IRC-Galleria

Tännehän kai kuuluisi kirjoittaa, kun elämässä tapahtuu jotain – siis kun on jotain kirjoitettavaa. Viime viikon Romanian ekskursiosta olisikin enemmän kerrottavaa kuin koko kuluneesta vuodesta 2008 muuten. Mutta en ole kirjoittanut MITÄÄN, aivan laitonta uunoilua!

Enkä aiokaan säveltää mitään kattavaa matkakertomusta. Sen verran voi kuitenkin tehdä yhteenvetoa, että reissu oli aivan jäätävän onnistunut, silkkaa parhauden mäskistä tislattua über-parhautta! Ilmassa leijui koko ajan täydellisen katastrofin ainekset, mutta onni oli niin myötä, että melkein uskon suojelusenkeleihin. Itseasiassa hyvän onnen paisumus suhteessa tieteellisen steriiliin huonon onnen tyhjiöön on jotain niin... suhteetonta, että pelkään jo sitä kalmankatkuista päivää, jolloin Onnetar kuittaa tämän velan korkojen kera. Sinä päivänä sataa alasimia, puukkoja ja paskaa.

Suunnitelma oli, että suunnitelmaa ei ole, ja että sitä tikulla silmään ja Vlad Tepesin seipäällä perseeseen joka suunnitelmoi. Karkea viitekehys oli, että "pidetään järki päässä: ei mennä hämäriin paikkoihin eikä olla missään tekemisissä hämärien tyyppien kanssa". Järki jäi jonnekin Ukrainan ilmatilaan, sillä heti koneen laskeuduttua lähdettiin itäblokin epäilyttävimmän mursunaaman völjyyn kuin sokeat sorsanpoikaset. Ja jo ensimmäisenä yönä tarkoitushakuisesti ryvettiin pimeimmillä kujilla mitä ikinä vastaan tuli.

Toisena päivänä poistuttiin hotellista noin klo 12, määränpäänä Brasov ja "Draculan linna". Perillä lähdettiin taas ensimmäisen hämärähepun kyytiin, joka lupasi viedä katsomaan ko. nähtävyyttä. Ai perkele että pojat oli vakavaa naamaa, kun istuttiin ehkä kylmän sodan aikana parhaat päivänsä nähneen Dacian kyydissä, 200 km päässä hotellista, vailla harmainta aavistusta määränpäästä. Aurinko oli jo laskenut, eikä pimeydessä näkynyt muuta kuin rottelon ajovalot. Kuski soitteli paikallisille kavereilleen, ikään kuin olisi jakanut "tilannetietoja", ja rälläsi siihen malliin, että saattaisi Räikkösenkin pokka pettää. Yhtäältä mietin, että pysyykö nastoilla ja sähköteipillä kokoon kursittu kosla kasassa, toisaalta aloin kummasti arvostaa sisäelimiäni – munuaisiahan ei tarvitse kuin yhden, mutta maksasta tai sydämestä on paha luopua.

Loppupelissä mies olikin päälliköin matkaopas päällä maan, luennoi paikallisen historian lyhyen oppimäärän, neuvotteli meidät sisään kuumottavan raflaavaan ravintolaan ja neuvoi kaikki Brasovin menomestat. Vaikka linnasta ei sysipimeydessä nähty kuin aavistus, kaupunki osoittautui kaiken mälväämisen arvoiseksi. En usko olleeni niin päissäni, että arvostelukyky olisi ollut erityisen raunioina, joten uskallan verrata Brasovia eräisiin Sveitsin "helmiin", mm. Luganoon ja Luzerniin. Tämän luokituksen kaupunkeja ei Suomessa juuri ole.

Tyhjän alppityylisen kaupungin sokkeloista löytyi klubi, jossa oli humalluttavat bileet neljässä kerroksessa ja porukkaa kuin mummoja hulluilla päivillä. Kun valomerkki kävi joskus aamuviideltä, ja tequilalla kyllästetyt turistit havahtuivat autioiden katujen pakkaseen, palasivat realiteetit huteran tietoisuuden urille: hotelli oli tosiaan vain noin 200 km päässä. Muutamien arpajaisten kautta, ja näitä arpajaisia ei valvoisi edes Aulis Gerlander, tie vei takaisin hotellin turvasatamaan, aika lailla tasan keskipäivällä. 24 tunnin "syrjähyppy" loppui silmäluomien lyijynraskauteen – ja meillä oli yksi teoreettinen vastaus kysymykseen "mitä Jack Bauer tekisi?"

Vielä viimeisenä iltana oli pakko keittää potentiaalinen katastroganoff. Olin huomaavinani, että nuijalla lyödyssä teknohiiriluolassa tuli ulkolaisille vähän pahaa silmää, joten liukenin paikalta ennen muita. Matkalla hotelliin pimeydestä alkoi kuulua hyytävä kerberosten räksytys, ja kulman takaa vyöryi vesikauhuinen piskilauma turpa vaahdossa. Romanian Live Action Hopeanuoli oli huolista vähäisin, sillä aloin herätä siihen kylmäävään asetelmaan, että känninen porukkamme oli hajaantunut Bukarestin arvaamattomaan yöhön – entä jos pakka olisi hajalla vielä aamulla, kun Finskin paluukone käynnistelee moottoreita? Huono arpa, sano.

Ei onneksi mennyt draamaksi. Mitä nyt, jälkikäteen kuulemani mukaan, klubilla oli hetken tarjolla menoliput teho-osastolle, tuskainen loppuelämä pyörätuolissa ja kusihelvetti katetriin kytkettynä, kun paikalliset luunmurskaajat ja vapaapainijat eivät olleet aivan samanmielisiä Suomen kulttuuriedustuston kanssa. Yhtä epäselväksi kuin tilanteen kulkukin jäi kuinka ihmeessä se ratkesi ilman sisäisiä verenvuotoja ja irronneita raajoja.

Ja, uskomatonta kuin onkin, kokonaiskuvaa ei mustaa yksikään vastoinkäyminen – mitään ei varastettu, ketään ei kusetettu, kaikki sisäelimet on tallella, pakki toimi tavallistakin paremmin (kiitos Jägermeister), kaulassa ei ole puremajälkiä, eikä hävyttömästä viinassa kylpemisestä joutunut maksamaan nanosekuntiakaan krapulaa. Oliko se jonkinlainen kosminen kompensaatio siitä, että viimeksi olen voinut pitää lomaa jouluna, vaiko sittenkin vain onnen yliannostus, jollaisesta voi saada suoneensa vain kerran vuosisadassa kun taivaankappaleet sattuvat olemaan oikeassa asennossa...? Loksahtelivatko elämän (+) ja (-) -merkkiset palaset kohdilleen, vain loksahtivatko Ursa Major ja Otava astronomiseen lähetyssaarnaajaan? Veronpalautuksia levottomasta, tauottomasta ahertamisesta ja paskanharmaasta arjesta; vai satumaisen satunnainen konstellaatioiden orgioiden ulkoisvaikutus?

Voi Varsovan kevät, Venäjän vinttikoira ja Romanian rankkuri (niille muuten olisi kysyntää) sentään, jauhan paskaa kuin ... yleensäkin. Matkakertomus tästä kuitenkin tuli, ja tähän se loppuu. Matkoista on oikeastaan aika turha kertoa mitään, sillä ei kokemuksia voi jakaa. Ne kelluvat tuolla päässä, tuolla noin, ovat siellä ihan ikioma säilötty resurssi, kuin pikkelsit ikään, voimavara joka tarjoaa vielä monta stondista kaamoksen keskelle. "Matkailu avartaa" – ja parantaa verenkiertoa, ehkäisee syöpää, kerryttää jeesuspisteitä, puhdistaa synneistä, takaa paremmat arvosanat, auttaa uralla etenemistä, kaunistaa, pidentää, lisää seksuaalista suorituskykyä, vie askeleen lähemmäs valaistumista, parantaa sijoitusten tuottoa, jalostaa karismaa, oikaisee ryhdin, vapauttaa demoneista – kaiken kauniin, haluttavan ja tavoittelemisen arvoisen voit attribuoida matkustamiseen, joka on investoinneista kannattavin, etkä ole kaukana totuudesta.

Ihmisen maailma on mitätön – se on vain varpaallinen triviaaleja asioita yhdellä häviävällä ajan hetkellä. Reissussa se on aina jotain ainutlaatuista: vieraalla maaperällä, ja niillä synkillä tuntemattomilla kujilla, osaa arvostaa jo pelkästään sitä, että elää ja hengittää. Nyt se on taas morfologista ja syntaktista ergatiivisuutta, makrotalousteoriaa ja Keynesin mallia, mandariinikiinan kielioppia, satunnainen käynti verkkopankissa, liukastelua loskassa, hesarin sivujen rapinaa, laihaa kahvia, hartiajumitusta, lievä tinnitus, pari silittämätöntä kauluspaitaa, ja jämähtänyt kalju urpo joka ei täytä yhtäkään paitaansa – ja ajan, aivan helvetillisen niukan resurssin, epätoivoista allokointia, surkeata päämäärätöntä räpiköintiä opinto-otteen täyttämiseksi, joka tällä hetkellä tuntuu "suorituksena" jotenkin keinotekoiselta. ... Se parhaiten nauraa, johon keppi kalahtaa, sillä ei rakennettu päivässä ja konstit on monet ja Konstasta moneksi, sanoi lemulukkar' kun kananpoikia piiskasi, ja föriäijä kun pumpulflikka jokken putos, vaan vitullakos vihellät kun on huuli halki.