kaljaa, minulla on pikkuveli joka soittaa suhteellisen hyvää musiikkia jostain syystä (se on vihdoinkin oppinut tavoille), mutta minulla ei ole yhtään ystävää eikä mitään tekemistä. Kalja on ainoa asia mikä pitää minut hereillä.
Taidan nimetä ensimmäisen lävistykseni Nipeksi. Jukkapalmuni nimi on Soile, ja entisen kevytmoottoripyöräni nimi on Sepi. Jossakin vaiheessa sytytän koko porukan tuleen raamatulla.
Hip-hei kristinusko ja valtion uskonnot!

"Katseen joka ei jaksanut nostaa tähteä
takaisin taivaalle
Kaiun uupuneesta äänestä
joka kerran oli kesäisen tuore
jotta voisi värisemättä kuulla
varisten juoruilun ympäri Moskovaa

Ja kostea lokakuinen päivä
olisi ihanampi toukokuuta
Muista minut, kalleimpani
ainakin ensilumeen asti"

Ultra Bra - Ero

Uskomatonta, miten hetken voi olla niin rauhallista tällä elämärintamalla kunnes kahden kolmen päivän sisällä pamahtaa ihan hirveästi kaikkea odotettavaa, pelättävää ja toimitettavaa. Keskiviikkona pitäisi mennä lääkäriin selittämään vakavana kuinka näytän ihan laamalta ja selässäni on kuollut kohta. Perjantaina menen ottamaan tähän mennessä ensimmäisen lävistykseni ja ai-perkele että pelottaa ja kutkuttaa.
Uudellevuodellekin löytyi jo suunnitelmallinen mahdollisuus. Kutsu Haminaan rakkaimpani tanssitettavaksi rukin tanssiaisiin-mihin-lie. Tästä syntyi vielä paniikki liittyen ilta-asuun mikä minulla tietenkin pitäisi olla. Löytynee vain vanha vanhojentanssimekko, jonka korsetti on jäänyt rintojen kohdalta aivan liian pieneksi. Alaosa taas ei sovi juhlaan ei ollenkaan, mutta olen jo kehittänyt asiaa selvittävän selityksen miksi minulla saa olla sellainen, hyvä minä! Siispä, pari kuukautta aikaa löytää sopiva korsetti tälle epäilyttävistä kohdista kumpuilevalle torsolleni.

"Like the naked leads the blind, I know I'm selfish, I'm unkind"

Tässä vieläkin rykiessä ja hengästyessä neljän kilometrin juoksemisen jälkeen jaksan kirjoittaa jotain tänne. Miksikö? En tiedä, kai tämä kuntoilevan ihmisen kusi on noussut päähäni. Kiloja on tullut lisää yksi, mutta ne eivät näy missään. Toisinsanoen se on kai vain muuttunut lihakseksi vatsaani ja reisiini. Ja perse on tiukempi kuin vastasyntyneellä. Olen ... kunnossa!
Tänään pukeuduttiin sanomalehdistä tehtyihin asuihin ja leikittiin ateenalaisia. Oli aika normipäivä siis.
Terveisiä Lottikselle, jos se vielä muistaa minut :(

Jälleen kerran kotona at VMÄC. Kaikki ihmiset on jossain. Jotenkin osuvaa kun kerrankin haluaisi ystäviä ja kavereita nähdä niin ne kaikki ovat sopineet jo valmiiksi jotain. No mutta, minkäs teet. Joku toinen kerta sitten, tai ei IKINÄ!
Seuraavat viikonloput vain tulevat menemään vähän "ginez", joten... Katukaa nyt, kun on vielä aikaa.
Sotkin tänään nahkatakkini valkoiseen maaliin. Onneksi isäpappa oli pelastamassa tilanteen, itku oli meinatessa aikamoisen lähellä. Sotkin myös mustat pahishousuni samaiseen pahaiseen maaliin. Toivottavasti se lähtee jollain tärpätin tapaisella tappoaineella jonka seurassa tukehtuu.

Luulen, että syysmasennus on tuloillaan. Sellainen kutina on nimittän jänteissä ja nivelissä.

Pitää vähentää radion kuuntelua. Siinä muuttuu jokseenkin typeräksi, istuvaksi ja möllöttäväksi korvilla eläjäkäsi.
Pitää myös vähentää ikävöintiä ja ajattelemista.
Tästä päädymmekin siihen, että on kuunneltava enemmän radiota.
Vihaan oravia ja niiden harrastuksia.

Ensimmäinen viikko pian takana uudessa koulussa. Asuntolassa asutaan ja huone on kuin sota-aikainen punkkeri. Yöt ovat kylmiä, mutta ainahan ne ovat kun yksin nukkuu.
Tämä on ensimmäinen kerta kun pääsen nettiin sitten viime sunnuntain. Suorastaan ihmeellistä. Tosin kukaan ei ollut kaivannut minua poissaollessani. Mikä on sinänsä surullista. (Lue: laittakaa kaipaavaa kontaktia tähän suuntaan)
Olen sairastunut flunssaan ja tartutan kaikki siihen ympärilläni. Täällä väsyttää koko ajan ja syödään koko ajan. Joten jos näette minun näköisen XXL-kokoa olevan ihmisen, tarkistakaa olenko se minä. Se voi olla pian mahdollista.

Terveisiä isälle traktoriin.

Ps. Netin saan tänne joskus tämän kuun loppupuolella vasta, joten hang in there!

Eilinen oli Foster's päivä. Tämä päivä on iso Karhu päivä. Huomisesta ei vielä tietoa, turvaudumme ehkä poron kuseen, koska siinä on mukavampi jälkimaku.
Kuitenkin, viimeisiä päiviä VMÄ viedään. Osittain harmissaan, kaikki mikä tapahtuu tuntuu tapahtuvan viimeistä kertaa. Viimeinen työpäivä, viimeinen kerta kun käytän mummia kaupassa, viimeinen kerta kun käyn paikallisessa Spar-marketissa... Pian viedään viimeisiä kertoja kun näen ystäviäni kunnolla, tai istun tässä rakkaalla, koristellulla koneellani.
Osittain onnessaan. Pääsen tapaamaan uusia, ehkäpä jopa mielenkiintoisia ihmisiä, ihmisiä jotkeivät (noita kahta sanaa ei ehken pysty yhdistämään ranskalaisittain?) tunne minua tai eivät omaa erityisiä taka-ajatuksia minun suhteen. Ja pääsen kokemaan, miltä intohimoni opiskelu tuntuu luonnossa. Sain tuon edellisen lauseen kuulostamaan erittäin perverssiltä. Miksi sana "intohimo" tuntuu aina tarkoittavan vain yhtä ainoaa asiaa?

Banaanikärpäset tuntuvat lisääntyvän nopeammin kuin niitä ehtii tappaa.

Oi miksi ne ovat niin vikkeliä?

Alan kai herätä verbaalisen luovuuteni, ja tietenkin ajatuksellisen merelläkäyntini kulta-aikaan, "THE GOLDEN AGE", niin kuin Civilizaationeissa tästä puhutaan.
1. luokkalaiset lapset laulamassa onnessaan, hymyillen ja kurkku suorana "Se päivä oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen"... se oli jotain niin jumalan kädellä rankaiseman masentavaa kuultavaa. Äh, no kukaan ei osaa laulaa, lähinnä se, miten vanha ja kurppa itse olen. Pian nuokin lapset jättävät lapsuuden taakseen ja tajuavat miten paska paikka maailma on (*angstangstviilviil*). Sittenpä ei enää olekaan niitä iloisia päiviä. Olen kai itse jo kohdassa "Nyt se on jo eilinen".
Olen myös täynnä runonparsia. Pitää kai rueta kulkemaan pienen lehtiön ja pienen kynän kanssa ympäriinsä, jospa vaikka saisi niistä jotain ylös.

Elän elämääni kuin päiväkorento.

Testasin kansallisena alkoholisoitumispäivänä, miten krapula muuttuu juodessa ainoastaan yhtä alkoholilaatua. Otin alkoholilaadukseni testaustilanteeseen kaljan. Onnistuneesti kittasin itseni pelkällä kaljalla mukavaan humalaan, onnistuin jopa tekemään itsestäni pellen ja naurunalaisen.
Aamulla saapuivat tulokset. Herätessä kuivuutta kurkussa, lievää päänsärkyä heti pystyyn noustua. Ruuan ja ensimmäisen tupakan jälkeen outo, olematon "pala" kurkussa.
Verrattaessa tuloksia aikaisempiin testi-iltoihin, sain tulokseksi sen, että mikäli pidät kätesi irti kaikesta muusta alkoholista kuin sille illalle valitsemastasi, tulet selviämään seuraavasta päivästä ilman tappokrapulaa.

Kansa nousee barrikaadeille ja hipheijaa minun viisaudelleni!

Tapoin tänään metsäkanalinnun, laji itsessään jäi suhteellisen suureksi mysteeriksi. Veikkaan jotain koppeloa tai naaras fasaania. Verta tuulilasissa, ihan normi päivä.
Mieliala hyppii niin itsensä tappamisesta muiden tappamiseen, kukkien syömiseen ja käpyjen perseeseen tunkemiseen. Toisaalta olen aika iloinen.
Menen rakastelemaan lakanoitani. Aion elää selibaatissa itseni kanssa.

Maybe I'll go eat worms.