IRC-Galleria

se tästä elämänfilosofoinnista..palailen illalla asiaan Kurtsista käsin..vi se`s:)

Miljoonan lottovoitto vai uskovaisuus?
Ei kaduta valita jälkimmäistä!

Miksi rakastaa materiaa,
joka on niin katoavaa?
emme sitä mukaamme saa,
kulkiessamme rajan taa.

Polvet verillä
olen perillä
edessä korkeimman tuomarin

Vedän rinnastain
läpeensä mädänneen
syntisen sydämen

Odotan peläten
jätätkö kärventymään liekkeihin helvettiin
vai ojentaako pietari henk.koht
kutsun jameihin parhaisiin

Mailla manalan
poika Jumalan
tekee teoista suurimman

Armahduksen saan
sydän puhdistetaan
minua arvostetaan ja rakastetaan

Tästä hetkestä lähtien
esitän pienimmästäkin onnenmurusesta kiitoksen
Halleluja!
-My Own-

eilen sen verran kiiruita etten kerenny kirjottelemaan mitn, tuli nääs Lapinlahdelta vieraita..
mutta tänään sitäkin enemmän sitten:)

tutkia enemmänkin sanoituksia:
-jarkko martikainen
-a.p.sarjanto
-reidar palmgren
-wexi salmi
-marja mattlar
-marko annala
-anssi gröhn
-arto revonkorpi

Lintu
tuskin tunnen häntä ja kuitenkin
tulin häntä tapaamaan
hän on niin kovin kaunis vieläkin
kun kääntyy minua katsomaan

tämä yö on minulle viimeinen
kuulen hänen sanovan
olen sairas ja väsynyt ihminen
ja siksi lähteä haluan

sinä tiedät jo jotakin elämästä
jotain tiedän minäkin
kun vain uskallat lakata pelkäämästä
paratiisin saat takaisin

hän vielä jatkaa kyynelet silmissään
sanaa jokaista painottaen
hän pitää kättäni tiukasti kädessään
ja sanoo silmiin katsoen:

en kadu ketään niistä, joita syliini suljin
heitä sentään rakastin
itken kaikkia niitä
joiden ohitse kuljin
joita väistin ja pakenin

sillä aina kun ihmisen lähelle päästin
löysin lähelle itsekin
mutta jos itseäni
varjelin ja säästelin
heti eksyin ja palelin

hänen katseensa sammuu, hän huokaisee
hänen otteensa raukeaa
siinä samassa silmiä häikäisee
ja huoneen ikkuna aukeaa

kun jälleen katson häntä, hän muuttunut
onkin linnuksi edessäin
ja linnun siipeä puhtaan valkoista
minä pidänkin kädessäin

lintu nousee ja lentoon jo lehahtaa
minä paikalle yksin jään
hahmo taivaan korkeuksiin loittoaa
huone humisee tyhjyyttään

istun hiljaa vielä ja muistelen
hänen viime sanojaan
niitä puoliääneen toistelen
kun hän on mennyt menojaan:

en kadu ketään niistä, joita syliini suljin
heitä sentään rakastin
itken kaikkia niitä, joiden ohitse kuljin
joita väistin ja pakenin

sillä aina kun ihmisen lähelle päästin
löysin lähelle itsekin
mutta jos itseäni varjelin ja säästelin
heti eksyin ja palelin



marja mattlar

taakka


repun täyttää lohkareilla,
mietteillään joka ainoan loukon
miehen kouran kokoisilla
lehtolapsilla alakulon
katkeran kappaleen kerrallaan
hän keräilee
ja jokaisen mukaan saa mahtumaan
tuskin neuvoja kyselee

selän päälle nostaa murheen,
kylmän kajon kulmilleen
vihan ottaa vyötäisilleen,
marssitahdin taivallukseen
käynyt on kaunaansa kuljettamaan
ja omastaan ei irti päästä
milloinkaan

muistoissaan
on mielikuvaa monta
silmitöntä syyllisyyttä,
pahaa mieltä pohjatonta
petettyä ystävyyttä
minne ikinä ne kantaakaan,
hän luovuta ei aarteitaan
taakkaa kantaa harteillaan
kuin rakkaintaan

kuollessaan
kuorman jättää hän lapsilleen
saavat kolmanteen tai neljänteen
sukupolveen taakan kantaakseen
koston kierrettä saa kuljettaa,
kuormasta uskonsa ammentaa
he eivät luovuta aarteitaan
taakkaa kantavat harteillaan
kuin rakkaintaan



reidar palmgren

kuljin
varjojen veljenä
vaelsin suuren varjon tietä
varjot, tovereista
uskollisimmat
tosi taistelijat

kunnes hetkeksi sorruin
tanssiin auringon ympärillä
kaikki se keveys
ennalta tuomittu riemu
ja minä olin se
joka pitelee karitsaa
kun se uhrattiin
ettei iltaa tulisi
sen kaula ei katkennut
ja aurinko nauroi minulle
niin kuin nauraa se
joka on kaiken aikaa tietänyt

varjot, pimeän partisaanit
eivät ne
veljeään hylkää
vievät vuorille
joilla ei tarvitse uneksia

varo, elämä on niin autiota
että siihen on vaikea mahtua
niin lyhyt askel
niin suuri pelko
-taberman-

mene, mitä kauemmaksi menet
sitä lähemmäksi tulet.
Kurkota, se tuntuu
enemmältä kuin kosketus.
ikävä viiltää vatsaa
kuin urheaan soturiin
olisi vihdoinkin osunut.
tuntuu hyvältä
-Taberman-