IRC-Galleria

Valovuosiensa takaa
tähdet vilkkuen
Unelmille ihmisen
hiljaa ilkkuen
Tiedänhän
että pieni oon,
kun siltä tuntuu
mahdun hyvin kainaloon

Oon näillä silmillä sua katsonut
Näillä käsillä sua koskettanut
Sydämelläni tällä olen tuntenut sut
Enkä voi unohtaa (KOSKAAN)

Monet väännetty
on itkut käännetty
toiset posketkin
On sydän kaskettu
lautalla laskettu
monet kosketkin
ja jokaisen kiven
mä muistan
suljen silmät uudelleen
Menneisyys on kuljettu
-Eput: Hiljaa huomiseen-

vikalla tunnilla leikkiä liuosten kanssa..toivottavasti ei oo mitn kovin syövyttävää x)

Vai silloin saattaa tietää sen
Kun liikkuu asialla sydämen

Astuessas huoneeseen tuot sisään auringon
Tule viereeni vuoteeseen ja siihen jää.
Kirja kesken jäädä saa, sua vasten painaudun
Kosketus on kuin untuvaa, pehmeää

Minä sinuun merkitsen merkit rakkauden
Tai valon sammutan, jos sun huomaan nukkuvan
Painan syliisi pään sinun toivon heräävän
Ja kanssain valvovan, mutta viereesi nukahdan

Aamu tullessaan tuoksun toi kahvin vastakeitetyn
Paahtoleivälle sulaa voi tai unta nään
Astuessas huoneeseen tuot sisään auringon
Tule viereeni vuoteeseen ja siihen jää

Minä sinuun…

En tahdo tietää liikaa,
ongelmista muiden ihmisten.
Ne kaksi vanhaa piikaa,
hoitavat mun puolestani sen.

Saa asukkaiden huolet
ja riidat joku toinen selvittää.
Mun työni varjopuolet,
ei liity itse työhön mitenkään.

kerto:
Turvananne,
kuin poliisi tai palomies.
Juoruistanne,
ei piittaa viisas talonmies.

Ainakin mä luulen,
on viisautta tietää vähemmän.
Kun kaikenlaista kuulen,
niin hyvin vähän siitä välitän

kerto:
Turvananne,
kuin poliisi tai palomies.
Juoruistanne,
ei piittaa viisas talonmies.

se kuiskasi hiljaa
olet matkalla kadotukseen
mutta saat mitä ikinä tahdot
jos vain pääsemme sopimukseen
voi jeesus ne kiiluvat silmät
ja ne kasvoilla märkivät arvet
mä huomasin vasta silloin
että sen päästä kasvoi sarvet

tästä hipsasta kemian kaksoistunnille..

Tuuleen hukkuu huuto joutsenen
kaatuu kelohonka ryskyen
lumihuntuun peittyy maa
valkoviittaan kietoo sulhastaan
surumetsien talvimorsian.

Jäätyy poskillensa kyyneleet
niin kuin hankeen lumihiutaleet
pakkashäitään odottaa
valkoviittaan kietoo sulhastaan
surumetsien talvimorsian.

Lumihuntuun valkoiseen
peittyy metsä hiljainen
puut viime lehdet pudottaa
maan ylle langeten
metsän syliin päänsä painaen
kai häitään vielä odottaa
surumetsien talvimorsian.