IRC-Galleria

Mikahan siina on, etta musta tuntuu kuin aina vain odottaisin jotain. Ennen joulua laskin, etta kunhan vaan joulu ois ohi, niin pahin ois takana. Sitten olikin jo aika viettaa uutta vuotta ja vaikka mulla oli mukavaa, niitakin paivia tuli laskettua. Siina tietenkin varjona oli koko ajan Chrisin huono tila ja ehkapa ma tosiaan mietin siella, etta mun pitais menna katsomaan hanta.
Sairaalasta paastyamme olen vain lukkiutunut taloon Lindan kutsuista valittamatta lahtea ulos. Mulla ei nyt vaan kiinnosta nahda ketaan eika jutella Chrisista. En kesta sita muka huolehtivaa (ja ennen kaikkea saalivaa) asennetta mika ihmisilla on. Chrisista tuli tarkea monelle vuosien varrella, mutta silti musta tuntuu yhtakkia, ettei mulla oo mitaan yhteista niiden ihmisten kanssa. Ja ajatuskin pubista, jossa pitais olla olevinaan iloinen ja jutella niita naita lahinna puistatuttaa.
Nyt sitten laskeskelen paivia ja odotan, etta lentokone lahtisi jo Suomeen. En vain tieda mita mina sitten alan laskea, kun vihdoin paasen perille?

Ehkapa Viivi on oikeassa siina, etta mun nauru on kadonnut.

Eniten mua itseani huolestuttaa oma valinpitamattomyys. Nyt tuntuu silta, etta voisin ilman tunnontuskia pakata kamani ja haipya yon aikana kertomatta kenellekaan mitaan. Ma oon niiiiiin kypsa oottamiseen.

Ma tarvin nyt kipeasti lomaa kaikesta. Haluan olla itsekseni ja rauhoittua, mutta ainakaan viela se ei ole mahdollista.

Chrisin pojan luona ollessamme to-pe valinen yo, Linda lupasi meidan puolesta, etta hoitaisimme erinaisia asioita talossa. Siina vaiheessa mina olin hyvin vasynyt ja artynyt, kun Linda lupailee asioita minunkin puolestani, mutta nyt taalla taas olen lahinna ollut mielissani, kun olen saanut haarailla. Se on minun terapiamuotoni ja pakopaikkani.

Huomenna menemme aamulla kirkkoon (??!!!!) kuulemaan kun Chris mainitaan messussa ja hanen puolestaan rukoillaan. Kukaan meista (ei edes Chris) ole uskonnollinen ja tilanne tuntuu vahan kornilta, mutta onpahan tamakin yksi keino kokoontua ja muistella hanta. Iltapaivalla menemmekin sitten Chrisin lempiravintolaan syomaan ja illalla luultavasti ulos. Vasyttaa ja jo valmiiksi kaikki, mita huomenna on luvassa.
Normaalisti olisin varmaan tyytyvainen, mutta en enaa viime aikoina. En vain jaksais.

Niin kuin tavallista, asiat eivat ole sujuneet suunnitelmien mukaan.

Lontooseen paasin ja tapasin Hennan ja Viivin. Meilla oli mukavaa ja aika meni nopeasti kierrellen, kunnes varjoksi lomaani tuli flunssa, joka iski varmaan just siksi, etta sai vihdoinkin rentoutua. Siina sitten kitistessa kurkkukivusta ja huonosta olosta sain viela viestia Lindalta, joka kertoo, etta Chris on joutunut taas sairaalaan. Tiesin, etta han olisi toivonut minun kiitavan hanelle kaveriksi, mutta siina tilassa se ei olisi vahempaa voinut kiinnostaa. Viivi ois jaanyt yksin ja mita minusta olisi ollut apua kipeana? En olisi voinut olla Chrisin lahella ainakaan ilman pelkoa siita, etta tartutan bakteerin hanellekin, ihan kuin han ei olisi muutenkin ollut huonossa kunnossa.
Seuraavana aamuna sitten Linda kirjoittaa, etta Chris ei ehka selvia seuraavasta yosta ja silloin viimeistaan tiesin, etta minun pitaisi menna sairaalaan Lindalle kaveriksi. En tieda oikeastaan miten ma voinkin olla niin kylma, mutta itseani ma siina ajattelin. En ma halunnut menna sinne, koska en halunnut nahda sita, mita oli luvassa.
Alison ja Izzy onneksi sitten menivat sinne Lindalle kaveriksi ja mina sain siirrettya menoani muutamalla paivalla. Torstai sitten kuitenkin tuli ja mina lupasin menna vapauttamaan Alisonin ja Izzyn. Olivathan laakarit jo elatelleet toivoa, etta Chrisin tila kohentuisi sittenkin. Meninkin sitten sinne jo aamupaivasta sydan pamppaillen ja tietaen, etta Linda on mulle vihainen. Ja olihan han. Luulenpa, etta han leppyi siina vaiheessa, kun naki minun reaktioni Chrisin nahdessani. Chris naytti niiin hauraalta happinaamarin ja muiden letkujen kanssa! Eihan siina auttanut muuta kuin juosta seuraavaan huoneeseen itkemaan, vaikka eihan Chris enaa tajuissaan ollut.
Me sitten istuttiin ja oltiin Chrisin seurana ja oma jarkytys alkoi kadota. Illalla istuimme sitten Lindan kanssa kahdestaan Chrisin vierella ja juttelimme niita naita toivoen, etta Chris kuulisi meidat ja heraisi. Hanen tilansa oli ollut vakaa koko paivan ja kaikki arvot ihan kohdillaan. Luulenpa, etta han jopa haukottelikin jossakin vaiheessa.
Siina sitten Linda jutteli Alisonin kanssa puhelimessa ja kertoi hyvalta nayttavasta tilanteesta kun yhtakkia Chrisin kaikki veriarvot alkoivat laskea. Mina juoksin hakemaan hoitajan ja silla valin kun han haki lisaa hoitajia, arvot olivat jo tosi alhaalla ja nain kun Chrisista alkoi elama karata. Ma en oo varmaan koskaan tuntenut oloani yhta avuttomaksi. Chrisin muuttuessa keltaiseksi hoitajat tyonsivat meidat ulos ja me menimme Lindan kanssa itkemaan ja soittamaan sukulaisia paikalle. Kaikki tapahtui parissa minuutissa.
Meidat talutettiin hoitajien huoneeseen ja kuulimme, kun laakari juoksi paikalle. Siina vaiheessa tiesimme jo, etta han oli myohassa. Eipa siina varmaan muutenkaan olisi ollut mitaan tehtavissa. Jonkin ajan kuluttua hoitaja tulee kysymaan meidan suhteestamme Chrisiin ja kuultuaan, etta olemme hanen avustajia, han kertoi, etta Chris on nukkunut pois.
Hoitajat saattoivat meidat Chrisin luokse viimeisen kerran ja taytyy sanoa, etta yllatyin itsekin reaktiotani. Itkimme Lindan kanssa sankyn laidalla ja sanoimme kumpikin Chrisille hyvastit. En ole koskaan ennen nahnyt kuollutta ihmista, enka varsinkaan ketaan, jonka olisin tuntenut. Mutta ei se mies, joka siella makasi ollut enaa Chris. Hoitajat olivat siistineet hanet ja laittaneet hanelle kukan tyynyn viereen. Han naytti tosi levolliselta ja tiedan, ettei han ollut karsinyt.
Vaikka kokemus kaikessa kauheudessaan oli aivan hirvea, niin olin silti tyytyvainen, etta sain hyvastella hanet kunnolla. Sukulaisten tullessa paikalle tilanne alkoi rauhoittua ja me lahdimme Chrisin pojan Davidin kotiin yoksi. Kaikki olivat tosi ystavallisia meille ja aamulla kaikki naytti jo paljon valoisammalta.

Tanaan miettiessani tapahtunutta tajusin, etta omalla tavallaan olen helpottunut. Mulla on ollut syyllinen olo siita, etta olen lahdossa ja jatan Chrisin huonossa kunnossa uuden hoitajan kasiin. En mina tietenkaan tatakaan toivonut, mutta nyt on jotenkin sellainen olo, etta asiat ovat tulleet paatokseen ja minun on aika lahtea. Aika itsekasta, mutta minkas ajatuksilleen mahtaa...

Tassa hassakassa on tullut opittua taas tosi paljon itsestani. Ma oon tajunnut miten pirun kylma ma osaan olla ja se on jarkyttanyt tata mun pienta maailmaani aika paljon. Ma en tykkaa yhtaan siita mika musta on tullut, enka siita, etta kaikki mita ma teen tuntuu epavarmalta tai vaaralta. Enka sitten kuitenkaan pysty tekemaan asioita toisin. Ma tiedan, ettei tama oo mun paikkani, eika nama ihmiset ole sellaisia, joista valittaisin tosissani. Tai valitan mina, mutta en silla tavalla kuin minun "pitaisi". Mutta se, mika ei tule sydamesta, ei ole aitoa, joten turha mun on yrittaa jatkaa tata roolia. Sitahan tama on ollut jo jonkin aikaa.

Linda puolestaan on loytanyt paikkansa taalta ja meinaa nyt etsia asunnon jostain lahettyvilta. Meidan valilla on ollut paljon vaarinkasityksia ja kommunikaatio-ongelmia ja tiedan, etta se on suurelta osin minun vikani. Mutta uskon, etta ihmisesta joko tykkaa luonnostaan, tai sitten ei. Vaikka ihmisella olisi mita hyvia ominaisuuksia ja han tekisi hyvia asioita minun puolestani se on se kemia, joka ratkaisee. Ei jarkiperusteet.
Nyt mulla on viela muutama paiva taalla ja aika menee luultavasti pakkaillessa omia ja Chrisin tavaroita. Linda ei halua olla talossa yksin, joten senkin takia on hyva, etta olen taalla viela vahan aikaa. Minulla ei jostain syysta ole mitaan ongelmia olla taalla.

Noh, pitanee jatkaa ei minkaan tekemista ja tai sitten olla tekevinaan jotain. Kumpikin tuntuu nyt tasa-arvoisen tarkealta ja tavoittelemisen arvoiselta.

Voisinpa jattaa itseni jonnekin ja menna menojani.

On outo ajatella, etta ma teen taalla enaa virallisesti kaksi tavallista tyopaivaa ja Lontoon loman jalkeen enaa koulutan Peteria muutaman paivan ja se on sitten siina. Ma oon oikeasti lahdossa kohta!!!

Joulu tuli ja meni ja taytyy sanoa, etta vaikka ihmiset olivat ystavallisia ja ruokaa oli paljon kuten kotonakin, niin joulusta jai aika tyhja olo. Tietenkaan kukaan ei ollut kiinnostunut mita mulle kuului, eika kukaan edes olettanut minun osallistuvan keskusteluun. Tapaninpaivana meita oli yhteensa 18 ja minun aikana meni hastaamiseen ja anteeksipyytelyyn, silla Chrisin pyoratuoli vie aika paljon tilaa.
Hyvina puolina joulusta voin sanoa sen, etta oli kiva nahda jonkun perheen joulutavat. Ensinnakin se, etta he kokoontuivat aika isolla porukalla ja istuskelivat ja pelasivat peleja. Anna, Chrisin tytar oli jopa tehnyt itse Arvaa kuka -pelin, jossa arvattavat henkilot olivat perheenjasenia. Se oli aika hieno ajatus se.
Lahjojen avaaminen oli hitusen erilainen tapahtuma kuin meilla kotona. Lahjoja tuotiin yleensa vain yks tai kaksi kerrallaan (joulukuusi oli toisessa huoneessa tilanpuutteen takia) ja lahjoihin oikeasti keskityttiin, eika vain revitty kiireella auki. Nain isolla porukalla lahjojen avaaminen keski aika kauan ja ma olin tosi jarkyttynyt lahjojen maarasta.
Ma olin lahinna nolona siita, etten ollut ostanut mitaan Chrisin siskolle ja hanen miehelleen. Olinhan sentaan "vieraana" heidan luonaan ja lisaksi viela sain heilta rannekorun. En ostanut lahjoja edes sihteereille ja sekin havetti. Toisaalta ma ajattelin, etta ostan jaahyvaislahjat, joten jokin raja lahjojen ostamiseen taytyi vetaa. Mulla on nyt sitten viela edes uusi ostoskierros...

Heidan jouluun verrattuna meidan joulu kotona on aika pienta ja rauhallista. Joskus on kylla ihmettyttanyt miksemme vieta joulua jonkun toisen perheen kanssa, koska onhan se aika tylsaa olla vain oman perheen kanssa kolme paivaa. Ensi jouluna voisinkin ottaa tehtavaksi kutsua ihmisia meille... Saa nahda mita porukat sanoo.
No joo. Omien sisarusten ja heidan puolisoiden kanssa ainakin toivoisin olevani jouluisin tulevaisuudessakin. Mutta nama asiat eivat ole minun paatettavissa.
Mutta pitanee taas menna. Tama on mun toiseksi viimeinen tavallinen tyopaivani!!! Jihuu!!!!!! :)

Eilinen oli taas tyopaiva ja meni tuttuun tapaan siivoillessa ensin kotona ja istuessa ravintolassa/teatterissa illalla. Toiden jalkeen ma sitten hain Lindan ja hanen aidin + aidin poikaystavan baarista kotiin ja tapasin paljon tuttuja. Ensinnakin Maija ja Kevin olivat siella ja Maija antoi joululahjansa (ja "pakotti" mut jo avaamaan sen), joka oli yllatys yllatys hiusmuotoilutuotteita. Se oli oikeastaan aika mieluinen lahja, koska ne on kampaamon hyvia tuotteina ne. Sitten tapasin myos Russelin, jonka vaimo/avopuoliso ??? Rebecca oli kuulemma vihdoin raskaana. Se asia oli viela vahan poydan alla, joten en oikein tiennyt uskallanko onnitella, koska kuulin taman siis muuta kautta. Han sitten itse vihjaili illan paatteeksi aiheesta useaan otteeseen, joten hyvastellessa sanoin vihdoin onnitteluni. Mahtaa olla ihana joululahja heille! Sen lisaksi ma tormasin mun entiseen isoon ihastukseeni Dannyyn. Oli kylla outo nahda piiiitkaan aikaan ja samalla tosi mukava. Eihan me olla oikeastaan juteltu tai edes nahty kahteen kolmeen kuukauteen. Noh, han oli hyvin humalassa ja otti heti puheenaiheeksi "meidat" ja se puhdisti ilmapiiria mukavasti. Han pyysi anteeksi kayttaytymistaan silloin aikaisemmin ja ma kerroin olevani lahdossa maasta. Han halasi ehka noin kymmenen kertaa ja me sanoimme hyvastit silta varalta, ettei enaa nahda. Hanta oli tosi kiva nahda, mutta oli ihana huomata, ettei mulla ollut enaa mitaan mielenpaalla hanen suhteen.

Jarkytyin eilen laittaessani yhden pitkan (ja vartalonmuotoisen) paitani paalle. Ma oon lihonut niiiiiiin paljon! Hirveat jenkkakahvat ja rollomaha... Ja joulu on vasta edessa!!! Tuli vaan semmonen olo, etta nyt on pakko ryhdistaytya, jos meinaa nayttaytya kotona.
Viimeinen kuukausi onkin ollut vaan suklaata, siideria/viinia ja vaaleata leipaa voin kanssa. Ollut vaan semmonen hallavalia olo kaiken suhteen. Naamakin on jo alkanut kukkimaan, vaikka mulla ei tavallisesti oo mitaan kasvoissa. Ei ihme, etta alkaa masentamaan! Jos nyt vaikka yrittais olla syomatta suklaata tai jotain...

Noh, mutta ruuasta puheenollen menempa syomaan aamupalani... ;)

Tanaan on onneksi ollut parempi paiva. Kaytiin kattomassa Panto, eli takalainen tyypillinen vuorovaikutteinen (yleison kanssa) jouluesitys Tuhkimo. Tama oli mun toinen panto ja taytyy sanoa, etta ne ovat jotain ihan erityista tassa maassa. Naytelmat ovat siis yleensa lasten satuja ja yleisona on paljon lapsia. Nayttelijat yrittavat saada yleison huutamaan, laulamaan ja tietysti nauramaan.

Paiva on ollut muutenkin ihan mukava, kun se on sujunut ostoksia tehden ja siivotessa. Tarkeinta on se, etta on tekemista.

Outoa taalla on se, ettei taalla ole ollenkaan pipareita eika torttuja jouluna. Ainakaan en ole nahnyt. Toisaalta en ole kylla muistanut kaivatakaan niita. Ja kinkun sijasta taalla syodaan kalkkunaa. Noh, mina en syo kumpaakaan, joten eipa silla oo mitaan valia. Tyypillinen jalkiruoka on hedelmakakku, jossa on paljon alkoholia seassa. Hmm. Tuleepa koettua ainakin erilainen joulu. Suklaa sentaan on yhta yleinen herkku taallakin...

Tanaan saimme vihdoin tarjottua tyotani yhdelle ruotsalaisella pojalle. Hanen nimi on Peter ja han on 20v. Chris ei olisi halunnut ottaa miespuolista hoitajaa, mutta nyt vaihtoehdot olivat aika suppeat. Jostain syysta melkeinpa kaikki hakijat ovat olleet miehia. Tanaankin soitti yksi 43-vuotias... Outoa! Mutta mulla on hyva mieli siita, etta olemme loytaneet jonkun tilalleni. Eipa tarvitse lahtea pahalla mielin, eika murehtia sita, etta jatan Chrisin pulaan.

Tanaan on taas ollut kurkku ja niska kipeana. Toivottavasti se menee taas ohi aamuun mennessa.

Noh, hyvaa yota!

Mun flunssa tais ohittaa mut yhta nopeasti kuin saavuttikin. Ma karsin vain yhden illan, ja nukuttuani yhden yon kunnolla, olin terve kuin pukki aamulla.

Henkisesta puolesta en sitten voikaan sanoa samaa.
Ma oon enemman kuin hajalla ja kaikki tuntuu olevan mua vastaan. Oon katsonut kasan elokuvia, syonyt lajan suklaata ja juonut jokikinen vapaailta jotain lievittaakseni ahdistustani. Tanaan katsoin Ylpeys ja ennakkoluulo sarjan putkeen ja soin ja join samalla, kuten ennenkin. Olen itkenyt ja nauranut ja tullut siihen tulokseen, etta kyyneleetkin alkavat olla vahissa.
Ma en oikeasti tieda miten jaksan viela tammikuun puoleen valiin. Ma oon vaan ihan sirpaleina. Pakoilen kaikkia talossa ja tanaan tein jotain sellaista, mille itsekin jo naureskelin: Istuin pimeassa autossa odotellen, etta Linda ja Chris lahtisivat illan viettoon... Noh, ma lauloin monta joululaulua ja suunnittelin tulevaa. Mietin jopa sita, etta voisin kirjoittaa joskus viela kirjan. En kyllakaan tieda, etta mita kirjoittaisin.
Ilta on mennyt liian nopeasti ihaillen Mr. Darcya ja juoden siideria. Voisinpa oikeastaan liittya kumpaankin ihailijakerhoon. Kumpa joku kohtelisi mua yhta ihanasti kuin jompi kumpi niista.
Huomenna tulevat Lindan aiti ja hanen miesystavansa. Mina tulen siis olemaan toissa aika paljon ja toivon saavani itseni kasaan ennen joulua.
Ma en voi muuta kuin itkea ja nauraa ja menna nukkumaan ennen kuin muut tulevat tanne. Ma oon hirvittavan vasynyt. Kaikkeen.

joka paikkaa sarkee... :(

Tanaan on ollut tosi outo olo.
Aamulla olin ihan mielissani, kun sain olla talossa yksin. Nousin ihan vain sen takia ylos sangysta jo (ma oon nykyaan ihan sohvaperuna...) puoli yhdeltatoista ja sain jopa jotain aikaiseksikin. Varasin mulle ja Viiville huoneen Lontoosta uutta vuotta varten ja sain lahetettya joululahjat porukoille. Kotiin tullessani taalla oli Filis (en tieda miten hanen nimi kirjoitetaan) haastateltavana hoitajan paikkaa varten ja sain hanesta heti tosi lampiman mielikuvan. Han oli jollakin tapaa saman oloinen mun ex-kamppikseni Katja ja me tulimme juttuun tosi hyvin alusta lahtien. Linda ei ollut yhta innostunut ja se jollakin tavalla nakyi hanesta. Chris kuitenkin tykkasi tytosta ja halusi palkata hanet. Silla valin kun kavin ajeluttamassa hanta pitkin Chepstowta, Linda ja Chris olivat paattaneet ottaa hanet toihin. Viedessani Filista asemalle iltapaivalla kyselin sitten, etta mita han ajattelee hommasta. Sanoin, etta on varmaan parempi, etta han miettii rauhassa pari paivaa ja ilmoittaa sitten, koska tiedan, etten itse ainakaan siina tilanteessa olisi kehdannut sanoa, etten halua tulla toihin. Han sitten avautui ja sanoi, etta han oli aluksi aivan mielissaan, mutta nyt hanella oli jo epailyksia. Hanella oli tunne, etta Linda ei tykannyt hanesta (mika ainakin osittain on tosi), mutta han luuli sen johtuvan hanen ihonvaristaan. Ma yritin sitten vakuutella, ettei taalla talossa kukaan ajattele hanesta mitaan pahaa ihonvarin takia ja yritin perustella asioita, joista han sen oli paatellyt. Esimerkiksi se, etta haemme tyontekijaa lahinna pohjoismaista johtuu siita, etta pohjoismaalaisilla on yleensa hyva englanti ja tyolupa EU-jasenyyden myota.
Noh, han lahti takaisin kotiinsa ja me naemme parin paivan paasta miten kay. Itseni puolesta toivoisin tietty, etta loytaisimme jonkun mahdollisimman pian. Mutta jos Filiksella on jo nyt paha vipa (ja outo tunne vatsassa, kuten han ilmaisi) niin voihan siina jotain peraa ollakin. Suoraan sanottuna ma epailen vahvasti, etta han ja Linda tulisivat toimeen keskenaan. Mutta voin olla vaarassakin.

Joo-o. Ma alan olla aika kypsa olemaan taalla toissa, tai siis asumaan tassa talossa. Viela ois kuukausi jaljella, mikali siis loydamme jonkun uuden hoitajan. Ma en todellakaan tieda mita tapahtuu, jos emme loyda. Ma oon kuitenkin irtisanonut itseni hyvissa ajoin ja haluan lahtea kun se vaan on mahdollista. Ja pitaahan mun tehda jo suunnitelmia tulevaisuutta vartenkin, joten jokin paivamaara pitaa sopia.

Ja ne jotka eivat viela tieda, ma oon tulossa tammikuussa Suomeen. Menen vihdoin viimein Luovan elamantaidon linjalle Kokemaelle ja opiskelen eri terapiamuotoja. Kaykaahan katsomassa: www.raisalankansanopisto.fi
Sielta tama tytto elelee juhannukseen asti.

Viimeinkin lauantai ilta ja huomenna vihdoin vapaapaiva. Oon ollut kolme paivaa toissa, joista kaksi ovat olleet 13 tunnin paivia.
Tanaan oli kylla ihan kivaa, vaikkei mitaan sen kummempaa tapahtunutkaan. Kaytiin italialaisessa paikassa syomassa ja tietysti kulutin aikaani kuuntelemalla kun tarjoilijat juttelee keskenaan. Siina mun vieressa sattuikin olemaan mies- ja naistarjoilija, joista se mies sanoi, etta onpa tuossa tosi kaunis nainen, italiaksi tietty. Ma satuin sitten katsomaan heidan suuntaan ja kumpikin tuijottivat mua! Ma hakellyin ensiksikin siita, etta sain kuulla kauniin kohteliaisuuden ja toiseksi siita, etta jain kiinni "salakuuntelusta". Ma varmaan punastuin hiusrajaa myoten. Noh, piristihan se kuulla jotain kaunistakin, kun tuntuu, etta Lindalle satelee kohteliaisuuksia ja ma oon ihan seinakukkanen.

Eilen oli Lindan synttarit ja me syotiin kakkua ja laulettiin koko porukalla onnittelut. Illalla Linda meni Maijan (plus muiden) kanssa ulos ja mennessani hakemaan hanta kotiin, han oli hilpeassa humalassa ja halusi valttamatta menna kaymaan Chepstowin toisessa (niita on siis vain kaksi) tanssipaikassa, joka oli mulle siis uusi kokemus. Maija haipyi kohtapuolin ja ma jain viihdyttamaan humalaista paivansankaria. Me sitten tanssittiin ja Linda joi lisaa. Aika paljon lisaa... Han halaili mua puolet ajasta ja koko baari varmaan ajatteli meidat lesbopariksi. :)
Noh, mulla oli kivaa siihen asti, kunnes lahdimme Tescoon ostamaan ruokaa. Linda oli jo niin humalassa, etta ma sain melkein taluttaa hanta ja jutut oli jotain ihan kasittamatonta. Lopulta han sai viela paahansa, etta menisimme grillin kautta ja koska se oli kiinni, han vaati, etta ajaisin Newportiin. Siina vaiheessa munkin joustavuus alkoi olla lopuillaan ja kieltaytyin, koska kello oli jo puol kolme ja mulla oli toita aamulla. Mutta paasimme vihdoin nukkumaan ja Linda on potenut tanaan elamansa kankkusta... Ika se alkaa painaa hanellakin, vaikka tayttikin vasta 22. Onnekas!

No joo. Huomenna voisin vaan nukkua pitkaan ja kayda Tanjalla. Maija kutsui mut yhden yohoitajan synttaribileisiinkin, mutta saapa nahda haluanko menna. Jostain syysta mun on tosi vaikea ymmartaa mita tama kyseinen yohoitaja sanoo. Ehkapa han kayttaa slangisanoja tai jotain, en tieda.

Niin ja melkein jo unohdin. Kavimme tanaan katsomassa joulukonserttia, jossa yleisokin sai laulaa valilla mukana. Konsertti oli aivan mahtava! Ma olin varautunut tylsaan kirkkokuoro konserttiin ja otin kirjankin mukaan, mutta istuin siella taysin hereilla ja valppaana. Paras osa iltaa oli poikakuoro, joka lauloi mm. Robbie Williamsin Angels. Aivan loistava!! Tuli ensimmaista kertaa taalla ollessani sellainen olo, etta joulu lahestyy.

Joo. Maanantai meidan Chris tayttaa 64. Rautainen vaari!
Ja me jatkamme suklaakakun syomista... :P