IRC-Galleria

Tuossa joskus pitkän aikaa sitten kirjoittelin mukavimmista olotiloista. Mainitsin kirjoituksen yhteydessä endorfiinitokkuran.

Sain maastopyörän kaivettua varastosta ja tuli sillä otettua hieman fiilisrepäisyjä poluilla. Siinä sitten tuli mieleen muutama hillitön endorfiini+adrenaliini -rush, joita pääsi viime kesänä kokemaan. Esimerkiksi Tahkon maastopyörä-maratonin jälkeen, kun oli tehnyt loppulaskun kivikkoista mäkeä aivan liian kovaa pyörän hallinnan rajamailla nyrkinkokoisten kivien seassa ajaen sekä sitä ennen voittanut itsensä muun suorituksen aikana. Kisan jälkeen saunassa istuessa tuli aivan käsittämätön hyvän olon aalto, kun kroppa laittoi hirveän määrän endorfiineja liikkeelle. Aika älytöntä, kun olotila voitti jopa orgasmin. Nousuhumalaan verrattuna olotila oli suurinpiirtein kuin vertaisi kalapuikkoja tonnikalafileeseen. Harmi kyllä tuollaisia olotiloja kokee vain harvoin, viime vuonnakin vain kolme-neljä kertaa. Muut kerrat olivat Italian keikalla liikenteen seassa 75km/h fillarilla alamäkeen kaahatessa sekä parin maastoajon aikana. Muiden harrastusten parissa tuollaista ei ole päässyt kokemaan.

Ensi kesää odotellessa....

Pikkuisella oli eilen bilirubiini laskenut ilman valohoitoa 17 yksikköä, mikä on viisi kertaa enemmän kuin kertaakaan tätä ennen. Myös ruoka maistui paremmin kuin aiemmin, enää 15 milliä enemmän, niin letku voitaisiin ottaa pois. Hiljalleen aletaan elätellä toivoa, että pikkuinen olisi kotona viikonlopuksi. Lupasin ostaa oikein ison vappupallonkin hänelle, jos pääsee kotiin. Olisi aika somaa, jos toisella olisi viisi kertaa itsensä kokoinen vappupallo pikku kädessään kiinni. Semmoinen, jossa olisi iso hymiö. :)

Pikkuinen teki osaston ennätyksen. Kukaan muu ei ole tähän mennessä tarvinnut kahdeksaa vuorokautta valohoitoa. Reppana.
Onneksi kaveri oli pirteänä ja vilautti taas pientä hymyään. Varmaankin tulee myöhemmissä elämänvaiheissaan saamaan iskän ylipuhuttua kaikenlaisiin ostoksiin ihan vain tuolla hymyllään. On se meinaan niin soma. <3

Näin illan mittaan tulee yhä useammin pikkuinen mielen päälle. Tänään saatiin kuulla, että parin päivän kohtuullisten lukemien jälkeen bilirubiinit olivat taas nousseet. Romutti hiljalleen elätellyt toiveet, että pikkuinen pääsisi viikonlopuksi kotiin.

Istuttiin tuossa sitten Katrin kanssa sohvalla ja kuunneltiin valot himmennettynä musiikkia. Levyllä soi Bachin Air-jousikonsertto, jossa on aivan käsittämättömän kauniita selloilla soitettuja kuvioita. Pohjalla on keveän rauhallinen poljento ilmeisesti kontrabassoilla, josta tulee aivan mieleen hidas askeltaminen syksyisessä metsässä. Sellojen ääni on kuin hitaasti tuulessa huojuvat, jo punertaviksi menneet puut. Soinnin sävy on lämmin ja herkkä, ihan kuin viimeiset lämmittävät auringonsäteet jo iltaan taipuvasta päivästä. Mukana soivat herkästi alttoviulut, keveinä kuin sylissä nukkuva päivän seikkailuihinsa väsynyt pieni lapsi. Lehtien läpi siilautuva auringonvalo leikkii hänen pyöreillä poskillaan. Jo tällaista ajatellessakin meinaa sydän pakahtua rakkaudesta pientä kohtaan. Tippahan siinä tuli silmään, pikkuista miettiessä. Onneksi Katri oli vieressä.

Olisit jo pian kotona.

Opin tänään noin kello viideltä, mitä ruiskukakka tarkoittaa. Ensi kerralla esiliina mukaan vaippoja vaihtaessa.

http://video.google.com/videoplay?docid=994500903799016230&q

Meno alkaa parin minuutin kohdalta. Dan Osman kyseessä, kaveri kuoli vuotta myöhemmin temppuillessaan samalla lailla, köyden katketessa. Tapaus ei ole videolla. Syynä köyden hankautumisesta aiheutunut sulaminen, ei vedon voimakkuus.

Aina välistä käy vauvoja kateeksi:

Röyhtäyksen ja pierun jälkeen sinua kehutaan.
Jos väännät isot tortut vaippaan tai lavuaariin, niistäkin saa kehuja.
Jos vaippojen vaihdon yhteydessä pissaat lattialle, se aiheuttaa huvittuneisuutta.
Ja kun itkettää, heti saa tissin suuhun.

Ihmekös kun meinaa pikkuista aika ajoin hymyillyttää. Hymyilisin minäkin. :)

Kummallinen paikka tuo työpaikka. Kerran saat pienen tulipalon aikaiseksi labrassa, ja heti alkavat kutsua pyromaaniksi. Outoa. Onkohan sillä mitään tekemistä asian kanssa, että jätin palamaan syttyneet näytteet aamulla uuniin ja poistuin kaupungista?

Päivän positiiviset asiat:
-Pikkuisemme nenä muistuttaakin enemmän äidin kuin isänsä nenää. Onnekas lapsi \:D/
-Bilirubiiniarvot olivat laskeneet illalla
-Pikkuisen paino oli noussut
-Oli lämmintä

Päivän negatiiviset asiat:
-Työkaveri luuli näytepussiani roskikseksi. Näyte oli puupolyä. Nyt se on puu-ja lattiopölyä, hiekkaa ja muutama hengityssuojain.
-Tuotenäyte, jota on analysoitu ja koeajettu helvetin kauan, olikin puolitoista kertaa kalliimpi kuin ilmoitettu ja siten alusta alkaen täysin tarpeeton.
-Muutenkin ahisti pikkuisen näkemiseen asti.

Mutta se nenä. Menee kuulkaa päivä reippaasti plussalle!

Taas pari päivää mennyt lentämällä ohi. Torstain iltapäivään jäi viime kerralla tilanteen kehittymisen seuraaminen.

Torstaina palasimme kotiin, tosin eri lailla kuin alun perin suunnittelimme. Oli aika haikeaa kantaa mukana onnittelukukkia, kortteja sun muuta sellaista, muttei onnittelujen kohdetta. Kotosalla valmista pinnasänkyä ja valmiiksi pedattua kehtoa sun muuta sellaista katsellessa meinasi itse kullakin tulla hieman tippa silmään. Onneksi kuitenkin Osasto 55:n henkilökunta osoittautui huomattavan ystävälliseksi, asiantuntevaksi ja lapsien suhteen hyvin hellävaraiseksi, joten pikkuisen takia ei tarvinnut pelätä. Kaikesta huolimatta ikävän tunne oli kova, vaikka äsken olikin nähty. Onneksi sentään Katri voi jo tuolloin hyvin, että pystyimme hyvin kulkemaan kodin ja sairaalan väliä muutaman tunnin välein.

Perjantai, lauantai ja sunnuntai olivat päivinä aika samankaltaisia. Vuorokauden valohoito bilirubiinin laskemiseksi pudotti aina selvästi arvoja, mutta vuorokauden tarkkailuaikana bilirubiiniarvo tuppasi aina nousemaan turhan paljon. Pikkuinen oli aina kovin pirteä muutamaa tuntia hoidon päätteeksi, mutta arvojen noustessa alkoi väsy iskemään. Ihmeellisen rauhallisesti kaveri kuitenkin hoidon ottaa, myös pirteämmällä tuulella ollessaan ei kamalia protestiääniä lähde juuri muuten kuin kunnon nälän iskiessä. Edes verinäytteen ottaminen ei itketä, jos muistaa samalla silitellä pientä. Sunnuntaina myös Milla-täti pääsi katsomaan pikkuistamme, lasin läpi toki. Suvi-täti sen sijaan ehti käydä kyläilemässä jo aiemmin ja ehti pikkuista sylissäkin pitämään. Lastenosastolle kun tosiaan eivät muut kuin vanhemmat pääse, infektiovaaran takia.

Osastolla useammin vieraillessa alkaa tutustua myös muihin vanhempiin. Kaikesta päätellen pikkuisemme on varsin onnekas muihin osaston asukkaisiin verrattuna, moni on näet tullut teho-osaston kautta nykyiseen hoitoonsa. Tehohoidon syynä on enimmäkseen ollut pienten kovin nuori ikä, moni on noin kaksi kuukautta ennakkoon syntyneitä, syntyessään reilusti alle kaksikiloisia. Oma pikkuisemme näyttää jopa varsin rotevalta siinä joukossa. Samassa huoneessa on tyttömme lisäksi toinen hyvin pikkuinen tytteli sekä hyvin roteva poika, joka painaa enemmän kuin huoneen tytöt yhteensä. Aika hauskaa seurata huoneen ääniä, kun toisella seinustalla tytöt pitävät enintään hiljaista öhinää, kun taas toisella seinällä tumma iso poika örisee ja röyhtäilee. Yrittääkö lie pitää jonkinlaista jöötä?

Alkuviikosta tilanne on edennyt hieman mukavampaan suuntaan: Pikkuisellamme alkaa bilirubiiniarvot hiljalleen laskemaan koko ajan enemmän hoitojaksoa kohti. Eilen lepojakson jälkeen arvo oli enää pari kolme-neljä prosenttia yli raja-arvon, joten alkaa jo tuntua kovin todennäköiseltä, että valohoitoa ei enää kauaa tarvita. Sitten vain ankaraa ruuan tankkaamista, niin pikkuinen pääsee kotiin. Parhaassa tapauksessa tänä viikonloppuna, todennäköisesti viimeistään ensi viikon aikana. Silloin isi lähtee isyyslomalle ja tulee töihin vasta vapun jälkeen!

Vielä tunti, niin pääsen taas katsomaan unissaan hiljalleen hymyilevää pikkuistamme. Jotenkin on sellainen kutina, että tuo pikkuisemme kasvoilla oleva pieni hymy tulee liikuttamaan isiä vielä monta kertaa tämän elämän aikana.

Tämä taisi olla oikeastaan tässä. Jatkossa tulee taas enemmän päiväsaikaan tehtyjä havaintoja ja muuta jupinaa.