IRC-Galleria

haa - ainakin yksi suunnitelmistani toteutuiKeskiviikko 14.05.2008 01:22

eilen illalla, totta totisesti, sain pestyksi pyykkiä ja kiivettyä katolle.

myös (huomattavasti aikaisemmin tosin) kävin torilla, ostin kaksi euron vihannespussia, toisessa oli banaaneja ja toisessa kaksi bataattia. banaaneista leivoin ullan kanssa kaksi pellillistä suklaamuffinseja (en tiedä mitä tekisin niillä kaikilla) ja bataateista toisen paistoin uunissa ja söin kermaviilikastikkeen kanssa (en tiedä mitä tehdä toiselle bataatille).

tänään on ollut outo päivä. nukuin kumman pitkään ja sitten vain olen lorvaillut ja nukkunut pitkät päiväunet ja ollut sekaisin päivistä ja vuorokauden ajoista.

ja ilma on kylmentynyt mikä on kurjaa, en osaa pukeutua oikein, kevät on kamalaa.

mutta aurinko on ihana, joten perun pahat puheeni, myös keväästä.

olen lukenut hamletin melkein puoleen väliin päiväunien lomassa. en tiedä vielä aionko opiskella kirjallisuustietteitä, mutta ei kai sitä muuten saa selville kuin kokeilemalla.

lauantaina on sinin ja isotädin synttärit. pitäisi ostaa lahjoja ja miettiä vaatteita. sini halusi jotain yllättävää, miksi ihmiset on niin vaikeita. ehkä ostan neidille putkimiehen. putkimiehet on aina kivoja. ehkä isotätikin haluaisi oman?

ja koska huomenna olen sopinut hengailevani sannan kanssa, mun täytyy kai myös siivota, koska uusi naapuri luultavasti haluaa nähdä mun kodin, koska sen koti on saman muotoinen. kamalaa että tästä siivoamisesta on tullut näin iso juttu. toivoisin etten olisi niin epäsiisti. toisaalta myös toivoisin, että omistaisin vaatehuoneen, sotkisin aina sen niin asuinhuoneet jäisivät siisteiksi. myös keittiön siivoaminen olisi helpompaa, jos asunnossa olisi oikeasti k e i t t i ö , ei vain seinä jota kutsutaan "keittiöksi"! äh ei puhuta enää sivoamisesta tai mun asunnosta.
tänään yritän hoitaa hoitamattomia asioita. saa nähdä kuinka käy. olen lainannut kirjastosta harry potter -kuuntelu ceedeen. viime viikolla kävin juoksemassa kolmena iltana. täytyy yrittää tälläkin viikolla. ehkä vihdoin oppisin juoksemaan jos säännöllisesti yrittäisin? no ainakin mun pitäisi laittaa ipodille enemmän juoksumusiikkia. tai edes yksi kansio, koska esim. melodisen syntikkapopin tahdissa on vähän huono yrittää askeltaa mitenkään erityisen nopeasti.

joo, ja mä keksin millaisen kuvan haluaisin maalata seinään. sitten pitää enää keksiä miten sen toteutaisi. ja niin, polli on pian siinä vaiheessa, jossa sen pintaan pitäisi sivellä paperia ja liisteriä.

ja mä haluaisin uusia korvakoruja.

ja äsken vahingossa avasin oven jehovamummoille jotka jättivät "kevyttä kesälukemsita". ei pitäisi avata ovia.

tällä viikolla aion myös pestä pyykkiä ja kiivetä katolle.

taidehistorian tenttipäiväLauantai 10.05.2008 00:31

se oli tänään. tiesin tentissä kaiken! mä olen niin iloinen. mun esseet oli ehkä huonoja, mutta mä tiesin kaikista asioista niin paljon - tentteihin luku ilmeisesti oikeasti kannattaa! arvosana nyt on tietenkin taas se peruskolmonen mutta ei sen väliä. nyt on viinipullo puolessa ja takana ilta armotonta mässäilyä pasin saaristolaislimpun, stockan vegaanihumuslevitteen, sinimailasen itujen, lämpimien vohveleiden sekä gilmoren tyttöjen parissa (joo villi perjantai-ilta internetissä). ehkä löydän illaksi seuraa tanssilattialle? tosin vaihtoehdot ovat kyllä tiukassa kun ihmiset matkustavat ketkä sukuloimaan, ketkä toiselle puolelle maailmaa. no en aio silti vaipua synkkyyteen, eiköhän tämä tästä.

pasin ja lotan drinnkibileet - wuhuuKeskiviikko 07.05.2008 02:28

myös aloitin tänää pollin kunnostamisen parvekevuodenajan koittoa enteillen.

se aika vuodestaSunnuntai 04.05.2008 13:18

taas on koittanut se aika, kun tätä tyttöä ei juuri muissa vaatteissa kuin lyhyissä hameissa näe. kummallinen ilmaston (tai sen muutoksen) oikku on ajoittanut ihan mielettömän kauniita ilmoja ainakin turun seudulle kohta jo melkein viikon ajan. mietin onkohan tästä tulossa pysyvä trendi, että alkukesästä on kaunista ja kuivaa, ja lopun kesää sataa? toivottavasti ei, hämeenlinnassa olisi parempi paistaa! myöskin maanviljelijät saattaisivat arvostaa jonkin muun tyyppistä vuotuista säänvaihtelua.

on koukussa opiskeluunSunnuntai 04.05.2008 02:57

koska se tuntuu selkeimmältä asialta elämässä just nyt. helpoimmalta hallinnoida. edes suunnilleen täysin omissa käsissä. (olen kirjoittanut puhtaaksi musitiinpanoja ilta seitsemästä tähän asti 8D, ja sitä ennen istuin tunteja kirjastossa niitä kirjoitellen, ja nyt on viikonloppu 8D 8D !!!) matkallakin aloin haaveilemaan uuden tyyppisestä matkustamisesta, jossa voisi asua pidempään yhdessä paikassa, elää tavallista elämää, käydä lenkillä ja kirjastossa lukemassa, ja sitten aina välillä vaihtaa kaupunkia. vaikka en tiedä pitäisikö siitä pidemmän aikaa, mutta tavallaan se silti tuntui hyvältä ajatukselta. ehkä koska tarpeesta rutiiniin ja sen ylläpitoon on muodostunut mulle jollain kummalla symbolisella tasolla tosi tärkeä asia.

silmäystäkäänKeskiviikko 30.04.2008 11:18

niin siis totta totisesti, en ole nukkunut vielä ollenkaan. (linja-autossa oli hauska ja juttelevainen elina joka oli menossa laivalle.) no, jokatapauksessa saa nähdä miten aaton käy, kuinka nousee päähän ja koska tulee stoppi.

leivon nyt huomiseksi vuohenjuustopiirakkaa piknikille, sitten menen alkoon ostamaan skumppaa, ja sitten olisi tarkoitus aloittaa aaton juhliminen. on ihanista ihanin päivä! mä en muista koska turussa olisi satanut vappuna! mä rakastan tätä kaupunkia!

kapakissa kaukana kotoaKeskiviikko 30.04.2008 06:36

luultavasti tämä soi yhtenä iltana kun oltiin sillä klubilla tanssaamassa missä hennaserkku käy kerran viikossa töissä:

http://www.youtube.com/watch?v=6UX0p7uAW2s

silloin tää oli ihan paras biisi, youtubessa tää kuulostaa paljon huonommalta kuin hienoisessa nousuhumalassa glasgown hipsterssien keskellä.

mistä tulikin mieleeni. molemmat serkkuni veivät minua matkan aikana suht ahkerasti tutustumaan kotikaupunkiensa kaupunkikulttuuriin ja muihin rientoihin. henna keskittyi oman soluhuoneistonsa lisäksi indie- ja hipstersteinien kotipaikkoihin, marko näytti missä edinburgin vaihtarit (ja mahdollisesti myös muut paikalliset opiskelijat) kuluttavat enimmät taskurahansa ja ylimääräisen aikansa. etenkin oppilaskunnan baari parisataa vuotta vanhan kirjaston tiloissa oli aika hieno, kuulemma vielä pari vuotta sitten sieltä oli voinut lainata kurssikirjoja tms.. hennan kanssa vietettiin myös koti-iltoja (koska glasgowssa siis vietin enimmän aikani), toisinaan viinin, toisinaan siiderin, joskus jäätelön merkeissä. niin, ja sitten näin aika paljon ihan opiskelevien ihmisten arkea, ruokakauppoja, kampuksia, kirjastoja, kämppiksiä jne. ja me käytiin katsomassa hennan kavereitten bändin keikkaa, ja yritettiin löytää niille asuntoa ensi vuodeksi. sitten yritettiin myös mennä myös sellaisen graffittigallerian näyttelynavajaisiin, mutta hannattiin lopulta ihan täysin, kun huomattiin olevamme liian ylipukeutuneita, ja liian ketään-tuntemattomia. ja sitten kiertelin koko viikon tosi paljon kirppareita, luomutoreja, secondhandliikkeitä, levykauppoja, kirjakauppoja, gallerioita ja syrjäisiä katuja. ja join hedelmäsmoothieita, ainakin kaksi.

kävin myös kahdessa museossa, yhdessä kirkossa, ja yhdellä luonnonsuojelualueella. ainoa päivä kun olin oikeasti krapulassa, oli ainoa täysin aurinkoinen päivä, ja ainoa kokonainen päiväni edinburgissa, toisin sanoen ainoa päivä kun oikeasti olisi tarvinnut olla toimintakykyinen. marko jätti mut silloin tutustumaan skotlannin kansallisgalleriaan muutamaksi tunniksi koska sitä ei oikeasti kiinnostanut pölyiset taulut niin paljoa. ihan hyvä, koska mä pystyin olemaan siellä ehkä vartin, ja sitten mun oli pakko vetäytyä ulkoilmaan keräämään itseäni kokoon. muutama tunti nurtsilla makoilua parantaa oloa kummasti... ja siis se hävetti myös vähän enemmän koska juuri se edeltävä ilta oli se kun oltiin ulkona markon kavereitten kanssa. mä olisin jotenkin toivonut olleeni vähän enemmän vieraskorea siinä seurassa. tai edes vähän vähemmän perseet...

glasgowssa on west endissa ihana tee huone chai ovna - suosittelen sitä lämpimästi kaikille.

kotiinpaluuKeskiviikko 30.04.2008 05:33

haluan aloittaa kertomukseni matkani eksoottisimmasta kokemuksesta. nimittäin tampereen yöstä. ystävät, älkää kokeilko! oikeasti, ihan karseeta. keskikaljakuppilassa on livebändi joka soittaa bonjovia ja eppuja, ja kansa hurraa ja bounssaa mukana. samaisessa kapakassa lihava sikaniska kalliissa pikeepaidassa huutaa naiselle siitä kuinka tämä on lauta eikä minkään arvoinen, ja että virosta saa halvalla rintoja ja että nyt naisen olisi pidettävä suunsa kiinni. ja humalaiset bisnesmiehet kourii baaritiskillä. ja kadulla nuoret miehet kusevat keskellä (oikeasti ihan keskelle) katua ja minne lystäävät, että pääsisivät näyttämään sukukalleuksia joka ilmansuuntaan ja edes kerran yössä kenelle tahansa. ja lisäksi kaikki on vielä niin rumia/rumaa! oi skotlannin hottiksia, jotka ovat nyt jo eilisen unelmia. oikeasti, skotlantia voin suositella, miltei jokainen uros on namu.
aion tehdä kanamozzarellaleipiä evääksi. niiden tarkoitus on pitää matkustavainen tyytyväisenä seuraavaan aamuun. tietääkö kukaan kuinka kauan valmiiksi tehdyt voileivät säilyvät syömäkelpoisina? no toivotaan parasta.

mulla on suunnaton ongelma liittyen lentoihini. mä en tiedä miten pääsen vappuaatonaattona tampereelta turkuun. miksi asumme onnettomassa takapajulassa jossa julkinen liikenne on olematonta? miten on mahdollista että niinkin aikaisin kuin kymmenen tienoilla illalla siirtymä kahden maan suurimpien joukkoon lukeutuvien kaupunkien välillä on käytännössä mahdotonta?