IRC-Galleria

Herätyskello soi. Katsahdan kelloa, vaikka tiedän jo herätyskellon soimisesta johtuen tasan tarkkaan, että kello on 1. Nousen ja tartun housuihini, jotka makaavat tuolinkarmilla. Saatuani housut jalkaan nappaan kaapista mustan t-paidan päälleni. Nopea ja varovainen vilkaisu ulos ikkunasta kertoo minulle, että aurinko helottaa täydeltä terältä.
Hohhoijaa, ajattelen. Unirytmin kääntämisen jälkeen on nukahtaminen todella vaikeaa, heräämisestä puhumattakaan!
Menen kylpyhuoneeseen ja otan partakoneen kaapista. Se surahtaa käyntiin, ajan parransänkeni pois ja viimeistelen toimenpiteen partavedellä. Käteni eksyy kahteen pieneen, ja arpeutuneeseen jälkeen kaulallani. Otan peitepuikon, ja peitän arvet pois näkyvistä.

Keittiöön kävellessäni joudun kiertämään ikkunan kaukaa. Perille päästyäni katselen ympärilleni. Kamalan sotkuista, voisi siivotakin joskus. Kaikesta rojusta huolimatta kävelen jääkaapille ja potkaisen samalla muutaman kuivahtaneen rotan ruumin pois tieltäni, etteivät ne sentään ihan keskellä lattiaa loju. Avaan jääkaapin, nappaan verilättypaketin kouraani, ja vien lätyt mikroaaltouuniin. Odoteltuani puolitoista minuuttia, mikro vingahtaa, ja minä nappaan verilätyt suuhuni ahnaasti.
Syötyäni lätyt pikaisesti, riensin takaisin kylpyhuoneeseen ja riisuin housut ja t-paidan päältäni. Nappasin ylimmältä hyllyltä sinisen aurinkorasvapurkin ja aloin levittää sen sisältöä koko vartalooni. Nyt täytyi olla tarkkana. Joka ikinen milli ihosta täytyi peittää. Vaikka..
Eihän tämä siltikään välttämättä toimi. Oma hullu ideani, jonka jonakin yönä olin päähäni saanut. Vetäisin housut ja paidan takaisin päälleni, ja pujahdin takaisin makuuhuoneeseen. Siellä kiskoin jalkaani sukat, ja kaivoin kaapista pipon, ja t-paitani päälle kiskaisin vielä pitkähihaisen paidan. Lipaston laatikosta kaivan esille laskettelijoille tarkoitetut aurinkolasit, jotka taatusti eivät päästä aurinkoa silmiin. Menin peilin eteen ja katselen sen kautta vastaikkaisen seinän julistetta.
Marssiin suoraan ovelle, napaten matkalla kuitenkin naulakosta korkeakauluksisen, nilkkoihin asti ulottuvan kangastakin. Kengät vetäisin tottakai myös jalkaani. Avaan oman huoneistoni oven ja lähden laskeutumaan rappusia alas.

En ollut ennen huomannut kuinka pitkät rappuset olivatkaan ja kuinka kauan niiden laskeutuminen vei. Vaikka asuin vain kolmannessa kerroksessa, tuntui kuin olisin laskeutunut ainakin parikymmentä kerrosta. Mahassa pisteli, minua alkoi pelottaa ja jännittää. Vaikka olinkin vielä eilen herätyskelloa viritellessäni ollut asiasta aivan varma, katumus iski nyt päälleni. Mitä jos tämä ei toimi? Ja miksi toimisikaan. Enhän minä tätä onnistuakseni tee, jos olen itselleni rehellinen. Olen vain niin kyllästynyt tälläiseen sairaaseen elämään. Halusin niin sanotun elämäni loppuvan, siksi minä tähän itsemurhahankkeeseen lähdin. Mutta nyt kun sen hetki koittaa, enkö uskallakkaan tehdä sitä loppuun? Toisaalta, jos nyt jättäisin homman puolitiehen, olisin itsekäs. Moni muu joutuisi kärsimään koko elämänsä minun tavoin. Mitä jos tämä toimiikin? Kaikki minunlaisen nyt ja
tulevaisuudessa saisivat paremman elämän! Minun on pakko tehdä tämä.

Avasin ulko-oven. Vetäisin syvään henkeä. Astuin ulos auringonpaisteeseen. Siinä minä seisoin liikkumatta, tuskin hengitinkään.
Mietin että kohta jotain tapahtuu. Mutta mitään ei tapahtunut viiteen minuuttiin. Ei kymmeneen. Ei viiteentoista. Kaksikymmentä minuuttia paikallani seistyäni, tajusin että suunnitelmani toimi! Minua nauratti! En ollut tuntenut tällaista onnea kahteen vuoteen! Lähdin kävelemään eteenpäin, riisuin takkini ja pipon pois päältäni ja heitin ne roskakoriin. Olin vapaa liikkumaan myös päivällä!
Hyvästi yön pimeys, ja varjoissa lymyily.

Tästä alkaa uusi vallankumous.