IRC-Galleria

kaamea lumimyrsky tuolla ulkosalla on eristänyt minut ulkomaailmasta, en raaski poistua kotini lämmöstä. ja juuri kun minun piti palata arkeen ja ryhtyä toimeliaaksi!

hiihtäminen on hurjan mukavaa! vaelluksen viimeisenä iltana istuttiin iltaa nuotiolla pidempään, pojat kertoi tyttöystävistään, ja arttu tuntui ottavan sydämenasiakseen mulle poikaystävän löytämisen. kumma huolehtija se.

vaikka tuntuu kuin olisin ollut tosi kauan poissa, silti kaikki näyttää olevan juuri siinä mihin ne jätinkin.

aamulla aikaisin herätys omasta kodista, sitten humppilan kautta matkuun, ja mummulasta iltapäivällä forssan kautta vanhempien kotikaupunkiin. nyt siis taas espoossa vaihteeksi, huomenaamulla kohti itärajaa (kai?), kunhan ensin selvittelisin joitain matkustukseen liittyviä faktoja. esim. että missä mun sukset on ... :P niin, ja illalla pitäisi vielä käydä kurkistamassa serkkutytön keikkaa tavastian alakerrassa.

toivon, että loppukeväänä ei enää olisi tämmöinen kiirus, mä vihaan tämmöistä, tämä kuului niin olennaisesti siihen mun vanhaan elämään jonka piti olla taakse jäänyttä ja kauan sitten kuopattua. mun on keskityttävä, muuten en saa itseäni pysyvästi kuntoon, ja sen luulis olevan tärkeintä.

stressi.

jotenkin ihmeen kaupalla mä sain itseni taas kauhean kiireiseksi, mutta kai tämä tästä. olin jo aivan paniikissa ja täysin varma ettei mikään luonnistuisi, kun eräs nuori herra sai minut olemuskellaan taas kummasti rauhoittumaan, toisilla vain on sellainen vaikutus.

mistä pääsemmekin seuraavaan vaikeuteeni, eli mitä ihminen tarvitsee mukaan vaellukselle?

eilen oli iidan loistotuparit, oli ihan parasta, jaksoin jopa jatkoille asti. siellä vieraskirjaan joutui jokainen kirjoittamaan syntymäpäivänsä, kauhistuin kun ymmärsin seuraavaksi täyttäväni 23. (mielessäni olen ikuisesti 21.)

joo, ihan turha huolehdin ihan kaikesta, ei toivoakaan että tämän tuhkimon tarina olisi vielä lähelläkään onnellista loppua, vaikka se on kyllä sata varmasti omaa syytä. mun pitäis opetella itseluottamusta. ja valmistautumista.

olen näemmä ostanut lentoliput juuri sille viikolle, jolla aboa vetus järjestää harjoitteluopastukset. mä en ajatellut pääseväni edes haastatteluun, joten en tajunnut asiaa tarkistaa etukäteen. hups. no onpa ainakin yksi syy, miksi olisi hyvä jos en työtä saisi.

huomenna on se suuri ja kauan odotettu päivä. eilen tytöt pelottelivat, että haastattelussa voidaan kysyä esimerkiksi huonoista puolistani r u o t s i k s i . tajusin etten tosissani ole edes miettynyt mitä siellä saattaa tapahtua. mitä vaikeuksistani kertoisin, sen että tiputtelen ja kadottelen asioita vai sen etten saa mitään pysymään järjestyksessä? kumpikaan ei liene eduksi museotyössä... etsin aamulla työtodistuksiani. eihän mulla niistä mistään kopioita ole, ne on ihan rypyssä ja osa puuttuu. loistavaa. myöskään en tiedä omistanko siistejä kenkiä tai ehjiä sukkahousuja, tai missä on mekko jonka aion pukea. ja entäs sitten nämä kielet! olen unohtanut kaikki kaikista kielistä sanat, ja olen varma että änkytän. lisäksi taisin sanoa osaavani saksan alkeet, se on toki totta, mutta sanastoni kyseisen kielen osalta rajoittuu ruokaan ja majoittautumiseen. herr ober, zahlen bitte! kartoffelnsalat! haben sie plats fur zwei? näillä hurmaan haastattelijaraadin... ja vaikka he keskittyisivätkin vai toiseen kotimaiseen, ei tilanne olisi olennaisesti parempi luulen.

oli mitä suurimmassa määrin juurikin sitä mitä isäntämme kreivi isotalo aikoinaan lupaili, eli aivan mahtavaa!

mä niin vain pidän ihmisistä, ja ihmisten kanssa vietetystä ajasta, lisäksi mä taidan pitää "kulttuurikodeista" niin kuin juha kodistaan kai puhuu: paljon kirjoja, paljon taidetta, paljon hyviä äänilevyjä, paljon muutakin rompetta, paljon tilaa. viikonlopun ohjelmaan kuului myös paljon ruokaa, juomaa ja kohtuudella saunontaa.

elämä on hyvää.