IRC-Galleria


Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin
Siihen mä jään, sä tuot niin hiljaa kätes kädellein
Sanot: "Kultasein mä näin tahdon olla vain"

Olet intuitiolla varustettu, ihmisistä ja asioista huolta pitävä, rauhallinen ja rauhaa rakastava, syvällinen ja monisyinen ihminen. Osaat yhtä luontevasti kohdata elämän henkilökohtaisia ja analyyttisiä tilanteita. Ihmistyyppisi on yleensä sopivimmillaan sisäisten asioiden ja näkymien kanssa, mutta tarvitsee jossakin määrin myös ihmiskontakteja. Tämä vastakkainasettelu aiheuttaakin toisinaan ongelmia. Olet sanavalmis, empaattinen ja idealistinen. Yleensä kaltaisesi ihminen sanoo vain tietävänsä asiat suoralta kädeltä, mutta ei välttämättä osaa selittää asioita toisille. Tunnet vahvasti toisten ihmisten tunteiden mukana, ja osaat tunnistaa hyvän ja pahan eri asioista ja tilanteista. Tästä syystä sovellut ammatteihin, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Nautit siitä, että voit olla avuksi toisille. Kun olet tehnyt jostakin asiasta päätöksen ja asettanut tavoitteesi, mitkään järkisyyt eivät saa päätäsi kääntymään. Se, osaatko kääntää tämän ominaisuuden sinnikkyydeksi, vai oletko pelkästään jääräpäinen, määrääkin helposti koko elämäsi suunnan ja menestyksen.

faktaa eläinmaailmastaMaanantai 18.02.2008 11:49


-golf-pallon kokoinen sinirengas tursas tappaa yhdellä myrkkyannoksellaan kymmenen ihmistä.syadiniin verrattuna myrkky 10 000 kertaa vahvempaa.
-skorppionin myrkky voi tulevaisuudessa parantaa aivokasvain potilaita.

[Ei aihetta]Perjantai 15.02.2008 14:27


Herra nimeltä Robert Sternberg on todennut älykkyydestä:
älykkäitä ovat ne, jotka tuntevat omat vahvuutensa ja heikkoutensa js pystyvät toimimaan siten että hyödyntävät vahvuuksiaan ja kompensoivat heikkouksiaan.
todistin myös itsestäni löytyvän älyä:) intrapersoonallista(itsetuntemukseen liittyvä) sekä interpersoonallista(sosiaalinen älykkyys)
Minulla on sekä suuri sosiaalisen vuorovaikutuksen tarve:
-arvostaa hyvää ilmapiiriä ja ryhmähenkeä
-etsivät hyväksyntää ja välttävät konflikteja
-kokee ihmissuhteiseen liittyvät hankaluudet voimakkaasti
-puhuvat harvoin pahaa toisista
että läheisyyden tarve:
-ylläpitää harvoja, mutta läheisiä ihmissuhteita
- tavoittelee ihmissuhteissaan avoimmuutta ja keskinäistä huolenpitoa
-sopeutuu hyvin elämän tuomiin muutoksiin ja ovat todennäköisimmin keski-iässä tyytyväisiä avioliittoonsa

[Ei aihetta]Perjantai 15.02.2008 12:58


kuhan pääsen tuolta kemian tunnilta niin tulla kirjoittelemaan paremmalla ajalla tänne:)

[Ei aihetta]Torstai 14.02.2008 12:56


HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!

[Ei aihetta]Torstai 14.02.2008 12:55


ihanaa viimeinen koe ja kelakin oli muistanu opintotuella:)

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.02.2008 12:21

uskon nauruun puhtaaseen
uskon voimaan kyynelten
uskon suureen rakkauteen

uskon pieniin sanoihin
sankareihin arkisiin
uskon pieniin ihmeisiin