vielä jokin aika sitten tietoisesti välttelin ajattelemasta asioita, joista tiesin, että minun pitäisi ne tehdä, mutta joita en kuitenkaan ollut onnistunut tekemään. sen sijaan keskityin siihen miten ja mitä tunsin ja ajattelin, ja yritin pitää itseni koossa. ajattelin, että siinä olisi minulle puuhaa riittämiin. nyt olen ajautunut tilanteeseen, jossa mielummin ajattelen asioita, jotka minun pitäisi tehdä kuin mitä itse tunnen. maailma tuntuu helpommalta kestää, jos ei ole olemassa kuin muita varten. ehkä. mun pään sisällä ajatukset on niin sekaisin, etten kykene edes ajattelemaan niiden ajattelemista. siksi keskitynkin nyt pelkästään käytännön tekoihin. (tai mun kohdalla oikeastaan pikemminkin tekemättä jättämisiin.) jos jonkin elämänsä osa-alueen saa järjestykseen niin kyllä kai ne muutkin selviää? vai?
nyt istun yliopiston atk-luokassa ja syön sormin suklaakakkua suoraan vuoasta. hävettää hieman, mutta mitä pienistä. ehkä tämä luentopäiviskin valmistuu joskus? ja ajallaan…