uskoakko unelmiin, kun kaikki menee penkin alle
miksi pitää hymyillä, kun sattuu kaikkialle
katkeruuden varjo lepää aina mielessäni
mitä ihmeellistä jeesus tässä miehes näki
turha iloita, paikollensa aina juuttuu
minkä takii edetä, jos palaa lähtöruutuun
väärii unelmia, liikkuu täällä liian paljon
mulla oma elämä, ei kukaa uutta tarjoo
jos voisin kelloa tulkita tai sitä muuttaa
oisin yksin aina, kai se on sit pelkuruutta
kun ei uskalla, yrittää tai mihkään mennä
mihin astun, tuntuu että oisin miinakentäl
sydän tykyttää, kovemmin kuin sadat iskut
harhat päässä, eikä tiedä enää mihin istut
viha kasvaa, takaraivoo kaikki painaa
mielessäsi mietit, miksi minä aina
kertosäe:
liian paljon katkeruutta kätkee ihmisielu
vaikka sisält kova, missä viipyy silti riemu
särkyneitä unelmia löytyy joka puolelt
liikaa luottamusta, siihen kaatuu kaikki nuoret
mihin pitäis uskoo, jos kaikki äkkii katoo
vajoo itsesääliin, unelmatkin samal hajoo
sydän kipinöi ja silmätkin lyö äkkii tulta
ei ketään missään, yksinäisten valtakunta
leijan lailla liitelen, mut voinko luottaa hyvään tuuleen
vaikka asioita tiedän, liikaa niistä kuulen
unelmista totta, niinhän kaikki aina väittää
mä uskon itseeni ja toivon että muuri väistää
joka päivä huomaa, minkä takii täällä elän
miksi pahuus sattuu, vaikka voitan joka erän
veitsen pisto tuntuu sydänmestä kaulaan asti
toinen itkee, toinen nauraa, meitä onkin kaksi
en pysty päättää, mitä toivon oikeasti
samal lailla jatkuu, joutuu ottaa taaskin matsii
eikä koskaan tiedä, milloin putoot reunan yli
vaikeet päästä takas, jos kaikki jälleen tyrin
pieni vene lipuu kohti määrän päätä
siellä, hyvä olla elämäni silkin päällä
jos, joskus joudun vielä etsii itseäni
tiedän mistä löytyy, kun kerään pisteitäni
kertosäe
kokemuksii pelätään, mut niitä pitää aina etsii
mistä palat kasataan, jos hajoo sirpaleiksi
korvat kuulee, mutta ääni käskee hiljentyä
jos kaikki himmenee, niin kuinka sitten piristyä
juoksen rinkiä, jossa mutkii ei saa suoriks
aikaa kiertää kehää, vielä kun on tarpeeks nuori
aitoi kaatuu, mutta silti jatkan juoksemista
väsyn tunne huimaa, kipu rintaa puristaa
vaikka uskoisin, elämäni tottumuksiin
en oota uutta linjaa, takas siihen vanhaan bussiin
jolla matkustetaan ajatusten raunioilla
silmiin sattuu, siellä silti yksin kaunis olla
makaan vuoteellani, huudan omaa nimeäni
roikun seinämässä, varmaan ote lipeääki
ei pysty pelkää, ihmiset vaan pelkkää ilmaa
teen omii kuvioita, johdan tätä sielun firmaa
-Lyriikka-