eilinen erosi monella tapaa totutusta. (totutulla tarkoitetaan elämääni tämän kuluvan vuoden puolella.) ensinnäkin, olin melkoisen toimelias koko päivän, vaikka kai sitä olen ollut koko alkuvuoden muutenkin. toisaalta, välttelin juuri niitä asioita, joiden hyvin suorittamiseen olen kovasti yrittänyt keskittyä (jumppa, opiskelu). toisaalta, sellaista välttelyä on oikeastaan ollut koko viikon. se mikä teki illasta erikoisen, oli, että... jännitys tiivistyy... emme jääneet kotiin syömään suklaakakkua ja katsomaan huonoja teinisarjoja tietokoneelta, vaan päädyimme BAARIIN! kuvitelkaa, kouluviikolla! sellaista ei ole tapahtunut aikoihin, olemme naapurintyttöjen kanssa kotihiiristyneet niin. kaikki alkoi viattomasta p-klubin saunaillan kuokkimisesta, lopulta päädyimme voittamaan james bond -aiheisen tietovisan ja juomaan martineja yökerho vegasissa. puhuimme myös vieraille ihmisille, mistä saa plussaa. p a r a s t a.
----
mun pitää hankkia uusi puurokattila, tuo polttaa melkein joka aamu puuron pohjaan. joku muu voisi toki sanoa, että kyse on siitä, että jätän kattilan liian pitkäksi aikaa yksin liian kuumalle levylle, mutta suljen siltä päättäväisesti korvani. :P