IRC-Galleria

Tosiaankin, synnytyshuoneeseen päästiin hieman ennen yhtä. Positiivinen yllätys oli huoneen kodikkuus, eli instrumentit yms. olivat kaapeissa piilossa, huoneen valaistus oli himmeä ja käytävältä kuuluvat äänet eivät kantautuneet huoneeseen. Meitä auttanut kätilö (harmi kyllä en muista nimeä) oli hyvin asiallinen ja rauhallinen, niinkuin pitääkin. Katri sai ilokaasumaskin käyttöönsä ja kehoituksen kiskaista kaasua aina kun sille tuntuu. Yliannoksen huomaisi kuulemma varmasti ajoissa ja lupa oli hengitellä niin paljon kuin pää kestää.
Tunnissa kohdunsuu oli avautunut jo seitsemään senttiin ja samalla todettiin, että lisäpuudutusta tarvittaisiin. Se saatiinkin jouhevasti. Koko ajan oli sellainen fiilis, että osaston porukalla on tilanne enemmän kuin hanskassa. Kello kolmen korvilla Katrilla alkoi tulla tarve ponnistaa, kohdunkaula kun oli lähes kokonaan hävinnyt (leveys 9 sentin korvilla) ja parin koeponnistuksen jälkeen kätilö ilmoitti: "No niin, etköhän sinä voi tässä sitten synnyttääkin jo." Oli mukava yllätys, että synnytys voitiinkin tehdä siinä rauhallisessa huoneessa, eikä missään kirkkaasti valaistussa leikkaussalissa.
Ponnistusvaihe oli aika raju. Kestoa tuli 40 minuuttia, koska pikkuisemme oli kasvot hieman väärässä asennossa ja eteneminen hidastui siksi. Katri sai onneksi lisähappea ja hieman lisää puudutetta, joten jääkarhumaisen ärinän tovin jatkuttua klo 3.39.50 kätilö totesi pään olevan pihalla ja syntymän edellyttävän enää yhtä ponnistusta. Klo 3.40 pikkuisemme tuli tähän maailmaan, huudon alkaessa välittömästi. Kätilö nosti pikkuisemme ylös ja näytti tytön tulleen, jonka jälkeen hänet laskettiin äidin syliin. Siinä meinasi itse kullekin tulla itku silmään.
Aika käsittämättömän hieno tunne kun huomaa olleensa osallisena uuden ihmisen tekemisessä. Se on varmaankin niitä asioita, joiden suuruuden ja vaikuttavuuden tietää vain kokemalla sen. Silloin viimeistään huomaa, että tekemisistään ei ole vastuussa vain itselleen.
Alussa pikkuisemme oli hieman Alienin näköinen, sillä pää oli kovasti muotoutunut synnytyskanavassa. Lisäksi huipulla oli sentin-pari korkea ns. pahka, joka oli muodostunut pikkuisen pään painuessa kohdunsuun avautumaan jo pidemmän ajan, käytännössä tämä pahka siis oli pieni verenpurkauma, joka jo nyt on haalistunut pelkäksi mustelmaksi. Lisäksi väri oli alussa hieman violettiin päin taittuva, mutta korjautui pian pikkuisemme huutaessa pikku sydämmensä kyllyydestä.
Koska kyseessä oli tyttö, uskaltauduin leikkaamaan häneltä napanuoran. Pojan tapauksessa käsieni lievä tärinä olisi voinut saada aikaan ns. perustavan laatuisen virheen, joka olisi elämän myöhemmässä vaiheessa voinut aiheuttaa huomattaviakin kostotoimia. Tällä kertaa hätää ei kuitenkaan ollut, joten leikkauskin sujui mainiosti. Tämän jälkeen pikkuisemme veti hieman henkeä äidin sylissä, jotta jaksaisi huutaa kunnolla kylvettäessäni häntä. Kylvyn yhteydessä todettiin strategiset mitat: 45,5 cm, 2590g. Pituus tosin taitaa nyt olla pari senttiä lyhyempi, kun pään turvotus on vähentynyt radikaalisti.
Makasimme hetken pikkuisen kanssa sylikkäin äidin käydessä siistiytymässä, jolloin tämä kuva on otettu: nebulus Parin tunnin hämmästelyn jälkeen pääsimmekin perhehuoneeseen lapsivuodeosastolle, jossa vietimme kolme päivää. Niiden tapahtumista voisin kirjoittaa hieman vaikkapa huomenna.