kylläpä on mukavaa. elämä. loppuen lopuksi kumminkin.
mä olen taas ruvennut katsomaan Gilmoren tyttöjä. todellisuuden pakoilu on mukavaa, mutta estääkö se oman elämän elämisen? lisäksi mun mielestä on pelottavaa, että joku on onnistunut luomaan mielikuvitusmaailman, joka toistuvasti esittää kohtauksia joko suoraan mun elämästä tai vaihtoehtoisesti sellaisesta elämästä jollaista haluaisin elää. mä luulen että mun arvostelukyky ja todellisuudentaju on taas (ja jo) ruvennut hämärtymään television liiallisen perhedraaman tarjonnan vuoksi.
mä muuten pidin yötyöskentelystä.