IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 16.12.2008 22:42

"Olet niin epämääräinen
Sä osaat piilottaa juuri sen
minkä eniten tahtoisin
tietää vaikka se sattuiskin

[Ei aihetta]Tiistai 16.12.2008 21:36

Silmä näkee vaan ei tunne mitään, ja jalat tarpoo alleen maan
tule tänne, minä haluan tietää, kuka olet, minne me kuljetaan

[Ei aihetta]Tiistai 16.12.2008 21:30

Motivaatio on sitä, kun
unelmien päälle puetaan
työhaalarit

-Tahko Pihkala-

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.12.2008 14:05

Ei murheet ole vain isojen
alaa
voi pikkuiseltakin pinna
palaa.
Voi sattua harmeja aamusta
asti,
niin että keljuttaa
kamalasti.

ahihi...Lauantai 13.12.2008 17:31

Maanläheinen prinsessa pienellä peellä


Maltillisesti onnea, sinä sovit prinsessan virkaan. Prinsessana olet vain hieman erilainen kuin satujen kruunupäät. Tai vähän enemmänkin erilainen. Sinä toivot saavasi elää rauhassa, tavallista, pientä elämää. Hyväksyt prinsessan tehtäviin kuuluvat edustustehtävät, mutta ne ovat sinulle rasite. Hymyilet kuuliaisesti pirskeissä, mutta oikeasti haluaisit jo kotiin, rojahtaa soffalle nappiverkkarit jalassa katsomaan Salkkareita.

No leikki leikkinä, kyllä sinä prinsessana voit olla oikeinkin säteilevä - päältä päin tavallisuudenkaipuutasi ei näe. Mutta siinä missä muut Euroopan kruunupäät odottavat seuraavia kuninkaallisia synttäreitä, joissa näyttäytyä, sinä laskeskelet kalenterista, ettei vain se Rainier taas täytä pyöreitä vuosia. Juurihan minä hankin edellisiin kemuihin puvun! Esikuviasi prinsessana: Mary ja Märtha
KAKSOSET

Kaksosia tarvitaan juhannuspyhien tiedotussihteerin virkaan. Tietotoimisto kulkee hyvin esim. povitaskussa, ja siellä käykin ehtymätön tekstiviestien kuhina. Liiterin taakse halkopinon päälle on kasattu tietsikka. meilipuolena tunnettu kaksonen hoitelee näppärästi sähköpostiliikennettä halon hakkuun lomassa. kaksonen seuraa koko ajan uutisia pitäen tilastoa mm. hukkuneista ja midsummerin murhista, tarkkailee säätiloja ja tiedustelee tuttavien juhannuksenviettoa maailmanlaajuisesti. On tärkeää ottaa puhelu vaikkapa serkkupojille kolumbiaan: "onko siellä ilmoja pidellyt? hyvinkö siellä tarkenee - aurinko paistaa ja ruoho kasvaa kohisemalla?

Kaksonen herättää tuskastumista trivial pursuit -pöydässä. Hän sekoilee koko ajan pelivuorojen kanssa, lukee samat kysymykset moneen kertaan ja sotkee kysymysten osa-alueiden värit: kun pitäisi kysyä pinkki viihdekysymys, hän tivaakin jääkiekkomaalin verkonsilmän halkaisijaa tukeutuen oranssiin kysymysalueeseen. Lisäksi hän pudottelee pelinappuloita alinomaa ja niitä poimiessaan kolhii koko ajan päätään pöydänkulmaan, aiheuttaen paheksuntaa karkealla noitumisellaan

[Ei aihetta]Lauantai 13.12.2008 15:52

Opitko rakastamaan

Taivas piirtyy kaupungin takaa
kauniimpana kuin muistinkaan.
Menneisyyden sylissä makaa
muistot jotka esiin saan.

Huomaamatta vain kauas palaan
ja voin melkein sua koskettaa.
Tunteet joita vieläkin salaan
pintaan varkain taas kohoaa.

kertosäe:
Jokaisen sanan muistaa voin
jokaisen hetken jonka koin.
Menneisyydestä kuvat mieleen tulvahtaa.
Selvästi meidät niissä nään,
ja sitä jään vain miettimään,
mikä menikään meiltä vikaan aikoinaan?
Löysitkö etsimäsi
vai päädyitkö samaan jamaan
opitko rakastamaan?

Täällä kaikki helposti ruostuu.
Tunteet ajassa haalistuu.
Miksi mieli siihenkin suostuu?
Toinen johonkin unohtuu.

Tuttuun paikkaan askeleet johtaa,
jokin sielussa värähtää.
Mieli viimein eilisen kohtaa
jälki ennen kuin häviää.

kertosäe

On opittava etsimään
ennen kuin oppii löytämään,
ja katsottava sisimpään.

Jokaisen sanan muistaa voi

[Ei aihetta]Lauantai 13.12.2008 15:50

entä jos en ookkaan varma
vielä,
valmis rauhoittumaan,
en osaa seistä
paikoillaan,
on helppoo olla irrallaan

anna mulle aikaa, älä
hoputa
nuoruus pitää kokee, se
pitää elää
ryömitään ja sitte
kävellään

löysin tylsistyneisyyden huipun...Lauantai 13.12.2008 00:29

1.Are you ready to rock?
> vaihda lätty lautaselle, kuuntelisin mieluummin bob marleyta

2.Fasu- vai Fanipala?
> kompa, fiksua

3.Järkytyitkö Heath Ledgerin kuolemasta?
> enemmän järkytyin siitä ku kuulin lapsuusajan hammaslääkärini kuolleen 42-vuotiaana

4.What would Jack Sparrow do?
> ken tietää

5.Tarvitseeko Spiderman hampurilaisia?
> luultavammin sen kone käy ruualla ku bensalla

6.Uskotko keijuihin?
> uskoin hammaskeijuun pienenä, mutta siitä nyt on aikaa

7.Miksi taiteilijoilla on alkoholiongelmia?
> parhaat tekstit syntyy pirujen hyppiessä seinille..

8.Onko Nightwish poppia?
> ei ainakaan ennen ollu..nyt kun anette on solisti en tiedä sanoa mitä se kiukuminen on

9.Kettu vai kuttu?
> kettu

10.Tiesitkö, että Jyväskylä on Suomen 7. suurin kaupunki?
> nippelitieto

11.Mitä ruumiin piirteitä olet perinyt vanhemmiltasi?
> pömppis

12.Entä mitä luonteen piirteitä?
> toivottavasti en mitään..

13.Oletko eskapisti?
> aika useasti

14.Tiedätkö edes, minkälainen henkilö eskapisti on?
> pakenee todellisuutta, en sentään ihan tollo ole!

15.Possu- vai Berliinin-munkki?
> omena possu

16.Paras Disney-pahis?
> Safar on ainoa joka tulee mieleen

17.Paras Abban biisi?
> Mamma Mia elokuvaan on koottu kaikki, oli ihan hyvä leffa.

18.Miltä sinusta tuntuisi, jos lakkapari tanssisi tangoa kielesi päällä?
> ei ne siinä kauaa tanssis..

19.Onko Lappi tylsä paikka?
> vihaan hiihtoa ja laskettelua, mitä siis teen siellä?

20.Voisitko asua vuoden Siperiassa?
> jos sä tuut kanssa

21.Paris Hilton – miksi?
> bimbo blondi

22.Käyttäisitkö mieluummin mansikka- vai mustikkapuuteria?
> naturel

23.Is there life before death?
> i think so

24.Onko Harry Potter typerä ihminen?
> miten joku voi sanoa sitä ihqux??

25.Mitä järkeä on syödä Risifruttia, kun voi syödä lämmintä riisipuuroa?
> pääsee helpomalla

26.Arvostatko Eino Leinoa?
> paras runoilija 4ever

27.Kummalla on suurempi nenä, Hazel Patricialla vai Albus Dumbledorella?
> onko mahdollisuus käydä tekees mittaus

28.Kerttuli vai Irmeli?
> irmeli

29.Missä ovat pulujen poikaset?
> jonkun lihansyöjän pannulla

30.Mussuttaako James Bond pullaa?
> pitäs testata hänen mielikuvitus

31.Ketä/keitä arvostat eniten?
> isän äitiä jolla on paljon elämänkokemusta ja viisautta.

32.Olisitko mieluummin muinainen egyptiläinen vai maya-intiaani?
> jos oisin ollu kleopatra ni sitten ehkä

33.Kumpi on ihkumpi, Sturm und Drang vai Tokio Hotel?
> saksan kieli on aliarvostettua..

34.Varjosusi, 7 Days to the Wolves vai Tanssii susien kanssa?
> hmm..

35.Onko Huippumalli haussa-ohjelma pelkkää narttujen riitelyä?
> aivopesua

36.Miksei kukaan pidä tummasta suklaasta?
> mieluummin sitä ku valkosuklaata

37.Ovatko kaikki ruotsalaiset homoja?
> ei naispuoleiset

38.Säälitkö Britneyä?
> hänen jälkikasvuaan

39.Kumpaan matkustaisit mieluummin, Grönlantiin vai Madagaskarille?
> kävisin kummassakin jotta voisin verrata

40.Oletko koskaan nähnyt kenenkään tv-hahmon kaksoisolentoa?
> noup

41.Minkä värinen on sinua lähinnä oleva kirja?
> musta ja siinä on punavalkonen tikkataulu

42.Keräiletkö jotain omituista?
> nolojen tilanteiden magneetti

43.Meneekö aika tällä hetkellä liian nopeasti vai hitaasti?
>sopivasti

44.Inhositko pienenä Pihlaja-karkkeja?
> kyllä mä niitä kohteliaasti otin jos joku mummo tarjos, mutta lahjoitin ne kyllä eteen päin

45.Voisitko olla kasvissyöjä?
> millä mä sitten kasvaisin

46.Osaatko puputtaa?
> luulisin

47.Oudoin asia, mitä olet tehnyt jossain unessasi?
> no comment

48.Vill du gå till snigelfarmen?
> ja

49.Kuka sai tänä vuonna paras miespääosa-Oscarin?
> en ole seurannut

50.Know why Hazzel sings?
>hän ei osaa kertoa asiaansa muuten

51.Seksikkäin Potter-hyvis?
> kysy joltain fanilta

52.Vanha vai uusi Nightwish?
> Turusen lähdettyä ei ole ollut NIGHTWISHIÄ

53.kumpi on kamalampaa punnertaminen vai leuanveto
-tuskin saisin yhtään leukaa ja punnerrus menee vain "ämmien tyylillä"

54.Mikä olisi tangolaulajanimesi? (Ota toinen nimesi ja äitisi tyttönimi.)
> tuulikki salo

55.Paras Disney-prinsessa?
> lumikki

56.Kermakalja vai tuliviski?
> absolutistina jätän muiden asiasta tietävien vastattavaksi

57.Miten ääntelisi Nightwish-käkikello?
> niin että sillä nakattas samantien vesilintua

58.Onko sinulla mielikuvitusystävää?
> oli silloin jussi ja kuokka vuosituhannella

59.Tiedätkö, mikä hedelmä on la manzana?
>arvelisin sen olevan keltaoranssi ja pyöreä, makeahko

60.WhoÂ’s there knocking at my window?
> risu

61.Oletko koskaan onkinut?
> kyllähän mä olen ahvenuisia narrannu ihan onnistuneestikin

62.Mikä on mielestäsi maailman ihanin piirretty?
> leijonakuningas ja monsterit oy

63.H.C. Andersenin paras satu?
> olen lukenut enemmän grimmin veljeksiä

64.Jos enkeli lankeaa, poltetaanko sen siivet?
> mun mielestä "mustalla enkelillä" on siivet, mutta taivaanportit on niin hyvin vartioitu ettei sinne ole enää asiaa

65.Viilteletkö?
> ei tulisi mieleenikään

66.Oletko nähnyt autoa, jonka rekisterinumero on 666?
> paholainen itse ajelee sillä

67.Ovatko puhuvat pehmolelut epäilyttäviä?
> sanavarastoon mahtuu korkeitaan 3 sanaa

68.Omistatko Marimekon Tasaraita-paidan?
> välttelen raitoja

69.Minä vuonna äitisi on syntynyt?
> 1955

70.Paras maku, minkä tiedät?
> mansikka kermavaahtoon tai suklaaseen uitettuna ja miehen suusta syötynä;D

71.Jos olisit Mr Lordi, minne tekisit pesäsi?
> kauas ihmisistä

72.Maksalaatikko, rusinoilla vai ilman?
> ilman

73.Mitä tapahtui vuonna 1918?
> vuos siitä ku suomi itsenäisty..

74.Onko otsatukka out?
> voi se olla muodikaskin

75.Oudoin CD-levy, jonka omistat?
> jos tämän hetkistä musamakua miettii niin tuisku ja nylon beat

76.Oletko lemmenkipeä?
> erittäin

77.Missä villiruusut kasvavat?
> kotona

78.Omistatko tohvelit?
> ruskeat saunatossukat

79.Tanssitko kuin mörrimöykky?
> kukaan ei ole onneksi sanonut miltä heidän mielestään näytän

80.Järki vai tunteet?
> olen tunneihminen

81.Ylpeys vai ennakkoluulo?
> minun elämässä ennakkoluulo on pilannut aika monta asiaa

82.Lempihahmosi Frendit-sarjasta?
> joey ja rachel

83.Osaatko laulaa kuin enkeli?
> en omista niin puhdasta sävellajia

84.Mustana vai maidolla?
> jos pystyn puolikuppia sumppia hörppään niin käytän maitoa joskus jopa kermaa

85.Kylmänä vai kuumana?
> kiehuvana ja sitte sekotellaan hetki

86.Lempisoittimesi?
> en ite soita mitään..mutta kitara,piano ja viulu

88.Rakastatko kirjoja?
> olisikin aikaa lukea, olen varsinainen toukka

89.Jos olisit mummo, lukisitko ET-lehteä?
> olisin moderni ja lukisin jotain nuorekasta

90.Yritätkö olla ekologinen ihminen?
> vähemmän sitä on kuin haluaisi

91.Onnistutko tuhoamaan sukkahousut päivässä?
> valitettavasti 15e kuviosukkahousuissa oli heti pieni reikä, mutta niiståä sitä ei onneksi niin huomaa

92.Kuinka monta päivää on syntymäpäivääsi?
> 4kk 18 päivää

93.Miksi koulukuvat ei onnistu koskaan?
> koska olen paikalla

94.Wanna blow the horn of Gondor?
> maybe, maybe not

95.Narskutteletko hampaita öisin?
> en ole tietoinen siitä,

96.Vihelteleekö äitisi?
> ei se oo sen juttu

97.Ovatko varvaskorut turhia?
> ennemmin nilkkarengas

98.Onko pitkäperjantai pitkä päivä?
> joillekin on

99.Wow!
> koskahan oisin viimeks niin tokaissut

100.Mitkä ovat viimeiset sanasi?
> paska reissu mut tulipa tehtyä

lievitän kaamosmasennusta..Perjantai 12.12.2008 23:40

KESÄGALLUPPI

Kesällä aion
[x] viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien kanssa
[x] tutustua uusiin ihmisiin
[ ] uida paljon järvessä/meressä/uima-altaassa
[/] grillata( syödä isän grillaamia pihvejä,yam!)
[ ] hyppiä trampoliinilla
[x] kuunnella musiikkia terassilla/pihalla nauttien samalla kylmästä juotavasta
[ ] shoppailla kaupungilla
[/ ] mennä ulkomaille(haluaisin, se pääseekö on toinen juttu)
[ ] mennä huvipuistoon
[x] mennä kesätöihin
[x] matkustaa muuten vaan jonnekkin
[x] nähdä ystäviä, jotka asuvat kauempana
[ ] ottaa aurinkoa
[ ] telttailla
[ ] mökkeillä
[x] käydä festareilla
[/] istua paljon tietokoneella(yritän vähentää mieluummin)
[ ] katsoa salkkareiden vanhoja jaksoja
[ ] katsoa serranon perhettä
[ ] syödä mansikoita
[x] syödä jäätelöä
[ ] pyöräillä/rullaluistella
[x] kävellä luonnossa
[ ] juoda alkoholia
[x] bilettää
[ ] ikävöidä koulua
[/] opiskella[kai sitä loppulomasta täytyy vähän kirjaa raottaa ettei pääse unohtumaan mitä arki tuo eteen)
[x] nukkua(ainakin sen välttämättömän 10 tuntia)

KUMPI?
Vadelma vai mansikka? - vadelma
Jäätelö vai karkki? - malago fruity salmiakki
Pyörä vai mopo? - pyörä
Järvi, meri vai uima-allas? - meri
Limsa vai mehu? - mehu
Uudet vai vanhat perunat? - uudet tillin ja voi nokareen kera!
Shortsit vai minihame? - minihame kotona, yleisellä paikalla farkkushortsit
Toppi vai t-paita? - toppi

Kesäkuu vai heinäkuu? - heinäkuu
Bikinit vai uimapuku? - Bikinit
Rusketusrajat vai ei? - ei väliä
Tikkataulu vai pelikortit? - Pelikortit
Vaalea vai tumma? - Tumma
20°C vai 30°C -alle 20
Varjossa vai auringossa? - varjossa

KYSYMYKSIÄ
Paras jäätelö maku? - lakritsi,banaanisuklaa ja mango-meloni
Onko teillä kesämökki? -ei enää
Paras kesäruoka? - kokki 3:sen kokeilut
Paras aika päivästä mennä rannalle? - voi käydä koska vaan ku on omaa rantaa
Onko jokin asia mikä ärsyttää kesässä? sitä tahtoo olla punasempi ku yleensä

Harrastatko kesäsuhteita?
[ ] Kyllä
[ ] Joskus saatan kännissä sekoilla
[x] En tiedä mitä ensi kesänä tulee tapahtumaan (ois kiva jos siihen mennessä ois löytänyt miehen itelleen)
[ ] Seurustelen
[ ] En