IRC-Galleria

Tänään koitti se päivä, jota olemme viimeiset 23 päivää odotelleet: pikkuisemme pääsi kotiin. Seitsemään kertaan jouduimme toteamaan, että valohoito ei ollut purrut, mutta maanantainen hoitokerta oli lopultakin se, joka oli viimeinen. Bilirubiinit tasoittuivat pitkin viikkoa ja keskiviikkona voitiin nenä-mahaletkukin poistaa, kun ruoka alkoi maistua riittävästi.

Tuossa pikkuinen nyt nukkuu vieressä, 70 vuotta vanhassa kehdossa. Päästelee hiljalleen ääniä, hieman taitaa masu ihmetellä maidonvastiketta. Tai sitten kaipaa unissaankin syliin, taitaa neljän tunnin sylissä olo olla pikkuiselle vielä lyhyt aika...

Sairaalalla päivittäin käydessä tuli mietittyä kovasti tapahtumia, joita tapahtuu joka päivä sairaalalla. Muutaman ihmisen elämä loppuu ja useamman pikkuisen elämä alkaa. Varmasti ihan käsittämättömän paljon kyyneliä on itketty tuolla alueella, niin uuden elämän tai paranemisen ilosta, kun menetyksen surustakin. Päivittäin. Taitaa olla sellainen paikka Oulussa, jossa koetaan kaikkein eniten perustavan laatuisia tunteita. Itsekin pääsin omat pisarani siellä vuodattamaan, niin ilosta pikkuisen syntyessä kuin surustakin, pienen jäädessä selän takana vieraiden ihmisten hoidettavaksi. Tänään oli taas muutaman ilon pisaran vuoro, kun olin autonkuljettajana maailman arvokkaimmalle lastille.
Jollain lailla nuo edellä mainitut ajatukset konkretisoituivat, kun kävelimme parkkipaikalta osastolle mukanamme turvaistuin-kaukalo sekä paketti pienen ihmisen vaatteita, kokoa 50 cm. Vastaan tuli mummo pyörätuolissaan, taksikuskin työntämänä. Oli käynyt osastolla ja oli matkalla kotiinsa, tai ehkä vanhainkotiin. Me tulimme hakemaan elämäänsä aloittavaa pientä ihmistä, kun taas taksikuski nouti jotakuta, jolla matkamittari alkoi näyttää jo kovin suurta lukemaa.

Kunpa osaisin olla niin hyvä isä, että pikkuisemme oppisi ymmärtämään, kuinka ainutlaatuinen hänen elämänsä on. Toivottavasti hän saa kokea yhtä suurta onnea kuin me nyt.

Tuossa joskus pitkän aikaa sitten kirjoittelin mukavimmista olotiloista. Mainitsin kirjoituksen yhteydessä endorfiinitokkuran.

Sain maastopyörän kaivettua varastosta ja tuli sillä otettua hieman fiilisrepäisyjä poluilla. Siinä sitten tuli mieleen muutama hillitön endorfiini+adrenaliini -rush, joita pääsi viime kesänä kokemaan. Esimerkiksi Tahkon maastopyörä-maratonin jälkeen, kun oli tehnyt loppulaskun kivikkoista mäkeä aivan liian kovaa pyörän hallinnan rajamailla nyrkinkokoisten kivien seassa ajaen sekä sitä ennen voittanut itsensä muun suorituksen aikana. Kisan jälkeen saunassa istuessa tuli aivan käsittämätön hyvän olon aalto, kun kroppa laittoi hirveän määrän endorfiineja liikkeelle. Aika älytöntä, kun olotila voitti jopa orgasmin. Nousuhumalaan verrattuna olotila oli suurinpiirtein kuin vertaisi kalapuikkoja tonnikalafileeseen. Harmi kyllä tuollaisia olotiloja kokee vain harvoin, viime vuonnakin vain kolme-neljä kertaa. Muut kerrat olivat Italian keikalla liikenteen seassa 75km/h fillarilla alamäkeen kaahatessa sekä parin maastoajon aikana. Muiden harrastusten parissa tuollaista ei ole päässyt kokemaan.

Ensi kesää odotellessa....

Pikkuisella oli eilen bilirubiini laskenut ilman valohoitoa 17 yksikköä, mikä on viisi kertaa enemmän kuin kertaakaan tätä ennen. Myös ruoka maistui paremmin kuin aiemmin, enää 15 milliä enemmän, niin letku voitaisiin ottaa pois. Hiljalleen aletaan elätellä toivoa, että pikkuinen olisi kotona viikonlopuksi. Lupasin ostaa oikein ison vappupallonkin hänelle, jos pääsee kotiin. Olisi aika somaa, jos toisella olisi viisi kertaa itsensä kokoinen vappupallo pikku kädessään kiinni. Semmoinen, jossa olisi iso hymiö. :)

Pikkuinen teki osaston ennätyksen. Kukaan muu ei ole tähän mennessä tarvinnut kahdeksaa vuorokautta valohoitoa. Reppana.
Onneksi kaveri oli pirteänä ja vilautti taas pientä hymyään. Varmaankin tulee myöhemmissä elämänvaiheissaan saamaan iskän ylipuhuttua kaikenlaisiin ostoksiin ihan vain tuolla hymyllään. On se meinaan niin soma. <3

Näin illan mittaan tulee yhä useammin pikkuinen mielen päälle. Tänään saatiin kuulla, että parin päivän kohtuullisten lukemien jälkeen bilirubiinit olivat taas nousseet. Romutti hiljalleen elätellyt toiveet, että pikkuinen pääsisi viikonlopuksi kotiin.

Istuttiin tuossa sitten Katrin kanssa sohvalla ja kuunneltiin valot himmennettynä musiikkia. Levyllä soi Bachin Air-jousikonsertto, jossa on aivan käsittämättömän kauniita selloilla soitettuja kuvioita. Pohjalla on keveän rauhallinen poljento ilmeisesti kontrabassoilla, josta tulee aivan mieleen hidas askeltaminen syksyisessä metsässä. Sellojen ääni on kuin hitaasti tuulessa huojuvat, jo punertaviksi menneet puut. Soinnin sävy on lämmin ja herkkä, ihan kuin viimeiset lämmittävät auringonsäteet jo iltaan taipuvasta päivästä. Mukana soivat herkästi alttoviulut, keveinä kuin sylissä nukkuva päivän seikkailuihinsa väsynyt pieni lapsi. Lehtien läpi siilautuva auringonvalo leikkii hänen pyöreillä poskillaan. Jo tällaista ajatellessakin meinaa sydän pakahtua rakkaudesta pientä kohtaan. Tippahan siinä tuli silmään, pikkuista miettiessä. Onneksi Katri oli vieressä.

Olisit jo pian kotona.

Opin tänään noin kello viideltä, mitä ruiskukakka tarkoittaa. Ensi kerralla esiliina mukaan vaippoja vaihtaessa.

http://video.google.com/videoplay?docid=994500903799016230&q

Meno alkaa parin minuutin kohdalta. Dan Osman kyseessä, kaveri kuoli vuotta myöhemmin temppuillessaan samalla lailla, köyden katketessa. Tapaus ei ole videolla. Syynä köyden hankautumisesta aiheutunut sulaminen, ei vedon voimakkuus.

Aina välistä käy vauvoja kateeksi:

Röyhtäyksen ja pierun jälkeen sinua kehutaan.
Jos väännät isot tortut vaippaan tai lavuaariin, niistäkin saa kehuja.
Jos vaippojen vaihdon yhteydessä pissaat lattialle, se aiheuttaa huvittuneisuutta.
Ja kun itkettää, heti saa tissin suuhun.

Ihmekös kun meinaa pikkuista aika ajoin hymyillyttää. Hymyilisin minäkin. :)

Kummallinen paikka tuo työpaikka. Kerran saat pienen tulipalon aikaiseksi labrassa, ja heti alkavat kutsua pyromaaniksi. Outoa. Onkohan sillä mitään tekemistä asian kanssa, että jätin palamaan syttyneet näytteet aamulla uuniin ja poistuin kaupungista?

Päivän positiiviset asiat:
-Pikkuisemme nenä muistuttaakin enemmän äidin kuin isänsä nenää. Onnekas lapsi \:D/
-Bilirubiiniarvot olivat laskeneet illalla
-Pikkuisen paino oli noussut
-Oli lämmintä

Päivän negatiiviset asiat:
-Työkaveri luuli näytepussiani roskikseksi. Näyte oli puupolyä. Nyt se on puu-ja lattiopölyä, hiekkaa ja muutama hengityssuojain.
-Tuotenäyte, jota on analysoitu ja koeajettu helvetin kauan, olikin puolitoista kertaa kalliimpi kuin ilmoitettu ja siten alusta alkaen täysin tarpeeton.
-Muutenkin ahisti pikkuisen näkemiseen asti.

Mutta se nenä. Menee kuulkaa päivä reippaasti plussalle!